Kansalaisopisto mukana teknologisessa muutoksessa, Keravan Opiston kamerakerho v. 1957. Kuvaaja tuntematon.
Ajat muuttuvat, kansalaisopiston merkitys pysyy. Ensimmäinen kansalaisopisto, Tampereen työväenopisto, perustettiin vuonna 1899. Toiminta laajeni nopeasti, ja 1900-luvun alkuvuosikymmeninä opistoja perustettiin sekä kaupunkeihin että maaseudulle. Oma opistoni aloitti toimintansa Keravalla vuonna 1948. Kansalaisopistojen synty liittyi yhteiskunnalliseen murrokseen ja tarpeeseen nostaa kansan sivistystasoa. Kun formaali koulutus oli monille ulottumattomissa, kansalaisopistot tarjosivat väylän tiedon ja taidon hankkimiseen. Ne eivät olleet pelkästään oppimisen paikkoja, vaan myös yhteiskunnallisen osallisuuden ja yhteenkuuluvuuden vahvistajia.
Kansalaisopiston historia on kiinnostava peili nykyhetken muutoksille ja tarpeille. Opiston syntyhistoriasta huolimatta, opistotoiminta nähdään usein harrastuskurssien kautta. Niiden merkitystä osallisuuden, hyvinvoinnin ja terveyden edistäjinä ei pidäkään väheksyä. Samalla kansalaisopistolla tulisi kuitenkin edelleen olla tunnustettu rooli – kuten noin 100 vuotta sitten, yhteiskunnallisten muutosten tuomiin uusiin sivistyksellisiin tarpeisiin vastaajana.
Koulutusjärjestelmän rakenteiden väliin ja ulkopuolelle jää edelleen nuoria ja aikuisia, joille nykyiset koulutusmuodot eivät tarjoa sopivaa polkua. On nuoria, joiden koulu-ura jää eri syistä kesken ja joiden valmiudet oman henkilökohtaisen elämän ja työelämän rakentamiseen ovat heikkoja. Myös aikuiset, joiden kielitaito tai muut perustaidot ovat puutteellisia, tarvitsevat vaihtoehtoisia tapoja osaamisensa vahvistamiseen.
Kiinnostavia koulutusmalleja on toteutettu eri opistoissa. Esimerkiksi voi nostaa Keravan Opiston yhdessä naapuriopistojen kanssa toteuttamat ja Opetushallituksen tukemat Työelämäpolku suomeksi -koulutukset. Koulutusmalli edellyttää tiivistä yhteistyötä kunnan työllisyys- ja hyvinvointipalveluiden sekä toisen asteen koulutuksen järjestäjien kanssa. Malli perustuu vahvaan ohjaukseen ja tukeen sekä opiskelijan sitouttamiseen oman tulevaisuutensa rakentamiseen. Tämänkaltaiset koulutusmallit eivät useinkaan sovi nykyisen rahoitusjärjestelmän piiriin ja edellyttävät toteutuakseen hankerahoitusta.
On tärkeää korostaa kansalaisopiston asemaa osana koulutusjärjestelmää. Elinikäisestä oppimisesta puhuttaessa meidän tulee tuoda esiin sen moninaiset toteuttamisen muodot ja nostaa ne aktiivisesti koulutuksesta käytävään keskusteluun.
Yhdessä voimme luoda toimintamalleja, jotka tukevat niitä, joilla on puutteita perustaidoissa ja kiinnittymisessä yhteiskuntaan. Pitäisikö myös keskustella rahoituksen kehittämisen vaihtoehdoista, jotta ne vastaisivat käytännön tarpeita?
Meillä on kansalaisopistoissa valtava potentiaali, joka tulee ottaa entistä näkyvämmin ja vahvemmin käyttöön.
Teksti: Anne Hosio-Paloposki, Kulttuuripalveluiden vastuualuejohtaja, Keravan Opiston rehtori
Peilaan artikkelissani historiallisia esimerkkejä kansalaistaitojen opettamisen nykyhaasteisiin. Teksti perustuu Kansalaistaidot kunniaan -hankepäivässä pitämääni luentoon. Kansalaisopistojen liiton järjestösuunnittelija Henri Piirainen (2024) kokoaa monipuolisesti kansalaistaitojen määrittelyä kansa- ja peruskouluopetuksessa, koulutuspolitiikassa sekä Kansalaistaidot kunniaan -hankkeessa. Täydennän näkökulmia kiinnittämällä huomiota siihen, että historiallisesti tarkasteltuna kansalaistaidot ja -tiedot, tai laajemmin kansalaissivistys ja -kasvatus, kuuluvat sekä kansalaisopistotyön että yleisemmin vapaan sivistystyön ytimeen. Historiallinen tutkimus voi auttaa hahmottamaan muuttuvaa käsitystä kansalaisopistoista kansalaiskasvatuksellisena toimijana sekä kirkastamaan kansalaisopistojen identiteettityötä pysyvyyden ja muutoksen sidoksena.
Historialliset esimerkit perustuvat tekeillä olevaan väitökseeni, jossa tarkastelen kansansivistysoppiaineen historiaa sen käynnistymisestä 1930-luvun taitteessa muutokseen aikuiskasvatustieteeksi 1960-luvun lopulla. Esimerkit nousevat aineistosta, joka koostuu kansansivistysopin opettajien teksteistä (erit. Zachris Castrén) sekä oppiaineen ensimmäisistä tutkielmista 1930–40-luvulta. Tutkielmat avaavat turbulentteihin vuosiin mielenkiintoisen aikalaisaineiston, jossa ääneen pääsevät silloiset ja tulevat sivistystyöntekijät. Tutkielmia laatineisiin opiskelijoihin kuuluvat muun muassa urallaan opetusministerinäkin toiminut Heikki Hosia, Rauman kansalaisopiston rehtorina toiminut Viljo Salmi (1903–1996), Viialan työväenopiston rehtorina toiminut Arvo Okkeri sekä opintojensa aikana Lohjan Työväenopiston yhteiskuntaopin opettajana toiminut Emil Saksala. Kysymykset kansalaistaidoista ja -tiedoista ovat aineistossa vahvasti läsnä.
1930-40-luvun kansalaiskasvatuksellinen ihanne
1930–40-luvun Suomessa demokratia oli koetuksella. Takana oli sisällissota, joka vaikutti merkittävästi esimerkiksi Zachris Castrénin ponnisteluihin kansalaisopistotoiminnan (hist. työväenopistotoiminnan) sekä vapaan kansansivistystyön kentillä. 1930-lukua leimasivat toisen maailmansodan kehkeytymiskulut kuten fasismin nousu, Suomessa Lapuanliike, sekä lopulta itse sota. Kansansivistystyötä läpäisivät huoli demokratiasta ja sitä tukevista rakenteista, totalitarismista sekä julkisesta keskustelukulttuurista, joihin sen kansalaiskasvatuksellinen tehtävä kytkettiin. Huolenaiheet ovat ajankohtaisia myös tänään.
1930–40-luvulla jaettu käsitys kansalaiskasvatuksellisesta ihanteesta oli vahva. Demokratia kansanvaltaisena valtiomuotona edellytti yhteiskunnalliset asiat sekä kansalaisvastuunsa tuntevia kansalaisia, mikä tarkoitti kansalaistietojen ja -taitojen jatkuvaa kehittämistä. Koska demokratia ei ollut itsestäänselvyys, kansansivistäjät korostivat demokraattisen kulttuurin vaalimista ja demokratiaa prosessina, ei vain valtiollisena tilana. Tämän eteen oli tehtävä jatkuvasti työtä, jota juuri kansalaisopistojen ja muun kansansivistystyön tuli edistää. Ihmisten tuli omaksua vastuunsa demokraattisen kulttuurin ylläpitämisessä. Tämä toteutui paitsi yhteiskunnallisten aineiden opetuksen, myös läpäisevästi opistojen demokraattisen opetus- ja toimintakulttuurin avulla. Kansalaisopistojen tavoite, arvot ja toiminta kietoutuivat tiiviisti yhteen ja tukivat kansalaistaitojen kehittämistä.
Yhteiskunnallisten jännitteiden purkamiseksi kansalaisopisto tarjosi paikan, joissa erilaiset ihmiset tulivat yhteen ja joissa annettiin tilaa erilaisille aatteellisille taustoille ja näkemyksille. Esimerkiksi Saksalan (1948, 124–125) mukaan työväenopistoja tarvittiin erityisesti sen vuoksi, että ”kansan keskuudessa säilyisi repivien puolueriitojen keskellä kansakokonaisuuden tuntua”, sillä opistoissa tulivat yhteen eri työväenleirit ja porvarit. Opistoissa oli turvallista käsitellä erimielisyyttäkin herättäviä kysymyksiä. Kursseilla opiskelijat vaihtoivat mielipiteitään, oppivat tunnistamaan paremmin omaa ajatteluaan sekä samalla ymmärtämään paremmin siitä poikkeavia näkökantoja. Kun opiskeltiin yhdessä erilaisten ihmisten kanssa, opittiin samalla ymmärtämään tiedon muodostumisen ehtoja ja perusteluja, “jonka edessä mielivaltaiset tuumat väistyvät syrjään asiattomina oletteluina” (Castrén 1929, 132). Rakentava oppositio kuvataan terveen demokratian kulmakivenä, koska se vei kehitystä eteenpäin ja esti kangistumasta. Kansalaiskasvatuksen läpäisevyys kansalaisopistoissa tulee hyvin esiin esimerkiksi taideaineiden kuvauksissa, joissa taiteen kuvataan yhdistävän sellaisetkin ihmiset, jotka eivät muuten “löytäisi tietä persoonalliseen kanssakäymiseen ja ystävyyteen”. Taiteen nähtiin pystyvän lähentämään kokonaisia kansoja toisiinsa. (Simola 1949, 71–72.)
Ihanteen ja realiteettien ristivedosta kansalaistaitojen vahvistamiseen opistotyössä
Itsensä kansalaissivistyksellinen kehittäminen ei ollut pelkästään oikeus tai mahdollisuus vaan suoranainen kansalaisvelvollisuus. Demokratia sitoi kansalaiset yhteen, mutta samalla velvoitti kansan kansalaissivistymään ja opistot kansalaissivistämään. Jo 1930–40-luvulla kansalaisopistotyön kuvauksia luonnehtii kuitenkin jännite kansalaiskasvatuksellisen ihanteen ja kysynnän pohjalta määräytyvän kurssisuunnittelun välillä. Opiskelijat hakeutuivat mieluummin toisenlaisen itsensä kehittämisen pariin kuin harrastamaan kansalaistaitoja ja -tietoja. Yhteiskuntaopin opettajana toiminut Saksala (1948, 113–114) harmittelee “opiskelijain osoittamaa harrastuksen puutetta näitä aineita kohtaan” ja pohtii, miten aineita ei pidettäisi niin “vaikeina, ikävinä ja kuivina”.
Demokratian vahvistaminen velvoitti opistoväen etsimään ratkaisuja yhteiskunnallisen harrastamisen vahvistamiseen ja kansalaistaitojen kehittämiseen muun muassa seuraavilla tavoilla (ks. taulukko 1):
Harrastamaan herättäminen. Opistoväen tuli pyrkiä herättämään ihmiset harrastamaan yhteiskunnallisia aineita. Tämä kuului erityisesti opistojen johtajien ja yhteiskunnallisten aineiden opettajien vastuulle. Eräänä innostamisen herättämisen muotona ehdotetaan keskustelutilaisuuksia ajankohtaisista osallistujien elämänpiiriin kiinnittyvistä aiheista.
Opistojen johdon ja opettajien osaamisen sekä ammattiin valmistamisen kehittäminen. Opettaja- ja johtajakunnan tuli ymmärtää kansalaisopistotyötä, mutta myös vapaata kansansivistystyötä kokonaisuutena sekä niiden yhteiskunnallista tehtävää. Esimerkiksi johtajilla tuli olla yhteiskunnallisten aineiden opintoja ja heidän tuli osallistua yhteiskunnallisten aineiden opetukseen sekä opintojen ohjaukseen yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Castrénille tärkeä foorumi kansalaiskasvatuksellisten kysymysten yhteiseen tarkasteluun oli kansansivistysoppi, josta hän (1924; 1930) toivoi akateemista oppiainetta kansansivistäjien valmennukseen sekä vapaan kansansivistystyön akateemisen tutkimuksen ja oppikirjallisuuden kehittämiseen.
Valtion tuen ja hallinnon kehittäminen sekä yhteiskunnallisiin aineisiin kohdistuva erityistuki. Valtion toteuttaman kansansivistystyön arvioinnin tuli olla kehittävää eli sen tuli lähteä kasvatusopillisista lähtökohdista ja olla kansansivistystyötä ymmärtävää. Valtion tuki kuvataan tärkeänä myös siksi, että sen nähtiin edistävän kansalaispiirien välistä keskinäistä arvonantoa ja suvaitsevaisuutta (Castrén 1929, 129–135; Saksala 1948, 118–120.) Ratkaisuja pohtinut Työväenopistokomitea ehdottaa lisäksi valtionavun lisäavustusta yhteiskunnallisten aineiden opettajien tuntipalkkioiden korottamiseen (15 %) sekä hallinnon kehittämistä perustamalla työväenopistoille omistettu kouluneuvoksen virka. (ks. Saksala 1948, 118–120.)
