marraskuu 14, 2014

Blogi: Kipinästä liekeiksi

Sain otsikon mukaisesta asiasta hyvinkin dramaattista ja konkreettisen omakohtaista kokemusta huhtikuun lopulla, kun rivitaloni syttyi palamaan keskellä yötä. Pienestä kipinästä sai alkunsa roihu, joka palokunnan ansiokkaasta toiminnasta huolimatta tuhosi koko rivitalon. Onneksi ihmishenkiä ei menetetty.

Kansalaisopistotoiminta saa myös parhaimmillaan aikaan samantapaisia ilmiöitä. Sivistyksen kipinä herää liekkeihin ja saa aikaan yhteiskunnan kannalta pelkästään myönteisiä roihuja.

Kun Suomi syöksyi 1990-luvun alussa ensimmäistä kertaa todella syvään lamaan, mietittiin tosissaan myös kansalais- ja työväenopistojen työn vaikuttavuutta. Kaikkein pulmallisimmaksi asiaksi osoittautui sopivien mittareiden löytäminen. Miten ihmeessä mitata sitä henkistä ja fyysistä hyvinvointia ja onnellisuutta, jonka ihminen kokee eri opintoryhmissä, joko liikkuessaan, tehdessään käsillään jotain itselleen hyödyllistä tai vaikka opiskellessaan kieliä? Esitin tuolloin radikaalin ajatuksen, että parhaiten opistotyön vaikuttavuutta voitaisiin arvioida siten, että koko opistotoiminta lakkautettaisiin ja kiellettäisiin ketään muuta järjestämästä vastaavaa toimintaa. Sitten katsottaisiin viiden vuoden päästä, kuinka hyvinvoivia ihmiset olisivat? No onneksi tätä ajatusta ei toteutettu, vaikka usein on tuntunut, että keikutaan veitsenterällä toiminnan jatkumisen suhteen.

Mikä sitten saa ihmiset tulemaan opiston opintoryhmiin? Tärkein syy lienee halu oppia ja kokea jotain uutta. Parhaimmillaan tämä voi johtaa siihen, että kun aloittaa esim. kasvatustieteen perusopinnot niin loppupäässä väitellään jo tohtoriksi. Monet hakevat toiminnasta vastapainoa nykyisin niin hektiselle työelämälle. Tämän olen konkreettisesti huomannut perjantai-joogassa. Monesti opiskelijat tulevat enemmän tai vähemmän stressaantuneina tunnille työviikon jälkeen. Kun sitten puolitoista tuntia on ohi, niin opiskelijat lähtevät tunnilta rauhallisina ja levollisina viikonlopun viettoon (ja niin myös itsekin).

Nykyään työmme muuttuu entistä enemmän sellaiseksi, että yhä useammat istuvat päivät pitkät tietokoneen edessä. Kuitenkin tutkimuksissakin on todettu, että kun ihminen tekee käsillään jotain muutakin kuin näpyttelee ‘kompuutteria’, niin tämä virkistää kummasti aivotoimintaa. Lisäksi se, että voi edes pienen hetken keskittyä vain omaan tekemiseensä, omiin ajatuksiinsa, elää vain tässä hetkessä, on äärimmäisen terapeuttista ihmiselle. Tämä on varmaan yksi syy käden taitojen ja taideaineiden suosioon. Totta kai on myös hyvin palkitsevaa nähdä omien kättensä töitä. Joka vuosi voidaan hämmästellä sitä miten paljon erilaisia, taidokkaita töitä ihmiset saavat aikaa opiston opintoryhmissä. Selkeimmin tämä näkyy opiston kevätnäyttelyissä.

Kansalaisopistotoiminta Porvoossa täyttää parin vuoden päästä 70 vuotta. Tänä aikana sivistyksen kipinä on syttynyt kymmeniä tuhansia kertoja aina uudestaan ja uudestaan jokaisen opiskelijamme mielessä ja sielussa. Parhaimmillaan se alkaa roihuta vuosikymmeniä kestävänä intohimoisena ja hartaana harrastamisena. Tätä roihua ei pidä minkään palokunnan sammuttaa.

Pertti Jääskä
Rehtori-rektor, Porvoon kansalaisopisto – Borgå medborgarinstitut
KoL:n hallituksen jäsen

Kansalaisopistojen liiton hallituksen jäsenet kirjoittavat ajankohtaisista teemoista, opistojen tulevaisuudesta, työn haasteista ja onnistumisen hetkistä. Kirjoittajat edustavat erilaisia opistoja: suuria ja pieniä, maalaisia ja kaupunkilaisia, pohjoisia ja eteläisiä, itäisiä ja läntisiä, keskisiä unohtamatta!

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail