umako

Uusi aikuisten maahanmuuttajien lukutaitokoulutus alkoi kansalaisopistoissa

Vuoden 2018 alusta lähtien kansalais- ja työväenopistoissa on voitu järjestää uudenlaista aikuisille maahanmuuttajille suunnattua lukutaitokoulutusta. Niin kutsuttuihin UMAKO-kursseihin (uusi maahanmuuttajakoulutus) sisältyy luku- ja kirjoitustaidon ja suomen tai ruotsin kielen opintojen lisäksi toiminnallisia osuuksia, kuten osallistumista muille esimerkiksi opiston taito- ja taideaineiden kursseille.

Lukutaitokoulutusuudistuksen taustalla on laajempi muutos, jossa aikuisten maahanmuuttajien luku- ja kirjoitustaidon koulutus siirtyi työ- ja elinkeinoministeriön vastuulta osaksi opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalaa ja vapaan sivistystyön uudeksi koulutustehtäväksi.

Aiemmin aikuisten lukutaitokoulutuksen hankinnasta ja kilpailutuksesta vastasivat ELY-keskukset ja koulutus toteutettiin TE-palvelujen asiakkaille työvoimakoulutuksena. Nyt lukutaitokoulutusta järjestetään paitsi vapaan sivistystyön oppilaitoksissa (kansalaisopistot, kansanopistot, kesäyliopistot ja opintokeskukset) myös osana aikuisten perusopetusta.

Vapaan sivistystyön uusi lukutaitokoulutus on suunnattu niille kotoutumisajalla oleville maahanmuuttajille, jotka tarvitsevat joustavaa ja toiminnallista lukutaidon sekä suomen tai ruotsin kielen koulutusta ja joiden kotoutumissuunnitelmaan on kirjattu tarve lukutaitokoulutukseen. Koulutus pyrkii tavoittamaan ne maahanmuuttajat, joita perinteinen luku- ja kirjoitustaidon koulutus ei ole riittävän hyvin pystynyt tukemaan koulutus- tai työllistymispolulla.

Kajaanissa lukutaito-opiskelijat oppivat kansalaisopistossa myös puutarhanhoitoa ja kädentaitoja

Kaukametsän opistossa Kajaanissa opiston ensimmäinen UMAKO-lukutaitokurssi alkoi helmikuussa. Opetusta on 20 tuntia viikossa ja opiskelijoita tällä hetkellä 10. Kurssille otetaan edelleen tarpeen mukaan uusia opiskelijoita. Kurssilla opiskellaan luku- ja kirjoitustaitoa ja opetukseen kuuluu myös toiminnallisia osuuksia.

Kurssilla on kaksi opettajaa, joten toisen on mahdollista saattaa opiskelijoita yksittäin kansalaisopiston muille kursseille oppimaan lisätaitoja. Opiskelijat ovat toivoneet pääsevänsä esimerkiksi opiston tietotekniikka-, käsityö- ja kotitalouskursseille. Tarvittaessa lukutaitokurssin opettaja voi tulla avustamaan opiskelijaa taitoaineiden tunneilla muutamalla ensimmäisellä kokoontumiskerralla.

Toiminnallista oppia kurssilla on saatu myös puutarhanhoidosta. Opistolla kielikurssia käyvä puutarhuri on opettanut vapaaehtoisena lukutaitokurssin opiskelijoille vihannestaimien istutusta ja kasvattamista. Luokan ikkunoilta löytyy nyt rivi ruukkuja, joissa kasvaa mm. paprikaa. Kesällä opiston on tarkoitus hankkia ryhmän opiskelijoille puutarhapalsta, jonne kasvit voi istuttaa ja jossa niitä voi hoitaa kesän ajan, kun opisto on kiinni. Syksyllä lukutaitokoulutus taas jatkuu.

Opiskelijat lukutaitokursseille kahta eri reittiä

Osa kansalaisopistojen lukutaitokursseille osallistuvista on TE-palvelujen asiakkaita, osa ohjataan koulutukseen kunnan kautta. Jotta lukutaitokoulutusta tarvitseva maahanmuuttaja saadaan ohjatuksi hänelle sopivaan koulutukseen, paikallinen ja alueellinen yhteistyö opistojen ja TE-palvelujen sekä kunnan sosiaalitoimen välillä on ratkaisevan tärkeää.

Keskeistä on, että kursseja järjestävät opistot ja paikalliset TE-palvelut sekä kunnan sosiaalitoimi ovat säännöllisesti kontaktissa keskenään alueen koulutustarpeista: kansalaisopiston tulee tiedottaa TE-palveluita ja kuntaa järjestämistään kursseista ja TE-palveluiden on puolestaan oltava yhteydessä opistoon, kun lukutaitokoulutusta tarvitsevia asiakkaita on. TE-palvelut voivat myös ehdottaa oman alueensa kansalaisopistolle uusien kurssien järjestämistä kohderyhmän tarpeiden mukaan.

Kaukametsän opiston lukutaitokurssilaiset ovat toistaiseksi kaikki TE-palveluiden asiakkaita.

– Paikallisen TE-toimiston asiantuntijan kanssa yhteistyö on toiminut hyvin, kertoo opiston rehtori Aune Kariluoto.

– TE-toimisto kartoitti lukutaito-opetusta tarvitsevat, kotoutumisajalla olevat asiakkaansa ja ohjasi heidät opiston kurssille. Myös kaupungin maahanmuuttajapalveluyksikön kanssa on käyty keskusteluja tulevasta opiskelijarekrytoinnista.

Lisäksi Kajaanin kaupungin maahanmuuttajapalveluiden sosiaalityöntekijä vierailee joka toinen viikko kansalaisopistolla tapaamassa lukutaitokurssilaisia. Opiskelijat pyytävät usein opettajilta apua esimerkiksi Kelan päätösten tai muiden viranomaistahojen kirjeiden lukemiseen ja selittämiseen. Kutsumalla sosiaalityöntekijä paikan päälle turvataan opiskelijoiden tietosuojaa ja varmistetaan opetustyön keskeytyksetön sujuminen.

Joustavaa lukutaitokoulutusta eri taitotasoille ja kohderyhmille

Vapaan sivistystyön oppilaitokset voivat järjestää lukutaitokoulutusta eri laajuisina kursseina kohderyhmien tarpeiden mukaisesti. Kohderyhmiä ovat esimerkiksi kotivanhemmat, iäkkäät maahanmuuttajat, työssäkäyvät, sellaiset henkilöt, joilla on oppimisvaikeuksia, tai ne nuoret maahanmuuttajat, joiden elämäntilanteeseen kokopäiväopiskelu ei sovellu.

Lukutaitokoulutukseen pyritään saamaan erityisesti kotona lapsia hoitavia vanhempia. Vanhemman luku- ja kirjoitustaidon ja suomen kielen osaamisen koheneminen kotouttaa koko perhettä ja koulutukseen osallistuminen on pyritty tekemään mahdollisimman helpoksi. Osaan kursseista lastenhoito on järjestetty oppituntien ajaksi esimerkiksi kunnan varhaiskasvatuksen kanssa yhteistyössä, osaan lapsen voi ottaa tunnille mukaan. Kajaanin kaupunki on esimerkiksi järjestänyt nopealla aikataululla päiväkotipaikan lukutaitokurssin opiskelijan lapselle.

Lukutaitokoulutuksessa on tarjolla aiempaa enemmän opetusta, joka mahdollistaa joustavan ja osa-aikaisen opiskelun. Kursseja järjestetään alueellisesta tarpeesta riippuen eri opistoissa eri mittaisina. Opiskelijoiden eriävät lähtökohdat ja johtavat käytännössä siihen, että myös samassa opistossa voi olla tarvetta eri tasoiselle opetukselle ja opistossa järjestetään lukutaitokoulutusta alkavasta lukutaidosta funktionaaliseen lukutaitoon asti.

Kaukametsän opiston lukutaitokurssin opiskelijat ovat työikäisiä ja useasta lähtömaasta. Osa ymmärtää suomenkielistä puhetta, osa on ollut Suomessa vasta vähän aikaa. Luku- ja kirjoitustaidon opetus aloitettiin alkeista.

Suositus kansalaisopistojen lukutaitokoulutuksen opetussuunnitelmaksi

Kansalaisopistojen liitto julkaisi alkuvuodesta 2018 lukutaitokoulutuksen tueksi suosituksen kansalaisopistojen lukutaitokoulutuksen opetussuunnitelmaksi. Suosituksen sisältö perustuu Opetushallituksen tuottamaan koko vapaan sivistystyön opetussuunnitelmasuositukseen. Suosituksessa esitellään uuden maahanmuuttajakoulutuksen keskeiset kohderyhmät sekä eri mittaisia koulutuksia ja niiden konkreettista sisältöä.

Teksti: Lilli Rasilainen
Kuva: Kaukametsän opisto

Lilli Rasilainen työskenteli Kansalaisopistojen liitossa maahanmuuttohankkeiden suunnittelijana syksyn 2017 ja kevään 2018 ajan.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Seminaari: Uusi lukutaitokoulutus kansalaisopistoissa 2.2.2018

Kuva: Juha Mäkirinta / Vanajaveden opisto

Huom! Uusi lukutaitokoulutus kansalaisopistoissa -seminaarin paikka on muuttunut!

Perjantaille 2.2. Helsinkiin on kaavailtu poliittista mielenilmausta, johon liittyvä työnseisaus vaikuttaa laajasti Helsingin seudun joukkoliikenteeseen. Työnseisauksen on ilmoitettu alkavan perjantaina 2.2. aamuyöllä klo 3 ja päättyvän illansuussa klo 18. Tämänaamuisen tiedon mukaan työnseisaus pysäyttää Helsingissä sekä käytännössä koko lähibussiliikenteen että kokonaan metro- ja raitiovaunuliikenteen.

Veturimiesten liitto ei pysäytä junaliikennettä eli lähi- ja kaukojunat kulkevat normaalisti. Matkahuolto on puolestaan ilmoittanut ajavansa osan bussivuoroista mielenilmauksesta huolimatta. Lisätietoa Matkahuollon bussivuoroista löytyy täältä

Poikkeuksellisen liikennetilanteen johdosta olemme päättäneet siirtää tilaisuuden Helsingin Töölössä sijaitsevan Helsingin aikuisopiston tiloista Helsingin keskustaan, jotta se olisi mahdollisimman helposti saavutettavissa. Tilaisuus järjestetään Aktiivi-instituutin tiloissa osoitteessa Mikonkatu 8 A, 5 krs. (ks. paikka kartalla:). Päivän ohjelmaan tai aikatauluihin ei tule muutoksia. 

Seminaaritila on saavutettavissa jalan sekä Helsingin rautatieasemalta että Kampin bussiterminaalista, jonne kaukobussit saapuvat. Helsingin keskustassa on paljon pysäköintihalleja, joista lähimmät ovat P-Eliel sekä P-CityForum. Lisätietoa pysäköintitiloista löydät täältä.

Lisätiedot: toiminnanjohtaja Jaana Nuottanen (jaana.nuottanen@kansalaisopistojenliitto.fi / 040 741 0641)

***

Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalalla järjestetty luku- ja kirjoitustaidon koulutus siirtyi opetus- ja kulttuuriministeriön toimialalle vuoden 2018 alusta lukien. Joustavien ja osa-aikaisten koulutusmahdollisuuksien sekä toiminnallisemman opiskelun mahdollistamiseksi koulutustarjontaa laajennetaan antamalla maahanmuuttajien lukutaitokoulutus vapaan sivistystyön uudeksi koulutustehtäväksi. Syksyn mittaan lukutaitokoulutuksesta puhuttiin nimellä UMAKO.

Eduskunta vahvisti aiheeseen liittyvät säädökset joulun alla, minkä jälkeen Opetushallitus antoi koko vapaan sivistystyön lukutaitokoulutusta koskevan opetussuunnitelmasuosituksensa. Taustatietoa sisältävä kansalaisopistojen opetussuunnitelmasuositus lukutaitokoulutuksen järjestämisen tueksi on nyt myös valmistunut. Toimitamme painetut versiot kansalaisopistoihin helmikuussa. Lisäkappaleita KoL:n jäsenopistoihin voi tilata täältä (toimitukset viikosta 5 alkaen). Linkki sähköiseen versioon on toimitettu rehtoreille sähköpostitse.

Kansalaisopistojen liitto järjestää yhdessä Helsingin aikuisopiston kanssa kansalaisopistojen lukutaitokoulutuksesta seminaarin Helsingissä perjantaina 2. helmikuuta. Tilaisuus on suunnattu kansalaisopistojen rehtoreille, opettajille sekä kansalaisopistojen ylläpitäjien edustajille. Seminaari on tiivis tietopaketti kaikesta siitä, mitä lukutaitokoulutuksen parissa työskentelevän tai sitä suunnittelevan tarvitsee tässä vaiheessa tietää aiheesta.

Seminaarissa esitellään Opetushallituksen julkaisema vapaan sivistystyön lukutaitokoulutuksen opetussuunnitelmasuositus sekä siihen perustuva kansalaisopistojen oma suositus. Päivän aikana kuulemme myös Kuntaliiton näkökulmia lukutaitokoulutukseen (erityisasiantuntija Päivi Väisänen-Haapanen). Lisäksi paneudumme kotoutumissuunnitelman rooliin lukutaitokoulutuksessa (maahanmuuttajatyön koordinaattori Miina Pyylehto Hyvinkään kaupungilta + pian vahvistuva TE-toimiston edustaja) ja kuulemme Uudenmaan ELY-keskuksen (erikoissuunnittelija Terhi Martins) sekä TEM:n (neuvotteleva virkamies Sari Haavisto) kommenttipuheenvuorot kansalaisopistojen lukutaitokoulutuksesta.

Seminaari sisältää myös eväitä ja vinkkejä käytännön työhön lukutaitokoulutusta toteuttaville opettajille mm. lähtötason arvioinnista ja loppuarvioinnista, opiskelijan ohjauksesta ja hopsauksesta sekä opetusmateriaaleista.

Seminaari sopii sekä niille kansalaisopistoille, jotka ovat jo saaneet valtionosuutta uudentyyppisen koulutuksen järjestämiseen että niille, jotka eivät rahaa vielä hakeneet tai saaneet, mutta harkitsevat lukutaitokoulutuksen aloittamista seuraavan hakukierroksen (syksyllä 2018) yhteydessä.

Ohjelma ja ilmoittautuminen:

Tilaisuuden tarkempi ohjelma löytyy täältä.

Julkisen liikenteen työnteisauksen vuoksi seminaaripaikka on vaihtunut ja tilaisuus järjestetään Aktiivi-instituutin tiloissa osoitteessa Mikonkatu 8 A, 5 krs. Päivän ohjelmaan tai aikatauluihin ei tule muutoksia. Tilaisuuteen ei ole mahdollista osallistua etäyhteyden kautta, mutta esitykset tallennetaan KoL:n jäsenopistojen myöhempään käyttöön. Seminaari on maksuton.

Seminaariin ilmoittaudutaan viimeistään tiistaina 30.1.2018 nettilomakkeen kautta.

Lisätiedot

Toiminnanjohtaja Jaana Nuottanen
jaana.nuottanen@kansalaisopistojenliitto.fi / 040 741 0641

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail