13 marraskuun, 2013

Kansalaisopisto on monille henkireikä – jo tuhannet kampanjoivat kansalaisopistojen puolesta

Tiedote 13.11.2013

Vaikeina taloudellisina aikoina kansalaisopiston kaltaisten lähipalveluiden merkitys ihmisille kasvaa.

Kansalaisopistojen merkityksestä muistutti myös Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen Turun Sanomien uutisessa viime viikonloppuna.

– Kansalaisopistot ja kulttuuripalvelut ovat huonona taloudellisena aikana tärkeitä henkireikiä kansalaisille. Vaikka niistäkin joudutaan nipistämään, kuntien talousongelmat eivät näillä keinoilla ratkea, hän sanoo.

Kansalaisopistojen tulevaisuuden puolesta kampanjoidaan nyt ympäri Suomea. Liikkeellä on kansalaisopistojen toimintaedellytysten säilyttämistä puolustava sähköinen adressi (www.kansalaisopistot.fi/adressi), joka on viikossa kerännyt jo yli 4000 nimeä. Samanaikaisesti nimiä kerätään kansalais- ja työväenopistoissa myös perinteiseen tapaan paperilistoille. Adressin käynnisti Kansalaisopistojen liitto KoL. Adressi luovutetaan myöhemmin opetusministeri Krista Kiurulle.

Myös kansalaisopisto-opiskelijat ovat laatineet oman adressin, joka sekin on kerännyt jo lähes 1000 nimeä.

 

Lisätiedot:

Toiminnanjohtaja Jaana Nuottanen, p. 040 741 0641, jaana.nuottanen (at) ktol.fi
Tiedottaja Elina Vesalainen, p. 040 573 1620, elina.vesalainen (at) ktol.fi
Kansalaisopistojen liitto KoL – Medborgarinstitutens förbund Mif ry, www.ktol.fi

Kansalaisopistot verkossa:kansalaisopistot.fi

Kansalaisopistojen liitto KoL
Lisätietoa evästeistä

Mitä evästeet ovat ja miksi käytämme niitä tällä sivustolla?

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallennetaan käyttäjän laitteelle. Niitä käytetään palvelun käyttökokemuksen parantamiseksi, auttaen selainta muistamaan käyttäjän syöttämiä valintoja palvelussa. Lisäksi evästeitä käytetään esimerkiksi verkkosivuston käyttäjätilastojen keräämiseen. Ilman evästeitä osaa verkkosivuston toiminnoista ei välttämättä voitaisi edes käyttää.

Säilytetämme esimerkiksi tiedon sisäänkirjautuneesta käyttäjästä (käyttäjätunnuksesta). Sisäänkirjautuminen on voimassa vain selainistunnon ajan, jonka jälkeen käyttäjän täytyy syöttää käyttäjätunnus ja salasana palveluun uudestaan.

Säilytämme myös tiedon evästeilmoituksen hyväksymisestä ja mahdollistista käyttäjäkohtaisista asetuksista sivuston saavutettavuuteen liittyen. Muutoin kyseinen ilmoitus näkyisi jokaisella sivunlataukselle sivuston alareunassa ja käyttäjän pitäisi jokaisella katselukerralla valita haluamansa asetukset uudelleen.

Palvelumme kerää myös tilastotietoa vierailevista käyttäjistä. Tarkoitukseen käytetään Google Analytics -ohjelmistoa, jonka avulla voimme esimerkiski tehdä sivuistamme yhä paremmin toimivan kokonaisuuden.

Sivustolla olevat sosiaalisen median laajennukset (esim. Facebook-osio sivun alareunassa) saattavat kerätä tietoa kävijästä, mikäli hän on kirjautuneena sisään kyseisiin palveluihin.

Käyttämällä sivustoamme hyväksyt tällaisten evästeiden käytön. Voit säätää evästeiden käytön asetetuksia sivuston vasemmasta laidasta löytyvästä navigaatiopalkista.

This website uses cookies so that we can provide you with the best user experience possible. Cookie information is stored in your browser and performs functions such as recognising you when you return to our website and helping our team to understand which sections of the website you find most interesting and useful.

You can adjust all of your cookie settings by navigating the tabs on the left hand side.