Arto Juhela

Blogi: ”Ihanaa, vihdoin löysin Tampereelta kansalaisopiston!”

Kuva: Anna-Stiina Rintala

Tuulahdus Ahjolan kansalaisopiston kevätkatselmuksesta 2016

Ahjolan kansalaisopistossa toteutetaan lukuvuoden 2016–2017 aikana Opetushallituksen rahoittama laatu- ja kehittämishanke Koulutustarjonta ja tulevaisuuden opiskelijatarpeet Ahjolassa. Hanke on osa opiston vuonna 2012 hyväksytyn strategian mukaista kehittämistyötä. Tavoitteena on kehittää ja uudistaa kurssitarjontaa sekä tiivistää yhteistyötä suunnitteluhenkilöstön ja tuntiopettajien välillä. Lisäksi hankkeen kautta tehostetaan opiston tiedotusta ja markkinointia ja tarjotaan näihin teemoihin liittyvää koulutusta sekä päätoimiselle henkilöstölle että tuntiopettajille.

Olen itse tehnyt kansalaisopistotyötä erilaisissa tehtävissä jo kohta kaksi vuosikymmentä. Voisin siis sanoa, että minulla on jo kohtuullisen laaja-alainen kokemus kansalaisopistokentältä. Kuitenkin melkein joka päivä eteen tulee jotain uutta ja yllättävää, mikä onkin työni suola. Epäilisin, että samanlainen työn yllätyksellisyys ja ennalta-arvaamattomuus on osa lähes kaikkien kansalaisopistoissa työskentelevien arkipäivää.

Hanketyöntekijämme on kuluneen syksyn ja alkutalven aikana kiertänyt esittelemässä opistoamme erilaisissa yleisötapahtumissa ja toimipaikoissa kuten työttömien yhdistyksissä tai Tampereen yliopistolla. Samalla hän on tehnyt kurssitarjonnan kehittämiseen liittyvää kyselyä. Hänen kertomansa mukaan on ollut melkoinen yllätys kuinka iloinen, utelias ja positiivinen hänen saamansa vastaanotto on eri puolilla ollut. Itsekin aiemman työhistoriani aikana joitakin kyselytutkimuksia tehneenä tiedän, että tavallisesti kyselyyn vastaajia saa metsästää puoliväkisin. En ainakaan muista, että olisin koskaan kuullut kysyttävän, että saisinko minäkin vastata tuohon kyselyyn. Nyt tehdyn kyselyn toteuttajalta tätä oli kysytty useampaan otteeseen.
Mistä tämä ihmisten innokkuus ja positiivinen suhtautuminen sitten kertoo? Ehkä se on viesti siitä, että kansalaisopiston toiminta koetaan helposti lähestyttäväksi. Erilaisten ihmisten on helppo tulla opiston kursseille tai poiketa vaikkapa juttusille esittelypisteelle. Tämä on todennäköisesti vain osatotuus. Tietävätkö kaikki esimerkiksi opiston esittelypisteelle tulijat, mikä kansalaisopisto on ja erityisesti mikä Ahjola on tai mitä se tekee? Osalla heistä tuskin on asiasta edelleenkään mitään käsitystä.

Meneillään olevan hankkeen aikana on valjennut, ettei Ahjolan kansalaisopisto ehkä olekaan paikallisesti niin tunnettu toimija kuin yleisesti on uskoteltu. Ainakin itselleni tämä on ollut jonkinasteinen yllätys. Tavoitammehan vuosittain lähes 18 000 kurssilaista. Toisaalta Tampereella asuu ja elää Ahjolasta tietämättömiä ihmisiä, joissa opistolla on runsain mitoin potentiaalisia uusia opiskelijoita. On varsin oletettavaa, että suuri osa näistä ihmisistä on muualta kaupunkiin muuttaneita nuoria aikuisia. Kun opiston toimintaa esiteltiin esimerkiksi Tampereen yliopiston virkistyspäivillä, oli esittelijöille ollut melkoinen yllätys, kuinka tietämättömiä useimmat 20–30-vuotiaat yliopisto-opiskelijat olivat kansalaisopistosta ja Ahjolasta. Monilla heistä näytti kuitenkin olevan suuri, jopa palava into kansalaisopiston tarjoamiin opiskelu- ja harrastusmahdollisuuksiin. Yksi nuori naisopiskelija oli jopa hihkaissut, että ”ihanaa, vihdoin löysin Tampereelta kansalaisopiston!”.

Kuva: Anna-Stiina Rintala

Tanssiesitys Ahjolan kansalaisopiston kevätkatselmuksesta 2016

Kaiken kehittämistyön ja ylipäätään nykyajan työelämän avainsana on yhteistyö. Kyselytutkimusten ja vierailukäyntien kautta on pyritty kehittämään Ahjolan kurssitarjontaa yhteistyössä sekä nykyisten että potentiaalisten uusien opiskelijoidemme kanssa. Toreilla ja turuilla ihmisiä kohdatessa on ollut suuri yllätys, että edes kansalaisopisto-opiskelusta kiinnostuneet nuoret eivät välttämättä hae kursseista aktiivisesti tietoa esimerkiksi internetistä. Varmasti edellä mainittu yliopisto-opiskelijakin olisi ”löytänyt” Tampereelta kansalaisopiston jo aiemmin, jos hän olisi sitä omatoimisesti etsinyt. Emme voi kuitenkaan olettaa, että hektisessä nykymaailmassa nuoret tai kukaan muukaan etsisi itse kovin pitkään potentiaalisia harrastuksia. Opiston on markkinoitava kurssejaan aktiivisesti käyttäen hyväksi eri kanavia ja yhteistyöverkostoja. Ja jos nimenomaan nuoria halutaan tavoittaa, vaatii se mm. oppilaitosyhteistyön kehittämistä sekä nykyistä näkyvämpää läsnäoloa sosiaalisessa mediassa.

Ahjolan kansalaisopisto järjesti helmikuussa tuntiopettajille ja päätoimiselle henkilöstölle koulutuspäivän, jonka teemana oli opiston tiedotus ja markkinointi. Tilaisuus oli rento ja vapaamuotoinen, mikä luonnollisesti edesauttoi hyvien ideoiden syntymistä. Ideoinnin lomassa osallistujat tutustuivat toisiinsa – läheskään kaikki kun eivät olleet tavanneet toisiaan aiemmin. Tutustuminen on tietysti välttämätön edellytys erilaisten yhteistyöverkostojen syntymiselle ja lujittumiselle. Esimerkiksi opettajien keskinäinen markkinointiyhteistyö on mahdotonta, jos he eivät tunne toisiaan tai toistensa osaamista. Ahjolassa, kuten varmaan monissa muissakin kansalaisopistoissa, on liian vähän tilaisuuksia opettajien keskinäiselle kohtaamiselle. Intoa yhteistyöhön opettajilta kyllä löytyy. Koulutuspäivän yhtenä tärkeänä kokemuksena oli, että tällaisia koulutuspäiviä tai ideointitapaamisia tulisi järjestää useammin. Ideoita ja toteuttamiskelpoisia suunnitelmia markkinoinnin kehittämiseen syntyi tilaisuudessa yllättävän paljon.

Koulutuspäivä näytti jälleen kerran yhteistyön voiman. Parhaat ideat syntyvät yhdessä, eivät työhuoneessa yksin pakertaen. Jatkuva yhteistyön kehittäminen on tärkeää kaikilla tasoilla niin Kansalaisopistojen liiton ja opistojen välillä kuin opistojen kesken, unohtamatta tietenkään yhteistyötä opistojen sisällä. Kansalaisopistojen opettajilla ja opiskelijoilla on varmasti paljon annettavaa sekä vapaan sivistystyön että koko suomalaisen yhteiskunnan kehittämisessä. Kuljetaan siis kaikki yhteistyössä kohti valoisaa kevättä ja uusia, iloisia yllätyksiä.

Arto Juhela
toiminnanjohtaja
Ahjolan Setlementti / Ahjolan kansalaisopisto
KoL:n hallituksen jäsen

Kuvat on ottanut Anna-Stiina Rintala Ahjolan kansalaisopiston kevätkatselmuksessa 17.4.2016.

Kansalaisopistojen liiton hallituksen jäsenet kirjoittavat ajankohtaisista teemoista, opistojen tulevaisuudesta, työn haasteista ja onnistumisen hetkistä. Kirjoittajat edustavat erilaisia opistoja: suuria ja pieniä, maalaisia ja kaupunkilaisia, pohjoisia ja eteläisiä, itäisiä ja läntisiä, keskisiä unohtamatta!

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Blogi: Osallistuisitko?

Oppaat2016Opistoissa eletään taas niitä aikoja, kun tulevan työkauden opetustarjonta on siististi paketoituna painotuoreisiin kurssiesitteisiin. Pienen jännityksen siivittäminä odotetaan, kuinka hyvin opiskelijat taas löytävät tarjolla olevista kursseista itseä kiinnostavat ja tulevat niihin myös osallistumaan.

Mikä sitten lopulta saa opiskelijoiden kiinnostuksen heräämään? Vapaassa sivistystyössä ja eritoten kansalaisopistoissa on aina haluttu korostaa opiskelun aloittamisen helppoutta, matalaa kynnystä. Tätä tavoitetta on haluttu edistää mm. painottamalla opistotyön asiakaslähtöisyyttä; siis sitä, että erilaisten kohderyhmien eriytyneisiin tarpeisiin pyritään monin tavoin vastaamaan pedagogista kehittämistyötä myöten. Kun tunnistetaan ja hyväksytään opiskelijoiden erilaiset tavoitteet ja tarpeet, kyetään luomaan edellytykset myös myönteisten oppimiskokemusten kehittymiselle. Opiskelun aloittamista avittaa varmasti sekin, että opisto nähdään kotoisen avoimena ja että opisto on sitä myös kaiken ikäisille opiskelijoille. Osallistuminen on toki helpompaa, kun toimintaa järjestetään laajasti eri puolilla opiston toimialuetta. Eikä siitäkään haittaa liene, että opintomaksut pidetään yleisesti ottaen mahdollisimman kohtuullisina. Kun vielä koulutuspoliittisesti on kehitetty tukitoimia, jotka edistävät heikommassa asemassa olevien osallistumismahdollisuuksia, niin kaikkien tärkeimpien elementtien pitäisi olla koossa kansalaisopisto-opiskelun aloittamiselle.

Kuinka hyvin edellä kuvatuissa tavoitteissa on sitten onnistuttu? Opiskelijaprofiileja koskeva tiedonkeruu on ollut jokseenkin rajoittunutta, eikä sen perustalta voida tehdä kovinkaan pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Käytössä olevan tiedon perustalta näyttää kuitenkin siltä, että osallistuminen kasautuu entisestään sekä taloudellisesti että koulutuksellisesti parempiosaiselle väestölle. Jos tämä pitää paikkansa, on syytä kysyä, kuinka määrätietoisesti esitettyihin tavoitteisiin pyritään. Vai tyydytäänkö vain eräänlaiseen ’laiskan toimijan reseptiin’, jota kuvastaa hyvin erään toimijan kommentti: ”Kyllä nämä ryhmät on tälläkin tavoin aika hyvin saatu täyteen.” Kysyä sopii, ollaanko opistoissa tosissaan valmiita tekemään töitä osallistumispohjan laajentamiseksi.

Jos osallistumisen kysymystä tarkastellaan siitä näkökulmasta, mitkä seikat ovat eniten estäneet tai haitanneet osallistumista, niin ylivertaisesti merkittävämmäksi syyksi nousee erilaiset motivationaaliset tekijät. Esimerkiksi Tilastokeskuksen tuoreimman Aikuiskoulutustutkimuksen mukaan aikuisopiskeluun osallistumisen selvästi merkittävimpänä esteenä on ollut kokemus siitä, ettei koulutuksesta ole hyötyä. Seuraavina, joskin merkittävästi vähäisempinä syinä tulevat koulutuksen yhteensovittaminen työn kanssa sekä yleisemmin ajan puute. Painotukset vaihtelevat toki myös sen mukaan, onko henkilö osallistunut koulutukseen tai onko hän osoittanut kiinnostusta koulutukseen. Ne, jotka ilmaisivat halukkuuden osallistua koulutukseen, katsoivat tärkeimmiksi osallistumisensa esteiksi työkiireet tai muun ajan puutteen, mutta myös sen, ettei sopivaa koulutusta ole tarjolla tai siihen osallistuminen on liian kallista.

Edellä kuvattuja kysymyksenasetteluja on Ahjolan kansalaisopistossa lähdetty ruotimaan vastikään käynnistyneessä Opetushallituksen tukemassa laadun kehittämishankkeessa ”Koulutustarjonta ja tulevaisuuden opiskelijatarpeet”. Tavoitteena on selvittää niin nykyisten opiskelijoiden kuin toimintaan vielä osallistumattomien odotuksia ja tarpeita kansalaisopisto-opiskelun suhteen. Näin voimme tulevaisuudessakin olla visiomme mukaisesti uudistuva, oppimaan ja harrastamaan kannustava, kaikille avoin kansalaisopisto.

Arto Juhela
Ahjolan Setlementti ry:n toiminnanjohtaja
KoL:n hallituksen jäsen

Kansalaisopistojen liiton hallituksen jäsenet kirjoittavat ajankohtaisista teemoista, opistojen tulevaisuudesta, työn haasteista ja onnistumisen hetkistä. Kirjoittajat edustavat erilaisia opistoja: suuria ja pieniä, maalaisia ja kaupunkilaisia, pohjoisia ja eteläisiä, itäisiä ja läntisiä, keskisiä unohtamatta!

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Blogi: Ylläpitäjällä on väliä

oranssi omenasydänValtionhallinnon säästöjen seurauksena opiston ylläpitäjän merkitys tulee väistämättä korostumaan. Se, millaista sivistystahtoa kuntapäättäjät haluavat jatkossa osoittaa, määrittää tulevaisuudessa entistä enemmän myös alueellista koulutuksellisen tasa-arvon toteutumista. Oma kaksoisroolini opiston rehtorina sekä yksityisen ylläpitäjän toiminnanjohtajana on myös osaltaan antanut runsaasti aihetta pohtia ylläpitäjän merkitystä opistotyössä.

Suomi on lähtökohtaisesti halunnut aina perustaa tulevaisuutensa ja kilpailukykynsä osaamiseen. Uusimmat tilastot osoittavat kuitenkin, että Suomi kuuluu siihen EU-maiden harvalukuiseen joukkoon, joka parin viime vuoden aikana on tosiasiassa supistanut koulutuksen määrärahoja. Ja tuore hallitusohjelma tuo koulutukseen vain lisää säästöjä. Näiltä supistuksilta ei vapaa sivistystyökään ole voinut välttyä. Tosin valtionrahoituksen pienentäminen linjattiin vapaan sivistystyön osalta toivon mukaan jo edellisen hallituksen päätöksissä.

Aamulehden äskeisessä haastattelussa tuore opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen painotti, että opetushallinnon “säästöt pitää tehdä ennen kaikkea rakenteista ja seinistä, ei opetuksen tasosta”. Kansalaisopistojen ylläpitäjärakenteita on jo uudistettukin, kun opistojen lukumäärä on vähentynyt vuosituhannen vaihteesta kolmanneksella. Viime vuosina opistojen yhdistymisiä on tehty myös eri koulutusmuotojen välisiä raja-aitoja ylittäen. Rakenteelliset muutokset tulevat varmasti myös jatkumaan. Esimerkiksi setlementtiliikkeen piirissä on käynnissä selvitystyö, jonka tavoitteena on uudenlaisen valtakunnallisen opistorakenteen aikaansaaminen.

Valtiontalouden kestävyysvajeesta käydyn keskustelun yhteydessä on usein esitetty näkemyksiä siitä, kuinka julkisesti tuotetut palvelut ovat tehottomasti tuotettuja. Siksi niiden tuotanto tulisi siirtää tehokkaammin toimiville yksityisille toimijoille. Nämä vaatimukset ovat kohdistuneet ennen muuta sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluihin, mutta myös koulutuksen saralla on vastaavia vaatimuksia esitetty. Kansalaisopistojen kohdalla ei sen sijaan tällaisia vaateita ole juuri esitetty, mihin osasyynä lienee se, että jo laissa vapaasta sivistystyöstä on oppilaitoksen ylläpitämisen osalta säädetty, ettei oppilaitosta saa perustaa taloudellisen voiton tavoittelemiseksi.

