maahanmuuttajakoulutus

Tiedonkeruu maahanmuuttajaopiskelijoista ja -koulutuksesta 21.9.-16.10.2015

Vapaan sivistystyön oppilaitosten maahanmuuttajakoulutusta ja maahanmuuttajien osallistumista opintotoimintaan kartoittava Opetushallituksen verkkokysely toteutetaan 21.9.-16.10.2015. Kyselyyn voi osallistua joko suomenkielisellä tai ruotsinkielisellä lomakkeella. Täyttöohjeet löytyvät lomakkeesta. Kyselyn kysymykset löytyvät pdf-muotoisina etukäteistutustumista varten VST:n sivuilta.

Kyselyn tavoitteena on muodostaa kuva koko vapaan sivistystyön oppilaitoskentän tilanteesta, joten kaikkien oppilaitosten tulee täyttää kyselylomake riippumatta siitä, järjestävätkö ne maahanmuuttajille suunnattua koulutusta. Kyselyn sulkeutumisen jälkeen otetaan erikseen yhteys oppilaitoksiin, joilta ei ole saatu vastausta.

Kyselyllä kerättävät tiedot käytetään OPH:n tilaamaan selvitykseen, mutta tiedoilla on käyttöä myös vapaan sivistystyön valtakunnallisten järjestöjen kehittämis- ja edunvalvontatyössä. Raportti valmistuu vuodenvaihteessa. Kyselyn toteuttaa Vapaa Sivistystyö ry yhdessä Kansalaisopistojen Liiton, Opintokeskukset ry:n, Suomen Kansanopistoyhdistyksen, Suomen kesäyliopistot ry:n ja Urheiluopistojen yhdistyksen kanssa.

Lisätietoja sekä neuvontaa lomakkeen kysymyksiin liittyen:
Leena Saloheimo, leena.saloheimo@sivistystyo.fi, 050 5466 038.

12
Kansalaisopistojen liitto KoL
Lisätietoa evästeistä

Mitä evästeet ovat ja miksi käytämme niitä tällä sivustolla?

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallennetaan käyttäjän laitteelle. Niitä käytetään palvelun käyttökokemuksen parantamiseksi, auttaen selainta muistamaan käyttäjän syöttämiä valintoja palvelussa. Lisäksi evästeitä käytetään esimerkiksi verkkosivuston käyttäjätilastojen keräämiseen. Ilman evästeitä osaa verkkosivuston toiminnoista ei välttämättä voitaisi edes käyttää.

Säilytetämme esimerkiksi tiedon sisäänkirjautuneesta käyttäjästä (käyttäjätunnuksesta). Sisäänkirjautuminen on voimassa vain selainistunnon ajan, jonka jälkeen käyttäjän täytyy syöttää käyttäjätunnus ja salasana palveluun uudestaan.

Säilytämme myös tiedon evästeilmoituksen hyväksymisestä ja mahdollistista käyttäjäkohtaisista asetuksista sivuston saavutettavuuteen liittyen. Muutoin kyseinen ilmoitus näkyisi jokaisella sivunlataukselle sivuston alareunassa ja käyttäjän pitäisi jokaisella katselukerralla valita haluamansa asetukset uudelleen.

Palvelumme kerää myös tilastotietoa vierailevista käyttäjistä. Tarkoitukseen käytetään Google Analytics -ohjelmistoa, jonka avulla voimme esimerkiski tehdä sivuistamme yhä paremmin toimivan kokonaisuuden.

Sivustolla olevat sosiaalisen median laajennukset (esim. Facebook-osio sivun alareunassa) saattavat kerätä tietoa kävijästä, mikäli hän on kirjautuneena sisään kyseisiin palveluihin.

Käyttämällä sivustoamme hyväksyt tällaisten evästeiden käytön. Voit säätää evästeiden käytön asetetuksia sivuston vasemmasta laidasta löytyvästä navigaatiopalkista.

This website uses cookies so that we can provide you with the best user experience possible. Cookie information is stored in your browser and performs functions such as recognising you when you return to our website and helping our team to understand which sections of the website you find most interesting and useful.

You can adjust all of your cookie settings by navigating the tabs on the left hand side.