auralan kansalaisopisto

Perustaitojen opetus kytkeytyy vahvasti kansalaisopistojen tehtävään edistää vapaana sivistystyönä järjestettävän koulutuksen avulla tasa-arvoa ja aktiivista kansalaisuutta. Auralan kansalaisopistossa perustaitojen opetuksen toimintamuotoa on kehitetty aktiivisesti vuodesta 2017 eri hankerahoituksin. Vuonna 2022 päättyneen Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittaman Osaamisen perustaitotreenit – tehokasta tukea työllistymiseen -hankkeen yhtenä tavoitteena oli mallintaa Auralan kansalaisopistossa kehitetty perustaitojen opetuksen ja ohjauksen toimintamalli.

Auralan kansalaisopistossa perustaitojen omaksumisen kannalta tehokkaimmaksi toimintatavaksi on todettu perustaitojen tarvelähtöinen yksilöopetus ja -ohjaus, jossa oppijan senhetkisestä tilanteesta ja aidosta tarpeesta nouseva aihe motivoi ja sitouttaa oppimaan. Perustaitojen opetus ja ohjaus on näin tarkoin kohdennettua, yksilöllistä ja oikea-aikaista, mikä ei ryhmämuotoisessa opetuksessa vastaavalla tavalla toteudu.

Mallinnuksessa, joka tehtiin kevään 2022 aikana, lähdettiin liikkeelle perustaitojen opetuksessa ja ohjauksessa säännönmukaisesti toistuvien vaiheiden tunnistamisesta ja niiden kuvaavasta nimeämisestä. Tästä kokonaisuudesta koostettiin perustaitojen opetuksen ja ohjauksen prosessi: asiakkuuden sykli. Perustaitojen opetusta ja ohjausta saava henkilö nimettiin asiakkaaksi, sillä se sopi tarvelähtöisen ja joustavan palvelun luonteeseen. Asiakkuuden kesto sekä opetuksen ja ohjauksen sisältö vaihtelivat asiakaskohtaisesti, mutta syklin vaiheet toistuivat johdonmukaisesti kunkin asiakkaan kohdalla.

Mallinnettu asiakkuuden sykli (Kuvio 1) muodostuu kahdeksasta vaiheesta, jotka ovat: yhteydenotto, palveluohjaus, tarvekartoitus, asiakassuunnitelma, oppimisen mahdollistaminen, seuranta ja jatkopolutus. Asiakkuuden vaiheet kuvattiin kehämuotoon, sillä sama asiakas saattaa käydä asiakasprosessin läpi useaan kertaan ennen kuin saavuttaa riittävät valmiudet eteenpäin siirtyäkseen. Perustaitojen opetuksen ja ohjauksen tavoitteena on useimmiten asiakkaiden siirtyminen työelämään tai opiskelemaan riittävät perustaidot saavutettuaan.

Heikkoihin perustaitoihin liittyy usein moninaisia osaamisvajeita ja asiakkaan tilanteiden muuttuessa uusia tarpeita perustaitojen opetukselle ja ohjaukselle ilmenee. Esimerkiksi työelämään siirtyminen saattaa luoda uusia tarpeita perustaitojen oppimiselle ja käynnistää näin uuden asiakkuussyklin. Toisaalta sykli ei aina toteudu kokonaisuudessaan. Se voi keskeytyä asiakkaan siirtyessä toiseen palveluun, työllistyessä nopeasti tai toisinaan asiakkaan jättäytyessä prosessista pois.

Asiakkuuden vaiheiden mallintamisessa on painotettu opetuksen ja ohjauksen henkilökohtaisuutta, kohtaamista ja kokonaisvaltaista asiakkaan tilanteen huomioimista perustaitojen keskeisimpien puutteiden tunnistamiseksi ja oppimisen mahdollistamiseksi. Perustaitojen opetusta ja ohjausta antavien työntekijöiden suorittamia työvaiheita kuvataan kussakin asiakkuuden syklin prosessin mallinnuksessa sekä sanallisesti että yksityiskohtaisesti vuokaavioiden avulla. Mallinnettu asiakkuuden sykli tekee näkyväksi tarjotun palvelun toimintamallin kuvaamalla perustaitojen opetuksen ja ohjauksen asiakkuuden vaiheet monitasoisesti ja mahdollistaa syvällisen perehtymisen Auralan kansalaisopistossa tehtävään perustaitojen opetus- ja ohjaustyöhön.

Perustaitojen opetuksen ja ohjauksen mallinnusdokumentti on kokonaisuudessaan luettavissa Auralan kansalaisopiston sivuilla OSAPE-hankkeen alla: aurala.fi/hankkeet

Perustaitojen opetuksen ja ohjauksen mallinnus Auralan Setlementissä

Koulutuspäällikkö Jenni Hanhilampi, Auralan kansalaisopisto

“Mä en ollu sopiva sille tunnille. Oltiin liikaa polvillaan ja oli vaikea pysyä mukana.” Tosielämässä kuultu liikkujakommentti kiteyttää, miten vallitseva liikunnanohjaamisen tapakulttuuri leimaa jotkut ihmiset sopimattomiksi ryhmäliikuntaan. Vieraskynässä liikunta-alan ammattilaiset, itsekin ryhmäliikuntaa ohjaavat Kaisa-Riitta Aho (FM, väitöskirjatutkija) ja Hanna Huumonen (YTM) kirjoittavat intersektionaalisen pedagogiikan näkökulmasta siitä, miten kansalaisopistot ja niiden liikunnanopettajat voisivat varmimmin antaa kaikille aikuisille yhtäläiset mahdollisuudet osallistua liikunnan harrastamiseen. Artikkelissaan Aho ja Huumonen kuvaavat keinoja, joilla kansalaisopiston kurssilla pystytään huomioimaan liikkujoiden erilaiset tarpeet ja listaavat vinkkejä, joiden avulla tarkastella ohjauskäytänteitä ja niissä piileviä etuoikeuksia, ennakkoluuloja ja nimeämättömiä arvovalintoja.

Keppijumppaa Auralan kansalaisopistossa Turussa. Kuva: Hilja Mustonen.

Vastuullisuudella tarkoitetaan organisaation vastuuta toimintojensa vaikutuksista ympäröivään yhteiskuntaan, sidosryhmiin ja ympäristöön. Vapaan sivistystyön Kestävän kehityksen kriteerit luovat suuntaviivoja opistojen vastuulliselle toimintakulttuurille.

Ajankohtainen kysymys koskee opisto-opettamisen menetelmiä, sillä uudet pedagogiset ratkaisut on nostettu yhdeksi ydinteemaksi tuoreessa KoL:n toimintasuunnitelmassa. Koska nykylainsäädäntö vaatii oppilaitoksilta aktiivista toimintaa yhdenvertaisuuden takaamiseksi, on jatkossa syytä panostaa syrjimättömien ja osallistavien opetusmenetelmien kehittämiseen.

Intersektionaalinen pedagogiikka edustaa tällaista opetusmenetelmää ja se on käyttökelpoinen oppiaineesta riippumatta. Tässä puheenvuorossa otamme esimerkit ryhmäliikunnasta, sillä olemme ryhmäliikunnanohjaajina tehneet omatoimisia käytännön kokeiluja ja pyrkineet kehittämään ohjaamistapaamme erilaisissa liikuntakonteksteissa. Näkökulmamme pohjaa joulukuussa 2020 Aikuiskasvatus-lehdessä julkaistavaan kirjoitukseen sekä laatimaamme yhdenvertaisempien liikuntatuokioiden reseptiin.

Intersektionaalisuuden käsite auttaa tunnistamaan syrjintää

Määrittelemme intersektionaalisen pedagogiikan opiskelijoiden erilaisuuden hyväksyväksi ja opetustilanteiden valtasuhteita tietoisesti analysoivaksi opetusotteeksi, joka pohjaa feministiseen kasvatus- ja koulutusalan tutkimukseen. Tiivistetysti intersektionaalisessa lähestymistavassa on kyse erilaisten ihmisten eletyn todellisuuden ja kokemusten huomioinnista.

Ihmisen asemaan yhteiskunnassa vaikuttavat useat eri tekijät, kuten esimerkiksi sukupuoli, ikä, luokka, uskonto, etnisyys, asuinpaikka, koulutus, tulotaso, kehollinen kyvykkyys, terveydentila ja seksuaalinen suuntautuminen. Näiden erojen ja niihin liitettyjen ennakkoluulojen sekä arvostusten takia ihmisiä kohdellaan eri tavoin.

Intersektionaalisuuden käsitteen avulla voidaan hahmottaa, että useamman syrjivän rakenteen (esimerkiksi rasismin ja seksismin) risteytyessä yksilön kohtaama syrjintä on monitahoista. Siksi onnistunut syrjintään puuttuminen opetustilanteissa vaatii, että vapaan sivistystyön toimijat tiedostavat yksittäisten erojen sijaan erojen yhteisvaikutuksellisuuden.

Ryhmäliikunta ja vapaan sivistystyön haaste

“Mä en ollu sopiva sille tunnille. Oltiin liikaa polvillaan ja oli vaikea pysyä mukana.” Tosielämässä kuultu liikkujakommentti kiteyttää, miten vallitseva liikunnanohjaamisen tapakulttuuri leimaa jotkut ihmiset sopimattomiksi ryhmäliikuntaan ja karkottaa heidät opistojen tunneilta.

Hyväntahtoisuuteen ja huomioivaan kohtaamiseen pyrkivä ohjaaminenkin voi tuottaa eriarvoistamista, ellei omia ennakkoasenteita osata tarkastella kriittisesti. Kokemuksemme mukaan ryhmäliikuntakouluttajat voivat suorasanaisesti kehottaa ohjaajia suunnittelemaan tunnit “perusterveille”. Käytäntöön vietynä ohjenuorana tämä marginalisoi osan liikkujista jo tuntien suunnitteluvaiheessa.

Liikunnan eriarvoistavat ja yksilöitä ulossulkevat mekanismit on osoitettu tuoreessa suomalaisessa tutkimuksessakin. Syrjintä ei ole liikunnan marginaali-ilmiö, vaan laajasti liikkujien liikuntaharrastuksissa kohtaama ongelma.

Aikuiskoulutuspolitiikan keskeinen oletus on, että jokaisella yksilöllä tulee olla oikeus osallistua koulutukseen ja itsensä kehittämiseen omien kykyjensä mukaisesti. Sivistykselliset oikeudet itsensä kehittämiseen ulottuvat mahdollisuuteen liikunnan harjoittamiseen.

Vapaan sivistystyön on etsittävä uusia ratkaisuja luodakseen liikunnan osallisuutta opistojen opetusryhmien heterogeenisyydestä huolimatta. Intersektionaalisen pedagogiikan avulla opistot liikunnanopettajineen voisivat varmimmin antaa kaikille aikuisille yhtäläiset mahdollisuudet osallistua liikunnan oppimiskonteksteihin.

Kohderyhmäajattelusta inklusiiviseen otteeseen

On tavallista, että yhdenvertaisia liikuntamahdollisuuksia pyritään takaamaan tarjoamalla liikuntakursseja eri kohderyhmille. Tunnit äijäjoogasta senioritansseihin ja isokokoisten erityisryhmiin ottavat lähtökohdakseen yhden ainoan eron eikä erityisryhmän sisäisten erojen tunnustamiseen kiinnitetä huomiota.

Jos oletamme, että ihminen määrittelee omaa liikkujaidentiteettiään vain yhden tekijän (esim. kehon koko) perusteella, tulemme todennäköisesti tällöin syrjineeksi kaikkia niitä liikkujia, jotka kokevat muidenkin tekijöiden vaikuttavan liikkumiseensa (esim. kehon koko+ikä+sukupuoli+vamma+äidinkieli).

Yhdenvertaisuuden tarkempi huomioiminen tarkoittaisi kohderyhmälogiikan mukaisesti sitä, että opistojen pitäisi tunnistaa jatkuvasti uusia erityisryhmiä, tarjota heille omia kursseja ja löytää tietyn erityisryhmän tarpeisiin perehtyneitä spesialistiliikunnanohjaajia. Uusien erityisryhmien määrän loputon lisääminen ei kuitenkaan ole mahdollista niukkojen resurssien vuoksi.

Lisäksi herää kysymys siitä, mitkä erot ovat lopulta relevantteja erityisryhmien identifioinnissa ja miksei yhdenvertaisuuden nimissä pitäisi ryhtyä räätälöimään tunteja myös kahden, kolmen tai neljän eron ympärille eli tuottaa yhä spesifimpiä erityisryhmiä. Päättelyketjun kestämättömyys pakottaa pohtimaan, olisiko kohderyhmäajattelusta aika siirtyä inklusiivisempaan lähestymistapaan.

Nia-tanssikurssilla Auralan kansalaisopistossa Turussa. Kuva: Hilja Mustonen.

Intersektionaalinen pedagogiikka on erojen tunnustamista

Jokaisen keho on erilainen ja tilanteet tunnille saapuessa vaihtelevat. Siksi on olennaista, että osallistujien liikkeet saavan luvan näyttää erilaisilta ja tapahtua omaan tahtiinsa. Opettaja ei laske toistomääriä, koska määrällistä suoritusta tärkeämpää on johdattaa liikkujat kehollisten tuntumien äärelle.

Käytännössä intersektionaalinen pedagogiikka on ryhmäliikuntatunnilla esimerkiksi sitä, että opettaja tarjoaa tietylle liikkeelle useita eri painotuksia, joista kukin liikkuja saa valita omansa. Polven veto napaan -liike voitaisiin ohjata kertomalla: “Jos haluat poltetta jalkoihin, kokeile tehdä liike matalalla. Jos haluat tänään ison hien, voit etsiä reippaan tahdin. Jos kaipaat venytyksiä, anna kantapään työntyä kiinni lattiaan takana samalla kun ojennat käsiä pitkiksi eteen.”

Sama liike taipuu moneen tarkoitukseen leimaamatta ketään huonokuntoiseksi. Kyse on pidemmälle viedystä varioinnista kuin perinteisessä tavassa tarjota muutama eri liikevaihtoehto kuntotason mukaan.

Opettaja tuottaa puheessaan mahdollisuuden liikkujien välisille eroille muun muassa suoritustempossa, liikuntamotivaatiossa ja päiväkohtaisessa kehotuntumassa. Näin tunteja ei tarvitse erikseen suunnata vasta-alkajille tai edistyneille, vaan sama tunti voi tuottaa onnistumisen kokemuksen radikaalisti toisistaan eroaville liikkujille.

Intersektionaalinen pedagogiikka näkyy myös siinä, että opettaja aktivoi osallistujia vaalimaan henkilökohtaista kehotietoa. Kehontuntemusta herätelläkseen opettaja esittää osallistujille paljon avoimia kysymyksiä autoritaarisen käskemisen sijaan.

Kehollisiin oivalluksiin kannustava ohjaaminen sitoutuu erilaisiin taustaoletuksiin kuin perinteinen ohjauspuhe, joka keskittyy oikeiden asentojen ja tekniikoiden koulimiseen. Intersektionaalisesti ajateltuna ero ei ole korjaamista vaativa virhe, vaan kehojen moninaisuuden ilmaus.

Kehontuntemusta oppimalla liikkujan onnistuminen ei vaadi loputonta pyrkimistä epärealistiseen ideaaliin, vaan läsnäoloa omassa kehossa. Opettaja ei ulkoapäin aseta normia, jota kaikkien kehojen olisi jahdattava omista lähtökohdistaan riippumatta. Kehontuntemuksen kehittyminen on siksi avain kehollisen toimijuuden tasa-arvoistumiseen.

Vinkkilista intersektionaalisen pedagogiikan käytäntöön viemiseksi:

Ennen tuntia pohdittavia asioita:

• Etuoikeudet: Mieti, millaisia etuoikeutettuja asemia sinulla on? Millaisia etuoikeuksia opettajarooli antaa? Miten etuoikeutesi vaikuttavat osallistujia koskeviin ennakkoasenteisiisi?
• Vallankäyttö: Miten käytät opettajan valtaa opettaessasi? Mitä vaadit ja miksi? Keneltä vaadit ja ketä kiität? Luotko hierarkioita esim. hyvän ja huonon välille vai pyritkö poistamaan vastakkainasetteluja? Annatko osallistujille valtaa?
• Syrjintä: Millaisia sukupuoleen, ulkonäköön, kyvykkyyteen tai muihin henkilön ominaisuuksiin liittyviä syrjintätilanteita oppiaineesi opetuksessa voi ilmetä? Miten tunnistat syrjinnän? Miten puutut syrjintään ja opetat irtautumaan siitä?

Tunnin aikana kiinnitä huomiota näihin:

• Ohjauspuhe: Perusteletko valitsemiasi toimintatapoja ja harjoitteita? Mihin asioihin vetoat perusteluissasi? Ovatko ne osallistujille samaistuttavia? Sukupuolitatko tai luokitteletko osallistujia puhuessasi? Odotatko tunnin alussa, että osallistujat kertovat esim. viittaamalla olevansa ensikertalaisia?
• Suoritus: Odotatko, että kaikki osallistujat toteuttavat harjoitukset samalla ulkoisella tavalla vai kannustatko etsimään itselle sopivaa suoritustapaa?
• Tunneilmapiiri: Annatko tilaa negatiiviseksi koodatuille tunteille, epäonnistumisille ja kömpelyydelle? Saako tekeminen tuntua vaikealtakin (liikuntatunneillakin, joissa “liikunnan ilo” oletetaan usein lähtökohdaksi)? Joutuuko muista poikkeava osallistuja huomion kohteeksi haluamattaan?
• Tunnin kulku: Mitä teet, jos huomaat että harjoitus ei toimi tai sovi osallistujien tarpeisiin, mielenkiinnonkohteisiin, tunnetiloihin? Kuinka monta “protestoivaa” henkilöä tarvitaan, jotta olisit valmis poikkeamaan tuntisuunnitelmastasi?
• Ajankäyttö: Annatko aikaa harjoituksesta toiseen siirtymiseen niin, että kaikki ehtivät mukaan (liikunnassa nousta ylös matolta)? Tuottaako ohjaustapasi kiireen tuntua tai hitaaseen etenemiseen turhautumista? Miten voisit rohkaista osallistujia oma-aikaisuuteen opettajan saneleman tahdin sijasta?

Itsereflektio ja innovatiivisuus osaksi arkea

Yhdenvertaisuuden edistäminen ja aktiivinen syrjinnän torjuminen edellyttävät opisto-opettamisen arjessa entistä innovatiivisempia lähestymistapoja, jotka tunnistavat moniperusteisen syrjinnän kirjavat ilmenemismuodot.

Intersektionaalinen pedagogiikka kannustaa opiskelijoiden risteävien erojen radikaaliin myöntämiseen. Avainasemassa on itsereflektiivisen asenteen omaksuminen arkeen. Tarvitaan myös normikriittisyyttä ja rohkeutta arvioida uudelleen opetustilanteissa toistuvuutensa takia luonnollisilta näyttäviä, valtasuhteiden kyllästämiä käytäntöjä. Moniäänisellä arvokeskustelulla voidaan tuottaa työyhteisöihin uusia tapoja ymmärtää arjen käytäntöjen merkityksiä.

Opistojen edelläkävijyys yhdenvertaisuuden edistäjänä voisi merkitä sitä, että intersektionaalinen pedagogiikka näkyisi tulevaisuudessa kaikessa opettajan tekemisessä kurssisuunnittelusta käytännön toteutukseen. Näin opistojen kurssit voisivat vastata paremmin nykylainsäädännön edellyttämiä linjauksia, mutta myös aikuiskoulutuspolitiikan sivistyksellisiä päämääriä.

Kirjoittajat:

Kaisa-Riitta Aho, FM, väitöskirjatutkija, sukupuolentutkimus, Turun yliopisto, kuntoliikunnan ammattilainen  (Auralan kansalaisopiston sekä Raisio-opiston liikunnanopettaja)

Hanna Huumonen, YTM, Valtion liikuntaneuvoston jäsen ja neuvoston yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja kestävän kehityksen jaoston puheenjohtaja, ryhmäliikuntaohjaaja

”Puhuin eilen työkaverin kanssa! Autoin lasta matematiikan läksyissä! Ostin viime viikolla kumisaappaat!”

Kuulostaako normaalilta arjelta? Tätä meistä monet tekevät päivittäin ja niin oletamme muidenkin tekevän, koska nämä asiathan pitäisi osata. Entä jos tietäisit, että työkaverin kanssa puhunut ei ole uskaltanut kolmeen vuoteen puhua työkavereilleen, koska ei omasta mielestään osaa riittävästi suomea ja pelkää, että muut eivät ymmärrä häntä? Entä jos tietäisit, että lastaan matematiikan läksyissä auttanut ei puoli vuotta sitten osannut jakolaskua, koska kukaan ei ollut koskaan selittänyt sitä hänelle? Entä jos tietäisit, että kumisaappaiden ostajalla ei viikkoa aikaisemmin ollut aavistustakaan, mitkä ovat kumisaappaat ja mistä sellaisia voi ostaa?

Perustaidot ovat näkymättömiä voimia, joiden olemassaoloa emme yleensä edes huomaa, mutta joiden puutteet tekevät tavallisesta arjesta haasteellista. Pieniä askelia ja suuria oivalluksia. Sitä työ perustaitojen parissa on. Joskus riittää yksi pieni mutta ratkaiseva lause, joskus tarvitaan pitkää yhteistä uurastusta. Onnistuminen ja eteenpäin pääseminen on kuitenkin palkitsevaa kaikille, sillä perustaidoilla rakentuu usein myös sujuvampi arki.

Perustaitojen parissa työskentely vaatii herkkyyttä kuunnella, mitä tarvitaan ja luovuutta keksiä, miten tavoitteisiin päästään. Tarvitaan kunnioittavaa kohtaamista ja luottamusta, jotta puutteista voidaan yhdessä rakentaa perustaa toimivalle arjelle.

Auralan setlementin hankkeissa Perustaidot haltuun (Oph 2019-2020) ja Jalkautuva osaamisen kehittämisklinikka (ESR 2018-2021) on perustaitojen parissa tehty töitä nyt jo parisen vuotta. Olemme pohdiskelleet useaan otteeseen, mitä perustaidot käytännössä oikeastaan tarkoittavat – jokaisella kun tuntuu olevan siitä oma käsityksensä. Ja niin todennäköisesti onkin. Meistä jokainen tarvitsee erilaisia tietoja ja taitoja riippuen siitä, millaisessa elämäntilanteessa olemme, mitä teemme työksemme ja mitä harrastamme. Kaikkien ei tarvitsee tietää ja osata kaikkea, mutta jokaisella tulisi olla mahdollisuus kehittää taitojaan niin, että se mahdollistaa osallisuuden ja toimijuuden itselle tärkeissä asioissa.

Hankkeidemme asiakkaat ovat olleet Suomeen jossain elämänvaiheessa muuttaneita aikuisia, jolloin yhdeksi selkeäksi perustaidoksi nousee suomen kielen taito. Kielitaidon merkitys perustaitona lienee kiistaton, sillä kieli mahdollistaa myös pääsyn monen muun tiedon ja taidon äärelle. Kielitaito ei kuitenkaan ole automaatti tai kielikursseilla muusta elämästä erillisenä tapahtuva asia, vaan tarvitaan arkisia kohtaamisia ja molemminpuolista rohkeutta tukea toista ja jakaa omaa osaamista.

Osaamattomuuden tunnistaminen ja myöntäminen eivät ole aina yksinkertaisia asioita. Varsinkin vieraassa kulttuurissa voi olla mahdotonta tunnistaa asioita, joita ei osaa. Perustaidot ovat vahvasti ajasta ja paikasta riippuvaisia. Koska tarvittavat perustaidot riippuvat paljon kunkin senhetkisestä tilanteesta, olemme kokeneet hankkeidemme mahdollistaman yksilöllisen lähestymistavan erittäin hedelmälliseksi. Yksilöllinen ja kokonaisvaltainen tapa kohdata ihmiset synnyttää luottamusta ja luottamuksellinen ilmapiiri madaltaa kynnystä puhua myös puutteista ja heikkouksista, jotka voimme kääntää perustaidon kehittämiseksi.

On palkitsevaa niin taitoa oppivalle henkilölle itselleen kuin hankkeelle ja sen työntekijöillekin, kun yhdessä tehty työ tuottaa tulosta. Kun palkintona on kasvanut luottamus omiin kykyihin ja taitoihin, ymmärrys asioista, kyky hoitaa omia asioitaan itsenäisesti, mahdollisuus olla osallisena ja aktiivisena toimijana, kaikki voittavat!

Teksti: hankepäällikkö, suomen kielen opettaja Laura Siniranta, Auralan Setlementti / Auralan kansalaisopisto
Kuva: Pixabay / April Lamb-Hunter