Yksityisten kansalaisopistojen lukumäärä on 2000-luvulta lähtien pysynyt lähes muuttumattomana. Tällä hetkellä niitä on yhteensä 24 eli 13 % opistoista. Kaikista valtionosuustunneista yksityisten osuus on 8,5 % eli yksityiset ovat tuntimäärältään kuntaopistoja keskimäärin hieman pienempiä.

Mikä sitten erottaa yksityiset koulutuspalvelujen tuottajat kunnallisista? Asiaa ei tiettävästi ole tutkittu, mutta kokonaisuutena koulutustarjonnassa tuskin olennaisia eroja löytyy. Opetushallituksen tilastoista voi kyllä nähdä, että yksityisten opistojen tuntikohtaiset yksikköhinnat ovat kuntaopistojen vastaavia alemmat. Se, onko tämä yksiselitteisesti osoitus tehokkaammasta toiminnasta vai onko kyse vain olosuhteiden asettamasta välttämättömyydestä, edellyttäisi asian tarkempaa tutkimista.

Yksityisten ja kuntaopistojen toimintaa ehkä keskeisimmin ohjaavana reunaehtona on ylläpitäjän rahoitusosuus. Esimerkiksi setlementtiopistoissa, jollaisia enemmistö yksityisistä opistoista on, ei tällaista ´osuutta´ tunneta. Opisto on useimmissa tapauksissa osa monialaisen yhdistyksen toimintaa, jolloin ylläpitäjän näkökulmasta joutuu ennemminkin pohtimaan, mikä on opiston oikeudenmukainen ja kohtuullinen osuus yhteisistä kuluista, kuten hallinnosta tai tiloista, ja kuinka paljon jää opistotoiminnan kehittämiseen.

Yksityisten oppilaitosten kotikunniltaan saama taloudellinen tuki vaihtelee merkittävästi. Joissakin opistoissa tukea ei saada ollenkaan, joissakin taas tuki on kokonaisuutena ollut vähäistä ja sekin pienenemään päin. Esimerkiksi edustamani Ahjolan kansalaisopisto on saanut Tampereen kaupungilta vain 14 000 € vuosittaisen 37 000 tunnin koulutustarjontansa toteuttamiseen.

Opiston tiukentunutta taloutta voi aina yrittää paikata korkeammilla opintomaksuilla, mutta määräänsä enempää ei hintojakaan voida nostaa opiskelijoiden yhdenvertaisuutta ja koko toimintaa vaarantamatta. Tosin täsmälleen vastaavanlaisia paineita hintojen nostoon näyttäisi olevan myös kunnallisilla opistoilla. Yleisenä suuntauksena näyttäisi monin paikoin olevan, että ylläpitäjän rahoitusosuutta kavennetaan vuosi vuodelta, ja tuore hallitusohjelmakin lupaa karsia kuntien tehtäviä ja velvoitteita sellaisiltakin alueilta, jotka eivät tähänkään mennessä ole kuuluneet kuntien lakisääteisiin peruspalveluihin. Kansalaisten alueellista yhdenvertaisuutta horjuttaa myös se, että jo nykyisellään väestöpohjaltaan samankokoisten opistojen koulutustarjonnan volyymissa on pahimmillaan moninkertaiset erot. Ylläpitäjällä on siis todellakin väliä sen suhteen, miten se haluaa sitoutua opistotyöhön ja sen kehittämiseen; olipa kyseessä sitten yksityinen tai kunnallinen toimija.

Arto Juhela
Ahjolan kansalaisopiston rehtori
Ahjolan Setlementti ry:n toiminnanjohtaja
KoL:n hallituksen jäsen

Kansalaisopistojen liiton hallituksen jäsenet kirjoittavat ajankohtaisista teemoista, opistojen tulevaisuudesta, työn haasteista ja onnistumisen hetkistä. Kirjoittajat edustavat erilaisia opistoja: suuria ja pieniä, maalaisia ja kaupunkilaisia, pohjoisia ja eteläisiä, itäisiä ja läntisiä, keskisiä unohtamatta!

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail