kari moilanen

Käytännön työvälineitä maahanmuuttajien kieltenopetukseen 23.9.2016

Maahanmuuttaja- tai turvapaikanhakijaopiskelija ei ole altistunut riittävästi suomen kielelle. Lukeminen on työlästä eikä oppikirjojen teksteistä saa oikein otetta. Sanaston oppiminen rönsyilevän tekstin keskeltä on vaikeaa. Äidinkieli jää paitsioon. Mitä tehdä?

Kansalaisopistojen liitto järjestää koulutuksen, jonka aiheina ovat kuullun- ja luetunymmärtäminen, lukusujuvuus sekä sanaston kehittäminen. Päivän kouluttajana toimii FM, englannin ja venäjän kielen lehtori Kari Moilanen. Tilaisuus on avoin KoL:n jäsenopistojen henkilöstölle, erityisesti maahanmuuttajakoulutuksen parissa työskenteleville.

Koulutuspäivän aikana kuullaan myös tiivis informaatiopaketti eurooppalaisesta aikuiskoulutuksen verkkoyhteisö EPALEsta.

Päivän ohjelma kokonaisuudessaan

Tilaisuus järjestetään Helsingin yrittäjänaisten salissa Helsingissä osoitteessa Uudenmaankatu 23 A. Ohjelma päättyy klo 16.00. Tilaisuus on maksuton ja mukaan mahtuu 40 ensimmäisenä ilmoittautunutta. Tilaisuuden luonteesta johtuen etäosallistuminen ei tällä kertaa ole mahdollista.

Ilmoittautuminen:

Nettilomakkeen kautta viimeistään keskiviikkona 15.9.2016. Mahdollisia peruutuspaikkoja voi tiedustella sähköpostitse (ks. yhteystiedot alla).

Lisätiedot:

Projektikoordinaattori Lauramaija ‘Lauris’ Hurme
lauramaija.hurme@kansalaisopistojenliitto.fi / 040 442 8621

Kansalaisopistojen liitto KoL
Lisätietoa evästeistä

Mitä evästeet ovat ja miksi käytämme niitä tällä sivustolla?

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallennetaan käyttäjän laitteelle. Niitä käytetään palvelun käyttökokemuksen parantamiseksi, auttaen selainta muistamaan käyttäjän syöttämiä valintoja palvelussa. Lisäksi evästeitä käytetään esimerkiksi verkkosivuston käyttäjätilastojen keräämiseen. Ilman evästeitä osaa verkkosivuston toiminnoista ei välttämättä voitaisi edes käyttää.

Säilytetämme esimerkiksi tiedon sisäänkirjautuneesta käyttäjästä (käyttäjätunnuksesta). Sisäänkirjautuminen on voimassa vain selainistunnon ajan, jonka jälkeen käyttäjän täytyy syöttää käyttäjätunnus ja salasana palveluun uudestaan.

Säilytämme myös tiedon evästeilmoituksen hyväksymisestä ja mahdollistista käyttäjäkohtaisista asetuksista sivuston saavutettavuuteen liittyen. Muutoin kyseinen ilmoitus näkyisi jokaisella sivunlataukselle sivuston alareunassa ja käyttäjän pitäisi jokaisella katselukerralla valita haluamansa asetukset uudelleen.

Palvelumme kerää myös tilastotietoa vierailevista käyttäjistä. Tarkoitukseen käytetään Google Analytics -ohjelmistoa, jonka avulla voimme esimerkiski tehdä sivuistamme yhä paremmin toimivan kokonaisuuden.

Sivustolla olevat sosiaalisen median laajennukset (esim. Facebook-osio sivun alareunassa) saattavat kerätä tietoa kävijästä, mikäli hän on kirjautuneena sisään kyseisiin palveluihin.

Käyttämällä sivustoamme hyväksyt tällaisten evästeiden käytön. Voit säätää evästeiden käytön asetetuksia sivuston vasemmasta laidasta löytyvästä navigaatiopalkista.

This website uses cookies so that we can provide you with the best user experience possible. Cookie information is stored in your browser and performs functions such as recognising you when you return to our website and helping our team to understand which sections of the website you find most interesting and useful.

You can adjust all of your cookie settings by navigating the tabs on the left hand side.