Kansalaisopistopalkinto Sastamalan Opiston Special Rescue -toiminnan opiskelijoille

Kansalaisopistojen liitto KoL ry myönsi vuoden 2026 kansalaisopistopalkinnon Sastamalan Opiston Special Rescue -toiminnan pilottikurssille osallistuville opiskelijoille. Palkinnon saajat julkistettiin Kansalaisopistojen liiton liittokokouksen yhteydessä järjestetyssä seminaarissa torstaina 11.6.2026 klo 15.00 Seinäjoen kaupungintalolla.

Special Rescue on vuonna 2020 käynnistynyt koulutus, joka on suunnattu erityistä tukea tarvitseville aikuisille. Toiminnassa opetellaan arjen turvallisuustaitoja, ensiapua sekä soveltavia palokuntataitoja toiminnallisen tekemisen kautta. Ryhmät on suunnattu esimerkiksi kehitysvammaisille henkilöille sekä neuropsykologisia haasteita kokeville aikuisille.

Sastamalan Opisto on ollut toiminnan edelläkävijä: Special Rescue -koulutus käynnistettiin ensimmäisenä maailmassa, ja sitä järjestetään osana opiston vakiintunutta kurssitarjontaa. Toiminta on laajentunut kysynnän kasvaessa, ja se on leviämässä myös muihin kansalaisopistoihin.

Opisto on kehittänyt toimintaa yhteistyössä eri kumppaneiden kanssa myös EU-osarahoitteisesti. Special Rescue -toiminta on ollut mukana kansainvälisessä opettaja- ja opiskelijavaihdossa Erasmus+ -ohjelman kautta, ja toimintaa on esitelty laajasti sekä Suomessa että kansainvälisesti.

Special Rescue on saavuttanut merkittävää näkyvyyttä myös mediassa. Kurssilaisten elämää seuraava SpecialRescue – Asema63 -televisiosarja tavoitti vuonna 2025 yli kaksi miljoonaa katsojaa televisiossa ja Yle Areenassa. Sarja oli ehdolla Kultainen Venla -palkinnon saajaksi. Toiminta on palkittu myös pelastusalan viestintätekopalkinnolla sekä opetusalan turvallisuuspalkinnolla.

Opettajat Markku Salminen ja Katariina Ristimäki vastaanottivat palkinnon Special Rescue -kurssilaisten puolesta, ja sen luovuttivat Kansalaisopistojen liiton puheenjohtaja Sannasirkku Autio ja toiminnanjohtaja Jaana Nuottanen.

Special Rescue- koulutuksen pilottikurssilaiset ryhmäkuvassa opettajiensa kanssa.
Kuvassa takana vasemmalta oikealle: Katariina Ristimäki, Joni Wallin, Henri Rekikoski, Sanni Nisu, Juha Kulmala, Henna Salonen, Joonas Wallin ja Markku Salminen. Maassa Markus Kaunisto ja Marko Hakala.

Kuva: Auli Mäki-Soini