sivistys

Elämää ennen vaaleja, vaalien jälkeen ja vaalien välissä. Mitä alue- ja kuntavaalit tarkoittavat kansalaisopistoille? Vähintäänkin se on ollut hyvä hetki kertoa ehdokkaille ja äänestäjille, mistä nämä oppilaitokset on tehty.

Kansalaisopistojen liitossa on tehty näkyvä vaalikampanja, jota ovat sopivasti tukeneet Sivistysbarometrin (2024) ja Kuntalaistutkimuksen (2024) tulokset. On melko mainiota, että kansalaisopistot ovat yltäneet kerta toisensa jälkeen kärkisijoille sekä käytetyimpien että parhaiten hoidettujen kuntapalveluiden listauksissa. Korostan joka käänteessä, että tässä on kyse peruspalvelusta, jonka rooli kuntalaisten viihtyvyyden, hyvinvoinnin ja osallisuuden ylläpitämisessä on kiistaton.

Alue- ja kuntavaalien muodikas sanapari oli ”veto- ja pitovoima”. Luottamustehtäviin valittujen valtuutettujen on seuraavaksi käärittävä hihat ja ryhdyttävä sanoista tekoihin eli veto- ja pitovoimaan panostamiseen. Ja tämä sopii kansalaisopistoille loistavasti. Sivistysala ry:n slogan ”Sivistys on vastaus” taipuu opistojen rooliin muokattuna ”kansalaisopisto on veto- ja pitovoiman vastaus”. Miksi näin? Jos ajattelemme kuntalaisten viihtyvyyttä, osallisuutta ja elinikäistä oppimisen janoa, katseet kääntyvät opistoihin. Jos tarkastelemme kotoutumisen ja työllisyyspalveluiden uudistusta ja siinä tarvittavaa aktiivista kumppanuutta, katseet kääntyvät opistoihin. Jos tarkastelemme paikallisen kulttuurin ja yhteisöllisyyden keskuksia, katseet kääntyvät opistoihin. Jos tavoittelemme hyvinvointireseptin lanseerausta, katseet kääntyvät opistoihin. Listaa voisi jatkaa pitkällekin. Tämä tarkoittanee sitä, että opistoilla on strategisesti merkittäviä avaimia hallussaan.

On selvää, että kansalaisopistoista löytyy vastaus moniin tulevalla valtuustokaudella ratkaistaviin palvelutarpeisiin, mutta sen täysi potentiaali tulee osata hyödyntää. Väitän rohkeasti ja ylpeänä, että kenttämme tekijät ovat sitoutuneita ammattilaisia. Ei ole kaukaa haettua, että monilla kursseilla opetuksen laatu ja taso vastaavat korkeakoulutusta. Ja eritoten sellaista koulutusta, jota ei mistään muualta saa. Tätä ei ole täysin oivallettu, ja osin mielikuvatkin ovat edelleen todellisuudesta poikkeavia. Kun yksi kerrallaan tavoitamme uusien sukupolvien kuntalaisia opiston palvelujen pariin, saamme tietoisuutta lisääntymään.

Lopuksi en malta olla mainitsematta isoa ässää eli Sivistystä. Vaikka sivistyksen teemavuosi on taputeltu, ei sivistyspuhe saa loppua. Sivistyksellä rakennetaan kuntia vaalien jälkeenkin- eritoten kunnioittavalla vuoropuhelulla hyvään pyrkien. Rakennetaan siis kuntiin sivistyksen oma opetussuunnitelma ja pidetään opistot sen keskiössä.

Jenni Karemo
rehtori ja sivistyssoturi
Nurmijärven Opisto

Mitä yhteistä on sivistyksillä ja sienillä, kansalaisopistolla ja kukkapenkistäkin löytyvällä kudelmalla?

Suuressa osassa maailmaa ei osata edes kuvitella sellaista yhteiskunnan tarjoamaa luksuspalvelua kuin kansalaisopisto – oppilaitosta, johon kuka tahansa voi tulla opiskelemaan ikään, opintotaustaan ja varallisuuteen katsomatta missä tahansa elämänsä vaiheessa – ilman tutkintotavoitteita, oman opinjanonsa johdattamana.

Kansalaisopisto tuottaa mm. sitkeän selkävaivan nujertavan jumppaohjelman, entisöidyn perintösohvan, uuden älypuhelimen käyttötaidon, islantilaisia kaarrokeneuleita koko suvulle, sujuvan esitelmän saksalaisille bisneskumppaneille ja arjen pelastavia ruokareseptejä ruuhkavuosiin. Nämä opiston kursseilla syntyvät tuotokset ovat kuin kanttarelleja, suppilovahveroita ja mustatorvisieniä, joista syksyisin hamuamme metsistä koreihimme. Opitut taidot ovat itiöemiä, jotka putkahtavat silmiemme nähtäväsi maan kuoren alta. Mutta mitä jää maan pinnan alle?

Vapaan sivistystyön lakisääteisiin tehtäviin kuuluu tukea yhteiskunnan eheyttä. Sivistystä ja koulutusta tarvitaan yhteisen arvomaapohjan rakentamiseen. Kursseilla opitaan – joko suoraan tai välillisesti – demokratiaa, ihmisten yhdenvertaisuutta ja kunnioitusta, suvaitsevaisuutta ja konfliktien ratkaisemista rauhanomaisin keinoin. Kansalaisopistot luovat perustan paitsi nyky-yhteiskunnan kansalaistaidoille, henkiselle ja fyysiselle hyvinvoinnille, myös rauhalle ja yhteiskunnalliselle vakaudelle. Arvojen juurruttajina opettajat ovat valtaapitäviä vaikuttajia – todellisia influenssereita.

Ne, jotka ovat olleet hereillä koulun biologian tunneilla ehkä muistavat, että maan alla elää näkymätön valtakunta, sienirihmaston ja kasvien juurten muodostama uskomattoman tiheä verkosto. Suoraksi oikaistuna yhdessä teelusikallisessa maa-ainesta voi olla jopa 10 kilometrin mitalla sienijuurta eli mykorritsaa. Symbioottiseen verkostoon liittyneiden sienten ja kasvien välillä liikkuu paitsi vettä, hiiltä ja elintärkeitä ravinteita, myös monenlaista informaatiota myrkyistä, taudinaiheuttajista ja muista vaaratekijöistä. Informaation avulla verkoston jäsenet vahvistavat puolustuskykyään ja mukauttavat toimintaansa. Maanpinnan alla kiihkeänä käyvä viestintä jää meiltä näkemättä, kuulematta ja ymmärtämättä. Mykorritsan merkitykset ovat meille ihmisille vielä monilta osin mysteeri. Ymmärtämättä jää myös sivistyksen ihmisiä yhdistävä voima silloin, kun koulutuksesta halutaan säästää. Verkoston vioittamisen pitkän kantaman vaikutuksia emme valitettavasti kykene näkemään.

Mykorritsa on kuin tahmeaa elävää ommelta, joka pitää maaperää koossa – aivan niin kuin sivistys pitää koossa yhteiskuntaa. Niin kuin mykorritsaverkostoon, myös koulutuksen varaan rakentuvaan yhteisöön voi liittyä aina uusia jäseniä. Koulutus ja sivistys eivät kulje geeniperimässä eivätkä ne ole sidottuja synnyinmaan multaan. Koulutuksella luomaamme arvoyhteisöön voi liittyä uusia jäseniä, sillä Suomessa oppiminen ja opiskelu on mahdollista aloittaa yhtä hyvin viisi- kuin yhdeksänkymmentäviisivuotiaana.

Vastakkainasettelun, kuplaantumisen ja hybridivaikuttamisen varjostamassa maailmassa yhdistävän verkoston arvoa ei voi kyllin korostaa. Koulutus ja siitä kumpuava sivistys luovat yhteisyyttä ja yhteishenkeä ja saavat meidät näkemään toisissamme enemmän yhtäläisyyksiä kuin eroja. Jaettu sivistys antaa parviälylle mahdollisuuden jalostaa ideoita ja levittää innovaatioita.

Meillä ei ole varaa antaa mykorritsamme murentua ja päästää yhteistä maaperäämme valumaan rantatörmiltä Itämereen. Takaamalla vakaat toimintaedellytykset kansalaisopistoille voimme varmistaa sivistyksen sienijuuren kukoistuksen myös tulevaisuudessa.

Teksti: Sastamalan Opiston rehtori Sini-Mari Lepistö

Puheenvuoro Kansalaisopistojen liiton Tammiseminaarissa 27.1.2022

Sulevi Riukulehto
Aluehistorian ja kulttuuriperinnön tutkimusjohtaja
Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti

Koko 2000-luvun olemme eläneet rakenteiden tarkastelun aikaa. Menossa on itsenäisyyden ajan rajuin organisaatioiden rakenteellinen muutos. Se käynnistyi oikeastaan jo 1990-luvun alkupuolella, kun maahamme luotiin uudeksi väliportaan yksiköksi maakunnat (1994) ja läänit lakkautettiin (2009). Kuntarajojen tarkastelu sai osakseen suurinta julkista huomiota vuosituhannen ensimmäisellä kymmenellä. Paras-prosessina käynnistettiin myös valtioviranomaisen väliportaan hallinnonuudistus – se synnytti muun muassa avit ja ely-keskukset.

Paljon on puhuttu muistakin rakenteista – esimerkiksi oppilaitoksista: tehtiin esimerkiksi yliopistojen rakenneuudistus, jota hehkutettiin paperilla peräti vuosisadan korkeakoulu-uudistukseksi. Toki kaikki tietävät, että nykyisen yliopistoverkon muodostaminen 1960-luvulla oli ihan eri mittakaavan ponnistus, samoin ammattikorkeakoulujen muodostaminen 1990-luvulla. Mutta toinen oli vuosisatakin.

Paljon pienemmälle huomiolle jäi vapaan sivistystyön kehittämisohjelma, joka käynnistyi jo parlamentaarisen aikuiskoulutustyöryhmän asettamisesta 2001-vuonna. Tästäkin uudistuksesta piti tulla veretseisauttava mullistus, jossa rahoitus uudistetaan ja kokonaisia oppilaitosmuotoja pyyhitään pois. Niin ei käynyt.

Rakenteellisten uudistusten viimeisin virstanpylväs saavutettiin viime viikonloppuna, kun Suomeen valittiin ensimmäiset hyvinvointialueiden aluevaltuustot. Vaaleja edelsi monivaiheinen, noin 15 vuoden valmistelu, jonka kuluessa suomen kieleen tehokkaasti vakiinnutettiin hyvinvointi-sanaa, mutta sen uudessa, entistä kapeammassa merkityksessä: hyvinvointia synonyyminä sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen kokonaisuudelle eli niin sanotulle perusturvalle.

Ihmisen hyvinvointi ei tietenkään ole näin kapeaa: on myös kulttuurista ja sivistyksellistä hyvinvointia. Hyvinvointivaltion rakentamiseen kuuluivat sen ensimmäisessä vaiheessa muun muassa kirjasto- ja koululaitosten sekä poliittisten kansalaisoikeuksien kehittäminen. Vasta sitten rakennettiin kattavien ja tasa-arvoisten terveys- ja sosiaalipalvelujen verkko ja viimeisenä kulttuuripalvelut. Kulttuurinen hyvinvointi oli erityisesti suomalaista hyvinvointivaltion tulkintaa: meillä hyvinvointivaltion ajatukseen sisällytettiin 1970-luvulla myös oikeus kulttuuripalveluihin, joka näkyi alueellisten teatterien, museoiden, orkestereiden ja taidemuseoiden verkkona.

Tässä oli vain pintaraapaisu viime vuosikymmenten aluerakenteiden muutoksiin. Kokonaisuus on ollut niin monimutkainen, että sen kaikki käänteet eivät mahtuisi lyhyeen luentoon. Yhtä kaikki pintaraapaisukin riittää muistuttamaan, että aivan kuten hyvinvointi, myös alueet ovat paljon enemmän kuin sosiaali- ja terveystoimialat. Hyvinvointialueiden hallinnossa tuskin voidaan onnistua, jos tätä alueiden muuta olemusta ei oteta huomioon.

—

Olen sivistyksen äänenkannattaja. Sivistys on enemmän kuin tieto tai viisaus. Yleisimmässä merkityksessään sillä viitataan yksilön henkiseen kehittyneisyyteen tai kypsyyteen. Sivistystä voidaan kerryttää omaksumalla tietoja ja taitoja. Korkeimpana tai syvimpänä sivistyksenä pidetään yleensä sellaista laaja-alaista ymmärrystä, jota ei voi hankkia pelkästään kirjoista.

Suomen kielessä sivistyksellä voidaan tarkoittaa yksilön henkistä kehittyneisyyttä, kuten käytöstapoja ja olemusta. Mutta yksilön sivistyksen lisäksi voidaan puhua myös yleisemmästä sivistyksestä: esimerkiksi kansakunnan sivistyksestä, sivistysvaltiosta tai jopa vielä laajemmin länsimaalaisesta sivistyksestä.

—

Oma pohjoismainen erikoisuutensa on vapaa sivistystyö: kansalaisopistojen, kansanopistojen, opintokeskusten, kesäyliopistojen ja liikuntaopistojen puitteissa harjoitettu itsensä sivistäminen.

Olen myös vapaan sivistystyön äänenkannattaja.

Kaikki viisaus ei ole valtiossa. En usko, että sivistys voidaan vyöryttää julkisen koulujärjestelmän vesiputouksesta kaikkialle. Kaikki taimet voidaan kastella, mutta kaikki eivät kasva.

On sellaisia koulutustarpeita ja syvällistäkin tiedonjanoa, joihin julkinen koulujärjestelmä ei voi vastata. Ihmiset haluavat harrastaa ja sivistyä. He haluavat pelata palloa, maalata tauluja ja laittaa kasvisruokaa. On hienoa, että harrastetoimintaa voidaan tehdä asiantuntijan johdolla.

Aktiivinen kansalaisuus synnyttää jatkuvasti uusia tarpeita. Tulee uusia oppeja ja ilmiöitä. Vapaa sivistys vastaa ketterästi muutoksiin. Kiinnostaako oman järvesi kunto, kokemuksellinen kotiseututeoria, ekologinen verotus tai kokoustekniikka? Mihin tahansa teemaan voi perustaa opintoryhmän. Jos kavereillakin riittää kiinnostusta, tietoja voi syventää luennoilla ja opintojaksoilla avoimeen yliopisto-opetukseen asti. Sekin onnistuu vapaassa sivistystyössä. Tämä on todellista sivistyksellistä hyvinvointia.

Usein vapaa sivistystyö on erittäin kunnianhimoista. Se voi johtaa ammattitutkintoon esimerkiksi kansanopistossa. Silloin kyse on lähtökohtaisesti sellaisesta opintokokonaisuudesta, jota ei ole ollut tarjolla virallisessa koulujärjestelmässä, mutta jota kentällä kysytään.

Vapaa sivistystyö on notkea. Se kääntyy ketterästi sinne, mistä huuto kuuluu. Tämä pätee myös avoimeen yliopisto-opetukseen. Vapaan sivistystyön oppilaitokset pystyvät tuomaan näitä tärkeitä opintoja sinne, missä niitä tarvitaan – pienillekin paikkakunnille. Vapaa sivistystyö on alueellisen tasa-arvon kannalta arvokasta työtä.

Monimuotoista sivistystoimintaa kannattaa tukea. Aktiiviset ihmiset pysyvät terveempinä, he virkistävät maailmaa oppimillaan taidoilla. Vapaan sivistystyön opiskelijat ovat erittäin motivoituneita, koska heitä kannustaa opintoihinsa oma, sisäinen palo. He eivät ole oppivelvollisia. Kukaan ei pakota sivistymään, mutta kaikilla on siihen mahdollisuus.

Ammatilliset tutkinnot olivat pitkään harvinaisia. Vielä sotien jälkeen työelämässä oli paljon ihmisiä, joilla ei ollut edes päästötodistusta. Niissä oloissa kansalais- ja työväenopiston kurssitodistus saattoi olla työmarkkinoilla ratkaiseva paperi. Yhä tänä päivänä on erikoistaitoja, joiden osoittamisessa kansalaisopisto osoittaa voimansa.

Kansalaisopistot ovat suurin ja alueellisesti kattavin vapaan sivistystyön saralla toimiva oppilaitosmuoto. Siksi niillä on erityisen suuri merkitys sivistyksellisen hyvinvoinnin ylläpitämisessä.

—

Tämän tammiseminaarin piti olla Seinäjoella.

Siksi valmistauduin tähän puheeseeni palauttamalla mieleeni, mitä näkökulmia sivistykselliseen hyvinvointiin on löydettävissä Seinäjoen kansalaisopiston vaiheista. Tutkimusryhmäni Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa kokosi vuonna 2015 Seinäjoen kansalaisopiston 70-vuotisjulkaisun: Parempaa elämää. Otan siitä muutaman noston.

Ensin jotakin kansalaisopiston opiskelijoista:

Heidän kuvaansa luonnosteli Seinäjoen työväenopiston ja kansalaisopiston näkyvin vaikuttaja rehtori Toivo Mäki (rehtorina 1955–1991). Toivo Mäki tarkkaili opistolaisia tutkijan ja ajattelijan analyyttisellä silmällä jo 1960-luvulla. Hänen laatimassaan opistolaisen muotokuvassa näkyy silloista kasvatustieteellistä ajattelua leimannut behavioristinen ja psykometrinen ote. Mäki tarkasteli opistolaisen profiilia kahdeksalla eri ulottuvuudella (ikä, lahjakkuus, suuntautuneisuus, kiintymys, ihmissuhteet, persoonallisuuden pysyvyys, henkisyys ja aktiivisuus).

Mäen havaintojen mukaan opistolaiset eivät eronneet paljon ihmisistä yleensä, mutta erityispiirteitä kuitenkin oli: heillä oli laajempi ihmissuhdeverkosto, mutta heidän arkensa oli kapeampi, heidän älykkyytensä oli jonkin verran keskimääräistä korkeampi (108), kiintymyssuhteiltaan he olivat jonkin verran alistuvia, heidän henkisyytensä oli keskimääräistä korkeammalla tasolla ja viettisidonnaisuus oli pienempi. Mäki pohti myös sitä mahdollisuutta, että opiskelulla kompensoidaan ihmissuhteissa koettuja turhautumia. Huomattavin ero oli vireystilassa: opistoon hakeutui keskimääräistä aktiivisempia ja energisempiä ihmisiä.

Opistolaisen muotokuva 1960-luvulta saattaa vaikuttaa kömpelöltä ja osin huvittavaltakin, mutta se on ymmärrettävä oman aikansa kasvatuspsykologian kehyksessä. Behaviorismi ja psykometriikka olivat ihmistieteiden uusinta uutta.

Sittemmin Mäki kehitti ajatuksiaan kauas kankean psykometriikan yli aikuisopiskelun yleisempään problematiikkaan, ja tuloksena oli lisensiaatintyö vuonna 1972 ja lopulta väitöskirja opetuksen yhteissuunnittelusta työväen- ja kansalaisopistoissa, 1977. Silloin korostui tyystin toisenlainen tulokulma: oppija nähdään tavoitteellisena tiedon vastaanottajana, käsittelijänä, tuottajana ja tulkitsijana, joka tavoittelee ammattipätevyyttä ja itsekasvatusta.

Näin kansalaisopisto tarjosi mahdollisuuden opilliseen hyvinvointiin, joka välillisesti kohensi myös sosiaalista tilaa. Olemme tämän alustuksen otsikon ytimessä.

—

Mekin selvitimme kansalaisopiston opiskelijoiden profiilia 2010-luvun puolivälissä. Opiskelijat mainitsivat virikekeskusteluissaan kolmisenkymmentä syytä osallistua kansalaisopiston kursseille. Niissä erottui kymmenen luokkaa, joissa edelleen hahmottui kolme yhdistävää päämotiivia. Kaikissa on myös hyvinvoinnillinen merkitys.

Ensimmäinen syy kansalaisopistossa opiskeluun on osallisuus. Opistosta haetaan seuraa, hyväksyntää ja samanhenkistä yhteisöä. Aina ei jaksa laulaa yksin suihkussa. On tärkeää löytää muita samoista asioista kiinnostuneita – vaikkapa kielestä ja kulttuurista. Niiden opiskelijat voivat olla hyvin eritaustaisia. Samoin on tärkeää kohdata vertaisiaan: kansalaisopisto yhdyttää ikäihmiset ikäihmisiin tai maahanmuuttajat maahanmuuttajiin.

Toinen päämotiivi on oppiminen: tiedonhalu ja itsensä kehittäminen. Kurssilla voi kokeilla ja oppia jotakin uutta, vetreyttää vanhoja taitoja tai ylläpitää jo opittua. Tiedonhaluinen voi edetä haluamaansa tahtiin. Tarvittaessa osaamistaan voi syventää vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen.

Kolmas opiskeluun ohjaava syy on tekemisenhalu. Sekin kuuluu sivistykselliseen hyvinvointiin. Ihminen haluaa nähdä omien kättensä jäljen. Tekeminen on mielekästä itsessään. Työ halutaan saada valmiiksi, ja se halutaan tehdä itselle sopivaksi. Tekemisellä voi olla myös välillinen merkitys: kurssilla tehdään tarvekalu, vaate, koru tai esine tai kohennetaan kuntoa.

Osallistumismotivaatiota ylläpitää se, että kansalaisopistossa kukaan ei tule sanomaan, mitä pitää tehdä. Jos kurssi ei miellytä, sieltä voi jäädä pois. Osallistuminen on avain seikkailuun. Kurssilla saattaa olla koko loppuelämän kestävä vaikutus. Tämäkin yhdistää koko vapaan sivistystyön kenttää.

—

Kansalaisopistoissa on vain vähän päätoimisia opettajia. Suurin opetuksen henkilöresurssi ovat tuntiopettajat. Heidän käsityksiään ja tuntemuksiaan ei juuri ole selvitetty. Me halusimme kurkistaa siihenkin laatikkoon.

Virikeaineiston perusteella kansalaisopiston opettajat näkevät työnsä sivistystehtävänä, jossa olennaisin piirre on monimuotoisuus: kaikenlaisen osaamisen vahvistaminen. Perinteinen kateederiopetus ei ole kovinkaan keskeisessä osassa. Kuten eräs opettaja kiteytti: ”Mun tehtävä ei oo opettaa. Mun tehtävä on yllyttää.”

Kun tuntiopettajia pyydettiin kuvaamaan kansalaisopistoa valitsemallaan kuvalla, saatiin värikäs galleria: iloiset ihmiset, eri-ikäisten ihmisten kohtaaminen, kädentaidot eri muodoissaan sekä Seinäjoen kansalaisopiston oranssinsävyinen logo, jossa on puu oksistoineen. Kansalaisopistoa verrattiin myös ryijyyn, jossa on monenlaisia lankoja ja värejä toisiinsa kietoutuneina.

Tuntiopettajaksi ajaudutaan suunnittelematta tai lisäansioiden houkuttamana mutta myös hakeudutaan tarkoituksellisesti. Muuhun opetustyöhön verrattuna houkuttavia tekijöitä ovat työn itsenäisyys, ihmisläheisyys ja vuorovaikutteisuus. Näiltä osin työ kansalaisopistossa on jotain ihan muuta kuin oppivelvollisuuskoulussa. Kansalaisopiston kurssille kukaan ei tule käskyttämään, mitä ja miten tehdään. Rehtori tai opetussuunnitelma ei tekemisiä kahlitse – ministeriöstä puhumattakaan. Asiat sovitaan opiskelijoiden kanssa yhdessä. Työ on vuorovaikutteista – yhdessä kasvamista. Juuri niin kuin vapaan sivistystyön pitääkin olla.

Tietenkään opetus kansalaisopistossa ei ole pelkkää aurinkoa. Toisessa vaakakupissa ovat monenlaiset epävarmuustekijät. On taloudellista ja työn arvostukseen liittyvää epävarmuutta. Työ ei jatku, ellei kurssia panna tarjolle tai jos kurssille ei ilmoittaudu opiskelijoita. Vapaa sivistys vastaa alhaaltapäin kuuluvaan huutoon. Kuitenkin opettajat suhtautuvat tulevaisuuteen myönteisesti ja ovat työhönsä tyytyväisiä.

—

Vielä yksi tulokulma kansalaisopistoon on sen alueellinen merkitys. Kansalaisopistot tasa-arvoistavat sivistyksellistä hyvinvointia tuomalla opiskelumahdollisuudet lähelle ihmistä – myös maaseudulle. Ylläpitäjätyypistä riippumatta kansalaisopistojen toiminta ylittää kuntien rajat.

Seinäjoen työväenopiston ja kansalaisopiston toiminta on aina ollut ylikunnallista. Sen toimilupa-alueeseen sisältyy nykyään viisi entistä kuntaa: Seinäjoen maalaiskunta, Peräseinäjoki, Nurmo ja Ylistaro ovat kukin päätyneet omia reittejään osaksi Seinäjoen kaupunkia. Sitä ennen ne tekivät opistossa tiivistä alueellista yhteistyötä vuosikymmenten ajan – Ylistaroa lukuun ottamatta.

Tuskin millään alalla kuntarajat ylittävä yhteistyö meni yhtä lähelle käyttäjää kuin kansalaisopistossa. Se on koskettanut kymmeniätuhansia alueen asukkaita heidän arjessaan kolmen sukupolven aikana. Se on ollut yksi vahvimmin Seinäjoen lähiseutua yhteen liimaava tekijä. Se ei ole ollut toteutuneiden kuntaliitoksien harkittu kokeilualusta, mutta se on valmistanut ihmisiä tulevan kuntayhteistyön suuntaan yksilötasolla.

Kansalaisopistojen alueellisuudessa on pari huomionarvoista piirrettä: Vaikka kansalaisopistojen toimilupiin on kirjattu toiminnan maantieteellinen alue, tämä ei suinkaan rajoita opiskelijoiden osallistumisoikeutta eikä heikennä heistä maksettavia valtionosuuksia. Toimiluvan aluemäärittely kuvaa opetuksen pääasiallista sijoittumista. Oppilaitokset voivat järjestää opetusta myös varsinaisen toimialueensa ulkopuolella. Vielä tärkeämpää on valinnanvapauden toteutuminen alhaalta ylöspäin: opiskelijaksi voi aina hakeutua mihin tahansa oppilaitokseen. Opiskelijat äänestävät itse jaloillaan, missä haluavat opintojaan suorittaa, ja näin on myös lainsäätäjä tarkoittanut.

Niinpä Nurmon ja Peräseinäjoen asukkaat osallistuivat Seinäjoen kansalaisopiston toimintaan Seinäjoella jo ennen vuoden 1967 yhteistoimintasopimuksia. 1970-luvun puolivälin raportoinnin mukaan opiskelijoista 17 % osallistui opetukseen Nurmossa, 11,5 % Peräseinäjoella ja 71,5 % Seinäjoella.

Kuntarajojen ylittäminen on tuttu ilmiö muissakin kansalaisopistoissa. Ymmärrettävästi eniten opiskelijoita tulee naapurikunnista: lähelle on helppo matkustaa. Kauempaa tulevien opiskelijoiden lukumäärä on kuitenkin ollut kasvava. Ihmiset ovat entistä liikkuvampia, kulkuyhteydet ovat paremmat, ja yhä useammalla on käytössä oma auto. Liikkuvuuden kasvu näkyy opiskelijoiden asuinpaikkatilastoissa myös Seinäjoella. Kahdessa vuosikymmenessä kuntarajat ylittävien opiskelijoiden lukumäärä kasvoi noin sata prosenttia vuoteen 2015 mennessä, vaikka samaan aikaan toteutettiin myös edellä mainitut kuntaliitokset.

—

Vapaa sivistystyö pohjautuu grundtvigilaiseen kansansivistyksen ideaan. Se vastaa alhaalta kansalaisista ylöspäin nouseviin tarpeisiin, erotukseksi viranomaisjohtoisesta koulu- ja kasvatusjärjestelmästä. Se on nimenomaan vapaata. Se ei perustu keisarin mahtikäskyyn tai ohjaukseen vaan oman viiteryhmän työntöön. Tätä toimintaa ei tarvita, jos paine alhaalta loppuu.

Aika ajoin valtiovalta on halunnut entistä enemmän ohjata tai jopa määrätä, mitkä ovat kullekin vapaan sivistystyön muodolle sopivimpia toimintatapoja. Opetusministeriö on asettanut niin sanottuja suuntaviivoja, joiden mukaista toimintaa mieluiten rahoitetaan. Nurinkurinen ajatus.

Vapaan sivistyksen oppilaitokset eivät ole lähtökohdiltaan valtion palveluksessa. Sivistystyöllä on omat tausta- ja sidosryhmänsä, oma jäsenkuntansa ja omat toimintapykälänsä. Jokainen vapaan sivistystyön toimija ymmärtää kyllä itse, miksi se on olemassa ja mitä sen on tarkoituksenmukaisinta tehdä.

Vaikka kunnat ovat näkyviä kansalaisopistojen taustayhteisöjä, jokaisella kansalaisopistolla (kansanopistolla, kesäyliopistolla, opintokeskuksella ja liikunnan koulutuskeskuksella) on oma ympäristönsä, joka tekee juuri sen toiminnan mielekkääksi. Kaikilla on – ainakin alkuvaiheessa ollut – omat tarpeensa ja tulisieluiset aktivistinsa, joiden näkyyn ne haluavat vastata. Vapaan sivistystyön kehittäjien pitää huolehtia siitä, että tällä arvokkaalla työllä on riittävät ja kestävät toimintaedellytykset, jotta kansalaisopistot voivat tulevaisuudessakin tarjota omaehtoista sivistyksellistä hyvinvointia suomalaisille.

(Lataa tavoitteet pdf-muodossa suomeksi | ruotsiksi).

Yli 600 000 suomalaista opiskelee vuosittain kansalaisopistossa. Opistojen toiminta ulottuu kaikkien kuntien alueelle. Sinunkin kunnassasi toimii siis kansalaisopisto, joka tarjoaa kuntalaisille uusia tietoja ja taitoja iästä ja koulutustaustasta riippumatta. Kansalaisopisto voi olla nimeltään kansalaisopisto, työväenopisto, opisto tai aikuisopisto.

Useimmiten opetustarjontaan kuuluu kielten, liikunnan, tietotekniikan, käsityön, musiikin sekä kotitalouden ja kuvataiteen kursseja ja yhteiskunnallisia aineita. Osassa kunnista kansalaisopistopalveluja saattaa tuottaa myös yksityinen, voittoa tavoittelematon toimija.

Kansalaisopisto tuottaa tutkitusti* opiskelijalle opittujen asioiden lisäksi merkittäviä laajempia hyötyjä, kuten hyvinvointia, itseluottamusta, uutta arkeen tai työhön liittyvää osaamista ja ystävyyssuhteita. Myös motivaatio itsensä kehittämiseen ja itsestään huolehtimiseen kasvaa.

Kansalaisopisto-opiskelusta saadut hyödyt ovat erityisen suuret alhaisen pohjakoulutuksen saaneiden
osalta. Tämä kaikki on myös kunnalle taloudellisesti kannattavaa: kansalaisopistoon panostettu euro palaa yli kolminkertaisena takaisin mm. kunnan sosiaali- ja terveysmenojen vähentyessä.*

Listasimme 5 sivistystekoa, joilla voit kuntapäättäjänä edistää kuntasi elinvoimaisuutta.

1. Käytä kekseliäästi kansalaisopiston ketteryyttä kunnan strategian valmistelussa ja toteutuksessa.

Yhteiskunnallinen eheys edellyttää hyvinvointi- ja terveyserojen kaventamista. Fyysisesti, sosiaalisesti ja henkisesti hyvinvoivat kuntalaiset näkyvät yhteiskunnan vähenevinä sote-kuluina.

Kansalaisopisto kannattaakin nähdä yhä vahvemmin osana kunnan ennaltaehkäisevää hyvinvointisuunnittelua ja
-toteutusta sekä elinvoimaisuuden ja vetovoimaisuuden lisäämistä tuomalla kansalaisopiston toimintaa näkyviin esimerkiksi kunnan strategiaan, hyvinvointikertomukseen, kulttuurikasvatussuunnitelmaan sekä TEA-viisariin.

2. Hyödynnä kansalaisopiston potentiaali osana jatkuvan oppimisen palvelujärjestelmää.

Nykyinen työ ja arki vaativat osaamisen päivittämistä ja uudenlaisia tietoja ja taitoja läpi elämän. Elinikäisen oppimisen periaatteelle toimintansa perustava kansalaisopisto tarjoaa kaikenikäisille kuntalaisille mahdollisuuksia oman osaamisen ja kansalaistaitojen kehittämiseen eri elämäntilanteissa.

Työelämän ja työllistymisen tueksi kunnan kannattaa kohdentaa kuntakokeilu- ja muita resursseja esimerkiksi kansalaisopiston digi- ja perustaitojen opetustarjontaan tai maahanmuuttajakoulutukseen. Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen käytänteiden kehittyessä myös kansalaisopistoissa suoritettujen opintojen hyödyntäminen työelämässä tai osana muita opintoja helpottuu.

Kansalaisopistolla on monella paikkakunnalla tärkeä merkitys kuntalaisten yhteisenä olohuoneena sekä yhteisöllisyyden luojana – aivan erityisesti ikäihmisille sekä väestön vähentyessä pienillä sivukylillä.

On tärkeää, että kansalaisopisto-opiskelu on mahdollista lähiopetuksena siellä, missä ihmiset asuvat ja liikkuvat. Verkko-opetuksella voimme lisätä saavutettavuutta ja tavoittaa myös heidät, jotka eivät syystä tai toisesta lähiopetukseen voi tai halua osallistua.

3. Varmista, että kansalaisopiston valtionosuudet säilyvät vaikeinakin aikoina.

Tiedämme tutkitusti, että opiskelijan hyvinvoinnin lisääntyessä yhteiskunnan taloudelliset panostukset kansalaisopistoon palautuvat rahassakin mitattuna moninkertaisina.*

Henkisiä voimavaroja kuluttaneen pandemian jälkeen on ensiarvoisen tärkeää, että kuntalaisille on edelleen tarjolla mahdollisuuksia sosiaalisiin kohtaamisiin ja uuden oppimiseen. Kuntalaisten suuresti arvostamana toimijana kansalaisopisto voi luontevasti toimia myös koronan jälkeisen ajan yhteisöllisyyden jälleenrakentajana.

On hyvä muistaa, että kuntaan tuleva kansalaisopiston valtionosuusrahoitus on sidottu suoraan opiston toteuttaman opetuksen määrään: jyrkät leikkaukset opetusmääriin uhkaavat siis kunnan saamaa valtionosuusrahoitusta. Kunnan suora tuki myös mahdolliselle yksityiselle kansalaisopistolle avustusten tai tilojen muodossa koituu aina kuntalaisten hyödyksi.

Huolehdithan siitä, että kansalaisopistosi toiminta pysyy elinvoimaisena myös näiden poikkeuksellisten aikojen jälkeen ja että myös kurssimaksut pidetään lainkin vaatimalla kohtuullisella tasolla, jotta kansalaisopisto-opiskelu säilyy aidosti kaikkien kuntalaisten saavutettavissa.

4. Edistä yhteistyötä kansalaisopiston sekä kunnan muiden oppilaitosten ja toimijoiden kesken.

Kansalaisopistossa on usein paljon hyödyntämätöntä osaamista, joka kannattaa ottaa kunnassa käyttöön mahdollisimman laajasti.

Opisto voi normaalin opetuksensa ohessa toteuttaa tilauksesta esimerkiksi kunnan henkilöstö- tai luottamushenkilökoulutusta, harvinaisten vieraiden kielten opetusta tai lukiodiplomikursseja yhteistyössä lukion kanssa tai YTO-aineita ammatillisten oppilaitosten kanssa. Kansalaisopiston osaamista kannattaa hyödyntää harrastamisen Suomen mallin toteuttamisessa kunnassa. Synergioita eri oppilaitosmuotojen välillä voi löytyä myös henkilöstön osalta.

Kansalaisopisto voi myös tuottaa tilauspalveluna yritysten ja muiden toimijoiden tarpeisiin hygieniapassikoulutuksen, ensiapukoulutuksen tai kursseja vaikkapa vuorovaikutus- ja esiintymistaitojen, kielenhuollon ja kirjoittamisen näkökulmasta.

5. Pidä kansalaisopiston opetustilat kunnossa & varmista opiston henkilöstöresurssien riittävyys.

Tarjoa kuntalaisille mahdollisuus kehittyä ja harrastaa kunnollisissa puitteissa: kun kansalaisopistolla on käytössään turvalliset ja tarkoituksenmukaiset tilat ja työvälineet, opettajat ja opiskelijat voivat keskittyä oppimisprosessiin.

Kunnan tilojen tehokas käyttö on taloudellisesti järkevää. Kannattaakin luoda kunnassa selkeät ja tasapuoliset käytänteet esimerkiksi perusopetuksen ja toisen asteen tilojen iltakäytölle ja huolehtia siitä, että yhteistyö ja tiedonkulku eri käyttäjien välillä on sujuvaa.

On myös syytä panostaa opiston henkilöstön osaamisen kehittämiseen sekä huolehtia siitä, että opistolla on aidosti resursseja suunnitella ja kehittää toimintaansa pitkäjänteisesti.

Tutkimuslähteet & lue lisää:
www.kansalaisopistojenliitto.fi/tutkimus
www.sivistyskunta.fi

Kuopion kaupunki on ottanut rohkean tavoitteen uudessa strategiassaan: olemme hyvän elämän pääkaupunki vuoteen 2030 mennessä (ehkäpä jo matkan varrellakin). Tähän tavoitteeseen päästäksemme toimimme avoimesti, innostavasti, yhdessä ja asukasta varten. Hyvän elämän pääkaupunki korostaa terveyttä, elinvoimaa ja arjen rikkautta kaikessa toiminnassa. Alku ainakin vaikuttaa lupaavalta, Kuntarating-tutkimuksen mukaan Kuopiossa asuvat v. 2017 Suomen 20 suurimman kaupungin tyytyväisimmät asukkaat.

Että ihmisen ois hyvä olla!

Mitä se hyvä elämä sitten on? Monille se voi tarkoittaa vaikkapa hyviä harrastusmahdollisuuksia tai ylipäänsä mahdollisuutta toteuttaa itseään. Perinteisesti tätä tehtävää ovat hoitaneet mm. kansalaisopistot. Pystyvätkö opistot vastaamaan tähän haasteeseen myös tulevaisuudessa? Kansalaisopiston rooli tulevaisuuden kunnassa on varmasti edelleenkin toimia elinikäisen oppimisen mahdollistajana, mutta rinnalle tähän nousee esim. edellytysten luominen paikalliselle ja alueelliselle osallisuudelle.  Toiminnallamme vahvistamme yhteisöllisyyttä ja vähennämme syrjäytymisriskiä olemalla kumppani monille eri tahoille. Näin edistämme parhaiten kuntalaisten hyvinvointia ja terveyttä, hyvää elämää kaiken kaikkiaan.

Ihmisten kohtaamisen mahdollistaminen

Kunnat ovat lähtökohtaisesti ihmisten näköisiä paikkoja, joissa paikallisen vuorovaikutuksen merkitys korostuu. Tulevaisuustutkija Ilkka Halavan mukaan kaupunkien paremmuus mitataan niiden kyvyssä luoda ihmisten keskinäistä vuorovaikutusta. Keskeisessä roolissa tässä tehtävässä hän näkee kansalaisopistot, kirjastot ja museot. Tähän ajatukseen on varsin helppo yhtyä, onhan yli satavuotisen historian ajan opistojen toimintatapana ollut juuri ihmisten kohtaamisen mahdollistaminen! Opetus on pääosin ryhmäopetusta, ei pääsykokeita ja kurssimaksut ovat varsin kohtuullisia. Näin on syntynyt luonnollisesti hyvin erilaisten ihmisten kohtaamispaikkoja. Yhdistävä tekijä opiskelijoilla on ainoastaan itsensä omaehtoinen kehittäminen ja kiinnostus opetettavaan aiheeseen. Tällainen sivistystyö pitää sisällään usein myös omien ennakkoluulojen kohtaamista, mitä parhainta sivistystä siis!

Sivistystyötä riittää vielä

Hyvään elämään kuuluu tulevaisuudessakin varmasti myös sivistys. Laajasti ajateltunahan sivistyksellä tarkoitetaan tietojen ja taitojen oppimisen lisäksi ennen kaikkea ihmisen kykyä ja halua käyttää näitä taitoja myös lähiympäristönsä parhaaksi. Tämän päivän sivistykseen pitäisi kuulua itseisarvoisesti taito kohdata eri mieltä olevia ihmisiä ja toimia yhdessä jokaisen ihmisen ainutlaatuisuutta kunnioittaen. Tässä valitettavasti taitaa riittää sivistystyötä vielä useiksi vuosiksi. Sivistys ei ole tila vaan elinikäinen prosessi, johon hyvän elämän pääkaupungissa annetaan hyvät puitteet. Kansalaisopistoilla on tärkeä tehtävä olla tuottamassa näitä mahdollisuuksia sivistyneeksi kasvamisen prosessiin!

Kirsti Turunen
Kuopion kansalaisopiston rehtori
KoL:n hallituksen jäsen

Kansalaisopistojen liiton hallituksen jäsenet kirjoittavat ajankohtaisista teemoista, opistojen tulevaisuudesta, työn haasteista ja onnistumisen hetkistä. Kirjoittajat edustavat erilaisia opistoja: suuria ja pieniä, maalaisia ja kaupunkilaisia, pohjoisia ja eteläisiä, itäisiä ja läntisiä, keskisiä unohtamatta!

Mikähän ominaisuus tämä ihmisessä on kun henkilökohtaisten akkujen lataamisen ja valoisan kesäkauden jälkeen sormet suorastaan syyhyävät ja silmät hakevat jotakin uutta ja kiinnostavaa tekemistä niin henkisesti kuin fyysisestikin? Huomaan omakohtaisesti esimerkiksi valikoivani lähiseudun liikuntaharrastustarjonnasta lajia, joka saisi kaltaiseni liikuntaan vihkiytymättömän löytämään toiminnan, joka koukuttaisi ja saisi liikuntaharrastuksen jatkumaan alkua pidempään. Siihen tarvitsisi mukaan toisia samanmoisia. Opiston johtokunnassa meillä olikin puhetta liikkumattomien ja liikuntaa osaamattomien omasta ryhmästä. Ryhmästä jonne saisi tulla juuri sellaisena kuin on ja sellaisin vermein varustautuneena kun sattuisi omistamaan.

Niinpä, mikä estää, ei niin mikään!

Suorastaan intoudun tällaisissa tapauksissa puhumaan kansalaisopistotoiminnan vahvuuksista, vahvuuksista, jotka ovat samalla toiminnan ominaispiirteitä. Mikä olisikaan kätevämpää kun taho, joka on joustava, lähestyttävä ja läheinen ja kaiken lisäksi edullinen. Taho, joka järjestää ihmisenkokoisia palveluita ihmiseltä toiselle ihmistä itseään kuullen ja osallistaen. Tätä syksyn satoa on nähtävissä runsaana ja laadullisesti kestävänä kurssitarjontana opistoissa eri puolilla Suomea.

Luin kesälomallani tutkimuksia yksinäisyyden haitallisista vaikutuksista. Luvut pysäyttivät. Joka viides suomalainen kokee yksinäisyyttä silloin tällöin. Joka kymmenes ihminen Suomessa on usein  ja joka kahdeskymmenes on jatkuvasti yksin. Yksinäisyys nostaa ennenaikaisen kuoleman riskiä jopa 45 prosentilla. Huomattava ylipaino nostaa riskiä 20 prosentilla ja alkoholin liikakäyttö 30 prosentilla. Edellä mainitut ei-toivotut ilmiöt kietoutuvat lisäksi toisiinsa. Luvut ovat sellaisia, joihin meillä ei sen enempää inhimillisistä syistä kun kansanterveydellisestikään yksinkertaisesti ole varaa. Olen aivan varma siitä, että omalta osaltaan laadukas, hyvin suunniteltu ja toteutettu kansalaisopiston kurssitarjonta voi pienentää kaikkia noita lukuja ja näin edistää terveyttä, jaksamista ja hyvää oloa.

Kansalais- ja työväenopistot ovat vuodesta 1899, jolloin Tampereelle perustettiin ensimmäinen kansalaisopisto, toimineet sivistyksen, osallisuuden, osaamisen ja tasa-arvoisuuden kasvualustana.

Missio, joka silloin opistotoiminnalle määrittyi, ei ole menettänyt painoarvoaan vähäisessäkään määrin. Näen tulevaisuuden kunnan yhteydessä käydyn keskustelun ja opistokentän tulevaisuuden tehtävän kauniisti kulkevan käsi kädessä. Tulevaisuuden kunnan vaihtoehdoiksi on hahmoteltu mm. elinvoima-, sivistys- ja hyvinvointirooleja. Kaikki sellaisia kunnan rooleja, joiden rakennusaineena opistotoiminta luontaisesti voi olla. Tästä on hyvä yhdessä jatkaa.

Marja Lehtonen
Suomenselän kansalaisopiston rehtori
KoL:n hallituksen jäsen

Kansalaisopistojen liiton hallituksen jäsenet kirjoittavat ajankohtaisista teemoista, opistojen tulevaisuudesta, työn haasteista ja onnistumisen hetkistä. Kirjoittajat edustavat erilaisia opistoja: suuria ja pieniä, maalaisia ja kaupunkilaisia, pohjoisia ja eteläisiä, itäisiä ja läntisiä, keskisiä unohtamatta!

Tiedote. Julkaistu: 13.02.2016 klo 10:13
Julkaisija: Kansalaisopistojen liitto KoL

Miksi suomalaiset ilmoittautuvat vuodesta toiseen kansalaisopiston kurssille?
Miksi osa kansalaisopistoista on nimeltään työväenopistoja?
Mikä merkitys kansalaisopistolla on uuteen kaupunkiin tai maahan muuttaneelle?

Uudistunut Kansalaisopistot.fi-sivusto on avattu. Vuoden 2017 ajan sivustolla keskitytään Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi kansalais- ja työväenopistojen merkitykseen suomalaisessa sivistysyhteiskunnassa ennen ja nyt.

Sivustolla julkaistaan niin opiskelijoiden, työntekijöiden kuin päättäjienkin kirjoituksia ja haastatteluja, jotka valottavat kansalaisopistotoiminnan merkitystä yksilön ja yhteiskunnan näkökulmasta. Videoilla pääsevät ääneen myös kansanedustajat. Läpileikkaukseen kansalaisopistotoiminnan historiasta voi tutustua aikajanan muodossa. Valokuvagalleriaan on puolestaan kerätty paljon muistoja opistoista yli sadan vuoden ajalta sekä nykyopiskelijoiden tunnelmapaloja sosiaalisesta mediasta.

Kansalais- ja työväenopistot ovat tarjonneet suomalaisille tarpeellisia tietoja ja taitoja yhtäjaksoisesti jo lähes 120 vuotta. Ensimmäiset opistot syntyivät työväen sivistystarpeeseen 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa.

Tänä päivänä Suomen 184 kansalais- ja työväenopistossa on enemmän opiskelijoita kuin missään muussa oppilaitosmuodossa. Kurssit ovat kaikille avoimia ja vuosittain opetukseen osallistuu noin 650 000 kansalaista. Opistot suunnittelevat kurssiohjelmansa itse, lähialueen asukkaiden tarpeiden ja usein myös toiveiden mukaisesti. Ainealoittain kursseja järjestetään eniten kädentaidoissa, musiikissa ja kielissä. Kansalaisopistot ovat osa suomalaista vapaata sivistystyötä ja tärkeitä elementtejä tulevaisuuden sivistyskuntaa rakennettaessa.

Kansalaisopistot.fi-sivustollle on myös kerätty paljon perustietoa kansalaisopisto-opiskelusta sekä kaikkien Suomen kansalaisopistojen yhteystiedot. Sivusto päivittyy jatkuvasti uusilla kirjoituksilla ja valokuvilla, joita kerätään opistoilta ja kansalaisopisto-opiskelijoilta itseltään.

Sivustoon voi tutustua osoitteessa www.kansalaisopistot.fi.

Lisätiedot:

Toiminnanjohtaja Jaana Nuottanen
p. 040 741 0641, jaana.nuottanen@kansalaisopistojenliitto.fi

Projekti- ja viestintäkoordinaattori Lauramaija Hurme
p. 040 442 8621, lauramaija.hurme@kansalaisopistojenliitto.fi

Kansalaisopistojen liitto KoL – Medborgarinstitutens förbund MiF ry

Kansalaisopistojen liitto KoL on järjestö, joka toimii kansalaisopistojen, niiden opistolaisyhdistysten ja vapaan sivistystyön edunvalvojana. Liitto auttaa opistoja turvaamaan tasa-arvoista ja elämänlaajuista oppimista lähipalveluna.

https://www.epressi.com/tiedotteet/koulutus/mika-merkitys-kansalaisopistolla-on-kansalaisopistot.fi-kertoo-vastauksen.html