Blogi: Kansalaisopiston opintoja kotisohvalla

Revontuli-Opiston toiminta-alue on Suomen kansalaisopistoista kaikkein laajin. Kolmen pohjoisen kunnan Enontekiön, Kittilän ja Sodankylän muodostaman opiston alueella ajetaankin vuosittain 150 tuntiopettajan toimesta autoilla noin 300 000 km. Pohjoisen teillä lunta pöllyttävät myös kansalaisopiston opiskelijat, joita on lukuvuoden aikana yhteensä 4500. Julkista liikennettä ei ole liiemmin tarjolla ja oman auton käyttö on niin tuntiopettajille kuin opiskelijoillekin liki ainoa mahdollisuus. Kaamoksen sininen hämärä ja leiskuvat revontulet luovat tunnelmaa, mutta näillä etäisyyksillä romantiikka karisee nopeasti ja kilometrit “syövät” paitsi opettajien voimia myös euroja. Matkakustannusten osuus on Kittilässä ja Sodankylässä vaihdellut kuuden ja seitsemän euron välillä jokaista oppituntia kohden ja Enontekiöllä puhutaan jopa yli kymmenestä eurosta oppituntia kohden.

Verkko-opinnot eivät perinteisesti ole olleet kansalaisopistotoiminnassa kovin merkittävässä roolissa, mutta ainakin pohjoisessa taloudelliset paineet viitoittavat tietä, jossa kansalaisopiston opettajan kohtaa tulevaisuudessa entistä useammin verkossa. Verkko-opintojen avulla voidaan paitsi säästää matkakustannuksissa, myös tukea kestävää kehitystä, sillä ainakin pienessä määrin opistotoiminnasta aiheutuvia hiilidioksidipäästöjä voidaan vähentää.

Taloudellisen ja kestävänkehityksen näkökulman lisäksi verkko-opinnot ovat mitä suuremmassa määrin etenkin Lapissa myös sivistyksellisen tasa-arvon lisääjä. Sivukylille saadaan harvoin järjestettyä esimerkiksi kielten opetusta, sillä riittävää opiskelijamäärää on vaikeaa saada koolle. Verkon kautta kieliopinnoista pääsevät osallisiksi nyt myös sivukylän asukkaat – jos vain toimivat yhteydet löytyvät.

Kansalaisopistojen liiton aktivoimana Revontuli-Opistossa otettiin käyttöön AC-ohjelma ja ensimmäisiä “omatuotanteisia ” verkkokursseja on saatu tarjolle mm. saamen- ja espanjankielten opintojen merkeissä. Kuntalaisille tarjotaan maksuttomana kurssina AC:n käytön perehdytystä ja kurssitarjonnasta löytyy useampia yleissivistäviä luentoja kuten esimerkiksi luennot Petsamon historiasta ja nykypäivästä.

Verkko-opinnoista on saatu kuluneen vuoden aikana rohkaisevaa palautetta ja useat opiskelijat ovat kertoneet, että kurssille ei olisi ollut mahdollista osallistua perinteisillä opetusjärjestelyillä. Kansalaisopisto on sosiaalisen kohtaamisen paikka – tulevaisuudessa yhä useammin myös verkossa. Ei muuta kuin linjat auki, mukava asento kotisohvalla ja opiskelu voi alkaa!

Pasi Tanninen
Revontuli-Opiston rehtori
KoL:n hallituksen jäsen

Kansalaisopistojen liiton hallituksen jäsenet kirjoittavat ajankohtaisista teemoista, opistojen tulevaisuudesta, työn haasteista ja onnistumisen hetkistä. Kirjoittajat edustavat erilaisia opistoja: suuria ja pieniä, maalaisia ja kaupunkilaisia, pohjoisia ja eteläisiä, itäisiä ja läntisiä, keskisiä unohtamatta!

Kansalaisopistojen liitto KoL
Lisätietoa evästeistä

Mitä evästeet ovat ja miksi käytämme niitä tällä sivustolla?

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallennetaan käyttäjän laitteelle. Niitä käytetään palvelun käyttökokemuksen parantamiseksi, auttaen selainta muistamaan käyttäjän syöttämiä valintoja palvelussa. Lisäksi evästeitä käytetään esimerkiksi verkkosivuston käyttäjätilastojen keräämiseen. Ilman evästeitä osaa verkkosivuston toiminnoista ei välttämättä voitaisi edes käyttää.

Säilytetämme esimerkiksi tiedon sisäänkirjautuneesta käyttäjästä (käyttäjätunnuksesta). Sisäänkirjautuminen on voimassa vain selainistunnon ajan, jonka jälkeen käyttäjän täytyy syöttää käyttäjätunnus ja salasana palveluun uudestaan.

Säilytämme myös tiedon evästeilmoituksen hyväksymisestä ja mahdollistista käyttäjäkohtaisista asetuksista sivuston saavutettavuuteen liittyen. Muutoin kyseinen ilmoitus näkyisi jokaisella sivunlataukselle sivuston alareunassa ja käyttäjän pitäisi jokaisella katselukerralla valita haluamansa asetukset uudelleen.

Palvelumme kerää myös tilastotietoa vierailevista käyttäjistä. Tarkoitukseen käytetään Google Analytics -ohjelmistoa, jonka avulla voimme esimerkiski tehdä sivuistamme yhä paremmin toimivan kokonaisuuden.

Sivustolla olevat sosiaalisen median laajennukset (esim. Facebook-osio sivun alareunassa) saattavat kerätä tietoa kävijästä, mikäli hän on kirjautuneena sisään kyseisiin palveluihin.

Käyttämällä sivustoamme hyväksyt tällaisten evästeiden käytön. Voit säätää evästeiden käytön asetetuksia sivuston vasemmasta laidasta löytyvästä navigaatiopalkista.

This website uses cookies so that we can provide you with the best user experience possible. Cookie information is stored in your browser and performs functions such as recognising you when you return to our website and helping our team to understand which sections of the website you find most interesting and useful.

You can adjust all of your cookie settings by navigating the tabs on the left hand side.