Hallituksen blogi: Tietoa, taitoa, osallisuutta – ennen ja nyt
Ajat muuttuvat, kansalaisopiston merkitys pysyy. Ensimmäinen kansalaisopisto, Tampereen työväenopisto, perustettiin vuonna 1899. Toiminta laajeni nopeasti, ja 1900-luvun alkuvuosikymmeninä opistoja perustettiin sekä kaupunkeihin että maaseudulle. Oma opistoni aloitti toimintansa Keravalla vuonna 1948. Kansalaisopistojen synty liittyi yhteiskunnalliseen murrokseen ja tarpeeseen nostaa kansan sivistystasoa. Kun formaali koulutus oli monille ulottumattomissa, kansalaisopistot tarjosivat väylän tiedon ja taidon hankkimiseen. Ne eivät olleet pelkästään oppimisen paikkoja, vaan myös yhteiskunnallisen osallisuuden ja yhteenkuuluvuuden vahvistajia.
Kansalaisopiston historia on kiinnostava peili nykyhetken muutoksille ja tarpeille. Opiston syntyhistoriasta huolimatta, opistotoiminta nähdään usein harrastuskurssien kautta. Niiden merkitystä osallisuuden, hyvinvoinnin ja terveyden edistäjinä ei pidäkään väheksyä. Samalla kansalaisopistolla tulisi kuitenkin edelleen olla tunnustettu rooli – kuten noin 100 vuotta sitten, yhteiskunnallisten muutosten tuomiin uusiin sivistyksellisiin tarpeisiin vastaajana.
Koulutusjärjestelmän rakenteiden väliin ja ulkopuolelle jää edelleen nuoria ja aikuisia, joille nykyiset koulutusmuodot eivät tarjoa sopivaa polkua. On nuoria, joiden koulu-ura jää eri syistä kesken ja joiden valmiudet oman henkilökohtaisen elämän ja työelämän rakentamiseen ovat heikkoja. Myös aikuiset, joiden kielitaito tai muut perustaidot ovat puutteellisia, tarvitsevat vaihtoehtoisia tapoja osaamisensa vahvistamiseen.
Kiinnostavia koulutusmalleja on toteutettu eri opistoissa. Esimerkiksi voi nostaa Keravan Opiston yhdessä naapuriopistojen kanssa toteuttamat ja Opetushallituksen tukemat Työelämäpolku suomeksi -koulutukset. Koulutusmalli edellyttää tiivistä yhteistyötä kunnan työllisyys- ja hyvinvointipalveluiden sekä toisen asteen koulutuksen järjestäjien kanssa. Malli perustuu vahvaan ohjaukseen ja tukeen sekä opiskelijan sitouttamiseen oman tulevaisuutensa rakentamiseen. Tämänkaltaiset koulutusmallit eivät useinkaan sovi nykyisen rahoitusjärjestelmän piiriin ja edellyttävät toteutuakseen hankerahoitusta.
On tärkeää korostaa kansalaisopiston asemaa osana koulutusjärjestelmää. Elinikäisestä oppimisesta puhuttaessa meidän tulee tuoda esiin sen moninaiset toteuttamisen muodot ja nostaa ne aktiivisesti koulutuksesta käytävään keskusteluun.
Yhdessä voimme luoda toimintamalleja, jotka tukevat niitä, joilla on puutteita perustaidoissa ja kiinnittymisessä yhteiskuntaan. Pitäisikö myös keskustella rahoituksen kehittämisen vaihtoehdoista, jotta ne vastaisivat käytännön tarpeita?
Meillä on kansalaisopistoissa valtava potentiaali, joka tulee ottaa entistä näkyvämmin ja vahvemmin käyttöön.
Teksti: Anne Hosio-Paloposki, Kulttuuripalveluiden vastuualuejohtaja, Keravan Opiston rehtori