Opetusjärjestelyihin liittyvät ratkaisut. Lohjan Työväenopistossa kertyneen kokemuksensa perusteella Saksala rohkaisee opistoja omaehtoiseen kehittämistyöhön. Hän tarjoilee didaktisia ratkaisuehdotuksia kannustaen muun muassa kekseliäisiin aineyhdistelmiin. Lohjalla oli esimerkiksi onnistuneesti yhdistetty käsityökurssiin kaunokirjalliseen yhteiskunnalliseen teokseen perehtyminen ja pikakirjoituskurssiin valtio-oppia. Yhdistelmäkurssit Saksala kehottaa toteuttamaan yhteisopetuksena, jolloin opettajille avautuu mahdollisuuksia ammattitaitonsa kehittämiseen. (Saksala 1948, 120–125.) Muina ideoina nostetaan esiin kurssien minimiosallistujamäärän pudottaminen sekä kansalaistutkintolinja tutkintoineen, joita Saksala (1948, 123) ennakkoluulottomasti ei suoralta kädeltä hylkäisi työväenopistotyössäkään, mikäli ne lisäävät harrastusta yhteiskunnallisten aineiden opiskeluun.
Kansalaisopistot demokraattisemman, oikeudenmukaisemman ja yhdenvertaisemman yhteiskunnan tukipilarina
Kansalaisopistotyö, kuten vapaa sivistystyö kokonaisuutena, on läpi historiansa perustunut demokratiaa vahvistaviin käytäntöihin sekä osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja yhteiskunnallista yhdenvertaisuutta vahvistavaan toimintaan. Opistot tekevät parhaansa muuttuvissa haasteellisissa olosuhteissa paremman yhteiskunnan rakentamisen sekä oman selviytymiskamppailunsa ristipaineessa, jossa myös kansalaistaidot osaltaan määrittyvät ja niiden opettaminen realisoituu. Ajassamme, jossa yhdenvertaiset mahdollisuudet itsensä kehittämiseen horjuvat (Järvinen 2023; Järvinen, Pätäri & Wallén 2024) ja monet sosiaaliset liikkeet kulkevat päinvastaiseen suuntaan (ks. Luhtakallio 2024), ovat kysymykset kansalaisopistojen roolista demokraattisemman ja oikeudenmukaisemman yhteiskunnan edistäjinä sekä niiden toimintaedellytysten turvaamisesta erityisen ajankohtaisia ja tärkeitä.
Taulukko 1. Poimintoja ratkaisuehdotuksiksi: miten vahvistetaan kansalaistietojen ja -taitojen harrastamista?
Castrén (ks. 1929;1934; 1938)
Työväenopistokomitea 1948 (ks. Saksala 1948)
Saksala 1948
Yhteisesti
Kansalaistietojen ja -taitojen vahvistaminen vst:n yhteinen tehtävä.
Tieteellisen tutkimuksen ja kansansivistäjien valmentamisen merkitys.
Luhtakallio, Eeva (2024). Yhteiskunnan tekemisen politiikka: miten ymmärtää yhteistä moniarvoisessa yksilöiden ajassa. Keynote-luento Aikuiskasvatuksen tutkimuspäivillä Helsingin yliopistolla 8.2.2024.
Saksala, Emil (1948). Yhteiskunnallisten aineiden opetus työväenopistoissa. Yhteiskuntatieteiden kandidaatin tutkinto, tutkielma Yhteiskunnallisen Korkeakoulun yhteiskunnallista tutkintoa varten. Helsinki: Yhteiskunnallinen Korkeakoulu.
Simola, Unnukka (1949). Esteettinen kasvatus vapaassa kansansivistystyössä. Yhteiskuntatieteiden kandidaatin tutkinto, pro gradu -tutkielma Yhteiskunnallisen Korkeakoulun yhteiskuntatieteiden kandidaattitutkintoa varten. Helsinki: Yhteiskunnallinen Korkeakoulu.
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 120 vuotta kansalais- ja työväenopistotoiminnan aloittamisesta Suomessa. Vain kahta vuosikymmentä myöhemmin, vuonna 1919, perustettiin silloinen Työväenopistojen liitto vaalimaan opistotyötä, luomaan vuorovaikutusta opistojen välille ja sanoittamaan syntyvälle opistoliikkeelle yhteistä aatepohjaa. Opistoaate vaihtui jo liiton ensi vuosikymmeninä opistoasiaksi, opistoasia vuosisadan kuluessa edunvalvonnaksi. Tänä vuonna juhlimme siis opistotoiminnan lisäksi myös Kansalaisopistojen liiton 100-vuotista taivalta.
Juhlavuoden kunniaksi KoL:n sadan vuoden historia osana opistoliikettä on nyt saatettu kirjaksi kansien väliin. Helsingin yliopiston Suomen ja Pohjoismaiden historian dosentti, FT Samu Nyströmin teos Unelma sivistyneestä kansakunnasta – Kansalaisopistojen liitto 100 vuotta tarjoaa meille katsauksen omaan menneisyyteemme: mistä kaikki sai alkunsa ja miksi kansalaisopistot, opistotoiminta ja Kansalaisopistojen liitto ovat nykyään sellaisia kuin ovat.
100-vuotishistoriikki julkistettiin perjantaina 10. toukokuuta Tampereella, missä suomalainen kansalais- ja työväenopistotoiminta sai alkunsa vuonna 1899.
Julkaisua voi tilata painettuna tilauslomakkeen kautta 10 € hintaan (sis. toimitus- ja postituskulut). Kirjastot voivat tilata teoksen kokoelmiinsa maksutta.
Kaikkiin KoL:n jäsenopistoihin on lähetetty teosta kaksi kappaletta keväällä 2019.
”Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki” – Aaro Hellaakoski
Olisi kiinnostavaa purkaa koko käsite vapaa sivistystyö osiin ja tarkastella niitä erikseen. Mitä on vapaus, mitä on sivistys ja mitä on työ? Tämä ei kuitenkaan ole mitenkään mahdollista tällaisessa lyhyessä artikkelissa. Sen vuoksi ajattelin keskittyä vain tuohon ensimmäiseen sanaan vapaus. Kyseessä ei ole tieteellinen katsaus, vaan lähinnä vähän pintapuolisiakin mietteitäni asiasta. Tieteellisempää pohdintaa asiasta löytyy esim. pamfletista Vapaa, vallaton & vangittu sivistystyö, jonka ovat toimittaneet Jenni Pätäri, Annika Turunen ja Ari Sivenius (2015).
Vapauden käsitettä voi sitäkin tarkastella monesta eri näkökulmasta. Yksi niistä on, että on olemassa vapautta johonkin ja vapautta jostakin (positiivinen ja negatiivinen vapaus). Kansalaisopistojen toimintaa on jo yli 100 vuotta luonnehtinut se, että opistot voivat suhteellisen vapaasti järjestää mitä tahansa kursseja eikä niiltä ole edellytetty esim. opetustoimintaa ohjaavaa opetussuunnitelmaa. Alkuaikoina ajan hengen mukaisesti kurssitoiminta pyrittiin kohdentamaan pääasiassa yhteiskunnallisiin aineisiin, mutta varsin nopeasti kursseja alettiin kysynnän myötä järjestää myös taito- ja taideaineissa, sitten musiikissa, liikunnassa ja tanssissa. Tätä ensimmäistä vaihetta opistojen toiminnassa nimitetään ns. yövartijavaltion aikakaudeksi. Valtio myönsi taloudellisen tuen ja luotti siihen, että opistot käyttivät sen järkevästi. Siitä siirryttiin sitten 1970-luvulla ns. suunnittelukeskeiseen aikuiskoulutuspolitiikkaan. Tällöin toiminnan vapautta alettiin kaventaa siten, että läänihallitukset tarkastivat opistojen opinto-ohjelman ja päättivät, mitkä kurssit saivat valtionosuutta, mitkä eivät (esim. itämaista vatsatanssia tai astrologiaa ei hyväksytty).
Kun markkinatalousajattelu uusliberalismin myötä valtasi alaa 1990-luvun alussa, lähes kaikki toiminnan pidäkkeet poistuivat ja opistot saivat periaatteessa järjestää mitä tahansa kursseja mistä opiskelijat, eli modernimmin asiakkaat, olivat valmiita maksamaan. Tämä kausi on jatkunut tähän päivään asti. Voikin hyvällä syyllä kysyä, onko olemassa jokin sellainen kurssi, jota opisto ei voisi järjestää? Helpoimmin tulee mieleen, että ei tietenkään mitään sellaista, jolla yllytetään laittomuuksiin (esim. Miten teen onnistuneen turkistarhausiskun?, Pontikantekokurssi tai Hakkeroinnin perusteet).
Valtakunnallisesta näkökulmasta opistojen toiminta on siis viimeisten parinkymmen vuoden aikana ollut pääosin vapaata. Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää valtionosuuden toimintaan eikä paljon sen jälkeen kysele, mihin tämä raha käytetään. Hieman huomiota ovat saaneet aikanaan esim. flirttikurssit tai viime aikoina astrologia johtamisen apuvälineenä. Toisaalta aiemmat suuntaviivaopinnot rajasivat, ja nykyinen uusi, maahanmuuttajille suunnattu sivistystehtävä (UMAKO), rajaa toimintavapautta. Näiden opetustuntien osuus opistojen kokonaistarjonnasta on kuitenkin ollut kohtuullisen vähäinen. Opitun tunnistaminen ja tunnustaminen voi nähdä myös eräänä askeleena suuntaan, jossa harrastustavoitteisen opiskelun hyötyjä arvioidaan mm. työelämän näkökulmasta.
Opiston omistajien, jotka useimmiten ovat kuntia, osalta toiminta on ollut koko ajan hyvinkin vapaata. Pääasia tuntuu olevan, että opiston talous hoidetaan asiallisesti. Opiston osalta tämä vapaus on myös vapautta tarjota jotain sellaista, mitä pidetään tärkeänä yhteiskunnan tai yksilön kannalta (esim. kestävään kehitykseen liittyvät kurssit), vaikka tiedetään, että niillä voi olla hyvinkin vähäinen kysyntä.
Tulevaisuudessa, jos ja kun maakuntauudistus saadaan aikaiseksi, ja kunta alkaa hoitaa pääasiassa sivistystointa, niin tällöin opistojen toiminta varmasti nivoutuu entistä tiiviimmin myös kunnan pitkäjänteiseen kehittämiseen. Sekä johtavat virkamiehet että luottamushenkilöt miettivät yhä enemmän yhdessä opiston kanssa, miten opiston omat tavoitteet kytkeytyvät entistä paremmin kunnan yleiseen strategiaan ja visioon. Porvoossakin olemme tänä kevään jo pohtineet, miten kunnan arvot sopivat yhteen opistotoiminnan arvojen kanssa.
Lopuksi vapautta voi tarkastella kaikkein tärkeimmästä näkökulmasta eli opiskelijan kannalta. Opiskelijan osalta vapaus on jopa lisääntynyt sen myötä, että kurssitarjonta on laajentunut. Laajasta kurssivalikoimasta voi valita sopivimman kurssin, osallistua siihen ja myös olla osallistumatta, jos kurssi ei miellytäkään. Tämä markkinaliberalismin myötä tulleen valinnan vapauden lisääntymisen kääntöpuolena on, että opiskelija joutuu aiempaa enemmän osallistumaan itse kurssin rahoittamiseen, joskus lähes kokonaan. Kurssien sisällön päättää myös edelleen kurssin opettaja tai ohjaaja, vaikka kaunis ajatus voisi olla, että se tehdään yhdessä opiskelijoiden kanssa.
Joogafilosofiassa yhtenä yksilön elämää kannattelevana periaatteena on swadhyaya – oman itsen opiskelu. Tämä oli yksi keskeisimmistä ajatuksista opistoja perustettaessa ja on toivottavasti jatkossakin opistojen toiminnan perusajatus.
Pertti Jääskä Porvoon kansalaisopisto – Borgå medborgarinstitutin rehtori KoL:n hallituksen jäsen
Kansalaisopistojen liiton hallituksen jäsenet kirjoittavat ajankohtaisista teemoista, opistojen tulevaisuudesta, työn haasteista ja onnistumisen hetkistä. Kirjoittajat edustavat erilaisia opistoja: suuria ja pieniä, maalaisia ja kaupunkilaisia, pohjoisia ja eteläisiä, itäisiä ja läntisiä, keskisiä unohtamatta!
Tänä vuonna 100 vuotta täyttävän Rauman kansalaisopiston kotitalouspiiri vuodelta 1938. Kuva: Rauman kansalaisopiston arkisto.
Kansalaisopistojen liitto täyttää 100 vuotta vuonna 2019. Sama vuosi on myös kansalaisopistotoiminnan 120-vuotisjuhlavuosi Suomessa. Valmistautuminen juhlavuoteen käynnistetään koko kansalaisopistokentälle avoimella historiafoorumilla Helsingissä perjantaina 21.4.
Tilaisuudessa liiton viimeisimpien vuosikymmenten historiikkia kirjoittamaan valittu FT, historiantutkija ja tietokirjailija Samu Nyström kertoo suunnitelmistaan teoksen ja opistokentän kanssa tehtävän yhteistyön tiimoilta. Lisäksi virittäydymme historiatunnelmaan kansalaisopistojen ja vapaan sivistystyön vaiheisiin liittyvien puheenvuorojen kautta (puheenvuorot kuulemme Helsingin työväenopiston rehtori Taina Saariselta, Itä-Suomen yliopiston rehtori Jyri Manniselta, liiton puheenjohtajana vuosina 1991-2005 toimineelta opetusneuvos Martti Markkaselta sekä Kianta-opiston rehtori Leena Mannerilta. Lisäksi työstämme ideoita ja toiveita yhteistä juhlavuotta ajatellen ja tutustumme KoL:n viimesyksyisen opistojen historiamateriaalikeruun tuloksiin.
Tilaisuus on maksuton ja se järjestetään Helsingin yrittäjänaisten salissa osoitteessa Uudenmaankatu 23. Ilmoittautumalla on mahdollista seurata tilaisuuden ohjelmaa myös etäyhteyden kautta.
Ilmoittautuminen: Nettilomakkeen kautta viimeistään tiistaina 19. huhtikuuta (myös etäosallistuminen on mahdollista)
Tiedote. Julkaistu: 13.02.2016 klo 10:13 Julkaisija: Kansalaisopistojen liitto KoL
Miksi suomalaiset ilmoittautuvat vuodesta toiseen kansalaisopiston kurssille?
Miksi osa kansalaisopistoista on nimeltään työväenopistoja?
Mikä merkitys kansalaisopistolla on uuteen kaupunkiin tai maahan muuttaneelle?
Uudistunut Kansalaisopistot.fi-sivusto on avattu. Vuoden 2017 ajan sivustolla keskitytään Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi kansalais- ja työväenopistojen merkitykseen suomalaisessa sivistysyhteiskunnassa ennen ja nyt.
Sivustolla julkaistaan niin opiskelijoiden, työntekijöiden kuin päättäjienkin kirjoituksia ja haastatteluja, jotka valottavat kansalaisopistotoiminnan merkitystä yksilön ja yhteiskunnan näkökulmasta. Videoilla pääsevät ääneen myös kansanedustajat. Läpileikkaukseen kansalaisopistotoiminnan historiasta voi tutustua aikajanan muodossa. Valokuvagalleriaan on puolestaan kerätty paljon muistoja opistoista yli sadan vuoden ajalta sekä nykyopiskelijoiden tunnelmapaloja sosiaalisesta mediasta.
Kansalais- ja työväenopistot ovat tarjonneet suomalaisille tarpeellisia tietoja ja taitoja yhtäjaksoisesti jo lähes 120 vuotta. Ensimmäiset opistot syntyivät työväen sivistystarpeeseen 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa.
Tänä päivänä Suomen 184 kansalais- ja työväenopistossa on enemmän opiskelijoita kuin missään muussa oppilaitosmuodossa. Kurssit ovat kaikille avoimia ja vuosittain opetukseen osallistuu noin 650 000 kansalaista. Opistot suunnittelevat kurssiohjelmansa itse, lähialueen asukkaiden tarpeiden ja usein myös toiveiden mukaisesti. Ainealoittain kursseja järjestetään eniten kädentaidoissa, musiikissa ja kielissä. Kansalaisopistot ovat osa suomalaista vapaata sivistystyötä ja tärkeitä elementtejä tulevaisuuden sivistyskuntaa rakennettaessa.
Kansalaisopistot.fi-sivustollle on myös kerätty paljon perustietoa kansalaisopisto-opiskelusta sekä kaikkien Suomen kansalaisopistojen yhteystiedot. Sivusto päivittyy jatkuvasti uusilla kirjoituksilla ja valokuvilla, joita kerätään opistoilta ja kansalaisopisto-opiskelijoilta itseltään.
Kansalaisopistojen liitto KoL – Medborgarinstitutens förbund MiF ry
Kansalaisopistojen liitto KoL on järjestö, joka toimii kansalaisopistojen, niiden opistolaisyhdistysten ja vapaan sivistystyön edunvalvojana. Liitto auttaa opistoja turvaamaan tasa-arvoista ja elämänlaajuista oppimista lähipalveluna.
Suomen 100-vuotisjuhlavuoden alku lähestyy. Juhlavuotta ajatellen Kansalaisopistot.fi-sivu laajenee ja esittelee vuoden 2017 ajan kansalais- ja työväenopistoja satavuotisen Suomen sivistystyön ytimessä.
Sivustolle tulevan historiamateriaalin avulla pyrimme tuomaan näkyväksi kansalaisopistotoiminnan merkityksen kautta aikain ja osana suomalaisen sivistysyhteiskunnan kehitystä. Samalla sivu toimii edelleen tuttuun tapaan tiedotuskanavana kansalaisopistojen tarjoamista matalan kynnyksen opiskelumahdollisuuksista.
Sivuston sisältöjä varten pyydämme nyt apua teiltä, opistot ympäri maan. Otamme mielellämme vastaan kaikenlaista materiaalia niin opiston nykyisestä kuin menneestäkin toiminnasta. Lisäksi hyödynnämme jo aiemmin kerättyjä oppimistarinoita ja kurssikokemuksia, joita saa mielellään yhä toimittaa meille. Pyrimme myös pienimuotoisesti haastattelemaan (tai pyytämään teitä haastattelemaan) eri vuosikymmenillä syntyneitä opiston opiskelijoita, mihin luonnollisesti tarvitsemme myös teidän apuanne.
Riihimäen kansalaisopiston järjestyssäännöt vuodelta 1929. Julkaistu Kaarlo Koskimiehen teoksessa Sadan vuoden yhteisyys (KTOL 1999).
Minkälaista materiaalia tarkalleen ottaen kerätään?
Vanhoja valokuvia opiston toiminnasta & valokuvia nykytoiminnasta
Vanhoja opinto-ohjelmia eri vuosikymmeniltä
Opistojen historiateoksia – oletteko täyttäneet juuri pyöreitä vuosia ja keränneet opiston historiaa kansien väliin? Löytyykö teiltä vielä ylimääräisenä vanhempia historiateoksia, joita liitosta välttämättä ei?
Opistojen vanhoja vuosikertomuksia tms.
Kurssikokemuksia ja oppimistarinoita. Miksi opiston kursseilla on niin kivaa? Minkälaisia uusia taitoja teillä oppii? Opiskelijoille jaettava mainoslehtinen kirjoitusohjeineen löytyy täältä.
Haastateltavat (tässä vaiheessa riittää tieto siitä, että tällaisia henkilöitä on tai saattaa olla)
100-vuotiaat tai tätä ikää lähestyvät opiskelijat
Opistossa tällä hetkellä opiskelevat tai joskus opiskelleet julkisuuden henkilöt: poliitikot, muusikot, urheilijat, kirjailijat jne.
”Superkäyttäjät” – Kuka käy opistossa suurimman määrän kursseja vuodessa? Kuka on ollut tuttu näky opiston käytävillä jo vuosikausia?
Eri vuosikymmenillä syntyneet opiskelijat, kaipaamme henkilöitä vauvasta vaariin eli 2010-luvulta 1910-luvulle asti (riittää tieto siitä, että opiston on mahdollista etsiä tällaisia henkilöitä)
Mitä tahansa mielenkiintoista materiaalia opiston nykyisestä tai menneestä toiminnasta. Itsekin saa haastatella tai kirjoittaa. Ehdota ideaa rohkeasti! 🙂
Miten toimitamme materiaalin teille? Entä jos emme voi lähettää materiaalia postitse ja meillä ei ole mahdollisuuksia aineiston digitointiin? Ja nyt syyslukukauden käynnistyessä on muutenkin kamala kiire.
Ei hätää, ratkaistaan ongelma yhdessä. Jos tiedät jo, minkälaista materiaalia teiltä löytyy, voit vastata verkkolomakkeeseen ja otamme yhteyttä alkusyksyn aikana. Tämän jälkeen pohditaan yhdessä mahdollisuuksia ja sopivaa ajankohtaa materiaalin toimitukseen.
Jos tällä hetkellä on paha syyskiire ja aikaa ei löydy materiaalin kartoittamiseen, voit vaikkapa lähettää sähköpostia (ks. yhteystiedot alla) ja kertoa kiinnostuksesta palata asiaan myöhemmin syksyllä.
Pyrimme mahdollisuuksien mukaan toimimaan sähköisesti. Mahdolliset alkuperäiskappaleet aineistosta palautetaan luonnollisesti opistolle takaisin. Aineiston luovuttaja vastaa siitä, että hänellä on oikeudet materiaalin eteenpäin luovuttamiseen KoL:n historiatyötä varten.
Pienellä panostuksella tässä olisi myös tarjolla helppo mahdollisuus kerätä opistolle hieman lisänäkyvyyttä. Mikään idea tai materiaali ei ole liian vähäinen, yhteyttä voit ottaa pienistäkin asioista.
”Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki”
Suomen 100-vuotisjuhlavuoden alku lähestyy. Juhlavuotta ajatellen Kansalaisopistot.fi-sivu laajenee ja esittelee vuoden 2017 ajan kansalais- ja työväenopistoja satavuotisen Suomen sivistystyön ytimessä.
