kesäkuu 13, 2017

Blogi: Muistoja Ihmemaasta

Ilman kansalaisopistoja Suomi ei olisi Suomi, ja minä en olisi minä. Ilman kansalaisopistojen monia oppimismahdollisuuksia en olisi toiminut 18 vuotta kansalaisopiston rehtorina ja kymmenen vuotta Kansalaisopistojen liiton puheenjohtajana. Kokemukseni on kuin elokuvassa, jossa juoksupojasta kehkeytyy toimitusjohtaja – minun polkuni johti opiskelijasta rehtoriksi!

En kahdeksantoista vuotta sitten tiennyt mihin tulin. Pikkuhiljaa asia alkoi minulle valjeta. Nyt, kun tarkastelen tuota aikaa taaksepäin, voin todeta, että olen elänyt kuin kaimani Liisa, Ihmemaassa. Jouduin elämäni seikkailuun, jonka jälkeen mikään ei ole ollut niin kuin ennen. Kansalaisopiston Ihmemaassa vastaan on tullut toinen toistaan kummallisempia asioita, jotka ovat niin ravistelleet kuin opettaneet minua. Parasta matkan varrella on ollut, kun on yhdessä onnistuttu ja pahimmalta on tuntunut, kun matto on vedetty jalkojen alta.

Olen saanut tehdä unelmatyötä: työtä ihmisten kanssa, ihmisille. Työssä on ollut haastetta, siinä on aina ollut mieli ja merkitys – aina olen saanut oppia uutta. Työssä ei ole päässyt rutinoitumaan. Mikäs sen somempaa! Työn suola on, ja on ollut, ihmiset – kuntalaiset, opiskelijat, päättäjät ja viranhaltijat niin paikallisella kuin valtakunnan tasolla, opettajat ja bonuksena kollegat ja liiton ihanat ihmiset – ja yhteistyö kanssanne. Juhlahetkiä ovat olleet opistojen juhlat, joihin olen saanut osallistua – kaikki aivan huikeita.

Eivät organisaatiot, yhdistykset tee yhteistyötä, yhteistyötä tekevät organisaatioissa ja yhdistyksissä työskentelevät ihmiset. Olen saanut kohdata monenlaisia ihmisiä, kaikki ainutlaatuisia. Asioilla on ollut taipumus järjestyä, ei itsestään, vaan yhdessä tekemällä.

Olen oppinut,
että oli suhteeni työhöni mikä tahansa,
tulen kaipaamaan sitä, kun sitä ei enää ole.

Olen oppinut, että se,
että hankkii rahaa ja tavaroita,
ei ole sama asia kuin hankkia itselleen elämä.

Olen oppinut,
että elämä joskus antaa toisenkin mahdollisuuden –
minulle se on antanut huikeita mahdollisuuksia.

Olen oppinut,
ettei elämän läpi voi kävellä räpylä kummassakin kädessä,
joskus on tilanteita jolloin pallo on heitettävä takaisin.
Olen oppinut,
että vaikka itselläni olisi surua ja tuskaa,
minun ei tarvitse aiheuttaa sitä muille.

Olen oppinut,
että joka päivä pitäisi ojentaa kätensä jollekin toiselle henkilölle.

Olen oppinut,
että kaikki tarvitsevat lämpimän ajatuksen ja
ystävällisen taputuksen olkapäälle.

Olen oppinut,
että minulla on vielä paljon opittavaa.

Olen oppinut,
että ihmiset tulevat unohtamaan,
mitä et sanonut tai tehnyt,
mutta he eivät tule ikinä unohtamaan,
mitä sait heidät tuntemaan.

Suljen ihanan muistorasian,
kierrän kokemukseni kippuraan.
Muistot mukavat taskuun talletan.

Kiitän, kumarran,
niiaan ja vilkutan,
halataan, kun tavataan.

Kiitos yhteisestä matkasta, yhteistyöstä ja kumppanuudesta!

KoL:n edelliselle hallitukselle ja KoL:n ja toimiston tehotiimille esitän lämpimät kiitokset hyvästä ja tuloksellisesta yhteistyöstä ja KoL:n uudelle puheenjohtajalle, hallitukselle, KoL:n toimiston väelle sekä kaikille kansalaisopistoille toivotan voimia, myötätuulta ja menestystä! – Yhteistyössä on voimaa!

11.6.2017
Emerita-Liisa

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail