rehtoripäivä

Rehtoripäivä 18.5.2018

Vuoden ensimmäinen puolisko alkaa olla pulkassa ja on aika kokoontua kevään viimeiseen rehtoripäivään. Päivän aiheita ovat mm. vankilaopetus, johtaminen, kulttuurilain uudistus, kuntouttava työtoiminta sekä kansalaisopiston ja kirjaston yhteistyö.

Riihimäen vankilan opinto-ohjaaja Juuso Antikainen & Riihimäen kansalaisopiston opettaja Jari Kokkinen kertovat kansalaisopisto-opetuksesta Riihimäen vankilassa. Haaga-Helia ammatillisen opettajakorkeakoulun lehtori Heli Bergström puhuu laajemmin johtajuudesta sekä KoL:n ja Haaga-Helian käynnistyvästä aiheeseen liittyvästä uudesta hankkeesta, jonka tavoitteena on auttaa kansalaisopistojen rehtoreita onnistumaan työssään kehittyvässä toimintaympäristössä ja kehittämään omaa rehtoriuttaan. Opetus- ja kulttuuriministeriön kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju esittelee uudistuvaa ja toukokuussa lausuntokierrokselle lähtevää kulttuurilakia sekä sen merkitystä kansalaisopistoille ja Sallan kansalaisopiston rehtori ja kunnan sivistysjohtaja Marja Myllykangas kertoo kirjaston ja kansalaisopiston yhteistyöstä kunnassa. Lisäksi Pietarsaaren suomenkielisen työväenopiston rehtori Päivi Rosnell kertoo opistossa keväällä käynnistyneestä kuntouttavan työtoiminnan starttiryhmästä, joka pilotoi kansalaisopiston rahkeita vastata yhteiskunnan haasteisiin pitkäaikaistyöttömien ja kuntoutujien osalta. Koko päivän ohjelma löytyy täältä.

Ohjelma ja osallistuminen:

Tilaisuus on maksuton ja se on suunnattu Kansalaisopistojen liiton jäsenopistojen rehtoreille ja rehtoreiden valtuuttamille henkilöille. Myös apulaisrehtorit ovat tervetulleita KoL:n rehtoripäiviin. Rehtoripäivä järjestetään Helsingissä Pasilan aseman kupeessa Haaga-Helia ammattikorkeakoulun tiloissa osoitteessa Ratapihantie 13 (luokka 6211, 6. krs.).

Päivän ohjelma löytyy täältä.

Mikäli et pääse matkustamaan paikan päälle, päivän ohjelmaa on mahdollista seurata etäyhteyden kautta. Pyydämme myös etäosallistujia ilmoittautumaan tilaisuuteen. Ohjeet etäosallistumiseen lähetetään ilmoittautuneille.

Ilmoittautuminen:

Nettilomakkeen kautta viimeistään maanantaina 14.5.

Lisätiedot:

tiedottaja Lauramaija ‘Lauris’ Hurme
lauramaija.hurme@kansalaisopistojenliitto.fi / 040 573 1620

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Rehtoripäivä 16.3.2018

Lämpimästi tervetuloa kevään ensimmäiseen rehtoripäivään! Käsittelemme kansalaisopistokenttää jo pidempään puhututtanutta aihetta: voiko kansalaisopiston tuntiopettajana toimia oman yrityksen kautta? Millä edellytyksillä tämä on mahdollista? Mitä näkökulmia opiston tulisi työnantajana huomioida tämäntyyppisissä tilanteissa? Kuulemme aiheesta sekä Kuntien eläkevakuutuksen, Verohallinnon että opetus- ja kulttuuriministeriön näkökulman.

Saamme rehtoripäivään myös vieraaksi sivistysvaliokunnan jäsen, kansanedustaja (sd.) Pilvi Torstin. Lisäksi kuulemme koodauksesta, roboteista ja vanhempien koodikoulutuksista (ROBBO) ja toiminnanjohtaja Jaana Nuottanen käsittelee omassa puheenvuorossaan alkuvuoden ajankohtaisia asioita.

Ohjelma ja osallistuminen:

Tilaisuus on maksuton ja se on suunnattu Kansalaisopistojen liiton jäsenopistojen rehtoreille ja rehtoreiden valtuuttamille henkilöille. Myös apulaisrehtorit ovat tervetulleita KoL:n rehtoripäiviin. Rehtoripäivä järjestetään Helsingissä Pasilan aseman kupeessa Haaga-Helia ammattikorkeakoulun tiloissa osoitteessa Ratapihantie 13 (luokka 6211, 6. krs.).

Päivän ohjelma löytyy täältä.

Mikäli et pääse matkustamaan paikan päälle, päivän ohjelmaa on mahdollista seurata etäyhteyden kautta. Pyydämme myös etäosallistujia ilmoittautumaan tilaisuuteen. Ohjeet etäosallistumiseen lähetetään ilmoittautuneille.

Ilmoittautuminen:

Nettilomakkeen kautta viimeistään maanantaina 12.3.

Lisätiedot:

Hallintokoordinaattori Viljami Wiirilinna
viljami.wiirilinna@kansalaisopistojenliitto.fi / 040 455 7276

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Rehtoripäivä 22.9.

Lämpimästi tervetuloa syksyn ensimmäiseen rehtoripäivään! Keskitymme rehtorin työhön sekä uuteen sivistyskuntaan ja kunnissa tapahtuviin muutoksiin kansalaisopistojen näkökulmasta.

Sivistyskunnan ytimessä on tietenkin hyvin toimiva kansalaisopisto. Porin seudun kansalaisopiston rehtori Jari Kaasinen ja Pieksämäen seutuopiston rehtori Päivi Majoinen kertovat omia kokemuksiaan kansalaisopiston roolista muuttuvassa kunnassa.

Kunnan ja kansalaisopiston yhteistyön tiivistämiseksi KoL on kerännyt materiaali- ja ideapaketin niin uusien kuntapäättäjien kuin kansalaisopistojenkin käyttöön. Tietopakettia esittelee KoL:n projekti- ja viestintäkoordinaattori Lauramaija ‘Lauris’ Hurme.

Päivän aikana kuulemme myös kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Mikaela Nylanderin (r.) ajatuksia sivistyskunnasta.

Iltapäivällä keskustelemme rehtorin työstä ja keskustelun virittämiseksi kuulemme näkökulmia kahdesta eri aikaperspektiivistä. Omia kokemuksiaan kertovat jo pitkään kansalaisopistokentällä toiminut Tampereen seudun työväenopiston rehtori Matti Saari sekä nuorempaa sukupolvea edustava Etelä-Karjalan kansalaisopiston rehtori Emilia Valkonen.

Kuulemme päivän aikana myös Aspa-säätiön uudesta Digi haltuun -projektista, jonka tavoitteena on edistää asumispalveluja käyttävien pitkäaikaissairaiden ja vammaisten ihmisten sekä mielenterveys- ja päihdekuntoutujien yhdenvertaisuutta digitalisoituvassa tietoyhteiskunnassa. Projektissa koulutetaan digikokemusoppaita kansalaisopistojen kursseille.

Ohjelma ja osallistuminen:

Tilaisuus on maksuton ja se on suunnattu Kansalaisopistojen liiton jäsenopistojen rehtoreille ja rehtoreiden valtuuttamille henkilöille. Myös apulaisrehtorit ovat tervetulleita KoL:n rehtoripäiviin. Rehtoripäivä järjestetään Helsingissä Pasilan juna-aseman kupeessa Haaga-Helia ammattikorkeakoulun tiloissa osoitteessa Ratapihantie 13 (luokka 6211, 6. krs.).

Päivän ohjelma löytyy täältä.

Mikäli et pääse matkustamaan paikan päälle, päivän ohjelmaa on mahdollista seurata etäyhteyden kautta. Pyydämme myös etäosallistujia ilmoittautumaan tilaisuuteen. Ohjeet etäosallistumiseen lähetetään ilmoittautuneille.

Ilmoittautuminen:

Nettilomakkeen kautta viimeistään maanantaina 19.9.

Lisätiedot:

Hallintokoordinaattori Viljami Wiirilinna
viljami.wiirilinna@kansalaisopistojenliitto.fi / 040 455 7276

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Rehtoripäivä 12.5.

Tervetuloa Kansalaisopistojen liiton Rehtoripäivään Helsinkiin 12.5.2017. Kokoonnumme Haaga-Helian tiloissa Pasilan aseman kupeessa.

Ajankohtaispäiväämme terveiset eduskunnan sivistysvaliokunnasta tuo kansanedustaja (sd.) Ilkka Kantola.

Kuulemme kahdesta mielenkiintoisesta osallisuutta edistävästä hankkeesta. Projektipäällikkö Heli Turja ja ohjaava opettaja Pasi Sarsama kertovat Erilaisten oppijoiden liiton Taitotuunaajat-hankkeesta ja siihen liittyvästä Oppimisen olohuoneesta. Kuulemme minkälaisesta ajattelumallista hanke ponnistaa ja miten aikuisen erilaisen oppijan tuen tarpeeseen voidaan vastata tukemalla oppijan itsetuntoa antamalla hänelle luottamusta omaan osaamiseen ja kykyyn oppia uutta. Kansalaisopistojen liitto on yksi hankkeen kumppaneista.

Toinen hanke-esittely käsittelee kuntalaisten osallisuutta. Aiheesta tulee puhumaan Virpi Kallas, joka työskentelee Helsingin työväenopistossa aihetta käsittelevän laatu- ja kehittämishankkeen projektisuunnittelijana.

Iltapäiväkahvien jälkeen esittäytymään pääsevät KoL:n puheenjohtajaehdokkaat. Kesäkuun liittokokouksessa liiton luottamustehtäviin ehdolle asettuville on annettu mahdollisuus esittäytyä ennakkoon KoL:n liittokokoussivulla. Lisäksi kaikki kirjallisen ehdokasesittelyn lähettäneet puheenjohtaja-  ja varapuheenjohtajaehdokkaat saavat mahdollisuuden esittäytyä tässä Rehtoripäivässä. Ehdokasesittelyn kautta liittokokoukseen tulevat kokousedustajat pääsevät tutustumaan ehdokkaisiin etukäteen.

Lisäksi ohjelmassa on lyhyt katsaus EPALEn ajankohtaisiin asioihin.

Päivän koko ohjelma

Tilaisuus on maksuton ja se on suunnattu Kansalaisopistojen liiton jäsenopistojen rehtoreille ja rehtoreiden valtuuttamille henkilöille. Myös apulaisrehtorit ovat tervetulleita KoL:n rehtoripäiviin.

Tilaisuus järjestetään Pasilan aseman vieressä Haaga-Helian tiloissa osoitteessa Ratapihantie 13 (luokka 6211, 6. krs), Helsinki. Ilmoittautumalla on mahdollista seurata tilaisuutta myös etäyhteyden kautta. 

Ilmoittautuminen:
Ilmoittautuminen on päättynyt.

Lisätiedot:
Tiedottaja Elina Vesalainen
elina.vesalainen@kansalaisopistojenliitto.fi / 040 573 1620

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Rehtoripäivä 17.2.2017

Tervetuloa Kansalaisopistojen liiton rehtoripäivään Helsinkiin 17.2.2017. Kokoonnumme tällä kertaa Haaga-Helian tiloihin.

Tilaisuudessa puhumassa mm. pääsihteeri Tuija Brax Suomen Sydänliitosta sekä tutkimus- ja kehitysjohtaja Kaija Majoinen Suomen Kuntaliitosta.

Kuulemme kolme mielenkiintoista tapausesimerkkiä kansalaisopistokentältä. Rehtori Taina Saarinen kertoo, miten Helsingin kaupunki rakentaa uutta elinikäisen oppimisen toimialaa. Rehtori Sannasirkku Autio esittelee Vaasassa meneillään olevaa organisaatiouudistusta ja muutoksista taiteen perusopetuksen kentällä. Rehtori Liisa Vornanen kertoo oppilaitos- ja sopimuskuntayhteistyön hyödyistä.

Iltapäiväkahvien jälkeen käymme kansalaisopistokentän tulevaisuuden tarpeiden ja suuntausten kimppuun. Keskustelulla pohjustamme Kansalaisopistojen liiton tulevaa strategiaa.

Päivän ohjelma kokonaisuudessaan

Tilaisuus on maksuton ja se on suunnattu Kansalaisopistojen liiton jäsenopistojen rehtoreille ja rehtoreiden valtuuttamille henkilöille. Myös apulaisrehtorit ovat tervetulleita KoL:n rehtoripäiviin.

Tilaisuus järjestetään Pasilan aseman vieressä Haaga-Helian tiloissa osoitteessa Ratapihantie 13 (luokka 2205, 2. krs), Helsinki. Ilmoittautumalla on mahdollista seurata tilaisuutta myös etäyhteyden kautta. 

Ilmoittautuminen:
Nettilomakkeen kautta viimeistään tiistaina 14. helmikuuta (myös etäosallistuminen on mahdollista).

Lisätiedot:
Hallintokoordinaattori Viljami Wiirilinna
viljami.wiirilinna@kansalaisopistojenliitto.fi / 040 455  7276

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Rehtoripäivä 9.12.2016

Kutsumme kaikki jäsenrehtorit ajankohtaisten asioiden äärelle vuoden viimeiseen rehtoripäivään Helsinkiin 9.12.2016.

Saamme vieraaksemme kansanedustaja Paavo Arhinmäen, joka tuo terveiset eduskunnasta. Työmarkkina-asiamies Tuula Vaskelainen Kuntatyönantajista käy läpi kilpailukykysopimuksen soveltamista kansalaisopistoissa. Virittäydymme myös lähestyviin kuntavaaleihin KoL:n kuntavaaliteesien pohjalta, keskustelua vetää toiminnanjohtaja Jaana Nuottanen.

Digitalisaatiota emme ole unohtaneet tässäkään tilaisuudessa. Kopioston licensing manager Kirsi Salme esittelee kansalaisopistojen kopiointilupaa ja kertoo digitaalisten materiaalien hyödyntämisestä. Yritysvieraat Cleac Oy ja Rockway Oy esittelevät uusia innovatiivisia tapoja musiikkikurssien toteuttamiseen netissä, jonka jälkeen kuulemme myös käyttäjien kokemuksia.

Kun asiat on käyty läpi, voidaankin lopuksi tunnelmoida jouluglögien äärellä. Tervetuloa!

Päivän ohjelma kokonaisuudessaan

Rehtoripäivä järjestetään Helsingin yrittäjänaisten salissa Helsingissä osoitteessa Uudenmaankatu 23 A.
Tilaisuus on maksuton. Päivän ohjelmaa on ilmoittautumalla mahdollista seurata myös etäyhteyden kautta.

Ilmoittautuminen:

Nettilomakkeen kautta viimeistään keskiviikkona 7. joulukuuta.

Lisätiedot:

Hallintokoordinaattori Viljami Wiirilinna, viljami.wiirilinna@kansalaisopistojenliitto.fi / 040 455 7276

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Rehtoripäivä 30.9.2016

Kutsumme kaikki jäsenrehtorit ajankohtaisten asioiden äärelle syksyn ensimmäiseen rehtoripäivään Helsinkiin 30.9.2016.

Kuulemme Suomen Kuntajohtajat ry:n puheenjohtaja Heidi Rämön ajatuksia tulevaisuuden kuntaidentiteetistä ja KoL:n varapuheenjohtaja/ Espoon työväenopisto rehtori Tarja Langin pohdintoja Espoon aikuisopetuksen suurista muutoksista.

Laatutunnin aikana virittäydymme Vakuuta-malliin ja kuulemme Kouvolan kansalaisopiston ja Pietarsaaren suomenkielisen työväenopiston rehtoreiden tuoreimpia ajatuksia laatutyön keskeltä.

Avaamme uusia mahdollisuuksia yhteistyökurssien suunnitteluun Suomen mielenterveysseuran kanssa kuulemalla käytännön kokemuksia Vantaan aikuisopiston toteuttamista mielenterveyden ensiapukursseista.

Toiminnanjohtaja Jaana Nuottasen Pura huolesi -klinikan aikana voit tuoda yhteiseen keskusteluun oman opistosi tuoreimpia kuulumisia ja mahdollisia pulmia. Keskustelulle ja ajankohtaisille kysymyksille on varattu runsaasti aikaa, jotta päivä olisi mahdollisimman antoisa.

Päivän ohjelma kokonaisuudessaan

Tilaisuus järjestetään Helsingin yrittäjänaisten salissa Helsingissä osoitteessa Uudenmaankatu 23 A.
Tilaisuus on maksuton ja mukaan mahtuu 45 ensimmäisenä ilmoittautunutta. Päivän ohjelmaa on ilmoittautumalla mahdollista seurata myös etäyhteyden kautta.

Ilmoittautuminen:

Nettilomakkeen kautta viimeistään tiistaina 27.9. (mukaan mahtuu 45 ensimmäisenä ilmoittautunutta)

Lisätiedot:

Tiedottaja Elina Vesalainen, elina.vesalainen@kansalaisopistojenliitto.fi  / 040 573 1620

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Rehtoripäivä 27.11.2015

omenakuvitus3Syksyn viimeinen rehtoripäivä järjestetään perjantaina 27.11. Helsingin yrittäjänaisten salissa (Uudenmaankatu 23, 00120 Helsinki). Aloitamme päivän ilmoittautumisella ja aamukahvilla klo 9.30. Ohjelma päättyy noin klo 15.40.

Miten tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnittelu avaavat mahdollisuuksia opiston toiminnan kehittämiseen? Entä millainen on kansalaisopisto-opiskelun tuottamien laajempien hyötyjen taloudellinen merkitys? Näihin ja moniin muihin ajankohtaisiin kysymyksiin saat vastauksen rehtoripäivässä.

Päivän ohjelmassa on luvassa mm. tasa-arvokonsultti Sinikka Mustakallion tiivis tietopaketti tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman laatimisesta sekä käyttämisestä opiston kehittämistoiminnassa. Aikuiskasvatustieteen professori Jyri Manninen avaa puheenvuorossaan työn alla olevaa raporttiaan kansalaisopisto-opiskelun tuottamien laajempien hyötyjen taloudellisesta merkityksestä. Päivän päätteeksi kuulemme ajankohtaiskuulumiset sivistysvaliokunnasta valiokunnan puheenjohtajalta, kansanedustaja Tuomo Puumalalta.

Tilaisuuden varsinainen ohjelma alkaa tasan klo 10.00 ja koko päivän ohjelma löytyy täältä. Omakustanteinen lounastauko pidetään klo 12.00-13.00.

Mikäli et pääse matkustamaan paikan päälle, voit seurata rehtoripäivää livelähetyksenä. Pyydämme myös etäosallistujia ilmoittautumaan tilaisuuteen. Ohjeet etäosallistumiseen lähetetään ilmoittautuneille. Jos saavut tilaisuuteen paikan päälle, ilmoittauduthan ohjelmassa mainittujen tarjoilujen varaamiseksi viimeistään tiistaina 24.11.

Ilmoittautuminen tapahtuu nettilomakkeen kautta.

Lämpimästi tervetuloa!

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Rehtoripäivä 2.10.2015

Syksyn ensimmäinen rehtoripäivä järjestetään perjantaina 2.10. Helsingin yrittäjänaisten salissa (Uudenmaankatu 23A, 00120 Helsinki). Aloitamme päivän ilmoittautumisella ja aamukahvilla klo 9.30. Ohjelma päättyy noin klo 15.30.

Päivän ohjelmassa on luvassa kertausta rakenne- ja rahoitusuudistuksesta sekä case-esimerkkejä sopimuskuntayhteistyöstä ja oppilaitosten välisen yhteistyön tiivistämisestä. Kouluttaja ja koordinaattori Katri Aaltonen Haaga-Helian ammatillisesta opettajakorkeakoulusta kertoo KoL:n kanssa yhteistyössä tuotettavasta digitaalisen pedagogiikan koulutushankkeesta, jonka ensimmäinen koulutusosio alkaa jo lokakuussa. Pääjohtaja Aulis Pitkälältä kuullaan Opetushallituksen ajankohtaisuuksia ja päivän päätteeksi luvassa on keskustelua ja eväitä paikallistason lobbaukseen ja vaikuttamiseen, kun puhumaan saapuu Lääketeollisuus ry:n viestinnästä ja yhteiskuntasuhteista vastaavana johtajana toimiva Tuomas Nurmela (parhaillaan opintovapaalla). Ammattilobbarina toimiva Nurmela tuntee myös vaikuttamisen toisen puolen: hän on toiminut Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnassa vuodesta 2009 sekä opetuslautakunnan puheenjohtajana vuosina 2006-2009.

Varsinainen ohjelma alkaa tasan klo 10.00 ja koko päivän ohjelma löytyy täältä. Omakustanteinen lounastauko pidetään klo 12.00-13.00.

Mikäli et pääse matkustamaan paikan päälle, voit seurata rehtoripäivää livelähetyksenä. Pyydämme myös etäosallistujia ilmoittautumaan tilaisuuteen. Ohjeet etäosallistumiseen lähetetään ilmoittautuneille. Jos saavut tilaisuuteen paikan päälle, ilmoittauduthan ohjelmassa mainittujen tarjoilujen varaamiseksi viimeistään keskiviikkona 30.9.

Ilmoittautuminen tapahtuu nettilomakkeen kautta.

Lämpimästi tervetuloa!

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail