Lämpimästi tervetuloa Kansalaisopistojen liiton vuotuiseen Tammiseminaariin Porvooseen! Kaksipäiväinen seminaari kestää torstaista perjantaihin 29.–30.1.2026 ja se on suunnattu kansalaisopistojen johdolle ja kaikille kansalaisopistotyön kehittämisestä kiinnostuneille.
Tammiseminaarin järjestävät yhteistyössä Kansalaisopistojen liitto ja Porvoon kansalaisopisto. Seminaaripaikkana palvelee POMO-talo (Aleksanterinkatu 20, Porvoo), mutta ohjelmaa on mahdollista seurata myös etäyhteydellä Teamsin kautta.
TAMMISEMINAARIN OHJELMA
Julkaisemme ohjelman myöhemmin. Muutokset ohjelmaan ovat mahdollisia vielä sen jälkeenkin.
Torstain 29.1. ohjelma
Torstain ohjelman juontaa Kansalaisopistojen liiton toiminnanjohtaja Jaana Nuottanen.
Perjantain 30.1. ohjelma
Perjantain ohjelman juontaa Kansalaisopistojen liiton puheenjohtaja ja Vaasan kaupungin opistojen johtava rehtori Sannasirkku Autio.
Lähiosallistujan hinta sisältää seminaariohjelman, lounaat molempina päivinä ja ohjelmassa mainitut kahvitarjoilut.
Peruutusehdot
Osallistumisen peruminen ilman kuluja on mahdollista vielä 14 vuorokautta ennen tapahtuman alkua eli viimeistään 14.1.2026. Tämän jälkeen tehdyistä peruutuksista veloitamme järjestelykuluina 60 €.
Ilmoittautuminen
Avaamme ilmoittautumisen ohjelman julkaisun yhteydessä.
Ilmoittautuminen päättyy lähiosallistujien osalta 14.1.2026 ja etäosallistujien osalta 22.1.2026.
Muistathan varata myös hotellihuoneen Porvoosta. Lisätietoja löydät otsikon “Majoitus” alta tämän tapahtumasivun lopusta.
Saapuminen
Porvooseen pääsee lähtöpaikasta riippuen joko bussilla tai juna-bussi-yhdistelmällä. Linja-autoasemalta on noin puolen kilometrin matka POMO-talolle. Suosittelemme lämpimästi saapumaan paikan päälle julkisilla kulkuvälineillä kestävän kehityksen hengessä. Tarkempaa tietoa aikatauluista ja matkalippujen hinnoista voit etsiä esimerkiksi Onnibussin, Matkahuollon ja VR:n nettisivuilta. Selvitäthän ja varaathan itsellesi sopivat kulkuyhteydet ajoissa.
Tammiseminaarin osallistujille on varattu hotellikiintiö Haikon kartanosta Porvoosta (Haikkoontie 114, Porvoo). Jokainen osallistuja varaa ja maksaa huoneensa itse suoraan hotellista.
Erikoishintaisen majoituksen tilaisuutenne yhteyteen saa vain varaamalla www.haikko.fi käyttämällä varauskoodia ALLTAMMI26. Erikoishintaisia huoneita ei ole saatavilla puhelimitse tai sähköpostitse.
Kiintiövaraus on voimassa 22.12.2025 saakka, johon asti erikoishinnat ovat voimassa. Tämän päivämäärän jälkeen kiintiöstä varaamattomat huoneet vapautuvat hotellin myyntiin automaattisesti. Kiintiön vapautumisen jälkeen huoneen voi varata päivän majoitushinnalla ja varausehdoilla saatavuuden mukaan.
Majoituksen maksu suoritetaan paikan päällä hotellin vastaanottoon (käteinen, pankki- tai luottokortti).
Majoitushintaan sisältyy kartanoaamiainen, WiFi, sekä pääsy kuntosalille (kylpylä kiinni vuosihuollon takia). Hinta oikeuttaa myös Lapland Hotels Club -pisteisiin ja etuihin.
Hinnat sisältävät arvonlisäveron
Standard 1hh 129,00 €
Standard 2hh 149,00 €
Premium 1hh 139,00 €
Premium 2hh 159,00 €
Kysyttävää? Ota yhteyttä:
Järjestösuunnittelija Henri Piirainen henri.piirainen@kansalaisopistojenliitto.fi / p. 044 761 0700
Tammiseminaari järjestetään Turun suomenkielisessä työväenopistossa tammikuussa 2025. Kuva: Virpi Vedenkannas
Lämpimästi tervetuloa Kansalaisopistojen liiton vuotuiseen Tammiseminaariin Turkuun! Kaksipäiväinen seminaari kestää torstaista perjantaihin 30.‒31.1.2025 ja se on suunnattu kansalaisopistojen johdolle ja kaikille kansalaisopistotyön kehittämisestä kiinnostuneille. Seminaarin kattoteemana on kansalaisopistojen tulevaisuus, jota käsittelemme mm. opistotoiminnan järjestämisen, kuntien uusien tehtävien, vastuullisuuden ja perus- ja kansalaistaitojen näkökulmista.
Tammiseminaarin järjestävät yhteistyössä Kansalaisopistojen liitto, Auralan kansalaisopisto, Turun suomenkielinen työväenopisto ja Åbo svenska arbetarinstitut. Seminaaripaikkana palvelee Turun suomenkielisen työväenopiston juhlasali (Kaskenkatu 5, Turku), mutta ohjelmaa on mahdollista seurata myös etäyhteydellä Teamsin kautta.
Torstaiaamupäivänä Auralan kansalaisopisto järjestää pre-ohjelmaa aikaisin aamulla saapuville vieraille klo 10–11.15 osoitteessa Satakunnantie 10, Turku. Aamupäivän aikana kuulet, miten kansalaisopisto- ja setlementtitoiminta kietoutuvat toisiinsa Auralan kansalaisopistossa.
Tammiseminaarin ilmoittautumispiste aukeaa työväentalolla (Kaskenkatu 5) torstaina 30.1. klo 11 ja lounasta on tarjolla klo 11.30‒13 opiston aulakerroksessa.
TAMMISEMINAARIN OHJELMA
Huomaathan, että muutokset ohjelmaan ovat edelleen mahdollisia.
Torstain 30.1. ohjelma
Torstain ohjelman juontaa Kansalaisopistojen liiton toiminnanjohtaja Jaana Nuottanen.
13.15 Avauspuheenvuoro Kansalaisopistojen liiton puheenjohtaja ja Vaasan opistojen johtava rehtori Sannasirkku Autio, rehtori Sanna Orusmaa, Turun suomenkielinen työväenopisto, toiminnanjohtajarehtori Sannaleena Härkönen, Auralan kansalaisopisto, rehtori Cecilia Hindersson Åbo svenska arbetarinstitut ja Turun kaupungin apulaispormestari Piia Elo
13.35 Miten väestö ja alueet kehittyvät? Strategiajohtaja Timo Aro, Turun kaupunki
14.10 Kahvitauko
14.40 Miten vapaa sivistystyö ottaa koppia jatkuvasta oppimisesta? Jatkuvan oppimisen ekosysteemi -hanke Hankepäällikkö Niina Salonen, Turun kaupunki ja pedagoginen rehtori Juha Kaivola, Linnasmäen opisto
15.10 Kuntien tulevaisuus ja tulevaisuuden kunta Toimitusjohtaja Jenni Airaksinen, Kunnallisalan kehittämissäätiö
15.50 Taukojumppa
15.55 Aikuisoppimisen tulevaisuus Tutkimuspäällikkö Johanna Ollila, Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskus
16.25 Ryhmäkeskustelu tulevaisuusorientaatiosta. Vetäjänä tutkimuspäällikkö Johanna Ollila
16.55 Ohjeistus iltaohjelmaan
Tilaisuus päättyy torstain osalta noin klo 17.
19–21 Kaupungin vastaanotto. Turun kaupungin tervehdys, opetustoimenjohtaja Timo Jalonen. Juhlatila Grand Börs (2. krs), Scandic Hamburger Börs, Kauppiaskatu 6, Turku.
21–23 Jatkot. Ravintola Más (aulakerros), Scandic Hamburger Börs.
Perjantain 31.1. ohjelma
Perjantain ohjelman juontaa Kansalaisopistojen liiton puheenjohtaja ja Vaasan kaupungin opistojen johtava rehtori Sannasirkku Autio.
9.00 Ajankohtaista sivistys- ja koulutuspolitiikasta SDP:n kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta
9.30 Ohjeistus ja siirtyminen työpajoihin
9.45 Työpajat I (osallistuja valitsee yhden työpajoista 1–8, lista alla)
10.45 Vaihto toisiin työpajoihin
10.50 Työpajat II (osallistuja valitsee yhden työpajoista 1–8, lista alla)
Kaikki työpajat ovat lähityöpajoja. Etäosallistujille striimataan* työpajat 1, 2 ja 3.
Senioripedagogiikka* kuvataideopettaja Maija Esko Turun yliopisto.
Tuoretta otetta viestintään* Brand manager Mari Hartemo ja markkinoinnin asiantuntija Milja Päivärinta, Turun ammattikorkeakoulu
Kansalaisopistojen saavutettavuuden kehittäminen. Kohderyhmät ja tukimekanismit.* Asiantuntija Petra Heikkinen Opetus- ja kulttuuriministeriö, opetusneuvos Heikki Tulkki Opetushallitus ja asiantuntija Mirka Råback Opetushallitus
ERASMUS+ -ohjelma ja EPALE kestävyyden ja vastuullisuuden tukena Asiantuntija Alma Smolander ja ohjelma-asiantuntija Petra Helenius, Opetushallitus.
Miten viedä opetusta matalan kynnyksen paikkoihin? – pelillinen ideointipaja Hankekoordinaattori Hanne Mäkinen ja hanketyöntekijä & suomen kielen opettaja Laura Siniranta, Auralan kansalaisopisto
Maahanmuuttajien KOTO-koulutukset kotiäideille ja sen yhteydessä järjestetty lastenhoito. Opettaja Marina Kolomainen, Turun työväenopisto
Tänk om, tänk på nytt. Kuinka ajatella uudelleen perinteisiä kursseja. (Hur man tänker om traditionella kurser) Rehtori Anders Wingren, Jakobstads Arbis
Kohti oppilaitoksen kestävyyssertifikaattia. Rehtori Outi Itäluoma Vanajaveden opisto
11.50 Lounas
13.00 Aivot, keho ja stressi Professori Lauri Nummenmaa, Turun yliopisto
13.45 Ilo oppia -opistojen onnistumisen kokemuksia verkostoyhteistyöstä. Rehtori Risto Jaakola Kaarinan kansalaisopisto ja rehtori Cecilia Hindersson Åbo svenska arbetarinstitut
Lähiosallistujan hinta sisältää seminaariohjelman, lounaat molempina päivinä, ohjelmassa mainitut kahvitarjoilut sekä iltaohjelman torstaina.
Peruutusehdot
Osallistumisen peruminen ilman kuluja on mahdollista vielä 14 vuorokautta ennen tapahtuman alkua eli viimeistään 15.1.2025. Tämän jälkeen tehdyistä peruutuksista veloitamme järjestelykuluina 60 €.
Ilmoittautuminen päättyy lähiosallistujien osalta 15.1.2025 ja etäosallistujien osalta 23.1.2025. Muistathan varata samalla myös hotellihuoneen Turusta. Lisätietoja löydät otsikon “Majoitus” alta tämän tapahtumasivun lopusta.
Saapuminen
Turkuun pääsee lähtöpaikasta riippuen joko junalla tai bussilla. Juna-asemalta on noin 1,6 kilometrin matka Turun suomenkieliseen työväenopistoon. Suosittelemme lämpimästi saapumaan paikan päälle julkisilla kulkuvälineillä kestävän kehityksen hengessä. Tarkempaa tietoa aikatauluista ja matkalippujen hinnoista voit etsiä esimerkiksi VR:n, Matkahuollon ja Onnibussin nettisivuilta. Selvitäthän ja varaathan itsellesi sopivat kulkuyhteydet ajoissa.
Tammiseminaarin osallistujille on varattu hotellikiintiö Solo Sokos Hotel Turun Seurahuoneelta (Humalistonkatu 2, Turku) varauskoodilla BTAMMISEMINAARI. Jokainen osallistuja varaa ja maksaa huoneensa itse suoraan hotellista.
HUOM. Kansalaisopistojen liiton varaama hotellikiintiö on nyt loppuunmyyty. Hotellista kannattaa kuitenkin vielä kysyä vapaita huoneita päivän hintaan.
Hotellikiintiön hinnat (Päivän hinnan saa suoraan hotellista)
standard yhden hengen huone 114 € / huone / vrk
standard kahden hengen huone 134 € / huone / vrk
Majoituskiintiö koskee torstain ja perjantain välistä yötä 30.1–31.1.2025. Lisäksi edeltävänä päivänä saapuvien seminaarivieraiden käyttöön on varattu pieni määrä huoneita 29.1.–30.1.2025 väliseksi yöksi samaan hintaan.
Huonehintaan sisältyy runsas hotelliaamiainen, asiakassaunan käyttö, langaton internetyhteys (Wi-Fi) ja alv. Osassa huoneista on yhtenäinen parivuode.
Hotellihuoneet ovat käytettävissä tulopäivänä klo 15 alkaen lähtöpäivään klo 12 saakka.
Huoneet ovat varattavissa sokoshotels.fi-sivustolta tai suoraan hotellin myyntipalvelusta sales.turku@sokoshotels.fi tai puhelimitse +358 300 870 000 (arkisin ma–pe klo 8–18).
Majoituskiintiöstä (BTAMMISEMINAARI) tehdyt huonevaraukset on vahvistettava luottokortilla tai maksettava ennakkoon varausvaiheessa. Majoituskiintiöstä tehdyn yksittäisen varauksen viimeinen kuluton peruutuspäivä on 7 vuorokautta ennen tulopäivää. Ensisijaisesti suosittelemme varauksen tekoa puhelimitse tai netissä. Ystävällisesti huomioittehan, että tietosuojasyistä luottokorttitietoja ei saa lähettää sähköpostitse.
Kysyttävää? Ota yhteyttä:
Järjestösuunnittelija Henri Piirainen henri.piirainen@kansalaisopistojenliitto.fi / p. 044 761 0700
Lämpimästi tervetuloa Kansalaisopistojen liiton vuotuiseen Tammiseminaariin Nokialle! Kaksipäiväinen seminaari kestää torstaista perjantaihin 26.‒27.1.2023 ja se on suunnattu kansalaisopistojen johdolle ja kaikille kansalaisopistotyön kehittämisestä kiinnostuneille. Järjestämme Tammiseminaarin yhteistyössä Pirkan opiston kanssa Kerholassa osoitteessa Souranderintie 13, 37100 Nokia.
Tammiseminaarin teemat nousevat vuoden 2023 eduskuntavaalitavoitteista. Muita aiheita ovat mm. taiteen perusopetus, erityisen tervetulleet ryhmät ja saavutettavuus kansalaisopistoissa.
Tammiseminaarin ilmoittautumispiste aukeaa Kerholan aulassa torstaina 26.1. klo 11.30. Lounasta on tarjolla klo 12‒13.30. Olemme järjestäneet myös pre-ohjelmaa aikaisin torstaiaamuna saapuvia vieraita varten klo 10–12.
Pre-ohjelmaa:
Taidenäyttely Kerholan eri kerroksissa
AR-galleria ja opiston toiminnan esittely
Kansalaisopistojen yhteistyönä tekemä tilkkutäkki
TAMMISEMINAARIN OHJELMA
Tammiseminaarin ohjelma näyttää jo valmiilta, mutta muutokset ovat silti edelleen mahdollisia. Julkaisemme tulostettavan ohjelman myöhemmin ja lähetämme sen tammikuussa kaikille ilmoittautuneille.
Torstain 26.1. ohjelma
Torstain ohjelman juontaa Kansalaisopistojen liiton toiminnanjohtaja Jaana Nuottanen.
13.35 Avaussanat KoL:n puheenjohtaja ja Vaasan kaupungin opistojen johtava rehtori Sannasirkku Autio, rehtori Matti Korolainen Pirkan opisto ja Nokian sivistysjohtaja Mika Seppänen
14.05 Tietämisen ja tietämättömyyden seuraukset aikuiskoulutuksen päätöksenteossa Apurahatutkija Paula Alanen, Tampereen yliopisto
14.35 Mitä KoL ajaa tulevaan hallitusohjelmaan? Puheenjohtajisto esittelee KoL:n eduskuntavaalitavoitteet
15.15 Kahvitauko
15.45 Mitä kuuluu TPO?– ajankohtaista taiteen perusopetuksen kehittämisestä Kulttuuriasiainneuvos Hanna Koskimies, OKM
16.30 Näkökulmia tulevaisuuden työelämään Tutkimusprofessori Tuomo Alasoini, Työterveyslaitos
18.30–19.00 Omatoiminen tutustuminen Kirjasto ja kulttuuritalo Virran näyttelyihin
19–20.30 Kaupungin vastaanotto
Tilauskuljetukset hotellille 20.30 & 20.50
21–01 Jatkot (livemusiikkia & tanssimusiikkia) La Luna, Scandic Eden Nokia
Livemusiikista vastaa “The Teachers”, Pieta Jämsén laulu, piano, Harri Jokihaara saksofoni ja kitara, Janne Törni rummut, NN basso
Perjantain 27.1. ohjelma
Perjantain ohjelman juontaa Kansalaisopistojen liiton puheenjohtaja ja Vaasan kaupungin opistojen johtava rehtori Sannasirkku Autio.
Tilauskuljetukset hotellilta seminaaripaikalle klo 8.20 & 8.45.
9.00 Joustava JOTPA työmarkkinoiden palveluksessa alivaltiosihteeri Elina Pylkkänen, Työ- ja elinkeinoministeriö
9.30 Maahanmuuttajien lukutaitokoulutuksen arvioinnin tulokset (2022) arviointiasiantuntija Hanna Väätäinen, Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi)
10.00 “Humppajumppa”
10.15 Työpajat 1
Etäosallistujille striimataan juhlasalista kaksi työpajaa klo 10:15 ja 11.10.*
Vapaan sivistystyön tiekartta opistojen suunnannäyttäjänä (juhlasali & etäyhteys)*, puheenjohtaja Björn Wallén, Vapaa sivistystyö ry
TPO:n kehittämissuunnitelma ja visio 2025– case Meri-Pohjolan opistopiiri, toiminnanjohtaja Viivi Seirala, Taiteen perusopetusliitto
Vaikuttava viestintä – eväitä ja ohjeita, Valmennus- ja markkinointipäällikkö Katja Ylisiurua, KSL opintokeskus
Miten edistää esteettömyyttä?, Esteettömyysasiantuntija Johanna Hätönen, Invalidiliitto
Erasmus+ ja EPALE– opistojen kansainvälistymis- ja rahoitusmahdollisuudet, erityisasiantuntija Jenni Westö ja ohjelma-asiantuntija Johanna Tarvainen, Opetushallitus
Erittäin tervetulleet ryhmät, perustaidot ja opintosetelien kohdentaminen, asiantuntija Petra Heikkinen, Opetus- ja kulttuuriministeriö, asiantuntija Mirka Råback, Opetushallitus, suunnittelija Marja Juhola, Opetushallitus
Hyvinvointia taiteen keinoin, suunnittelijaopettaja Virpi Timonen ja suunnittelijaopettaja, tanssinopettaja Jutta Wrangén
Taiteen perusopetuksen yhteistyöverkostot, Koulutuspäällikkö Annina Ärölä ja suunnittelijaopettaja Oona Rosenlund
11.10 Työpajat2
Vapaan sivistystyön tiekartta opistojen suunnannäyttäjänä, puheenjohtaja Björn Wallén, Vapaa sivistystyö ry
TPO:n kehittämissuunnitelma ja visio 2025– case Meri-Pohjolan opistopiiri, toiminnanjohtaja Viivi Seirala, Taiteen perusopetusliitto
Vaikuttava viestintä –eväitä ja ohjeita, Valmennus- ja markkinointipäällikkö Katja Ylisiurua, KSL opintokeskus
Miten edistää esteettömyyttä? Esteettömyysasiantuntija Johanna Hätönen, Invalidiliitto
Erasmus+ ja EPALE– opistojen kansainvälistymis- ja rahoitusmahdollisuudet, erityisasiantuntija Jenni Westö ja ohjelma-asiantuntija Johanna Tarvainen, Opetushallitus
Erittäin tervetulleet ryhmät, perustaidot ja opintosetelien kohdentaminen (juhlasali & etäyhteys)*, asiantuntija Petra Heikkinen, Opetus- ja kulttuuriministeriö, asiantuntija Mirka Råback, Opetushallitus, suunnittelija Marja Juhola, Opetushallitus
Hyvinvointia taiteen keinoin, suunnittelijaopettaja Virpi Timonen ja suunnittelijaopettaja, tanssinopettaja Jutta Wrangén
Taiteen perusopetuksen yhteistyöverkostot, koulutuspäällikkö Annina Ärölä ja suunnittelijaopettaja Oona Rosenlund
12–13 Lounas
13 Arviointi opetusprosessin osana tutkimusprofessori Juhani Rautopuro, Jyväskylän yliopisto
KoL:n jäsenyhteisöjen edustajille 175 € (lähiosallistuminen) / 125 € (etäosallistuminen) Opistolaisyhdistysten edustajille 100 € (lähiosallistuminen) / 50 € (etäosallistuminen) Muille osallistujille hinta on 400 €.
Lähiosallistujan hinta sisältää seminaariohjelman, lounaan ja iltapäiväkahvit molempina päivinä sekä iltaohjelman torstaina.
Osallistumisen peruminen ilman kuluja oli mahdollista 14 vuorokautta ennen tapahtuman alkua eli viimeistään 11.1.2023. Tämän jälkeen tehdyistä peruutuksista veloitamme järjestelykuluina 60 €.
Ilmoittautuminen päättyy lähiosallistujien osalta 11.1. (tai kun tilaisuus on täynnä) ja etäosallistujien osalta 21.1.2023.
Saapuminen
Nokialle pääsee kätevimmin junalla. Juna-asemalta on noin 400 metrin kävelymatka seminaaripaikkana toimivaan Kerholaan. Suosittelemme lämpimästi saapumaan paikan päälle julkisilla kulkuvälineillä kestävän kehityksen hengessä. Tarkempaa tietoa aikatauluista ja matkalippujen hinnoista voit etsiä esimerkiksi VR:n, Matkahuollon ja Onnibussin nettisivuilta. Selvitäthän ja varaathan itsellesi sopivat kulkuyhteydet ajoissa.
Nokialla järjestämme lähiosallistujille tarvittavat bussikuljetukset Kerholasta hotellille, kaupungin vastaanotolle ja takaisin Kerholaan.
Tammiseminaarin osallistujille on varattu hotellikiintiö Scandic Eden Nokiasta (Paratiisikatu 2, 37120 NOKIA). Hotellikiintiö on voimassa 12.1.2023 saakka.
Jokainen osallistuja varaa ja maksaa huoneensa itse suoraan hotellista. yhden hengen standard-huone / 113 € / huone / vuorokausi kahden hengen standard-huone / 133 € / huone / vuorokausi
Scandicin huonehintaan sisältyy runsas luomutuotteita sisältävä aamiainen ja maksuton Wi-Fi.
Majoituskiintiö koskee torstain ja perjantain välistä yötä 26.1–27.1.2023. Lisäksi edeltävänä päivänä saapuvien seminaarivieraiden käyttöön on varattu pieni määrä huoneita keskiviikon ja torstain väliseksi yöksi samaan hintaan.
Lämpimästi tervetuloa KoL:n Tammiseminaariin torstaista perjantaihin 27.‒28.1.2022! Tilaisuus on suunnattu kansalaisopistojen johdolle ja kaikille kansalaisopistotyön kehittämisestä kiinnostuneille. Pahentuneen koronatilanteen vuoksi hybriditilaisuudeksi suunniteltu Tammiseminaari järjestetään vain verkossa. Tilaisuus järjestetään yhteistyössä Seinäjoen kansalaisopiston kanssa.
Tammiseminaarissa käsittelemme kahden päivän aikana mm. aikuiskasvatustutkimusta, (työ)hyvinvointia, saavutettavuutta ja osaamisperusteisuutta kurkistaen myös kulttuurielämään sekä kirjastoon. Perjantaina jakaudumme rinnakkaisiin työpajoihin.
Osallistumismaksu verkossa:
KoL:n jäsenyhteisöjen edustajille (pl. opistolaisyhdistykset) 120 € (vain yhden päivän osallistumismaksu 100 €)
Opistolaisyhdistysten edustajille 100 €
Muille osallistujille 400 €
Osallistumisen peruminen ilman kuluja on mahdollista 5 vuorokautta ennen tapahtuman alkua eli viimeistään perjantaina 21.1.2022. Tämän jälkeen ilmoittautuminen on sitova.
