Syksyn ensimmäinen rehtoripäivä järjestetään perjantaina 2.10. Helsingin yrittäjänaisten salissa (Uudenmaankatu 23A, 00120 Helsinki). Aloitamme päivän ilmoittautumisella ja aamukahvilla klo 9.30. Ohjelma päättyy noin klo 15.30.
Päivän ohjelmassa on luvassa kertausta rakenne- ja rahoitusuudistuksesta sekä case-esimerkkejä sopimuskuntayhteistyöstä ja oppilaitosten välisen yhteistyön tiivistämisestä. Kouluttaja ja koordinaattori Katri Aaltonen Haaga-Helian ammatillisesta opettajakorkeakoulusta kertoo KoL:n kanssa yhteistyössä tuotettavasta digitaalisen pedagogiikan koulutushankkeesta, jonka ensimmäinen koulutusosio alkaa jo lokakuussa. Pääjohtaja Aulis Pitkälältä kuullaan Opetushallituksen ajankohtaisuuksia ja päivän päätteeksi luvassa on keskustelua ja eväitä paikallistason lobbaukseen ja vaikuttamiseen, kun puhumaan saapuu Lääketeollisuus ry:n viestinnästä ja yhteiskuntasuhteista vastaavana johtajana toimiva Tuomas Nurmela (parhaillaan opintovapaalla). Ammattilobbarina toimiva Nurmela tuntee myös vaikuttamisen toisen puolen: hän on toiminut Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnassa vuodesta 2009 sekä opetuslautakunnan puheenjohtajana vuosina 2006-2009.
Varsinainen ohjelma alkaa tasan klo 10.00 ja koko päivän ohjelma löytyy täältä. Omakustanteinen lounastauko pidetään klo 12.00-13.00.
Mikäli et pääse matkustamaan paikan päälle, voit seurata rehtoripäivää livelähetyksenä. Pyydämme myös etäosallistujia ilmoittautumaan tilaisuuteen. Ohjeet etäosallistumiseen lähetetään ilmoittautuneille. Jos saavut tilaisuuteen paikan päälle, ilmoittauduthan ohjelmassa mainittujen tarjoilujen varaamiseksi viimeistään keskiviikkona 30.9.
Ilmoittautuminen tapahtuu nettilomakkeen kautta.
Lämpimästi tervetuloa!






