Vieraskynä: Hei, me arvioidaan! (osa 2)

Kukkanen.Opettajien mietteitä vieraiden kielten Koski-kurssien arvioinnista kansalaisopistoissa

Vaasan kansalaisopisto Almassa ja Etelä-Helsingin kansalaisopistossa pilotoitiin vieraiden kielten Koski-kursseja lukuvuonna 2021–2022. Opettajat Sari ja Marja kertovat alla omista kokemuksistaan.

“Aluksi tuntui hiukan haastavalta saada kerrottua kurssilaisille, mistä tässä Koski-kurssi -asiassa oikein on kyse, ja mitä etuja se toisi mukanaan opiskelijoille. Tilannetta helpotti onneksi oppimisalusta Moodle, johon olin kirjoittanut etukäteen infoa siitä, mikä Koski-tietovaranto on, ja miten se liittyy meneillään olevaan kurssiin. Osa kurssilaisista ilmoitti heti ensimmäisellä kerralla halustaan saada kurssista suoritusmerkintä ja opintopisteitä. Osa kypsytteli asiaa pidempään ja halusi enemmän lisätietoja kurssin ensimmäisillä kerroilla. Osa taas oli selkeästi harrastuspohjalta liikkeellä eikä heitä kiinnostanut ’suorittaa kurssia’. Harrastuspohjalta opiskelevan ryhmän kohdalla jouduin opettajana aika paljon puntaroimaan sitä, etten tuo liikaa esille kurssin ’suorittamiseen’ liittyviä seikkoja ja tehtäviä, sillä en halunnut, että kukaan tuntisi oloaan kurssilla ulkopuoliseksi. Kaikki kurssilaiset ja heidän oppimisensa ovat yhtä tärkeitä.

Kiva oli toisaalta huomata myös, että ’tauti tarttui’ ja moni heistäkin, jotka eivät aluksi ilmoittaneet olevansa kiinnostuneita opintopisteistä ja suorittamisesta, muuttivat mielensä. Moni heistä ilmoitti haluavansa yrittää kurssin suoritusta, kun he näkivät mitä muut tekivät ja mitä se tarkoitti käytännössä.”

Sari


“Pienessä englannin ryhmässäni vain yksi innokas opiskelija tarttui opintopiste-mahdollisuuteen ja teki töitä sen eteen koko kurssin ajan. Hän näki saavansa itselleen mm seuraavia hyötyjä:

“… tarvitsin “vauhtia opiskeluun”

”Aion seuraavassa […] kurssihaussa liittää opintopisteen hakemuksen liitteeksi. Se ei tietenkään korvaa yleistä kielitutkintoa, mutta voin sen avulla todistaa, että olen tosissani hakemassa kurssille.”

Tällaisen unelmaopiskelijan kanssa aloitin ensimmäisen Koski-kurssini. Monimuotokurssilla ei käytetty oppikirjaa ja siksi oppimisalustalla oli iso rooli. Sieltä löytyivät tehtävät ja linkit sekä koko kurssin suunnitelma. Osasta tehtäviä opiskelijat saivat henkilökohtaista palautetta, osasta vertaispalautetta. Koski-opiskelija teki kaikki samat tehtävät kuin muutkin eli hänen opiskelunsa ei eronnut muiden ryhmäläisten työskentelystä mitenkään.

Kaiken kaikkiaan prosessi meni yllättävän sujuvasti. Seurasin alustalla opiskelijan edistymistä ja havainnoin hänen osaamistaan reaaliaikaisissa tapaamisissa. Ohjaus ja henkilökohtaisen palautteenanto tapahtui alustalla eikä näin häirinnyt muita osallistujia.

Ainoa asia mikä ei sujunut oli opintopisteen syöttö kurssin lopussa Koskeen. Siinä kesti useampi kuukausi erinäisistä teknisistä syistä johtuen, mutta onnistui sekin sitten lopulta.”

Marja


Opettajan rooli Koski-ajatuksen ’myynnissä’ opiskelijoille on merkittävä. Moni ei vielä tiedä opintopiste-mahdollisuudesta ja siksi meidän onkin tärkeää kertoa siitä ja sen tuomista hyödyistä opiskelijoillemme.

Kirjoittajat:

Sari Isokangas, suunnittelijaopettaja, ruotsin opettaja, Vaasan kansalaisopisto Alma – Vasa medborgarinstitut Alma
Marja Juhola, suunnittelija, englannin opettaja, Etelä-Helsingin kansalaisopisto

Molemmat kirjoittajat opettivat Koski-kursseja lukuvuonna 2021–2022. He tutustuivat arviointiin Opetushallituksen rahoittamassa Kielikukkanen-hankkeessa talvella 2022. Hankkeessa tuotettiin muun muassa materiaalia kansalaisopistojen vieraiden kielten arviointiin. Se löytyy Kielikukkanen-Suunnitteluoppaasta.

Kansalaisopistojen liitto KoL
Lisätietoa evästeistä

Mitä evästeet ovat ja miksi käytämme niitä tällä sivustolla?

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallennetaan käyttäjän laitteelle. Niitä käytetään palvelun käyttökokemuksen parantamiseksi, auttaen selainta muistamaan käyttäjän syöttämiä valintoja palvelussa. Lisäksi evästeitä käytetään esimerkiksi verkkosivuston käyttäjätilastojen keräämiseen. Ilman evästeitä osaa verkkosivuston toiminnoista ei välttämättä voitaisi edes käyttää.

Säilytetämme esimerkiksi tiedon sisäänkirjautuneesta käyttäjästä (käyttäjätunnuksesta). Sisäänkirjautuminen on voimassa vain selainistunnon ajan, jonka jälkeen käyttäjän täytyy syöttää käyttäjätunnus ja salasana palveluun uudestaan.

Säilytämme myös tiedon evästeilmoituksen hyväksymisestä ja mahdollistista käyttäjäkohtaisista asetuksista sivuston saavutettavuuteen liittyen. Muutoin kyseinen ilmoitus näkyisi jokaisella sivunlataukselle sivuston alareunassa ja käyttäjän pitäisi jokaisella katselukerralla valita haluamansa asetukset uudelleen.

Palvelumme kerää myös tilastotietoa vierailevista käyttäjistä. Tarkoitukseen käytetään Google Analytics -ohjelmistoa, jonka avulla voimme esimerkiski tehdä sivuistamme yhä paremmin toimivan kokonaisuuden.

Sivustolla olevat sosiaalisen median laajennukset (esim. Facebook-osio sivun alareunassa) saattavat kerätä tietoa kävijästä, mikäli hän on kirjautuneena sisään kyseisiin palveluihin.

Käyttämällä sivustoamme hyväksyt tällaisten evästeiden käytön. Voit säätää evästeiden käytön asetetuksia sivuston vasemmasta laidasta löytyvästä navigaatiopalkista.

This website uses cookies so that we can provide you with the best user experience possible. Cookie information is stored in your browser and performs functions such as recognising you when you return to our website and helping our team to understand which sections of the website you find most interesting and useful.

You can adjust all of your cookie settings by navigating the tabs on the left hand side.