Vinkkejä vieraiden kielten Koski-kurssien arviointiin kansalaisopistoissa
Osaamisperusteisuus on puhuttanut paljon tänä vuonna. Opistoissa on kirjoitettu kurssikuvauksia, mietitty eri tietokantojen hallinnollisia kiemuroita ja osallistuttu tilaisuuksiin ja koulutuksiin. Olemme kaikki pohtineet, mitä tämä uusi mahdollisuus tarkoittaa meidän opistoillemme, kuinka se muuttaa toimintaamme ja kuinka voimme sitä hyödyntää.
Yksi suuri muutos, joka tulee osaamisperusteisen ajattelun myötä osaksi ns. Koski-kurssien arkea on osaamisen arviointi. Arviointihan on osa jokaisen opettajan työtä jo nyt. Teemme sitä jokaisella tunnilla hiljaa mielessämme ja käytämme saamaamme tietoa ohjaukseen ja kurssin sisällön ja opetuksen suunnitteluun. Uusia asioita meille ovat arvioinnin suunnitelmallisuus, järjestelmällisyys ja dokumentointi.
Käytännön vinkkejä Koski-arviointiin:
Tee koko kurssin suunnitelma etukäteen. Suunnitelman ei tarvitse olla minuuttiaikataulu; se on joustava, tilanteen ja ryhmän mukaan muovautuva dokumentti. Siihen kannattaa kuitenkin etukäteen merkitä arviointikriteerien mukaiset osaamisen näyttötilanteet. Näin ne eivät jää kurssin tuoksinassa pitämättä ja osallistujat tietävät etukäteen, milloin ja miten arviointi tapahtuu.
Anna vastuuta osallistujille. On hyvä muistaa, että osallistujat ovat itse vastuussa osaamisensa näytöstä. Tämä voi joillekin olla uutta. Vastuunottoa omasta tekemisestä voi helpottaa selkeällä viestinnällä. Osallistujille annetaan aikataulu kurssin alussa, josta selviävät osaamistavoitteet, arviointikriteerit ja kuinka kunkin kriteerin kohdalla arviointi tapahtuu. Osallistujia voi pyytää tekemään oman aikataulun tehtävien suorittamiseen ja merkitsemään osaamis-/oppimispäiväkirjaan suoritukset. Tätä dokumenttia voi käyttää itsearviointiin ja kurssin lopussa arviointikeskustelun tukena.
Valitse vaihtelevia arviointimenetelmiä. Älä suunnittele pitäväsi kurssin lopussa isoa loppukoetta. Tällainen arviointimenetelmä soveltuu huonosti nykyaikaiseen aikuiskoulutukseen. Mieti muita mahdollisuuksia, mutta pidä mielessä käytössä olevat resurssit ja menetelmien soveltuvuus arvioitavaan asiaan. Puheen tuottamista ei voi arvioida kirjallisesti.
Hyödynnä jatkuvaa arviointia. Jatkuva näyttö ja arviointi on hyvä ottaa osaksi kurssin arkea. Jatkuvaksi näytöksi/arvioinniksi emme laske sitä, kuinka monta tuntia kurssilainen on fyysisesti paikalla kurssilla, mutta riittävä paikallaolo ja aktiivinen osallistuminen opetukseen mahdollistaa opettajalle riittävän määrän tilaisuuksia seurata ja havainnoida kurssilaisen oppimisprosessia ja osaamista.
Hyödynnä digityökaluja. Interwebsi on täynnä eri ainealueiden arviointiin sopivia sovelluksia: Microsoftin tai Googlen Forms, Vocaroo, Kahoot, Flipgrid, jne. Monissa opistoissa on käytössä oppimisalusta, jonka sisäänrakennetuilla työkaluilla saa luotua teksti-, ääni- kuva- ja videotehtäviä sekä annettua suullista tai kirjallista palautetta nopeasti, helposti ja yksilöllisesti. Kielten kursseissa sopivia vuorovaikutusta kehittäviä työkaluja ovat myös erilaiset keskustelualustatyökalut, joihin jokainen kurssilainen voi jättää kohdekielellä oman alustuksensa annettuun aiheeseen sekä kommentoida muiden tekstejä. Osallistujien vastaukset ja palautetut tehtävät säilyvät alustalla ja usein sieltä löytyy arviointia helpottava osallistujakohtainen arvosanakoonti. Monelle alustalle pystyy luomaan kysymyspankin, jota voi hyödyntää kurssilta toiselle esimerkiksi kurssin keskeisen sanaston testaamiseen ja arviointiin. Usein tehtävät voi myös helposti kopioida suoraan seuraavalle kurssille.
Työkalujen opetteluun saattaa alussa mennä hetki, mutta kun niiden käyttö on hallussa, helpottuu työ valtavasti. Ei toki kannata ahnehtia ja käyttää samalla kurssilla liian montaa työkalua. Siinä voivat sekä opettaja että opiskelijat mennä sekaisin!
Toimivimmat menetelmät ja käytännöt löytyvät yrityksen ja erehdyksen kautta. Jos olet aloittamassa ensimmäistä Koski-kurssiasi syksyllä, kehotamme kokeilemaan eri menetelmiä ja työkaluja rohkeasti. Voi olla, että kaikki ei toimi aivan täydellisesti ensimmäisellä kerralla, mutta kokeilematta sitä ei tiedä. Ja seuraavalla kurssilla tehdään sitten eri tavalla!
Sari Isokangas, suunnittelijaopettaja, ruotsin opettaja, Vaasan kansalaisopisto Alma – Vasa medborgarinstitut Alma
Marja Juhola, suunnittelija, englannin opettaja, Etelä-Helsingin kansalaisopisto
Molemmat kirjoittajat opettivat Koski-kursseja lukuvuonna 2021–2022. He tutustuivat arviointiin Opetushallituksen rahoittamassa Kielikukkanen-hankkeessa talvella 2022. Hankkeessa tuotettiin muun muassa materiaalia kansalaisopistojen vieraiden kielten arviointiin. Se löytyy Kielikukkanen-Suunnitteluoppaasta.







