8 kesäkuun, 2018

Vieraskynä: Tietotaitoviikolla kädentaitojen opettajat kouluttivat toisiaan

Neljäs valtakunnallinen Tietotaitoviikko järjestettiin toukokuussa Keravan Opistossa. Idea on lähtenyt alunperin silloisen RaJuPuSu-opiston sisäisestä koulutusmuodosta, mutta laajentunut nyt jo valtakunnalliseksi. Tehokkaan ja taloudellisen koulutusviikon ideana on, että jokainen 20:stä osallistujasta opettaa muille jonkun käsityöidean tai -tekniikan. Kukaan ei saa palkkaa, mutta jokainen saa 19 uutta ideaa mukaansa vietäväksi omaan opistoonsa. Tämä formaatti toimisi varmasti muissakin ainealueissa.

Ketkä osallistuvat?

Kurssille osallistui kädentaitojen opettajia (päätoimisia opettajia, suunnitteluopettajia sekä myös tuntiopettajia, joiden saaminen mukaan koulutuksiin on tärkeää). Keravalla kurssille osallistujista noin puolet olivat ympäristökunnista, mutta tulijoita oli myös muualta Etelä-Suomesta, Pohjanmaalta sekä Itä- ja Keski-Suomesta asti.  Jokainen järjesteli majoituksensa itse (ystävät, tuttavat, hotelli, kimppa-airbnb yms.) Ruokailemassa käväisimme lähistön ruokapaikoissa ja kahvit keittelimme itse.

Mukaan saimme tällä kertaa myös Keravan ystävyyskunnastamme Reykjanesbæristä Islannista käsityöopettajakollegamme Silja Konradsdottirin, jonka kanssa vertailimme kokemuksia ja tietoja käsityönopettamisesta maissamme. Häneltä saimme hyvän idean itseommeltuun leluun, joka sopii keskittymisharjoitukseksi vilkkaille lapsille ja sormiharjoitukseksi muistisairaille vanhuksille.

Mitä saavutettiin?

Erityisen hedelmälliseksi koen tällaisen verkostoitumiskoulutuksen juuri näinä vuosina, kun opistoissa on tapahtumassa sukupolvenvaihdos myös käsityötä opettavissa. Joukossamme oli sopivasti sekä kokeneita, pitkään opettaneita että nuoria, vasta uransa alussa olevia opettajia; taisipa pari emeritaakin mahtua joukkoon.  Viikon aikana jaoimme toisillemme avoimesti käsityöaiheiden lisäksi nk. hiljaista tietoa sekä opetettavista aiheista että opistotoiminnasta yleensä, verkostoiduimme ja saimme uusia virikkeitä.

Mitä opittiin?

Tämän vuoden aiheet vaihtelivat laajasti. Koska opistomme tilat mahdollistavat värjäysten tekemisen, otin ohjelmaan ekoprinttiä, syanotypiaa ja jääpalavärjäystä. Formaatti osoitti toimivuutensa mm. ekoprintin kohdalla, saimme paljon uutta kokemustietoa jo aiemmin tehneiltä. Muina aiheina olivat mm. tilkku- ja pussukkaideat, tietokonekaavapiirustus, korujen tekemistä polkupyörän kumeista ja soutachenauhasta, neuleiden aloitusta ja päättelyitä, köysitöitä, kudontaa raidekaiteella jne. Kaikki eivät välttämättä kokeilleet kaikkea viikon aikana, mutta varmasti kaikille löytyi oman työhön ja opistoon soveltuvaa opeteltavaa.

Miten järjestän?

Parhaiksi ajankohdiksi on todettu toukokuun viimeiset tai kesäkuun ensimmäiset viikot, myös elokuussa on pidetty. Ilmoittautumiset sujuivat helposti Hellewin kautta, jonka jälkeen mukaantulijat ilmoittivat minulle opetustuokionsa aiheen/aiheet, joista kokosin lukujärjestyksen. Opettajat lähettivät valitsemastaan aiheestaan kuvan ja mukaan otettavien materiaalien listan, jotta osallistujat voivat tuoda niitä varastoistaan. Listat lähetin osallistujille ja sitten vaan odottelin kurssin alkamista. Ensi vuoden kurssi on jo sovittu pidettävän kesän alussa Järvenpään opistossa.

Kopioikaa olkaa hyvät!

Tämä oli minun toinen kertani järjestää tällainen viikko ja koen tämän erittäin tärkeäksi ja hyödylliseksi. Toivottavasti opistot innostuisivat alueellisesti järjestämään tällaisia viikkoja eri puolilla Suomea – pohjoiseen ja länteen myös omansa. Itäpuolen Suomessa on tarjolla vielä tänä kesänä Järvi-Saimaan kansalaisopiston järjestämä viikko heinä-elokuun vaihteessa Juvalla. Alueellisilla kursseilla matka- ja majoituskulut pysyvät kohtuudessa ja myös tuntiopettajat pystyvät paremmin osallistumaan. Samalla verkostoituminen ja yhteistyö naapuriopistojen kanssa toteutuu luontevasti yhdessä tehden. Mielelläni annan lisätietoja kurssista ja sen järjestämisestä.

Aune Soppela
Taitoaineiden suunnittelijaopettaja
Keravan Opisto
aune.soppela@kerava.fi
040 318 2850

Kansalaisopistojen liitto KoL
Lisätietoa evästeistä

Mitä evästeet ovat ja miksi käytämme niitä tällä sivustolla?

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallennetaan käyttäjän laitteelle. Niitä käytetään palvelun käyttökokemuksen parantamiseksi, auttaen selainta muistamaan käyttäjän syöttämiä valintoja palvelussa. Lisäksi evästeitä käytetään esimerkiksi verkkosivuston käyttäjätilastojen keräämiseen. Ilman evästeitä osaa verkkosivuston toiminnoista ei välttämättä voitaisi edes käyttää.

Säilytetämme esimerkiksi tiedon sisäänkirjautuneesta käyttäjästä (käyttäjätunnuksesta). Sisäänkirjautuminen on voimassa vain selainistunnon ajan, jonka jälkeen käyttäjän täytyy syöttää käyttäjätunnus ja salasana palveluun uudestaan.

Säilytämme myös tiedon evästeilmoituksen hyväksymisestä ja mahdollistista käyttäjäkohtaisista asetuksista sivuston saavutettavuuteen liittyen. Muutoin kyseinen ilmoitus näkyisi jokaisella sivunlataukselle sivuston alareunassa ja käyttäjän pitäisi jokaisella katselukerralla valita haluamansa asetukset uudelleen.

Palvelumme kerää myös tilastotietoa vierailevista käyttäjistä. Tarkoitukseen käytetään Google Analytics -ohjelmistoa, jonka avulla voimme esimerkiski tehdä sivuistamme yhä paremmin toimivan kokonaisuuden.

Sivustolla olevat sosiaalisen median laajennukset (esim. Facebook-osio sivun alareunassa) saattavat kerätä tietoa kävijästä, mikäli hän on kirjautuneena sisään kyseisiin palveluihin.

Käyttämällä sivustoamme hyväksyt tällaisten evästeiden käytön. Voit säätää evästeiden käytön asetetuksia sivuston vasemmasta laidasta löytyvästä navigaatiopalkista.

This website uses cookies so that we can provide you with the best user experience possible. Cookie information is stored in your browser and performs functions such as recognising you when you return to our website and helping our team to understand which sections of the website you find most interesting and useful.

You can adjust all of your cookie settings by navigating the tabs on the left hand side.