Avoin työpaikka: viestintäkoordinaattori

Kansalaisopistojen liiton ydintehtävänä on kansalaisopistojen edunvalvonta ja niiden asemaan, lainsäädäntöön ja toimintaresursseihin vaikuttaminen sekä kansalaisopistobrändin tunnettuuden ja julkisen arvostuksen lisääminen. KoL kehittää ja vahvistaa kansalaisopistojen asemaa suomalaisessa aikuiskoulutusjärjestelmässä sekä edistää yhteistyötä eri koulutusorganisaatioiden, oppilaitosmuotojen ja -tasojen välillä.

Kansalaisopistojen liitto KoL hakee toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen kokoaikaista viestintäkoordinaattoria. Työ alkaa sopimuksen mukaan, mutta mielellään mahdollisimman pian.

Tehtävän kuvaus:

Etsimme innokasta, monipuolista ja joustavaa viestinnän ammattilaista, joka koordinoi ja kehittää kokonaisvaltaisesti liiton sisäistä ja ulkoista viestintää. Vastaat muun muassa uutiskirjeistä ja verkkosivujen sisällöstä, sosiaalisen median kanavien ylläpidosta, mediaseurannasta sekä viestinnän raportoinnista. Lisäksi tuet ja sparraat toimijoitamme viestimään paremmin työstämme ja tuotat tarpeellisia viestintämateriaaleja muun muassa edunvalvontaan yhdessä muun henkilöstön kanssa. Opistokenttää koskeviin yleisiin kysymyksiin vastaaminen kuuluu myös tehtäviisi samoin kuin liiton tapahtumatuotantoon osallistuminen.

Odotamme sinulta:

  • Soveltuvaa korkeakoulututkintoa
  • Erinomaista organisointi- ja koordinointikykyä
  • Tavoitteellista, itsenäistä työotetta, mutta sopeutumista myös tiimissä työskentelyyn
  • Erittäin hyvää suomen kielen kirjallista ja suullista taitoa, editointi- ja oikolukutaitoa
  • Hyviä perustaitoja Microsoftin yleisissä toimisto-ohjelmissa (Office 365)
  • Työssä tarvittavaa hyvää englannin kielen osaamista
  • Kokemusta sosiaalisen median kanavien ylläpidosta
  • Taitoa tuottaa ja muokata sisältöä eri kanaviin
  • Perustaitoja valokuvauksesta, kuvankäsittelystä ja graafisesta suunnittelusta (Canva, Adoben ohjelmistot)
  • Perusosaamista verkkosivujen hallinnasta (WordPress)
  • Intoa uusien asioiden oppimiseen elinikäisen oppimisen hengessä


Lisäksi arvostamme:

  • Kansalaisopistojen ja/tai aikuiskoulutuksen tuntemusta
  • Aikaisempaa kokemusta ja/tai opintoja vastaavantyyppisistä tehtävistä
  • Ruotsin kielen taitoa
  • Kokemusta monipuolisen graafisen sisällön tuottamisesta (esim. videokuvaus, editointi)

 

Etsimme henkilöä, joka on valmis tarttumaan toimeen ja kykenee toimimaan myös ajoittain hektisessä työyhteisössä. Meillä tiimi tukee ja jokainen saa loistaa. Tarjoamme palkan lisäksi lounas- ja virikeseteliedun. Noudatamme yksityisen opetusalan työehtosopimusta. Tehtävään sovelletaan neljän kuukauden koeaikaa. Työskentelemme hybridimallin mukaisesti niin toimistolla Helsingin Annankadulla kuin etänäkin.

Kansalaisopistojen liitto on syrjinnästä vapaa alue. Liitto arvostaa monimuotoisuutta työyhteisössä. Korostamme toiminnassamme kestävän kehityksen periaatteita.

Hakemukset:

Lähetä napakka hakemus ja osaamistasi ja kokemustasi kuvaava CV osoitteeseen rekrytointi@kansalaisopistojenliitto.fi mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 28.3.2022.

Haastattelut käynnistetään terveysturvallisesti liiton toimistolla 11.4.2022. Mahdollisia lisätietoja voit kysyä toiminnanjohtaja Jaana Nuottaselta (040 7410641) to 17.3. klo 13.30-16.30 ja ma 21.3. 14-17 tai hallintokoordinaattori Viljami Wiirilinnalta (040 4557276) ke 16.3. klo 14-15 tai ti 22.3. klo 9-11.

Tervetuloa tekemään kanssamme työtä tasa-arvoisen, yhdenvertaisen, elinikäisen ja jatkuvan oppimisen puolesta!

Lähettämällä hakemuksen annat meille samalla suostumuksesi henkilötietojesi käsittelyyn. Voit tutustua KoL:n rekrytointiprosessin tietosuojaselosteeseen osoitteessa https://kansalaisopistojenliitto.fi/rekrytointi

KoL:n virtuaaliset pikkujouluglögit kansalaisopistokentälle ti 14.12. klo 14–16

Koko kansalaisopistokentän yhteiset pikkujoulut tulevat taas! Pitkän ja vaiherikkaan vuoden jälkeen kokoonnumme yhteen ja käännämme katseet kohti joulua.

KoL:n järjestämät ohjelmalliset pikkujouluglögit pidetään verkossa Teamsin välityksellä tiistaina 14.12. klo 14–16. Glögeillä pääsemme mm. seuraamaan kansalaisopistojen jouluaiheisia video- ja live-esityksiä sekä virittäytymään joulunviettoon etäyhteislaulun voimin. Jos haluat varata ajan opiston joulutervehdykselle, voit olla yhteydessä pikkujoulumestariimme Viljamiin (yhteystiedot alla). Ohjelmassa on myös tilaa spontaaneille joulutervehdyksille.

 Osallistumislinkin saat täyttämällä ilmoittautumiskaavakkeen. Ajatuksena on, että voit liittyä linjoille missä tahansa vaiheessa tilaisuutta silloin kuin sinulle parhaiten sopii tai halutessasi seurata koko tilaisuuden kanssamme. Tervetuloa mukaan!

Pääset osallistumaan pikkujouluglögeille tästä linkistä. Tilaisuus on avoin kaikille kansalaisopistojen työntekijöille.

Lisätiedot:

hallintokoordinaattori / pikkujoulumestari Viljami Wiirilinna
viljami.wiirilinna@kansalaisopistojenliitto.fi / 040 455 7276

Webinaari palvelumuotoilun perusteista kansalaisopistoille ti 30.11. klo 9.00–10.30

Mitä on palvelumuotoilu ja millaisia ovat palvelumuotoilun prosessit ja menetelmät? Sopisiko asiakaslähtöinen palveluiden kehittäminen opistosi kurssisuunnittelun tai henkilöstöhallinnon toimintoihin? KoL:n webinaarissa Vision Factoryn Krista Keränen johdattaa palvelumuotoilun poluille pitäen katseen tiukasti myös kansalaisopistoarjessa.

Webinaari on maksuton avoin kaikille KoL:n jäsenopistojen työntekijöille. Tilaisuus on osa KoL:n Saavutettava ja matalan kynnyksen kansalaisopisto (SAMAKA) -hanketta, jossa kehitetään kansalaisopistojen saavutettavuutta ja viestintää käyttäjälähtöisemmäksi palvelumuotoilun keinoin.

Ilmoittautuminen:

Nettilomakkeen kautta viimeistään maanantaina 29. marraskuuta.

Lisätiedot:

järjestösuunnittelija Minna Lankinen
minna.lankinen@kansalaisopistojenliitto.fi / 044 761 0700

Rehtoripäivä 1.12. klo 9–12

Vuoden viimeinen rehtoripäivämme pidetään keskiviikkona 1.12. klo 9–12 verkossa. Kokeilemme tänä syksynä perinteisten koko päivän mittaisten rehtoripäivien lisäksi myös lyhyempiä, aamupäivän kestäviä rehtoripäiviä, joista tämä on nyt jälkimmäinen.

Rehtoripäivän 1.12. ohjelma

Rehtoripäivän ohjelma on nyt julkaistu ja löydät sen täältä. Päivän ohjelmassa on mm. ajankohtaiskatsaukset KoL:n toiminnanjohtajalta ja opetus- ja kulttuuriministeriöltä sekä katsaus Opetushallituksen koronatilannetta koskeneen kyselyn tuloksiin ja työ- ja elinkeinoministeriön puheenvuoro koskien kotoutumisohjelmaa alkuvaiheen kotoutumisen tukena. Tämän lisäksi esittelyssä on kaksi mielenkiintoista täydennyskoulutushanketta.

Ilmoittautuminen

Voit ilmoittautua mukaan tilaisuuteen täällä tiistaihin 30.11. asti. Tilaisuus on maksuton ja avoin Kansalaisopistojen liiton jäsenopistojen rehtoreille ja apulaisrehtoreille sekä heidän valtuuttamilleen henkilöille. Rehtoripäivän puheenvuoroista tehdään tallenteet ja linkit tallenteisiin lähetetään rehtoreille tilaisuuden jälkeen.

Lisätiedot

Hallintokoordinaattori Viljami Wiirilinna
viljami.wiirilinna@kansalaisopistojenliitto.fi   040 455 7276

Teemapäivä osaamisperusteisuudesta kansalaisopistoissa VI pe 3.12.

Yhteinen osaamisperusteisuustyöskentelymme jatkuu kuudennen teemapäivän merkeissä. Tilaisuus järjestetään perjantaina 3.12. noin klo 9.15–14.15 verkossa. Voit hyvin osallistua tilaisuuteen, vaikka et olisi ollut mukana aiemmissa aiheeseen liittyvissä teemapäivissämme. Tilaisuus on avoin KoL:n jäsenopistojen työntekijöille.

Tämänkertainen teemapäivämme keskittyy kansalaisopistojen kokemuksiin osaamisperusteisista Koski-kelpoisista kursseista. Teemapäivään sisältyy yhteistä työskentelyä ja kuulemme toimintaa käynnistävien opistojen suunnitelmista sekä hankkeita toteuttavien opistojen kuulumisia.

Tilaisuuden ohjelman löydät täältä.

Tilaisuus on maksuton ja avoin Kansalaisopistojen liiton jäsenopistojen henkilökunnalle. Puheenvuoroista tehdään tallenteet KoL:n jäsenopistojen henkilökunnan käyttöön.

Ilmoittautuminen:

Nettilomakkeen kautta viimeistään torstaina 2. joulukuuta.

Lisätiedot:

järjestösuunnittelija Minna Lankinen
minna.lankinen@kansalaisopistojenliitto.fi / 044 761 0700

Teemapäivä uudesta maahanmuuttajien koulutusmallista 18.8.

Maahanmuuttajien luku- ja kirjoitustaidon opetus siirtyy opetus- ja kulttuuriministeriön toimialalle vuonna 2018. Maahanmuuttajien koulutukseen ja työelämään siirtymisen nopeuttamiseksi sekä koulutuksen joustavoittamiseksi ministeriön työryhmä esittää maahanmuuttajille uutta koulutusmallia, jonka toteuttajina voisivat olla kansalaisopistot, kansanopistot, opintokeskukset ja kesäyliopistot.

KoL järjestää aiheesta valtakunnallisen teemapäivän. Tilaisuus pidetään Helsingissä 18.8.2017 ja se on suunnattu kaikille maahanmuuttajakoulutuksen parissa kansalaisopistoissa työskenteleville. Vinkkaathan tilaisuudesta myös kollegallesi!

Opetus- ja kulttuuriministeriön uutta koulutusmallia tulee esittelemään johtaja, työryhmän puheenjohtaja Kirsi Kangaspunta. Kunnan näkökulmaa kotouttamiseen ja kotoutumiseen valottaa Tampereen kaupungilla maahanmuuttajatyön pääkoordinaattorina työskennellyt Marja Nyrhinen. Lisäksi kuulemme maahanmuuttajaopetuksen kokemuksia kansalaisopistokentältä, kun Turun työväenopistojen monikulttuurinen osasto Luupin toimintaa tulee esittelemään Turun suomenkielisen työväenopiston KV-koulutussuunnittelija Elena Levantovskaja ja Salon kansalaisopiston rehtori Jukka Tamminen esittelee opiston tekemää maahanmuuttajatyötä. KoL:n hankesuunnittelija Lilli Rasilainen esittelee kansalaisopistojen maahanmuuttajakoulutuksen käyttöön tulossa olevaa Selviydy Suomesta -kurssikonseptia. Päivän aikana on myös tarkoitus työstää ja jakaa konkreettisia kurssi-ideoita yhtessä.

Uudessa koulutusmallissa keskeisenä sisältönä olisivat työryhmän ehdotuksen mukaisesti luku- ja kirjoitustaidon sekä suomen/ruotsin kielen taidon opinnot. Opintoja voitaisiin myös yhdistää toiminnallisiin sisältöihin. Koulutuksen kohderyhmänä olisivat erityisesti henkilöt, jotka tarvitsevat joustavia ja/tai osa-aikaisia koulutusmahdollisuuksia, ja henkilöt, joiden arvioidaan tarvitsevan erityisesti toiminnallista opiskelua. Osa-aikainen koulutus soveltuisi myös työssä käyville. Ehdotettuun malliin voi tutustua tarkemmin opetus- ja kulttuuriministeriön nettisivuilla osoitteessa http://minedu.fi/artikkeli/-/asset_publisher/maahanmuuttajille-uusi-joustava-koulutusmalli.

Ohjelma ja osallistuminen:

Päivän ohjelma löytyy täältä.

Tilaisuus on maksuton ja se järjestetään Helsingissä Pasilan juna-aseman kupeessa Haaga-Helia ammattikorkeakoulun tiloissa osoitteessa Ratapihantie 13 (luokka 6205, 6. krs.).

Mikäli et pääse matkustamaan paikan päälle, aamupäivän ohjelmaa on mahdollista seurata etäyhteyden kautta. Pyydämme myös etäosallistujia ilmoittautumaan tilaisuuteen. Ohjeet etäosallistumiseen lähetetään ilmoittautuneille.

Ilmoittautuminen:

Nettilomakkeen kautta maanantaihin 14.8. klo 12.00 mennessä. 

Lisätiedot:

* projekti- ja viestintäkoordinaattori Lauramaija ‘Lauris’ Hurme (lauramaija.hurme@kansalaisopistojenliitto.fi / 044 761 0700)
* (10. 8. alkaen) toiminnanjohtaja Jaana Nuottanen (jaana.nuottanen@kansalaisopistojenliitto.fi / 040 741 0641)

Esittelymateriaalia tilattavissa

Tarvitsetko kansalaisopistoja yleisesti kuvaavaa esittelymateriaalia esimerkiksi yhteistyötahoille, uusille henkilökunnan jäsenille tai kansainvälisissä yhteyksissä jaettavaksi? Nyt voit tilata opistosi käyttöön kansalaisopistoja ja niiden roolia suomalaisessa aikuiskoulutuskentässä kuvaavia esitteitä. Esitettä on painettu kolmella kielellä: suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Tilaukset tehdään jäsentuotteiden tilauslomakkeen kautta. Esitteitä voivat tilata KoL:n jäsenet ja jäsenopistot toteutuvien postikulujen hinnalla.

Esitteen sisältöön voi tutustua täällä:

Yleisesite suomeksi
Yleisesite ruotsiksi
Yleisesite englanniksi

yleisesite2016

 

Kansalaisopistojen liitto KoL
Lisätietoa evästeistä

Mitä evästeet ovat ja miksi käytämme niitä tällä sivustolla?

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallennetaan käyttäjän laitteelle. Niitä käytetään palvelun käyttökokemuksen parantamiseksi, auttaen selainta muistamaan käyttäjän syöttämiä valintoja palvelussa. Lisäksi evästeitä käytetään esimerkiksi verkkosivuston käyttäjätilastojen keräämiseen. Ilman evästeitä osaa verkkosivuston toiminnoista ei välttämättä voitaisi edes käyttää.

Säilytetämme esimerkiksi tiedon sisäänkirjautuneesta käyttäjästä (käyttäjätunnuksesta). Sisäänkirjautuminen on voimassa vain selainistunnon ajan, jonka jälkeen käyttäjän täytyy syöttää käyttäjätunnus ja salasana palveluun uudestaan.

Säilytämme myös tiedon evästeilmoituksen hyväksymisestä ja mahdollistista käyttäjäkohtaisista asetuksista sivuston saavutettavuuteen liittyen. Muutoin kyseinen ilmoitus näkyisi jokaisella sivunlataukselle sivuston alareunassa ja käyttäjän pitäisi jokaisella katselukerralla valita haluamansa asetukset uudelleen.

Palvelumme kerää myös tilastotietoa vierailevista käyttäjistä. Tarkoitukseen käytetään Google Analytics -ohjelmistoa, jonka avulla voimme esimerkiski tehdä sivuistamme yhä paremmin toimivan kokonaisuuden.

Sivustolla olevat sosiaalisen median laajennukset (esim. Facebook-osio sivun alareunassa) saattavat kerätä tietoa kävijästä, mikäli hän on kirjautuneena sisään kyseisiin palveluihin.

Käyttämällä sivustoamme hyväksyt tällaisten evästeiden käytön. Voit säätää evästeiden käytön asetetuksia sivuston vasemmasta laidasta löytyvästä navigaatiopalkista.

This website uses cookies so that we can provide you with the best user experience possible. Cookie information is stored in your browser and performs functions such as recognising you when you return to our website and helping our team to understand which sections of the website you find most interesting and useful.

You can adjust all of your cookie settings by navigating the tabs on the left hand side.