rahoitus

Blogi: Muutoksella annetaan mahdollisuus paremmalle tulevaisuudelle

Rehtori Tarja Hoolin työpöydän ääressä ovat istuneet Tornion kansalaisopiston rehtorit opiston 70-vuotisen historian ajalta.

Teen hiljalleen luopumistyötä ihanasta työpöydästäni. Vanha pöytä herättää kunnioitusta, sillä sen ääressä ovat istuneet kaikki Tornion kansalaisopiston rehtorit opiston 70-vuotisen historian ajalta. Pöydän kunniakas historia ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että se on myös epäkäytännöllinen ja epäergonominen. Tietokoneen vuoksi pöytään on itse tehty jatko-osaa, joka keikkuu puolelta toiselle. Laatikot ovat isot ja raskaat, pöytätasokin kulunut. Pöydän kanssa olen kuitenkin tähän saakka pärjännyt vaikka työskentelyolosuhteet ovat olleet hieman haastavat.

Työpaikallani tehtiin viime kesänä työterveyshuollon toimesta ergonomiakartoituksia. Kartoituksen loppuraportissa mainittiin, että rehtorin on vaihdettava epäergonominen vanha pöytä ergonomiseen sähköpöytään. Luin raporttia läpi useaan kertaan ja päällimmäinen ajatus oli, etten voi luopua vanhasta ihanasta pöydästä. Kehtaavatkin! Ajatus jäi kuitenkin kypsymään ja nyt päivittäin huomaan epäergonomiset työskentelyasentoni ja kaipaavani parempaa työpistettä. Vaikka arvostan vanhaa pöytääni ja siihen liittyvää historiaa, olen nyt valmis vaihtamaan pöydän nykyaikaisempaan ja toimivampaan pöytään sillä tiedän, että hyvin rakennettu työpiste edistää työn tuloksellisuutta ja työn sujuvaa tekemistä.

Samaa kipuilua ja luopumisen tuskaa käyn parhaillaan myös oman opistoni kanssa. Tämä kipuilu ei kuitenkaan ole henkilökohtaista vaan paljon laajempi kokonaisuus. Meillä on viime keväänä käynnistynyt opistojen yhdistymisneuvottelut ja ensi keväänä tehdään päätöksiä Tornion lisäksi myös Kemissä, Simossa, Keminmaassa ja Tervolassa. Ajatus yhdistymisestä on sekä haikea että kiinnostava ja ajankohtainen. Taustalla tässä kaikessa on tietysti vapaan sivistystyön rahoitusleikkaukset – peli, jossa ei ole voittajia. Jokaisessa opistossa tehdään nyt kovasti töitä toimintaedellytysten löytymiseksi. Näin nyt myös täällä meillä. Tuttuus ei tässä tapauksessa tuo turvallista olotilaa, ei myöskään uusi asia eli yhdistyminen, sillä koskaan ei voi tietää kuinka siinä käy. Jos päätös lopulta osoittautuukin huonoksi, miten kansalaisopistopalvelujen käy? Heikennämmekö vai vahvistammeko ratkaisuillamme kuntalaisten opiskelu- ja harrastusmahdollisuuksia sekä yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia? Nyt pitäisi osata tehdä oikeita ratkaisuja, sillä epäonnistumiseen ei ole varaa.

En koe muutosvastarintaa, mutta yhdistymisasian kanssa on pitänyt pohdiskella asioita eri näkökulmista. Mahdollisen myönteisen päätöksen jälkeen on vielä ratkaistavana iso määrä erilaisia asioita ja niissä riittää mietittävää. Muutokset on oltava perusteltavissa. Olen ollut mukana yhdistymisneuvotteluissa alusta saakka – samalla kun olen kirjoittanut raportteja ja listannut plussia ja miinuksia, prosessi on selkiyttänyt myös omia ajatuksiani asiasta. Yhdistymiseen liittyvät asiat ovat ajatuksissani lähes päivittäin ja ehkäpä juuri siitä johtuen näitä opistojen yhdistymisuutisia putkahtelee silmiini ja korviini tämän tästä. Eniten yhdistymisiä taidetaan tehdä kansanopistoissa, mutta kyllä niitä toteutetaan myös kansalaisopistoissa. Vaikka kansalaisopistojen määrä on viime vuosien aikana reippaasti vähentynyt, kansalaisopistopalveluja on edelleen saatavissa jokaisessa Suomen kunnassa. Opistotoiminta kehittyy koko ajan ja kehittyminen vaatii aina päätöksiä muutoksesta. Nyt tarvitaan jälleen hyviä päätöksiä, pieniä ja isoja, meiltä kaikilta.

Tarja Hooli
Tornion kansalaisopiston rehtori
KoL:n hallituksen jäsen

Kuvat: Arja Jaako (työhuone) ja Veera Hooli (Tarja)

Kansalaisopistojen liiton hallituksen jäsenet kirjoittavat ajankohtaisista teemoista, opistojen tulevaisuudesta, työn haasteista ja onnistumisen hetkistä. Kirjoittajat edustavat erilaisia opistoja: suuria ja pieniä, maalaisia ja kaupunkilaisia, pohjoisia ja eteläisiä, itäisiä ja läntisiä, keskisiä unohtamatta!

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Blogi: Ylläpitäjällä on väliä

oranssi omenasydänValtionhallinnon säästöjen seurauksena opiston ylläpitäjän merkitys tulee väistämättä korostumaan. Se, millaista sivistystahtoa kuntapäättäjät haluavat jatkossa osoittaa, määrittää tulevaisuudessa entistä enemmän myös alueellista koulutuksellisen tasa-arvon toteutumista. Oma kaksoisroolini opiston rehtorina sekä yksityisen ylläpitäjän toiminnanjohtajana on myös osaltaan antanut runsaasti aihetta pohtia ylläpitäjän merkitystä opistotyössä.

Suomi on lähtökohtaisesti halunnut aina perustaa tulevaisuutensa ja kilpailukykynsä osaamiseen. Uusimmat tilastot osoittavat kuitenkin, että Suomi kuuluu siihen EU-maiden harvalukuiseen joukkoon, joka parin viime vuoden aikana on tosiasiassa supistanut koulutuksen määrärahoja. Ja tuore hallitusohjelma tuo koulutukseen vain lisää säästöjä. Näiltä supistuksilta ei vapaa sivistystyökään ole voinut välttyä. Tosin valtionrahoituksen pienentäminen linjattiin vapaan sivistystyön osalta toivon mukaan jo edellisen hallituksen päätöksissä.

Aamulehden äskeisessä haastattelussa tuore opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen painotti, että opetushallinnon “säästöt pitää tehdä ennen kaikkea rakenteista ja seinistä, ei opetuksen tasosta”. Kansalaisopistojen ylläpitäjärakenteita on jo uudistettukin, kun opistojen lukumäärä on vähentynyt vuosituhannen vaihteesta kolmanneksella. Viime vuosina opistojen yhdistymisiä on tehty myös eri koulutusmuotojen välisiä raja-aitoja ylittäen. Rakenteelliset muutokset tulevat varmasti myös jatkumaan. Esimerkiksi setlementtiliikkeen piirissä on käynnissä selvitystyö, jonka tavoitteena on uudenlaisen valtakunnallisen opistorakenteen aikaansaaminen.

Valtiontalouden kestävyysvajeesta käydyn keskustelun yhteydessä on usein esitetty näkemyksiä siitä, kuinka julkisesti tuotetut palvelut ovat tehottomasti tuotettuja. Siksi niiden tuotanto tulisi siirtää tehokkaammin toimiville yksityisille toimijoille. Nämä vaatimukset ovat kohdistuneet ennen muuta sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluihin, mutta myös koulutuksen saralla on vastaavia vaatimuksia esitetty. Kansalaisopistojen kohdalla ei sen sijaan tällaisia vaateita ole juuri esitetty, mihin osasyynä lienee se, että jo laissa vapaasta sivistystyöstä on oppilaitoksen ylläpitämisen osalta säädetty, ettei oppilaitosta saa perustaa taloudellisen voiton tavoittelemiseksi.

Yksityisten kansalaisopistojen lukumäärä on 2000-luvulta lähtien pysynyt lähes muuttumattomana. Tällä hetkellä niitä on yhteensä 24 eli 13 % opistoista. Kaikista valtionosuustunneista yksityisten osuus on 8,5 % eli yksityiset ovat tuntimäärältään kuntaopistoja keskimäärin hieman pienempiä.

Mikä sitten erottaa yksityiset koulutuspalvelujen tuottajat kunnallisista? Asiaa ei tiettävästi ole tutkittu, mutta kokonaisuutena koulutustarjonnassa tuskin olennaisia eroja löytyy. Opetushallituksen tilastoista voi kyllä nähdä, että yksityisten opistojen tuntikohtaiset yksikköhinnat ovat kuntaopistojen vastaavia alemmat. Se, onko tämä yksiselitteisesti osoitus tehokkaammasta toiminnasta vai onko kyse vain olosuhteiden asettamasta välttämättömyydestä, edellyttäisi asian tarkempaa tutkimista.

Yksityisten ja kuntaopistojen toimintaa ehkä keskeisimmin ohjaavana reunaehtona on ylläpitäjän rahoitusosuus. Esimerkiksi setlementtiopistoissa, jollaisia enemmistö yksityisistä opistoista on, ei tällaista ´osuutta´ tunneta. Opisto on useimmissa tapauksissa osa monialaisen yhdistyksen toimintaa, jolloin ylläpitäjän näkökulmasta joutuu ennemminkin pohtimaan, mikä on opiston oikeudenmukainen ja kohtuullinen osuus yhteisistä kuluista, kuten hallinnosta tai tiloista, ja kuinka paljon jää opistotoiminnan kehittämiseen.

Yksityisten oppilaitosten kotikunniltaan saama taloudellinen tuki vaihtelee merkittävästi. Joissakin opistoissa tukea ei saada ollenkaan, joissakin taas tuki on kokonaisuutena ollut vähäistä ja sekin pienenemään päin. Esimerkiksi edustamani Ahjolan kansalaisopisto on saanut Tampereen kaupungilta vain 14 000 € vuosittaisen 37 000 tunnin koulutustarjontansa toteuttamiseen.

Opiston tiukentunutta taloutta voi aina yrittää paikata korkeammilla opintomaksuilla, mutta määräänsä enempää ei hintojakaan voida nostaa opiskelijoiden yhdenvertaisuutta ja koko toimintaa vaarantamatta. Tosin täsmälleen vastaavanlaisia paineita hintojen nostoon näyttäisi olevan myös kunnallisilla opistoilla. Yleisenä suuntauksena näyttäisi monin paikoin olevan, että ylläpitäjän rahoitusosuutta kavennetaan vuosi vuodelta, ja tuore hallitusohjelmakin lupaa karsia kuntien tehtäviä ja velvoitteita sellaisiltakin alueilta, jotka eivät tähänkään mennessä ole kuuluneet kuntien lakisääteisiin peruspalveluihin. Kansalaisten alueellista yhdenvertaisuutta horjuttaa myös se, että jo nykyisellään väestöpohjaltaan samankokoisten opistojen koulutustarjonnan volyymissa on pahimmillaan moninkertaiset erot. Ylläpitäjällä on siis todellakin väliä sen suhteen, miten se haluaa sitoutua opistotyöhön ja sen kehittämiseen; olipa kyseessä sitten yksityinen tai kunnallinen toimija.

Arto Juhela
Ahjolan kansalaisopiston rehtori
Ahjolan Setlementti ry:n toiminnanjohtaja
KoL:n hallituksen jäsen

Kansalaisopistojen liiton hallituksen jäsenet kirjoittavat ajankohtaisista teemoista, opistojen tulevaisuudesta, työn haasteista ja onnistumisen hetkistä. Kirjoittajat edustavat erilaisia opistoja: suuria ja pieniä, maalaisia ja kaupunkilaisia, pohjoisia ja eteläisiä, itäisiä ja läntisiä, keskisiä unohtamatta!

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Yli 42 000 allekirjoitti adressin kansalaisopistojen tulevaisuuden puolesta – adressi luovutettiin opetus- ja kulttuuriministeriölle

Tiedote 14.2.2014

Kansalaisopisto on kunnan sykkivä sydän, jonka toivotaan pumppaavan elinvoimaa ihmisiin ja yhteiskuntaan jatkossakin.

Kansalais- ja työväenopistojen rahoituksen tulevaisuus on ollut uhattuna syksystä 2013 alkaen. Lopullisia säästösummia ei vielä tiedetä, mutta selvää on, että leikkauksia on tulossa. Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti vapaan sivistystyön rakenne- ja rahoitusryhmän pohtimaan keinoja, joilla voitaisiin taata laadukkaat palvelut entistä tehokkaammin. Ryhmä kokoontui ensimmäisen kerran 7.2.2014.

Kansalaisopistojen liitto käynnisti marraskuussa adressin kansalaisopistojen rahoituksen ja tulevaisuuden turvaamiseksi. Helmikuun puoliväliin mennessä adressi oli kerännyt 42 328 nimeä.

Kansalaisopistojen liitto KoL luovutti adressin opetus- ja kulttuuriministeriön aikuiskoulutuspolitiikan yksikön johtaja Kirsi Kangaspunnalle Helsingissä perjantaina 14.2.2014.

Joka kymmenes suomalainen käyttää kansalaisopistopalveluita. Elinikäinen oppiminen ja tasa-arvoiset opiskelumahdollisuudet muodostavat yhden suomalaisen menestyksen kulmakivistä. Opistotyö on ollut osa suomalaista kulttuuria jo 115 vuoden ajan.

Kansalaisopiston vaikutusten tiedetään ulottuvan paitsi tietojen ja taitojen lisääntymiseen myös mm. ihmisten sosiaaliseen ja kulttuuriseen elämään ja terveyteen. Vuoden sisällä kansalaisopistojen positiiviset vaikutukset ovat tulleet esille useissa eri tutkimuksissa. Näistä tuorein on euroopanlaajuinen aikuiskoulutuksen BeLL-tutkimus (http://bell-project.eu/index.html).

Lisätiedot:

Toiminnanjohtaja Jaana Nuottanen, p. 040 741 0641, jaana.nuottanen (at) ktol.fi Tiedottaja Elina Vesalainen, p. 040 573 1620, elina.vesalainen (at) ktol.fi
Kansalaisopistojen liitto KoL – Medborgarinstitutens förbund Mif, ry www.ktol.fi
Adressi löytyy osoitteesta www.kansalaisopistot.fi/adressi.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail