marraskuu 14, 2017

Teemapäivä laatu- ja kehittämisavustuksista 8.12.2017

KoL järjestää Helsingissä perjantaina 8.12. teemapäivän, joka keskittyy kokonaisuudessaan Opetushallituksen laatu- ja kehittämisavustuksen turvin toteutettaviin hankkeisiin. Tilaisuuden ilmoittautuminen on nyt käynnistynyt.

Päivän ohjelmasta valtaosa on varattu opistojen hankkeiden tulosten ja kokemusten esittelyyn. Teemapäivästä saat ideoita oman opistosi kehittämistyöhön sekä kuulet muiden kokemuksista ja hyväksi koetuista menetelmistä. Kuulemme päivän aikana yhteensä 8 hanke-esittelyä, jotka liittyvät mm. nuorten saamiseen kansalaisopisto-opintojen pariin, senioripedagogiikkaan, kuntalaisten osallisuuteen sekä maahanmuuttajakoulutukseen. Lisäksi päivän ohjelmaan sisältyvät puheenvuorot hyvien hankehakemusten kriteereistä ja hyvästä projektinhallinnasta.

Opetushallitus on viime vuosina pyrkinyt ohjaamaan laatu- ja kehittämisavustusten hakua entistä enemmän yhteishankkeiden suuntaan. Uusi hakukierros käynnistynee tuttuun tapaan joulukuussa ja viimeistään nyt kannattaa aloittaa pohdinta mahdollisista yhteisistä hankkeista muiden opistojen kanssa. KoL tarjoaa tukea myös sopivan hankekumppanin löytämiseen ja opiston tarpeesta voi ilmoittaa ilmoittautumisen yhteydessä. Jos et pääse osallistumaan itse tilaisuuteen, voit olla yhteydessä järjestöassistentti Sisko Pukkilaan (sisko.pukkila@kansalaisopistojenliitto.fi).

Ohjelma ja osallistuminen:

Tilaisuus on maksuton ja se järjestetään Helsingissä Pasilan juna-aseman kupeessa Haaga-Helia ammattikorkeakoulun tiloissa osoitteessa Ratapihantie 13 (luokka 3012, 3. krs.). Poikkeuksellisesti tähän tilaisuuteen ei ole mahdollista osallistua etäyhteyden kautta, mutta tallennamme aamun puheenvuoron hyvien hankehakemusten kriteereistä KoL:n jäsenopistojen henkilökunnan käyttöön.

Tilaisuuden koko ohjelma löytyy täältä.

Ilmoittautuminen:

Ilmoittautuminen nettilomakkeen kautta viimeistään maanantaina 4.12.

Lisätiedot:

järjestöassistentti Sisko Pukkila (sisko.pukkila@kansalaisopistojenliitto.fi / 044 761 0700)

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Blogi: Opiston luokkien AV-välineiden uudistus

Kreivi Renman opettaa englantia 31.10.2017.

Kansalaisopistojen käytännöt tietotekniikan hyödyntämisestä osana opetusta vaihtelevat opisto- ja opettajakohtaisesti. Kauniaisten kansalaisopistossa Uudellamaalla oli mahdollisuus ottaa poikkeuksellinen digiloikka AV-välineiden hankinnassa. Aiheesta blogiin kirjoitti opiston rehtori.

Viimeisen 10 vuoden aikana AV-tekniikka kodeissamme on muuttunut valtavasti. TV:n katselu on siirtynyt antenneista nettiin, CD- ja DVD -levyt ovat kadonneet, digiboksit ovat tulleet ja menneet, lautasantenneista on tullut kattojen muinaisjäänteitä ja TV:n kaukosäädin on saanut matkapuhelimen kaverikseen. Samalla lauseemme ovat täyttyneet lyhenteillä ja englantilaisilla sanoilla. Esimerkki olohuoneestamme: ”Kytken nyt HDMI:n ja päivitän iOS:n, niin saadaan taas WWE Network ja YouTube pelaamaan.”

Kauniaisten kansalaisopiston luokissa oli se tilanne, että kaikki kalusto oli kymmenisen vuotta vanhaa ja hajoamassa käsiin. Tarkastin kaikki PC:t, tykit ja dokumenttikamerat eikä yhdessäkään ollut edes HDMI -liitintä. Uusi resoluutio 4K oli jo kolkuttamassa ovea emmekä olleet vielä edes Full HD -ajassa. Miten olin voinut antaa asioiden luisua tähän kuntoon? Vaihtoehtona oli ostaa kaikki samat laitteet uusina versioina, eli uusi PC, tykki ja dokukamera, mutta se ei olisi parantunut luokkien käytettävyyttä ja laitteisto olisi taas pitänyt uusia 5 vuoden kuluttua.

Videotykit päätin korvata 86 tuuman 4K-screeneillä. Näytöt ovat kooltaan samaa kokoa kuin luokkien vanhat valkokankaat. Nyt tykin valokeila ei enää paista opettajaa silmiin, eli opettajalla on vapaa liikkuvuus luokan edessä. Eikä opettaja enää kehollaan blokkaa tykin valokeilaa koska valo tulee toisesta suunnasta, ei edestä vaan takaa.

PC:t korvasin iPadeillä ja Apple TV:illä. Vanhat PC:t olivat johdoilla kiinni tykeissä, opettajat kompastuivat joskus johtoihin ja kun PC:tä käytti, piti aina istua tietyssä paikassa. iPadit on langattomasti kytketty Apple TV:ihin, joten nyt opettaja voi liikkua vapaasti luokassa esimerkiksi näyttää opiskelijan työtä iPadin kameralla näytölle. Näytön alla on soundbar, joten vanhoja CD-soittimiakaan ei enää tarvita. Mikäli opistolle tulee vierailija ja PC, niin käytössä on mokkula-tyyppinen rasia, joten vieras pystyy liittämään PC:nsä näyttöön ilman että mitään ohjelmaa pitäisi asentaa koneelle. Kaikki vanhat johdot eri laitteiden väliltä on poistettu luokan lattialta.

Vielä oli yksi ongelma jäljellä, eli dokumenttikameran korvaaminen. Suunnitelmani tähän oli korvata se 100 euron iPad -standillä. Aloitin questin käymällä Stockmannin Virta-myymälässä*, jossa kysymykseeni myyjä vastasi katsomalla niin kuin olisi jonkun alienin nähnyt. Sieltä lähdin Helsingin roomalaisen ostoskeskuksen* Jättis-myymälään*, jossa myyjä totesi, ettei Suomessa taida olla. Kävin vielä Omenien erikoiskaupassa* ja siellä sain saman tiedon. Olin siis aikaani edellä… tai ehkä Suomi oli aikaansa jäljessä…? Tilasin lopulta telineet Englannin Soturinaisilta* ja asensin vielä ilmaisen Stage-sovelluksen iPadeihin.

Tämän jälkeen oli vielä isoin askel edessä, eli minun piti opettaa opettajat käyttämään uusia laitteita. Alle 35-vuotiaat osasivat yleensä niitä jo käyttää, koska ne olivat käytössä kotonakin. Vanhemmilla opettajilla oli ongelmia, koska tekniikka oli niin erilaista kuin mihin he olivat tottuneet, mutta avullani olemme päässeet siihen tilanteeseen, että melkein kaikki jo osaavat hyvin. Yksi ongelma on vielä ratkaisua vailla, eli opiston netin hitaus, joka johtaa videoiden pätkimiseen tai toimimattomuuteen, mutta uusi operaattori on jo tilattu, joten ongelman pitäisi poistua lähiaikoina.

Projektin loppuhinnaksi per luokka tuli n. 8 000 euroa, eli pari tonnia kalliimpaa kuin olisi korvannut vanhan tekniikan uudella ”perinteisellä” tekniikalla. Toisaalta seuraavan kerran kun tekniikka uudistuu 5 vuoden päästä, niin näyttöjä ei tarvitse uusia koska ne ovat jo 4K. Uudet iPadit ja Apple TV:t maksoivat noin 1 000 euroa per luokka, eli jo 5 vuoden päästä olemme plussan puolella. \(°ᴗ° )/

Roger Renman
Kauniaisten kansalaisopiston rehtori
KoL:n hallituksen jäsen

* Power, Forum, Gigantti, iStore ja Amazon.co.uk

Kuva: Nat Renman

Kansalaisopistojen liiton hallituksen jäsenet kirjoittavat ajankohtaisista teemoista, opistojen tulevaisuudesta, työn haasteista ja onnistumisen hetkistä. Kirjoittajat edustavat erilaisia opistoja: suuria ja pieniä, maalaisia ja kaupunkilaisia, pohjoisia ja eteläisiä, itäisiä ja läntisiä, keskisiä unohtamatta!

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail