Minna Prunnila Etelä-Helsingin kansalaisopiston maisemissa.
Mitä kansalaisopiston rehtori varsinaisesti tekee? Johtaa ihmisiä. Vaikka johtosäännössä lukee, että johtaa taloutta ja toimintaa. Mutta, kas, kaiken takana on ihmisiä. Ja missä ihmisiä, siellä vuorovaikutusta. Mitä tai keitä varten rehtori tekee työtään? Sitä varten johtaa, että kaikki halukkaat voisivat opiskella, oppia ja kehittää itseään kansalaisopistossa.
Ihmisten johtaminen on pääasiassa keskustelua, sopimista, neuvottelua, yhteisten pelisääntöjen laatimista. Välillä ihmettelyä, hermoilua tai hämmentävää hiljaisuutta. Usein syvää yhteisyyttä, hienoja oivalluksia, herkkävireistä oppimista toiselta ja toisista. Vuoropuhelu on niin äärettömän helppoa silloin kun se on helppoa, mutta silloin kun se ei luonnistu ihan itsestään, se vaatii paljon yrityksiä ja tuottaa erehdyksiä. Johtaja ei lakkaa yrittämästä.
Vanhempi kollega sanoi, että opiston laadun tae on nimenomaan ammattitaitoinen ja asiantunteva henkilökunta. Täyttä totta. Minusta ammattitaitoisuus ja asiantuntevuus pitää aina sisällään psyykkisiä ominaisuuksia. Asiantunteva kansalaisopiston rehtori ei voi olla, tai esittää olevansa, vaikeasti lähestyttävä. Ammattitaitoinen kansalaisopiston opettaja ei voi olla innostumaton ja nuiva. Koska jos olisi, on kyllä aika heikoilla vesillä, kun sitten pitäisikin saada kontaktia. Tämä on ehdottomasti kontaktilaji.
Ihminen, joka tekee töitä oppimisen parissa, on yleensä oppimismyönteinen ja kokee myös itsensä oppijaksi. Hän oppii jatkuvasti muilta ja muista. Hän huolehtii omasta osaamisestaan, päivittää tietojaan ja taitojaan. Uteliaasti ja hanakasti. Sillä niin vain aika ajelee ohi ja rapauttaa ammattitaitoa, vaikka kokemus kuinka karttuisi. Työssä oppiminen ei minusta ole tarpeeksi kokonaisvaltaista ammatillisen kehittymisen kannalta. Se on tärkeä lisä, muttei avarra riittävästi, joskus jopa sulkee tärkeitä kanavia. Me sorrumme usein liian yksisilmäisesti korostamaan konkretiaa ja hyötyä, vaikka varsin hyvin tiedämme, että tarvitaan myös teoriaa, tarvitaan pohdiskelua, aikaa ja paikka miettimiselle. Työn tuiskeessa saattaa käydä niin, että ajatukset alkavat toistaa itseään. Sama, jo eläkkeellä oleva kollega sanoi myös: “Mutta breikkiä kyllä kannattaa harkita, sinulla on vielä pitkä matka näille ihanille vapaille vuosille.” Vuodenvaihteessa alkaa opintovapaa. Täältä tullaan, opiskelijaelämä! Kanavista kalkki lähtee, toivottavasti!
Noin kaksi ja puoli vuotta sitten olin Kansalaisopistojen liiton liittokokouksessa pitämässä vaalipuhetta itseni puolesta. Yhden pointtini muistan, loppu on usvaa. Pointtini oli ehkä vähän itseä ja omaa organisaatiota korostava, mutta eivätkös vaalipuheet ole. Se oli, että äänestäkää minua, koska edustan erilaista kansalaisopistoa: pientä helsinkiläistä, ajatelkaapa sitä, ja vielä yksityistä. Ja koska tiedän, mitä se on, kun on välttämätöntä tehdä yhteistyötä joka käänteessä. Pienimmätkin asiat voi tehdä yhdessä, isot kannattaa tehdä yhdessä. Vähän niin kuin pienen Suomen on pakko mennä kolkuttelemaan ovia ja etsittävä kumppaninsa. Lehdistä on saanut viime päivinä lukea, että Suomi ei ole kovinkaan korkealla USAn asialistalla. Ei varmasti niin, mutta jos ei pieni Suomi yksin, niin sitten muiden kanssa. Kumppaneiden kanssa on aina isompi kuin yksin.
Nyt kun hallitusjäsenyyden loppusuora häämöttää, mietin, kuinka rikastuttava kokemus se on. Lomittuu ja linkittyy kenttätyöhön erinomaisesti. Suosittelen lämpimästi vaikuttamista. Ensi kesän liittokokouksessa asettukaa, kansalaisopistoväki, joukoin ehdolle. Se on aktiivista kansalaisuutta, sitä sietää nauttia enemmän kuin lääkäri määrää.
Minna Prunnila
Etelä-Helsingin kansalaisopiston rehtori
KoL:n hallituksen jäsen
Kansalaisopistojen liiton hallituksen jäsenet kirjoittavat ajankohtaisista teemoista, opistojen tulevaisuudesta, työn haasteista ja onnistumisen hetkistä. Kirjoittajat edustavat erilaisia opistoja: suuria ja pieniä, maalaisia ja kaupunkilaisia, pohjoisia ja eteläisiä, itäisiä ja läntisiä, keskisiä unohtamatta!