Tervetuloa Kansalaisopistojen liiton vuotuiseen Tammiseminaariin torstaista perjantaihin 28.‒29.1.2021! Tilaisuus on suunnattu kansalaisopistojen johdolle ja kaikille kansalaisopistotyön kehittämisestä kiinnostuneille. Vallitsevan pandemiatilanteen vuoksi kokoonnumme kaksipäiväiseen seminaariimme poikkeuksellisesti verkossa.
Tilaisuus on KoL:n jäsenyhteisöjen edustajille maksuton. Tammiseminaariin mahtuu korkeintaan 300 osallistujaa. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.
Ohjelma ja ilmoittautuminen:
Verkkototeutuksesta huolimatta Tammiseminaari sisältää monia aiemmista tilaisuuksista tuttuja elementtejä. Torstaipäivän ohjelma (klo 9–15.15) koostuu pääosin seminaaripuheenvuoroista. Perjantain ohjelmaan (klo 9–15.00) sisältyy tuttuun tapaan myös työpajatyöskentelyä.
Tammiseminaarissa 201 käsittelemme kahden päivän aikana mm. tulevaisuuden koulutustarpeita, käänteistä oppimista ja arviointia, vapaan sivistystyön osaamisperusteisuutta, henkilökunnan työssäjaksamista ja työmotivaatiota sekä työhyvinvointia, poikkeusajan opetusjärjestelyitä vapaassa sivistystyössä sekä elinikäisen oppimisen menneisyyttä ja tulevaisuutta. Perjantaina jakaudumme rinnakkaisiin työpajoihin. Työpajoihin ilmoittaudutaan seminaari-ilmoittautumisen yhteydessä.
Tervetuloa Kansalaisopistojen liiton vuotuiseen Tammiseminaariin Joensuuhun torstaista perjantaihin 30.‒31.1.2020! Tilaisuus on suunnattu kansalaisopistojen johdolle ja kaikille kansalaisopistotyön kehittämisestä kiinnostuneille.
Kahden päivän aikana käsittelemme mm. kestävän tulevaisuuden haasteita, osaamisperustaisuutta, stressiä ja työkykyä, vapaan sivistystyön yhteiskunnallista roolia, asemaa ja merkitystä, ihmisläheistä viestintää ja markkinointia, kuntavaikuttamista, maahanmuuttajakoulutusta sekä kansalaisopisto-opiskelun tuottamaa hyvinvointia ja sosiaalista pääomaa. Perjantaina jakaudumme rinnakkaisiin työpajoihin ja lisäksi opistolaisyhdistyksille on myös tuttuun tapaan varattu aikaa omaan kokoontumiseen Tammiseminaarin yhteydessä. Torstai-illaksi seminaariosallistujat on kutsuttu Joensuun kaupungin vastaanotolle, jonka jälkeen tarjolla on vielä jatkot.
Tammiseminaari järjestetään Joensuun konservatoriolla (Rantakatu 31, 80100 Joensuu).
Tammiseminaarin ilmoittautumispiste aukeaa Joensuun konservatorion aulassa torstaina 30.1. klo 11.00. Lounasta on tarjolla Joensuun Teatteriravintolassa (Rantakatu 20) klo 11.30‒12.45 välisenä aikana. Varsinainen seminaari alkaa Joensuun konservatorion salissa klo 13.00. Päätämme Tammiseminaarin läksiäiskahveihin perjantaina 31.1. klo 14.35.
Jo keskiviikkoiltana saapuville järjestetään torstaina aamupäivällä pre-ohjelmaa. Lisätietoa pre-ohjelmasta on luvassa lähempänä tilaisuutta.
Tammiseminaarin osallistujille on varattu hotellikiintiö Original Sokos Hotel Kimmelistä (Itäranta 1, 80100 Joensuu). Jokainen osallistuja varaa ja maksaa huoneensa itse suoraan hotellista.
KoL:n kiintiön huonehinnat:
Yhden hengen standard-huone 98 euroa / huone / vuorokausi Kahden hengen standard-huone 118 euroa / huone / vuorokausi
Yhden hengen economy-huone 88 euroa / huone / vuorokausi (ei huonekohtaista ilmanvaihtoa, vanhempi sisustus) Kahden hengen economy-huone 108 euroa / huone / vuorokausi (ei huonekohtaista ilmanvaihtoa, vanhempi sisustus)
Huonehintaan sisältyy iltasauna, uima-altaan käyttö, buffet-aamiainen sekä työmatkustuskortti S-cardin tuomat etuudet.
Tammiseminaarin majoituskiintiö koskee torstain ja perjantain välistä yötä 30.1–31.1.2020. Lisäksi jo edeltävänä päivänä saapuvien seminaarivieraiden käyttöön on samaan hintaan varattu pieni määrä huoneita myös keskiviikon ja torstain väliseksi yöksi.
Huonevaraukset tehdään varauskoodilla BKOL osoitteessa www.sokoshotels.fi, sähköpostitse osoitteeseen kimmel.joensuu@sokoshotels.fi tai puhelimitse numerosta 020 1234660. Kiintiöhuoneet tulee varata viimeistään 29.12.2019.
Huom! KoL:n hotellikiintiö umpeutui joulukuussa. Hotellissa näyttäisi kuitenkin vielä tammikuussa olevan vapaita huoneita eli mikäli olet majoitusta vailla, voit tiedustella hotellista puhelimitse, onko huoneita vielä mahdollista saada päivän hintaa huokeampaan kiintiöhintaan (muistathan mainita varauskoodin BKOL).
Liikenneyhteydet
Junat, lentokoneet ja bussit saattavat täyttyä nopeasti. KoL suosittelee varmistamaan omat kulkuyhteydet Joensuuhun ajoissa.
Joensuuhun pääsee kätevimmin junalla tai lentokoneella. Joensuun rautatieasemalta (Itäranta 12) on noin 300 metrin kävelymatka Original Sokos Hotel Kimmeliin (Itäranta 1) ja noin 700 metrin kävelymatka seminaaripaikkana toimivalle Joensuun konservatoriolle (Rantakatu 31). Lounasravintolaan (Rantakatu 20) on konservatoriolta vajaan 500 metrin matka.
Sopivasti lounaalle ja majoittautumaan ennen seminaarin alkua ehtii torstaina 30.1. esimerkiksi seuraavilla junavuoroilla:
Tampereelta (5.15), Kuopiosta (5.35), Helsingistä (6.57) ja Lappeenrannasta (9.11) klo 11.40 Joensuuhun saapuvalla junalla
(Lisäksi junavuoroja saapuu Vaasasta (6.48) ja Turusta (6.54) Joensuuhun klo 13.53.)
Finnairin aamupäivän lento Helsingistä Joensuuhun lähtee Helsingistä klo 10.10 eli lennolle ehtii useimmilta eri puolilta Suomea tulevilla aikaisilla aamulennoilla. Lento saapuu Joensuuhun klo 11.10. Selvitämme seminaari-ilmoittautumisen yhteydessä kiinnostusta yhteiskuljetuksen järjestämiseen lentokentältä seminaaripaikalle.
Seminaariohjelman päätyttyä perjantaina 31.1. junavuoroja lähtee Joensuusta Helsingin suuntaan seuraavasti: klo 15.13 (Lappeenrannan kautta) ja klo 15.50 (vaihtoyhteys Pieksämäeltä).
Tammiseminaarista ehtii mainiosti myös Finnairin iltapäivälennolle Helsinkiin, joka lähtee Joensuusta klo 17.35.
Huomioithan myös pitkänmatkalaisia ajatellen varatun hotellikiintiömme keskiviikon ja torstain väliselle yölle. Tarkempaa tietoa aikatauluista ja matkalippujen hinnoista voit etsiä esimerkiksi VR:n, Matkahuollon, Onnibussin tai Finnairin nettisivuilta. Selvitäthän ja varaathan itsellesi sopivat kulkuyhteydet ajoissa.
Original Sokos Hotel Kimmelin pysäköinti on sekä hotellin piha-alueella että pysäköintihallissa (ylä- ja alatasanne). Pysäköinnin hinta on 11 € / 24h tai S-card työmatkustuskortilla 9 € / 24h. Lisätietoa pysäköinnistä on saatavilla hotellin nettisivuilta.
Hinta
KoL:n jäsenyhteisöjen edustajille (pl. opistolaisyhdistykset) 175 € Opistolaisyhdistysten edustajille 100 € Muille osallistujille 400 €
Hinta sisältää seminaariohjelman, lounaan ja iltapäiväkahvit molempina päivinä sekä iltaohjelman torstaina.
Osallistumisen peruminen ilman kuluja oli mahdollista 14 vuorokautta ennen tapahtuman alkua eli viimeistään 15.1.2019. Tämän jälkeen tehdyistä peruutuksista veloitetaan järjestelykuluina 60 €.
Tammiseminaari 2018 järjestettiin Vaasa-opistolla Vaasassa.
Kansalais- ja työväenopistojen vuosittainen suurtapahtuma Tammiseminaari kokoaa noin 160 vapaan sivistystyön ja aikuiskoulutuksen ammattilaista Kouvola-talolle torstaista perjantaihin 31.1.–1.2.2019. Tilaisuus on tuotu Kouvolaan maamme vanhimpien kansalaisopistojen joukkoon kuuluvan Kouvolan kansalaisopiston100-vuotisjuhlan kunniaksi.
Kuluvana vuonna on kulunut 120 vuotta kansalais- ja työväenopistotoiminnan aloittamisesta Suomessa. Myös Kansalaisopistojen liitto KoL viettää parhaillaan 100-vuotisjuhlavuottaan. Tammiseminaarin ohjelmassa näkyy Suomen suurimmaksi oppilaitosmuodoksi opiskelijamäärissä mitattuna kasvaneen kansalaisopistoliikkeen historia, minkä lisäksi kaksipäiväinen seminaari paneutuu tämän päivän ajankohtaisiin teemoihin ja ilmiöihin kansalaisopistokentällä.
Torstaina 31.1. Kansalaisopistojen liiton keväällä ilmestyvän historiikin kirjoittaja dosentti, tietokirjailija Samu Nyström esittelee tutkimukseensa perustuen KoL:n ja kansalaisopistojen merkitystä kautta aikain. Päivän aikana kuullaan uusimpia tuulia vapaan sivistystyön tutkimuskentältä: mm. Linköpingin yliopistontutkijatohtori, Mimer-ohjelman apulaisjohtaja Annika Pastuhov ottaa kantaa vapaan sivistystyön tutkimukseen tulevaisuudessa. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n koulutuksen ja osaamisen asiantuntija Riina Nousiainen puhuu osaamisen kehittämisestä ja aikuisten perustaidoista ja Opetus- ja kulttuuriministeriön projektisuunnittelija Erno Hyvönen esittelee maahanmuuttajien ja nuorten aikuisten osaamisohjelmia. Kouvolan kaupungin tervehdyksen seminaariväelle tuo kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jouko Leppänen.
Perjantaina 1.2. seminaaripäivän avaa Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinosen tervehdys. Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitran johtava asiantuntija Sinimaaria Ranki esittelee parhaillaan käytävää yhteiskunnallista keskustelua elinikäisestä oppimisesta ja tahtotilaa tulevaisuuden osaamisen kehittämisestä ja rahoituksesta. Seminaarin työpajoissa käsitellään mm. aikuisten perustaitojen opettamista sekä etsivän ja hakeutuvan työmuodon hyödyntämistä kansalaisopistoissa. Kuntaliitonerityisasiantuntija Päivi Väisänen-Haapanen puhuu sote-uudistuksesta suhteessa sivistyskuntaan ja Helsingin yliopiston työelämäprofessori Pekka Saurin puheenvuoro käsittelee viestintää strategisena toimintana.
Kouvolan kansalaisopiston henkilökunta on ollut aktiivisesti mukana Tammiseminaarin järjestelyissä. Myös opiston opiskelijat näkyvät seminaarissa kansalaisopiston lauluyhtye OTTOn esityksen muodossa.
Tervetuloa Kansalaisopistojen liiton vuotuiseen Tammiseminaariin Kouvolaan torstaista perjantaihin 31.1.‒1.2.2019! Tilaisuus on suunnattu kansalaisopistojen johdolle ja kaikille kansalaisopistotyön kehittämisestä kiinnostuneille.
Tammiseminaarin 2019 teemana on osaaminen. Kahden päivän aikana käsittelemme osaamisen teemojen ja aikuisten perustaitojen lisäksi muun muassa vapaan sivistystyön tutkimusta ja elinikäisen oppimisen rahoitusta, viestintää strategisena toimintana sekä soten hermolla olevia kansalaisopistoja. Kansalaisopistojen 120-vuotisen toiminnan ja KoL:n 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi luomme myös katseen kansalaisopistojen historiaan. Perjantaina jakaudumme rinnakkaisiin työpajoihin ja lisäksi opistolaisyhdistyksille on myös tuttuun tapaan varattu aikaa omaan kokoontumiseen Tammiseminaarin yhteydessä. Torstai-illaksi seminaariosallistujat on kutsuttu Kouvolan kaupungin vastaanotolle, jonka jälkeen tarjolla on vielä jatkot.
Tammiseminaari järjestetään Kouvola-talolla (Varuskuntakatu 11, 45100 Kouvola).
Tammiseminaarin ilmoittautumispiste aukeaa Kouvola-talon aulassa torstaina 31.1. klo 11.00. Lounasta on tarjolla Kouvola-talon Sävel Bistrossa klo 11.00‒12.45 välisenä aikana. Varsinainen seminaari alkaa Kouvola-talon Simelius-salissa klo 13.00. Päätämme Tammiseminaarin läksiäiskahveihin perjantaina 1.2. klo 14.45.
Jo keskiviikkoiltana saapuville järjestetään torstaina aamupäivällä pre-ohjelmaa. Lisätietoa pre-ohjelmasta on luvassa lähempänä tilaisuutta.
Ilmoittautuminen tapahtuu nettilomakkeen kautta viimeistään 16. tammikuuta 2019.
Majoitus
Tammiseminaarin osallistujille on varattu hotellikiintiö Original Sokos Hotel Vaakuna Kouvolasta (Hovioikeudenkatu 2, 45100 Kouvola). Huoneen voi varata jo ennen Tammiseminaarin ilmoittautumisen alkua. Jokainen osallistuja varaa ja maksaa huoneensa itse suoraan hotellista.
KoL:n: kiintiön huonehinnat:
Yhden hengen huone 98 euroa / huone / yö Kahden hengen huone 108 euroa / huone / yö
Huonehintaan sisältyy runsas buffet-aamiainen, kuntosalin käyttö sekä hotelliasukkaiden saunavuoro. Hinnasta saa S-Card-kanta-asiakasohjelman edut.
Tammiseminaarin majoituskiintiö koskee torstain ja perjantain välistä yötä 31.1–1.2.2019. Lisäksi jo edeltävänä päivänä saapuvien seminaarivieraiden käyttöön on samaan hintaan varattu pieni määrä huoneita myös keskiviikon ja torstain väliseksi yöksi. Kiintiöhuoneet tulee varata mahdollisimman pian, kuitenkin 9. tammikuuta 2019 mennessä, jonka jälkeen ne vapautuvat yleiseen myyntiin. Tämän jälkeen hotellista voi tiedustella edelleen huoneita normaalin hinnaston mukaisesti.
Huonevaraukset tehdään puhelimitse numerosta 010 7839 101 tai sähköpostitse osoitteeseen reception.kouvola@sokoshotels.fi. Varausta tehdessä tulee mainita haluavansa huoneen Kansalaisopistojen liiton Tammiseminaarikiintiöstä. Yksittäisen varauksen voi perua veloituksetta tulopäivänä klo 18.00 mennessä.
Liikenneyhteydet
Kouvolaan pääsee kätevimmin junalla. Rautatieasemalta on reilun kilometrin kävelymatka sekä seminaaripaikkana toimivalle Kouvola-talolle että Original Sokos Hotel Vaakuna Kouvolaan. Lounasravintola Sävel Bistro sijaitsee Kouvola-talossa.
KoL:n jäsenyhteisöjen edustajille (pl. opistolaisyhdistykset): 175 € Opistolaisyhdistysten edustajille: 100 € Muille osallistujille: 400 €
Hinta sisältää kaksipäiväisen seminaariohjelman, lounaan ja iltapäiväkahvit molempina seminaaripäivinä sekä iltaohjelman torstaina.
Osallistumisen peruminen ilman kuluja oli mahdollista 14 vuorokautta ennen tapahtuman alkua eli viimeistään
16.1.2019. Tämän jälkeen tehdyistä peruutuksista veloitetaan järjestelykuluina 60 €.
Tiedote. Julkaistu: 22.01.2018, 14:06
Kansalaisopistojen liitto KoL
Kansalais- ja työväenopistojen vuosittainen suurtapahtuma Tammiseminaari kokoaa noin 140 vapaan sivistystyön ja aikuiskoulutuksen ammattilaista Vaasaan torstaista perjantaihin 25.–26.1.2018.
Kaksipäiväinen seminaari paneutuu ajankohtaisiin teemoihin ja ilmiöihin kansalaisopistokentällä. Torstaina 25.1. kuullaan yksikönjohtaja Timo Halttusen (Turun yliopiston Brahea-keskus) esitys pohjoismaisesta laatumallista validointityön tukena. Paikallista väriä ohjelmaan tuo Vaasan yliopiston monitieteistä tutkimushanketta johtava johtamisen ja organisaatioiden professori Riitta Viitala, joka puhuu käynnissä olevaan hankkeeseen perustuen ajasta ja ajan vallasta työympäristössä. Opetushallituksen opetusneuvos Pekka Iivonen ja Suomen Palopäällystöliiton koulutuspäällikkö Mikko Poutala kertovat turvallisuudesta vapaan sivistystyön toiminnassa. Vaasan kaupungin tervehdyksen seminaariväelle tuo sivistystoimenjohtaja Christina Knookala.
Perjantaina 26.1. aikuiskasvatustieteen professori Jyri Manninen (UEF) esittelee meneillään olevaa tutkimusta, jossa arvioidaan kansalaisopisto-opiskelun hyötyjä yksilö- ja yhteiskuntatasolla sekä niiden mahdollisia taloudellisia vaikutuksia. Työpajoissa käsitellään mm. taiteen perusopetusta sekä kunnan ja kansalaisopiston tehokkaampaa yhteistyötä tulevaisuuden sivistyskunnassa. KTT Annamari Huovinen Osuuskunta Mediakollektiivista puhuu viestinnän nopeutumisesta ja monimuotoisuudesta ja seminaarin päättää puheenvuorollaan kansanedustaja, Vaasan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Joakim Strand (r.).
Vaasa-opiston henkilökunta on ollut aktiivisesti mukana Tammiseminaarin järjestelyissä ja seminaariväki pääsee nauttimaan myös opiskelijoiden musiikki-, tanssi- ja lausuntaesityksistä. Vaasan kaupungin kansalaisopistojen (Vaasa-opisto ja Vasa arbetarinstitut) johtavana rehtorina toimiva Sannasirkku Autio valittiin kesäkuussa 2017 Kansalaisopistojen liiton puheenjohtajaksi vuosille 2017–2020.
Tammiseminaari järjestetään Vaasa-opiston opistotalossa (Raastuvankatu 31), jonka valmistumisesta on tänä vuonna kulunut 125 vuotta. Opistotalossa ovat toimineet vuosien varrella kaikki koulutusasteet kansakoulusta yliopistoon.
Kansalaisopistojen liitto KoL on järjestö, joka toimii kansalaisopistojen, niiden opistolaisyhdistysten ja vapaan sivistystyön edunvalvojana. KoL kehittää ja vahvistaa kansalaisopistojen asemaa suomalaisessa aikuiskoulutusjärjestelmässä.
Tervetuloa Kansalaisopistojen liiton vuotuiseen Tammiseminaariin Vaasaan torstaista perjantaihin 25.‒26.1.2018! Tilaisuus on suunnattu kansalaisopistojen johdolle ja kaikille kansalaisopistotyön kehittämisestä kiinnostuneille.
Tammiseminaarin 2018 ohjelma paneutuu opiston toiminnan kehittämiseen eri näkökulmista ‒ myös tutkimuksellisella otteella. Käsittelemme muun muassa johtamista ja työhyvinvointia, viestintää muuttuvassa maailmassa sekä turvallisuutta ja laadukkaampaa validointia vapaan sivistystyön toiminnassa. Lisäksi luomme ajankohtaiskatsauksen kansalaisopistojen sosiaalista tuottavuutta koskevaan meneillään olevaan tutkimukseen. Opistolaisyhdistyksille on myös tuttuun tapaan varattu aikaa omaan kokoontumiseen Tammiseminaarin yhteydessä. Torstai-illaksi seminaariosallistujat on kutsuttu Vaasan kaupungin vastaanotolle ja loppuillasta kiinnostuneille on tarjolla tanssimahdollisuus.
Ohjelma:
Tammiseminaarin ilmoittautumispiste aukeaa Vaasa-opiston aulassa torstaina 25.1. klo 11.30. Lounasta on tarjolla muutaman minuutin kävelymatkan päässä sijaitsevassa ravintola Tørst Companyssa (Hovioikeudenpuistikko 15) klo 11.30‒13.00 välisenä aikana. Majoittautuminen hotelliin kannattaa mahdollisuuksien mukaan tehdä jo ennen seminaarin alkua.
Jo keskiviikkoiltana saapuville järjestetään torstaina aamupäivällä pre-ohjelmaa Vaasa-opiston tiloissa. Lisätietoa pre-ohjelmasta on luvassa lähempänä tapahtumaa.
Tammiseminaarin ohjelma ja tarkempi infopaketti löytyvät täältä.
Tammiseminaarin osallistujille on varattu hotellikiintiö Original Sokos Hotel Vaakunasta (Rewell Center 101, 65100 Vaasa).
KoL:n kiintiön huonehinnat:
yhden hengen standardhuone / 90 € / vrk kahden hengen standardhuone / 105 € / vrk yhden hengen superiorhuone / 105 € / vrk kahden hengen superiorhuone / 120 € / vrk
Huonehintaan sisältyy runsas buffet-aamiainen, kuntosalin käyttö, hotelliasukkaiden saunavuoro, langaton internet ja alv. Hinta kerryttää S-bonusta.
Tammiseminaarin majoituskiintiö koskee torstain ja perjantain välistä yötä 25.–26.1.2018. Lisäksi jo edeltävänä päivänä saapuvien seminaarivieraiden käyttöön on samaan hintaan varattu pieni määrä huoneita myös keskiviikon ja torstain väliseksi yöksi.
Jokainen osallistuja varaa ja maksaa huoneensa itse suoraan hotellista. Kiintiöhuoneet tulee varata mahdollisimman pian, kuitenkin 17. joulukuuta 2017 mennessä, jonka jälkeen ne vapautuvat yleiseen myyntiin. Tämän jälkeen hotellista voi tiedustella edelleen huoneita normaalin hinnaston mukaisesti.
Huonevaraukset tehdään netissä osoitteessa www.sokoshotels.fi varaustunnuksella BKOL. Huomioithan, että Vaasassa on kaksi S-ryhmän hotellia (Vaakuna ja Royal Vaasa) ja KoL:n majoituskiintiö koskee Sokos Hotel Vaakunaa.
Liikenneyhteydet:
Vaasan pääsee kätevimmin junalla, bussilla tai lentokoneella. Vaasa-opiston tilat (Raastuvankatu 31) ovat aivan Vaasan ydinkeskustassa 10 minuutin kävelymatkan päässä sekä Vaasan rautatieasemalta että linja-autoasemalta. Lentoasema sijaitsee noin 10 kilometrin päässä keskustasta.
Sopivasti lounaalle ja majoittautumaan ennen seminaarin alkua ehtii esimerkiksi Helsingistä klo 07.34 Tampereen ja Seinäjoen kautta tai Oulusta Seinäjoen kautta klo 06.54 lähtevillä junilla. Kummatkin junat ovat perillä Vaasan rautatieasemalla klo 11.15. Huomioithan myös pitkänmatkalaisia ajatellen varatun hotellikiintiömme keskiviikon ja torstain väliselle yölle.
Tarkempaa tietoa aikatauluista ja matkalippujen hinnoista voit etsiä esimerkiksi VR:n, Matkahuollon, Onnibussin tai Finnairin nettisivuilta.
Junat ja bussit saattavat täyttyä nopeasti. KoL suosittelee varmistamaan omat kulkuyhteydet Vaasaan ajoissa.
Hinta:
KoL:n jäsenyhteisöjen edustajille (pl. opistolaisyhdistykset): 175 €
Opistolaisyhdistysten edustajille: 100 €
Muille osallistujille: 400 €
Hinta sisältää kaksipäiväisen seminaariohjelman, lounaan ja iltapäiväkahvit molempina seminaaripäivinä sekä kaupungin vastaanoton ja iltaohjelman torstaina.