hanketulokset

Teemapäivä laatu- ja kehittämisavustuksista 8.12.2017

KoL järjestää Helsingissä perjantaina 8.12. teemapäivän, joka keskittyy kokonaisuudessaan Opetushallituksen laatu- ja kehittämisavustuksen turvin toteutettaviin hankkeisiin. Tilaisuuden ilmoittautuminen on nyt käynnistynyt.

Päivän ohjelmasta valtaosa on varattu opistojen hankkeiden tulosten ja kokemusten esittelyyn. Teemapäivästä saat ideoita oman opistosi kehittämistyöhön sekä kuulet muiden kokemuksista ja hyväksi koetuista menetelmistä. Kuulemme päivän aikana yhteensä 8 hanke-esittelyä, jotka liittyvät mm. nuorten saamiseen kansalaisopisto-opintojen pariin, senioripedagogiikkaan, kuntalaisten osallisuuteen sekä maahanmuuttajakoulutukseen. Lisäksi päivän ohjelmaan sisältyvät puheenvuorot hyvien hankehakemusten kriteereistä ja hyvästä projektinhallinnasta.

Opetushallitus on viime vuosina pyrkinyt ohjaamaan laatu- ja kehittämisavustusten hakua entistä enemmän yhteishankkeiden suuntaan. Uusi hakukierros käynnistynee tuttuun tapaan joulukuussa ja viimeistään nyt kannattaa aloittaa pohdinta mahdollisista yhteisistä hankkeista muiden opistojen kanssa. KoL tarjoaa tukea myös sopivan hankekumppanin löytämiseen ja opiston tarpeesta voi ilmoittaa ilmoittautumisen yhteydessä. Jos et pääse osallistumaan itse tilaisuuteen, voit olla yhteydessä järjestöassistentti Sisko Pukkilaan (sisko.pukkila@kansalaisopistojenliitto.fi).

Ohjelma ja osallistuminen:

Tilaisuus on maksuton ja se järjestetään Helsingissä Pasilan juna-aseman kupeessa Haaga-Helia ammattikorkeakoulun tiloissa osoitteessa Ratapihantie 13 (luokka 3012, 3. krs.). Poikkeuksellisesti tähän tilaisuuteen ei ole mahdollista osallistua etäyhteyden kautta, mutta tallennamme aamun puheenvuoron hyvien hankehakemusten kriteereistä KoL:n jäsenopistojen henkilökunnan käyttöön.

Tilaisuuden koko ohjelma löytyy täältä.

Ilmoittautuminen:

Ilmoittautuminen nettilomakkeen kautta viimeistään maanantaina 4.12.

Lisätiedot:

järjestöassistentti Sisko Pukkila (sisko.pukkila@kansalaisopistojenliitto.fi / 044 761 0700)

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Tulossa: Teemapäivä laatu- ja kehittämisavustuksista 8.12.2017

KoL järjestää Helsingissä perjantaina 8.12. teemapäivän, joka keskittyy kokonaisuudessaan Opetushallituksen laatu- ja kehittämisavustuksen turvin toteutettaviin hankkeisiin. Vastaava tilaisuus järjestettiin ensimmäisen kerran vuosi sitten ja olimme tällöin iloisia runsaasta hanketarjonnasta.

Etsimme nyt opistoja, jotka ovat kiinnostuneita esittelemään tilaisuudessa omia LAKE-hankkeitaan ja niiden tuloksia.

Onko sinun opistossasi juuri päättynyt, päättymäisillään tai meneillään oleva LAKE-hanke? LAKE-päivän tarkoituksena on saada hyvät käytännöt ja uudet, koko kenttää kehittävät ideat ja toiminnot leviämään laajalle. Tarjolla on siis mitä mainioin mahdollisuus päästä kertomaan omia kokemuksia muille sekä samalla toki oppia itsekin uutta.

Tilaisuus järjestetään Helsingin Pasilassa perjantaina 8.12 ja kullekin hanke-esittelylle varataan lähtökohtaisesti noin 15-20 minuuttia. Viimevuotisen palautteen perusteella varaamme päivästä enemmän aikaa myös keskusteluun ja kommentointiin. Huomioithan, että teemapäivä korvaa edellisvuoden tapaan Tammiseminaarin 2018 hanketyöpajat.

Opetushallitus on viime vuosina pyrkinyt ohjaamaan laatu- ja kehittämisavustusten hakua entistä enemmän yhteishankkeiden suuntaan. Uusi hakukierros käynnistynee tuttuun tapaan joulukuussa ja viimeistään nyt kannattaa aloittaa pohdinta mahdollisista yhteisistä hankkeista muiden opistojen kanssa. KoL tarjoaa tukea myös sopivan hankekumppanin löytämiseen.

Jos haluaisit tulla esittelemään opiston lake-hanketta 8.12. tilaisuuteen ja/tai haluaisit löytää joulukuun avustushakuun hankekumppanin, lähetä sähköpostitse vastaukset alla oleviin kysymyksiin osoitteeseen lauramaija.hurme@kansalaisopistojenliitto.fi viimeistään maanantaina 6. marraskuuta:

Jos haluat esitellä LAKE-hanketta:

1) Mitä hanke käsittelee ja kenen kanssa se on toteutettu, jos kyseessä on yhteishanke?
2) Missä vaiheessa hanke on?
3) Onko sinulla (tai henkilöllä, joka hanketta olisi tulossa esittelemään) aikataulurajoitteita?

Jos kaipaat hankekumppania uudelle hakukierrokselle:

4) Jos opistolla on jo idea hankkeesta: minkä tyyppisestä hankkeesta on kyse ja minkälaista hankekumppania etsitte (esimerkiksi opiston erityisosaaminen, sijainti, koko jne.?)
5) Jos opistolla ei ole vielä ideaa hankkeesta: minkä tyyppisestä yhteistyöstä olisitte kiinnostuneita ja mitä voisitte erityisesti tarjota hankekumppanillenne?
6) Yhteystiedot yhteydenottoja varten (puhelin ja sähköpostiosoite)

Ilmoittautuminen teemapäivään avataan marraskuun alkupuoliskolla, kun olemme saaneet päivän ohjelman hanke-esittelyjen myötä kasaan. Päivämäärä kannattaa toki merkitä kalenteriin jo viimeistään nyt.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail