opintoseteliavustukset

Opintoseteliavustukset on myönnetty

Päätökset vuoden 2017 vapaan sivistystyön opintosetelihausta ovat viimein valmistuneet. Opintoseteliavustusta myönnettiin kansalaisopistoille, kansanopistoille sekä opintokeskuksille. Kaikkiaan avustusta haettiin noin 6,5 miljoonan euron verran.

Avustusta haki määräaikaan mennessä 155 kansalaisopistoa. Haettu avustusmäärä oli kokonaisuudessaan 2,3 miljoonaa euroa ja merkittävästi suurempi kuin mihin kansalaisopistojen opintoseteliavustuksiin käytettävissä oleva määräraha (noin 1 milj. euroa) riittää. Opetushallituksen käytettävissä olevien määrärahojen puitteissa enemmistölle hakijoista ei voitu myöntää haettua avustusta täysimääräisenä.

Avustuksen käyttöaika alkaa avustuspäätöksen päiväystä seuraavasta päivästä. Muut avustuksen käytön reunaehdot on todettu päätöskirjeessä.

Lisätiedot ja lista avustuksen saajista.

Opintoseteleihin liittyviin kysymyksiin vastaa Opetushallituksessa opetusneuvos Heikki Sederlöf (029 533 1422 / heikki.sederlof@oph.fi).

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Vapaan sivistystyön opintoseteliavustushaku auki 1.3. asti

Opetushallitus on avannut vapaan sivistystyön opintoseteliavustushaun 2017 kansalaisopistoille, kansanopistoille ja opintokeskuksille. Kansalaisopistojen opintoseteliavustuksille varattu määräraha on noin miljoona euroa.

Avustushakemus tehdään sähköisellä hakulomakkeella ylläpitäjän nimissä ja avustushakemuksen tulee olla jätettynä Opetushallitukselle viimeistään 1.3. klo 16.15. Hakutiedote

Lisätiedot:

Opetushallitus / Vapaan sivistystyön valtionavustukset

Haun sisältöjen osalta: opetusneuvos Heikki Sederlöf (puh. 029 533 1422 / heikki.sederlof@oph.fi) ja erityisasiantuntija Sonja Hyvönen (puh. 029 533 1072 / sonja.hyvonen@oph.fi)

Käytännöllisissä ja teknisissä asioissa: valtionavustukset@oph.fi ja assistentti Leena Aikio-Einiö (puh. 029 533 1040 / leena.aikio-einio@oph.fi).

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Teemapäivä: Lake- ja opintoseteliavustukset 2.12.2016

omenakuvitus4Järjestämme kansalaisopistoille teemapäivän laatu- ja kehittämisavustuksista sekä opintoseteliavustuksista. Teemapäivä pidetään Helsingissä perjantaina 2. joulukuuta.

Päivän ohjelmasta valtaosa on varattu opistojen hankkeiden tulosten sekä opintosetelikursseista saatujen kokemusten esittelyyn. Teemapäivästä saat ideoita oman opistosi kehittämistyöhön sekä kuulet muiden kokemuksista ja hyväksi koetuista menetelmistä.

Hanke-esittelyiden lisäksi Opetushallituksen opetusneuvos Heikki Sederlöf kertoo hyvien hakemusten kriteereistä ja CIMOn vastaava asiantuntija Anni Karttunen puhuu siitä, miten hankkeiden tuloksia kannattaa hyödyntää hankkeen päättymisen jälkeen.

Päivän ohjelma kokonaisuudessaan.

Aiemmista vuosista poiketen olemme keskittäneet lake- ja opintoseteliavustusten käsittelyn tähän teemapäivään. Huomioithan siis, että Tammiseminaarissa 2017 ei tällä kertaa järjestetä työpajoja hankkeiden tiimoilta.

Vuodesta 2016 alkaen Opetushallitus on myöntänyt laatu- ja kehittämisavustusta enintään yhteen hankkeeseen hakijaa kohden lukuun ottamatta mahdollisia yhteishankkeita. Myös teemapäivässä on varattu hieman aikaa yhteishankkeiden ideointiin. Jos opistossa on seuraavaa hakukierrosta ajatellen pohdittu mahdollista yhteishanketta, joka kaipaisi kumppania, tarjolla olisi vielä nyt mahdollisuus hankekumppanin löytämiseen ja hankkeen pohtimiseen yhteisesti. Kaikki yhteishankeideat pyydetään lähettämään ennen teemapäivää joko ilmoittautumislomakkeen kautta tai erikseen suoraan Laurikselle, lauramaija.hurme@kansalaisopistojenliitto.fi. Ideoiden lähettäminen keskusteltavaksi ei sido opistoa mihinkään.

Tilaisuus on maksuton ja se järjestetään Helsingin yrittäjänaisten salissa osoitteessa Uudenmaankatu 23 A. Ilmoittautumalla on mahdollista seurata tilaisuutta myös etäyhteyden kautta.

Ilmoittautuminen:

Nettilomakkeen kautta viimeistään 28.11.2016.

Lisätiedot:

Projektikoordinaattori Lauramaija ‘Lauris’ Hurme
lauramaija.hurme@kansalaisopistojenliitto.fi / 040 442 8621

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

OPH:n opintoseteliavustukset haettavissa 22.2. asti

Opetushallitus on avannut 22.1.2016 kansalaisopistojen, kansanopistojen ja opintokeskusten vuoden 2016 opintoseteliavustushaun. Kansalaisopistojen opintoseteleille varattu määräraha on noin miljoona euroa.

Avustushakemuksen tulee olla jätettynä Opetushallitukselle viimeistään 22.2.2016 klo 16.15. Huomioithan, että Opetushallitus on siirtynyt pelkästään sähköisten hakemusten käsittelyyn.

Päätökset pyritään tekemään 29.4. mennessä.

Hakutiedote, hakulomake ja lomakkeen täyttäohjeet löytyvät OPH:n verkkosivuilta.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail