15 tammikuun, 2015

Blogi: Omniassa on sitä jotakin

omniaYllätytkö jos sanon, että koulutus on osa statuskamppailua. Tuoreen näkökulman työhömme toi Helsingin Sanomat (7.9.2014), joka liitti koulutuksen osaksi statuksen vahvistamista. Koulutuksella rakennetaan kulttuurista pääomaa, joka rakentaa statusta rahan ja sosiaalisen pääoman rinnalla. Ihmisen maku, elämäntyyli ja kulutusvalinnat ovat osa statuskamppailua, jossa koulutuksella rakennetaan kulttuurista pääomaa. Helsingin yliopiston tutkimus piirsi Suomen kulttuurisen kartan, jossa erottuivat neljä päätyyppiä: Hiio Hipsteri, Kikka Kovakatu, Lauri Lavatanssi ja Kaarina Klassikko. Vapaan sivistystyön näkökulmasta taiteen tai kielten omaehtoinen opiskelu aikuisena kasvattaa yksilön kulttuurista pääomaa ja siten vahvistaa statusta.

Rakentaaksemme aikuiselle monimuotoiset mahdollisuudet oppia, tarvitsemme Espoon aikuiskoulutuksen osaamis- ja oppimiskeskusta. Kun television iltauutisissa kerrotaan uusista irtisanomisista, jo seuraavassa haastattelussa ministeri vakuuttaa irtisanottujen työntekijöiden uudelleenkoulutuksen nimeen. Tai kun Suomi vastaanottaa yllättäen turvapaikanhakijoita, jotka tarvitsevat kotoutumiskoulutusta. Tulevaisuuden hektisessä maailmassa instituutioiden on kyettävä reagoimaan muuttuviin koulutustarpeisiin nopeasti ja joustavasti. Muuttuvat yhteiskunnalliset tilanteet edellyttävät eri oppilaitosmuotojen aktiivista vuoropuhelua ja tiivistä yhteistyötä eri koulutusasteiden välillä. Mitä dynaamisempi vuorovaikutus alueen aikuiskouluttajien välille syntyy, sitä paremmin se menestyy vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Yhdessä olemme siis vahvempia.

Jokainen aikuiskouluttajana tai -opettajana työskentelevä ja oppilaitostyössä oleva on osaltaan rakentanut Suomesta koulutuksen huippumaata maailmassa. Kansainvälisissä oppimistuloksia mittaavissa tutkimuksissa sosiaalisesti tasa-arvoiset maat kuten Suomi menestyvät parhaiten. Osana suomalaista aikuiskoulutusjärjestelmää vapaa sivistystyö on onnistunut ihmisten aktivoimisessa itsensä ja yhteiskunnan kehittämiseen. Tutkimusten mukaan hyvin koulutetut ihmiset ovat tyytyväisempiä työhönsä ja vapaa-aikaansa, he ovat usein vähemmän työttömiä ja usein terveempiä kuin muut ihmiset. Koulutus läpi elämän siis kannattaa.

Siis sosiaalisen pääoman vahvistamista, nopeaa reagointikykyä ja menestystä maailmallako? Siinä voisivat olla Espoon aikuiskoulutuksen osaamis- ja oppimiskeskuksen rakentamiselle vahvat tienviitat tulevaisuuteen.

Tarja Lang
Rehtori, Espoon työväenopisto
Kansalaisopistojen liiton hallituksen 1. varapuheenjohtaja

PS. “Ainoa tapa tehdä työtä hyvin on rakastaa sitä, mitä teet. Jos et ole vielä tätä kokenut, kannattaa jatkaa hakemista.” Steve Jobs.

Kansalaisopistojen liiton hallituksen jäsenet kirjoittavat ajankohtaisista teemoista, opistojen tulevaisuudesta, työn haasteista ja onnistumisen hetkistä. Kirjoittajat edustavat erilaisia opistoja: suuria ja pieniä, maalaisia ja kaupunkilaisia, pohjoisia ja eteläisiä, itäisiä ja läntisiä, keskisiä unohtamatta!

Kansalaisopistojen liitto KoL
Lisätietoa evästeistä

Mitä evästeet ovat ja miksi käytämme niitä tällä sivustolla?

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallennetaan käyttäjän laitteelle. Niitä käytetään palvelun käyttökokemuksen parantamiseksi, auttaen selainta muistamaan käyttäjän syöttämiä valintoja palvelussa. Lisäksi evästeitä käytetään esimerkiksi verkkosivuston käyttäjätilastojen keräämiseen. Ilman evästeitä osaa verkkosivuston toiminnoista ei välttämättä voitaisi edes käyttää.

Säilytetämme esimerkiksi tiedon sisäänkirjautuneesta käyttäjästä (käyttäjätunnuksesta). Sisäänkirjautuminen on voimassa vain selainistunnon ajan, jonka jälkeen käyttäjän täytyy syöttää käyttäjätunnus ja salasana palveluun uudestaan.

Säilytämme myös tiedon evästeilmoituksen hyväksymisestä ja mahdollistista käyttäjäkohtaisista asetuksista sivuston saavutettavuuteen liittyen. Muutoin kyseinen ilmoitus näkyisi jokaisella sivunlataukselle sivuston alareunassa ja käyttäjän pitäisi jokaisella katselukerralla valita haluamansa asetukset uudelleen.

Palvelumme kerää myös tilastotietoa vierailevista käyttäjistä. Tarkoitukseen käytetään Google Analytics -ohjelmistoa, jonka avulla voimme esimerkiski tehdä sivuistamme yhä paremmin toimivan kokonaisuuden.

Sivustolla olevat sosiaalisen median laajennukset (esim. Facebook-osio sivun alareunassa) saattavat kerätä tietoa kävijästä, mikäli hän on kirjautuneena sisään kyseisiin palveluihin.

Käyttämällä sivustoamme hyväksyt tällaisten evästeiden käytön. Voit säätää evästeiden käytön asetetuksia sivuston vasemmasta laidasta löytyvästä navigaatiopalkista.

This website uses cookies so that we can provide you with the best user experience possible. Cookie information is stored in your browser and performs functions such as recognising you when you return to our website and helping our team to understand which sections of the website you find most interesting and useful.

You can adjust all of your cookie settings by navigating the tabs on the left hand side.