vapaus

Blogi: Sivistystyön vapaus?

”Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki”
– Aaro Hellaakoski

Olisi kiinnostavaa purkaa koko käsite vapaa sivistystyö osiin ja tarkastella niitä erikseen. Mitä on vapaus, mitä on sivistys ja mitä on työ? Tämä ei kuitenkaan ole mitenkään mahdollista tällaisessa lyhyessä artikkelissa. Sen vuoksi ajattelin keskittyä vain tuohon ensimmäiseen sanaan vapaus. Kyseessä ei ole tieteellinen katsaus, vaan lähinnä vähän pintapuolisiakin mietteitäni asiasta. Tieteellisempää pohdintaa asiasta löytyy esim. pamfletista Vapaa, vallaton & vangittu sivistystyö, jonka ovat toimittaneet Jenni Pätäri, Annika Turunen ja Ari Sivenius (2015).

Vapauden käsitettä voi sitäkin tarkastella monesta eri näkökulmasta. Yksi niistä on, että on olemassa vapautta johonkin ja vapautta jostakin (positiivinen ja negatiivinen vapaus). Kansalaisopistojen toimintaa on jo yli 100 vuotta luonnehtinut se, että opistot voivat suhteellisen vapaasti järjestää mitä tahansa kursseja eikä niiltä ole edellytetty esim. opetustoimintaa ohjaavaa opetussuunnitelmaa. Alkuaikoina ajan hengen mukaisesti kurssitoiminta pyrittiin kohdentamaan pääasiassa yhteiskunnallisiin aineisiin, mutta varsin nopeasti kursseja alettiin kysynnän myötä järjestää myös taito- ja taideaineissa, sitten musiikissa, liikunnassa ja tanssissa. Tätä ensimmäistä vaihetta opistojen toiminnassa nimitetään ns. yövartijavaltion aikakaudeksi. Valtio myönsi taloudellisen tuen ja luotti siihen, että opistot käyttivät sen järkevästi. Siitä siirryttiin sitten 1970-luvulla ns. suunnittelukeskeiseen aikuiskoulutuspolitiikkaan. Tällöin toiminnan vapautta alettiin kaventaa siten, että läänihallitukset tarkastivat opistojen opinto-ohjelman ja päättivät, mitkä kurssit saivat valtionosuutta, mitkä eivät (esim. itämaista vatsatanssia tai astrologiaa ei hyväksytty).

Kun markkinatalousajattelu uusliberalismin myötä valtasi alaa 1990-luvun alussa, lähes kaikki toiminnan pidäkkeet poistuivat ja opistot saivat periaatteessa järjestää mitä tahansa kursseja mistä opiskelijat, eli modernimmin asiakkaat, olivat valmiita maksamaan. Tämä kausi on jatkunut tähän päivään asti. Voikin hyvällä syyllä kysyä, onko olemassa jokin sellainen kurssi, jota opisto ei voisi järjestää? Helpoimmin tulee mieleen, että ei tietenkään mitään sellaista, jolla yllytetään laittomuuksiin (esim. Miten teen onnistuneen turkistarhausiskun?, Pontikantekokurssi tai Hakkeroinnin perusteet).

Valtakunnallisesta näkökulmasta opistojen toiminta on siis viimeisten parinkymmen vuoden aikana ollut pääosin vapaata. Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää valtionosuuden toimintaan eikä paljon sen jälkeen kysele, mihin tämä raha käytetään. Hieman huomiota ovat saaneet aikanaan esim. flirttikurssit tai viime aikoina astrologia johtamisen apuvälineenä. Toisaalta aiemmat suuntaviivaopinnot rajasivat, ja nykyinen uusi, maahanmuuttajille suunnattu sivistystehtävä (UMAKO), rajaa toimintavapautta. Näiden opetustuntien osuus opistojen kokonaistarjonnasta on kuitenkin ollut kohtuullisen vähäinen. Opitun tunnistaminen ja tunnustaminen voi nähdä myös eräänä askeleena suuntaan, jossa harrastustavoitteisen opiskelun hyötyjä arvioidaan mm. työelämän näkökulmasta.

Opiston omistajien, jotka useimmiten ovat kuntia, osalta toiminta on ollut koko ajan hyvinkin vapaata. Pääasia tuntuu olevan, että opiston talous hoidetaan asiallisesti. Opiston osalta tämä vapaus on myös vapautta tarjota jotain sellaista, mitä pidetään tärkeänä yhteiskunnan tai yksilön kannalta (esim. kestävään kehitykseen liittyvät kurssit), vaikka tiedetään, että niillä voi olla hyvinkin vähäinen kysyntä.

Tulevaisuudessa, jos ja kun maakuntauudistus saadaan aikaiseksi, ja kunta alkaa hoitaa pääasiassa sivistystointa, niin tällöin opistojen toiminta varmasti nivoutuu entistä tiiviimmin myös kunnan pitkäjänteiseen kehittämiseen. Sekä johtavat virkamiehet että luottamushenkilöt miettivät yhä enemmän yhdessä opiston kanssa, miten opiston omat tavoitteet kytkeytyvät entistä paremmin kunnan yleiseen strategiaan ja visioon. Porvoossakin olemme tänä kevään jo pohtineet, miten kunnan arvot sopivat yhteen opistotoiminnan arvojen kanssa.

Lopuksi vapautta voi tarkastella kaikkein tärkeimmästä näkökulmasta eli opiskelijan kannalta. Opiskelijan osalta vapaus on jopa lisääntynyt sen myötä, että kurssitarjonta on laajentunut. Laajasta kurssivalikoimasta voi valita sopivimman kurssin, osallistua siihen ja myös olla osallistumatta, jos kurssi ei miellytäkään. Tämä markkinaliberalismin myötä tulleen valinnan vapauden lisääntymisen kääntöpuolena on, että opiskelija joutuu aiempaa enemmän osallistumaan itse kurssin rahoittamiseen, joskus lähes kokonaan. Kurssien sisällön päättää myös edelleen kurssin opettaja tai ohjaaja, vaikka kaunis ajatus voisi olla, että se tehdään yhdessä opiskelijoiden kanssa.

Joogafilosofiassa yhtenä yksilön elämää kannattelevana periaatteena on swadhyaya – oman itsen opiskelu. Tämä oli yksi keskeisimmistä ajatuksista opistoja perustettaessa ja on toivottavasti jatkossakin opistojen toiminnan perusajatus.

Pertti Jääskä
Porvoon kansalaisopisto – Borgå medborgarinstitutin rehtori
KoL:n hallituksen jäsen

Kansalaisopistojen liiton hallituksen jäsenet kirjoittavat ajankohtaisista teemoista, opistojen tulevaisuudesta, työn haasteista ja onnistumisen hetkistä. Kirjoittajat edustavat erilaisia opistoja: suuria ja pieniä, maalaisia ja kaupunkilaisia, pohjoisia ja eteläisiä, itäisiä ja läntisiä, keskisiä unohtamatta!

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail