tulevaisuus

Kompassi, jossa neula osoittaa pohjoisen sijaan tulevaisuuteen.

Kansalaisopistojen tulevaisuuskuvat -hankkeessa varaudutaan tulevaisuuden toimintaympäristöihin

Kompassi, jossa neula osoittaa pohjoisen sijaan tulevaisuuteen.

Vapaan sivistystyön kenttä elää tällä hetkellä murroskautta, jossa myös kansalaisopistojen toimintaympäristö on moninaisten haasteiden edessä. Suurin haasteista on epäilemättä nykyinen hallitusohjelma, joka luo opistojen toimintaympäristöihin sekä uhkia että mahdollisuuksia. Tulevaisuuteen voi kuitenkin aina jollakin tasolla varautua ja luontevin työkalu mahdollisten tulevaisuuksien hahmottamiseen on skenaariotyö.

Hallitusohjelmaan kirjattujen vapaan sivistystyön rahoitusleikkausten uhka leijui ilmassa jo keväällä eduskuntavaalien alla. Samoihin aikoihin Helsingin aikuisopiston työryhmä ryhtyi hakemaan rahoitusta Kansalaisopistojen tulevaisuudenkuvat -hankkeelle.

”Jälkikäteen ajatellen olimme ennakoineet haasteet ihan oikea-aikaisesti, sillä 14 prosentin rahoitusleikkaus vaikuttaa kovalla kädellä opistojen toimintaan jo vuonna 2024”, Helsingin aikuisopiston toiminnanjohtaja Kari Karvonen toteaa. ”Nyt onkin hyvä hetki pohtia, millaisia tulevaisuuteen vaikuttamiskeinoja meillä on käytössä. Samalla on tärkeää erottaa joukosta ne asiat, joille emme voi mitään.”

Kansalaisopistojen tulevaisuudenkuvat -hankkeeseen osallistuu Helsingin aikuisopisto mukaan lukien kaksitoista* suurta ja keskisuurta kansalaisopistoa, joista neljä on yksityisiä. Hankkeen aikana kumppanit tapaavat kasvokkain ja verkossa sekä työstävät neljä skenaariota eli tulevaisuudenkuvaa, jossa kansalaisopistot tulevat ehkä jonakin päivänä toimimaan. Tältä pohjalta hahmottuvat luontevasti kunkin tulevaisuuskuvan optiot ja riskit.

Yksi tulevaisuuden haaste tulee epäilemättä olemaan kiihtyvä kilpailu ihmisten vapaa-ajasta. Siinä kilpailussa erottuminen edellyttää Karvosen mukaan opistoilta omien vahvuuksien löytämistä ja tulevaisuuden rakentamista niiden varaan. Skenaariotyö haastaa pohtimaan tätäkin aihetta ja suuntaa ajatuksia sekä todennäköisenä pidettyyn että toivottavaan tulevaisuuteen.

Hankkeen aikaperspektiivi on kymmenen vuotta, mikä erottaa sen tieteellisestä tulevaisuuden tutkimuksesta, joissa tarkasteltu ajanjakso voi olla 30, 40 tai jopa 50 vuotta.

”Kun fokuksessa on tiukasti yksi vuosikymmen, meidän on paljon helpompi onnistua luomaan realistisia skenaarioita, joilla on myös hyvät toteutumismahdollisuudet”, Karvonen perustelee. ”Jos ajattelussa pitäisi mennä pidemmälle, väliin tulevia muuttujia tulisi koko ajan lisää ja lisää ja sitä kautta ennuste muuttuisi koko ajan epävarmemmaksi.”

Karvonen suosittelee tulevaisuusajattelun vakiinnuttamista myös päivittäisjohtamisen työkaluksi, jotta voisimme nähdä ja tunnistaa niitä asioita, jotka kantavat tästä ajasta pitkälle tulevaisuuteen. Hän toivoo myös, että hanke innostaisi Suomen kaikkia kansalaisopistoja pohtimaan skenaariohankkeen herättämiä ajatuksia ja kehittämään niiden pohjalta omaa toimintaympäristöään.

”Olisi hienoa, jos pystyisimme rakentamaan yhdessä jotakin sellaista, mikä auttaisi kansalaisopistoja löytämään toisiltaan apuja ja keinoja omalla alueella kehittymiseen ja pärjäämiseen. Silloin samaa ruutia ei tarvitsisi keksiä aina uudelleen”, Karvonen sanoo.

Teksti: Viestintäkoordinaattori Virpi Vedenkannas, Kansalaisopistojen liitto

*Kansalaisopistojen tulevaisuuskuvat -hankkeessa mukana olevat opistot:

  • Helsingin aikuisopisto
  • Kuopion kansalaisopisto
  • Järvenpään Opisto
  • Kauniaisten kansalaisopisto
  • Espoon työväenopisto, Omnia
  • Auralan kansalaisopisto
  • Hiiden Opisto
  • Jyvälän kansalaisopisto
  • Nurmijärven Opisto
  • Pieksämäen seutuopisto
  • Tornion kansalaisopisto
  • Oulu-opisto

Kansalaisopistojen tulevaisuuskuvat -hanketta rahoittaa Opetushallitus ja se toteutuu 30.5.2023 ja 30.6.2025 välisenä aikana.

Kansalaisopistojen tulevaisuuskuvat -hanke esillä Tammiseminaarissa

Kari Karvonen esittelee Kansalaisopistojen tulevaisuuskuvat -hanketta Tammiseminaarin lähityöpajoissa perjantaina 26.1.2024 klo 10.00–10.55 ja klo 11.00–11.55. Tervetuloa mukaan! Siirry Tammiseminaarin sivuille tästä.

Aikuiskoulutuksen eurooppalainen konferenssi – katsomo Helsingissä ke 11.10.2023

Tervetuloa Aikuiskoulutuksen eurooppalaisen konferenssin (EPALE Community Conference) Helsingin katsomoon keskiviikkona 11. lokakuuta 2023!

Uudelleenkoulutus ja osaamisen lisääminen ovat ratkaisevan tärkeitä eurooppalaisen työvoiman potentiaalin kasvattamiseksi ja mahdollisuuksien muuntamiseksi teoiksi. Kuinka pienenämme työvoimapulaa? Miten kohtaamme vihreän ja digitaalisen siirtymän? Entä miten varmistamme Euroopan kilpailukyvyn? Millaisia taitoja tarvitaan, jotta ihmisten toiveet ja työmarkkinoiden tarpeet saadaan sovitettua yhteen?

Paikka: Annankatu 12 A 18 (kokoustila 3. krs), Helsinki
Aika: Keskiviikko 11.10.2023 klo 11.30–15
Teema: Empower. Workforce with the right skills
Kohderyhmä: Kansalaisopistojen liiton jäsenopistojen henkilökunta ja aikuiskasvatustieteen opiskelijat

Ohjelma

Klo 11.30 Tervetulosanat, Jaana Nuottanen, toiminnanjohtaja, Kansalaisopistojen liitto

Klo 11.35 Tilaisuuden avaus, Virpi Maireberg, vastaava asiantuntija, Opetushallitus

Klo 11.45 Salaattilounas (osallistujille ilmainen)

​Klo 12.30 Pääpuhe (kesto 30 min, katsotaan yhteiseltä näytöltä), Tekoäly ja tulevaisuuden taidot, Artificial Intelligence and the future of skills, Clare Stark, UN Coordinator, UNESCO for Emerging Technologies

YK-koordinaattori Clare Stark on työskennellyt kansainvälisten suhteiden ja strategisen suunnittelun saralla jo 20 vuotta. Hän on vastuussa YK:n uusien teknologioiden kattavasta kehityksestä, johon kuuluu muun muassa tekoälyyn sekä bio- ja neuroteknologiaan liittyvä kehitys ja strategisten kumppanuuksien luominen YK:n yksiköiden ja yksityisen ja julkisen sektorin välillä. Lue lisää Claresta.

Klo 13.00 Paneelikeskustelu: Työvoiman potentiaalin vapauttaminen ammattitaitoa lisäämällä ja uudelleenkouluttamalla​, Unlocking the potential of the workforce by upskilling and reskilling (kesto 45 min, katsotaan yhteiseltä näytöltä)

Puhujat / Speakers
Ann Branch, Head of Unit, European Commission – DG EMPL
El Iza Mohamedou, Head of the OECD Centre for Skills
Pascal Heß, Institute for Employment Research
Ljubica Nedelkoska, Research Scientist, Complexity Science Hub
Löydät lisätietoja puhujista EPALEn sivuilta!

Klo 13.45 Iltapäiväkahvi (osallistujille ilmainen)

Klo 14.00 Graduesittely: Kansainvälisyyden vaikuttavuus kansalaisopistossa, Heidi Karppanen, koulutussuunnittelija, Sastamalan Opisto

Klo 14.30 Töihin kansalaisopistoon (tietoisku opiskelijoille), Henri Piirainen, järjestösuunnittelija, Kansalaisopistojen liitto

Tilaisuus päättyy viimeistään klo 15.

Pääpuheenvuoron ja paneelikeskustelun kielenä on englanti. Muilta osin keskustelua käydään suomeksi.

Ilmoittautuminen tapahtumaan on päättynyt 6. lokakuuta.

Kansalaisopistojen liitto järjestää konferenssikatsomon yhteistyössä Suomen kansanopistoyhdistyksen ja Vapaa Sivistystyö ry:n kanssa.

Lisätiedot:
Viestintäkoordinaattori Virpi Vedenkannas
virpi.vedenkannas@kansalaisopistojenliitto.fi / 040 573 1620


Helsingin katsomo on osa kolmipäiväistä konferenssia

Aikuiskoulutuksen eurooppalainen konferenssi on kolmipäiväinen tapahtuma, joka toteutuu 10. ja 12. lokakuuta välisenä aikana. Se on osa Osaamisen teemavuoden eurooppalaista tapahtumasarjaa, ja sen järjestelyistä vastaa EPALE – Aikuiskoulutuksen eurooppalainen foorumi. Konferenssi on suunnattu aikuiskouluttajille, -opettajille, ohjaajille, päättäjille, alan tutkijoille sekä esimerkiksi luovien alojen ja järjestökentän toimijoille.

Luvassa on inspiroivia puheenvuoroja, työpajoja sekä keskustelua muun muassa taitojen tulevaisuudesta, tekoälystä, disinformaatiosta sekä yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta ja narratiiveista.

Konferenssin aikana eri puolilla Suomea järjestetään katsomoita, joihin voit tulla seuraamaan sinua kiinnostavia osioita kollegojesi sekä muiden alueellasi toimivien aikuisoppimisen ammattilaisten kanssa. Löydät kaikki Suomessa järjestettävät katsomot Opetushallituksen verkkosivuilta. Ilmoittautuminen katsomoihin aukeaa viimeistään maanantaina 4.9.

Kansalaisopistopäivä pe 11.6. (verkossa)

Tervetuloa vuoden 2021 Kansalaisopistopäivään!

KoL:n järjestämä kansalaisopistokentän keväthuipennus järjestetään poikkeuksellisten olojen vuoksi tällä kertaa kokonaan verkossa. Tilaisuus on suunnattu koko opiston henkilökunnalle: oppilaitosjohdon lisäksi siis myös opetushenkilökunta (myös tuntiopettajat!) sekä asiakaspalvelu- ja hallintohenkilökunta ovat tervetulleita tilaisuuteen.

Vuoden 2021 Kansalaisopistopäivässä suunnataan tulevaisuuskatsetta tällä kertaa hieman pidemmälle horisonttiin ohi korona-ajan haasteiden. Päivän teemoja ovat mm. planetaarinen sivistys, digitalisaatio ja tulevaisuuden oppiminen kentän ajatuksia ja yhteistä jakamista unohtamatta.

Kansalaisopistopäivän puheenvuorojen aiheita ovat mm.:

  • Katsaus kansalaisopistojen kuluneeseen lukuvuoteen (puheenjohtaja Sannasirkku Autio, Kansalaisopistojen liitto KoL)
  • Mitä on planetaarinen sivistyminen ja miksi maailman rakastaminen on tärkeämpää kuin koskaan? (professori Arto O. Salonen, Itä-Suomen yliopisto)
  • Investoidaanko osaamisen kehittämiseen liikaa vai liian vähän? (johtava asiantuntija Sinimaaria Ranki, Osaamisen aika -projekti, Sitra)
  • Kansalaisopistot osaamisidentiteetin rakentajina (projektiasiantuntija Sari Miettinen, Turun yliopisto, Tulevaisuuden tutkimuskeskus)
  • Joustava opetus ja oppiminen syksystä 2021 alkaen (johtaja ja rehtori Soili Meklin SnellmanEDU / Snellman-kesäyliopisto)
  • Kansalaisopistokentän tulevaisuuskeskustelu: Paneelin vetäjänä toimii historiantutkija, dosentti Samu Nyström, joka johdattelee kentän rehtoreita tulevaisuuskeskusteluun. Keskusteluun ovat kutsuttuina rehtori Jenni Karemo (Nurmijärven opisto), rehtori Outi Lohi (Oulu-Opisto) sekä rehtori Ville Ylikahri (Helsingin työväenopisto).

Koko Kansalaisopistopäivän ohjelman löydät täältä.

Lisätiedot ja ilmoittautuminen

Tilaisuuteen ilmoittaudutaan nettilomakkeen kautta viimeistään torstaina 10.6. Tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille KoL:n jäsenopistojen henkilökuntaan kuuluville tai opistojen ylläpitäjien edustajille.

Lisätietoja tilaisuudesta antaa hallintokoordinaattori Viljami Wiirilinna:
viljami.wiirilinna@kansalaisopistojenliitto.fi / 040 455 7276

Läpi suon kulkevat pitkospuut katoavat horisonttiin.

Kansalaisopistojen toimintakenttä muutoksessa: webinaari osaamisen ja oppimisen tulevaisuudesta 12.6.

Poikkeuksellisen kevään päätteeksi käynnistämme tulevaisuuden tarkastelun pidemmällä aikajänteellä. Kansalaisopistojen toimintakenttä muutoksessa: webinaari osaamisen ja oppimisen tulevaisuudesta järjestetään verkossa perjantaina 12.6. klo 12–15.05. Webinaari korvaa kesäkuulle alun perin suunnitellun liittokokousseminaarin ja näin ollen syyskuun liittokokous järjestetään yksipäiväisenä.

Webinaarissa suuntaamme katseen mm. osaamisen tulevaisuuteen, megatrendeihin ja elinikäisen oppimisen merkitykseen sekä tarkastelemme teemoja myös vapaan sivistystyön ja kansalaisopistojen näkökulmasta. Tilaisuudessa kuullaan mm. seuraavat puheenvuorot:

    • Megatrendit ja elinikäisen oppimisen merkitys (Johtava asiantuntija Milma Arola, Sitra)
    • Vapaa sivistys megatrendien keskiössä (FT, tutkimuspäällikkö Tarja Lang, Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia)
    • Tulevaisuuden osaamisia (Tutkimuspäällikkö Johanna Ollila, Turun yliopiston tulevaisuuden tutkimuskeskus)
    • Kansalaisopisto – Connecting people (KT, rehtori Leea Keto, Järvilakeuden kansalaisopisto)
    • Tulevaisuutta voidaan tehdä – millaista siitä tekisimme? (Apulaisprofessori Arto O. Salonen, Itä-Suomen yliopisto)

Tilaisuus on suunnattu erityisesti oppilaitosjohdolle, kansalaisopistoja ylläpitävien tahojen edustajille, kentän kehittäjille, sekä kaikille kansalaisopistoissa tulevaisuudesta kiinnostuneille.

Koko tilaisuuden ohjelma löytyy täältä

Ilmoittautuminen nettilomakkeen kautta täällä

Lisätiedot:

hallintokoordinaattori Viljami Wiirilinna
viljami.wiirilinna@kansalaisopistojenliitto.fi / 040 455 7276

Mikä merkitys kansalaisopistolla on? Kansalaisopistot.fi kertoo vastauksen

Tiedote. Julkaistu: 13.02.2016 klo 10:13
Julkaisija: Kansalaisopistojen liitto KoL

Miksi suomalaiset ilmoittautuvat vuodesta toiseen kansalaisopiston kurssille?
Miksi osa kansalaisopistoista on nimeltään työväenopistoja?
Mikä merkitys kansalaisopistolla on uuteen kaupunkiin tai maahan muuttaneelle?

Uudistunut Kansalaisopistot.fi-sivusto on avattu. Vuoden 2017 ajan sivustolla keskitytään Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi kansalais- ja työväenopistojen merkitykseen suomalaisessa sivistysyhteiskunnassa ennen ja nyt.

Sivustolla julkaistaan niin opiskelijoiden, työntekijöiden kuin päättäjienkin kirjoituksia ja haastatteluja, jotka valottavat kansalaisopistotoiminnan merkitystä yksilön ja yhteiskunnan näkökulmasta. Videoilla pääsevät ääneen myös kansanedustajat. Läpileikkaukseen kansalaisopistotoiminnan historiasta voi tutustua aikajanan muodossa. Valokuvagalleriaan on puolestaan kerätty paljon muistoja opistoista yli sadan vuoden ajalta sekä nykyopiskelijoiden tunnelmapaloja sosiaalisesta mediasta.

Kansalais- ja työväenopistot ovat tarjonneet suomalaisille tarpeellisia tietoja ja taitoja yhtäjaksoisesti jo lähes 120 vuotta. Ensimmäiset opistot syntyivät työväen sivistystarpeeseen 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa.

Tänä päivänä Suomen 184 kansalais- ja työväenopistossa on enemmän opiskelijoita kuin missään muussa oppilaitosmuodossa. Kurssit ovat kaikille avoimia ja vuosittain opetukseen osallistuu noin 650 000 kansalaista. Opistot suunnittelevat kurssiohjelmansa itse, lähialueen asukkaiden tarpeiden ja usein myös toiveiden mukaisesti. Ainealoittain kursseja järjestetään eniten kädentaidoissa, musiikissa ja kielissä. Kansalaisopistot ovat osa suomalaista vapaata sivistystyötä ja tärkeitä elementtejä tulevaisuuden sivistyskuntaa rakennettaessa.

Kansalaisopistot.fi-sivustollle on myös kerätty paljon perustietoa kansalaisopisto-opiskelusta sekä kaikkien Suomen kansalaisopistojen yhteystiedot. Sivusto päivittyy jatkuvasti uusilla kirjoituksilla ja valokuvilla, joita kerätään opistoilta ja kansalaisopisto-opiskelijoilta itseltään.

Sivustoon voi tutustua osoitteessa www.kansalaisopistot.fi.

Lisätiedot:

Toiminnanjohtaja Jaana Nuottanen
p. 040 741 0641, jaana.nuottanen@kansalaisopistojenliitto.fi

Projekti- ja viestintäkoordinaattori Lauramaija Hurme
p. 040 442 8621, lauramaija.hurme@kansalaisopistojenliitto.fi

Kansalaisopistojen liitto KoL – Medborgarinstitutens förbund MiF ry

Kansalaisopistojen liitto KoL on järjestö, joka toimii kansalaisopistojen, niiden opistolaisyhdistysten ja vapaan sivistystyön edunvalvojana. Liitto auttaa opistoja turvaamaan tasa-arvoista ja elämänlaajuista oppimista lähipalveluna.

https://www.epressi.com/tiedotteet/koulutus/mika-merkitys-kansalaisopistolla-on-kansalaisopistot.fi-kertoo-vastauksen.html

Kansalaisopistojen liitto KoL
Lisätietoa evästeistä

Mitä evästeet ovat ja miksi käytämme niitä tällä sivustolla?

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallennetaan käyttäjän laitteelle. Niitä käytetään palvelun käyttökokemuksen parantamiseksi, auttaen selainta muistamaan käyttäjän syöttämiä valintoja palvelussa. Lisäksi evästeitä käytetään esimerkiksi verkkosivuston käyttäjätilastojen keräämiseen. Ilman evästeitä osaa verkkosivuston toiminnoista ei välttämättä voitaisi edes käyttää.

Säilytetämme esimerkiksi tiedon sisäänkirjautuneesta käyttäjästä (käyttäjätunnuksesta). Sisäänkirjautuminen on voimassa vain selainistunnon ajan, jonka jälkeen käyttäjän täytyy syöttää käyttäjätunnus ja salasana palveluun uudestaan.

Säilytämme myös tiedon evästeilmoituksen hyväksymisestä ja mahdollistista käyttäjäkohtaisista asetuksista sivuston saavutettavuuteen liittyen. Muutoin kyseinen ilmoitus näkyisi jokaisella sivunlataukselle sivuston alareunassa ja käyttäjän pitäisi jokaisella katselukerralla valita haluamansa asetukset uudelleen.

Palvelumme kerää myös tilastotietoa vierailevista käyttäjistä. Tarkoitukseen käytetään Google Analytics -ohjelmistoa, jonka avulla voimme esimerkiski tehdä sivuistamme yhä paremmin toimivan kokonaisuuden.

Sivustolla olevat sosiaalisen median laajennukset (esim. Facebook-osio sivun alareunassa) saattavat kerätä tietoa kävijästä, mikäli hän on kirjautuneena sisään kyseisiin palveluihin.

Käyttämällä sivustoamme hyväksyt tällaisten evästeiden käytön. Voit säätää evästeiden käytön asetetuksia sivuston vasemmasta laidasta löytyvästä navigaatiopalkista.

This website uses cookies so that we can provide you with the best user experience possible. Cookie information is stored in your browser and performs functions such as recognising you when you return to our website and helping our team to understand which sections of the website you find most interesting and useful.

You can adjust all of your cookie settings by navigating the tabs on the left hand side.