kehittyminen

Oppiminen on etuoikeus

Me Omniassa uskomme, että jokaisella on kyky ja halu oppia. Me luotamme siihen, että voimme kestävällä arvopohjalla edistää ihmis- ja asiakeskeistä oppimista erilaisissa ympäristöissä ja tilanteissa. Yhdessä kehittämällä ja oppimalla pärjäämme toimintaympäristön kompleksisissa vaatimuksissa.

Kun peilaan näitä arvolauseita yli 100-vuotiseen vapaan sivistystyön historiaan, jossa kansalais- ja työväenopistot ovat kannatelleet demokratiaa, olleet rakentamassa pohjoismaisia hyvinvointivaltioita ja yhteiskunnallista oppimisen tasa-arvoisuutta, koen paitsi syvää kiitollisuutta menneestä myös luottamusta siihen hyvään, mitä oppiminen ja yhdessä oivaltaminen voivat saada aikaan yksilölle ja yhteisöille. Tänä keväänä Espoon työväenopiston markkinointiviesti asiakkaillemme onkin: Tietoa, taitoja ja osaamista – hyvinvointia sinulle!

Oppiminen on vuorovaikutusta

Suomessa itsensä kehittäminen on perustuslain turvaama oikeus, mikä tarkoittaa, että sinulla ja minulla on oikeus kehittää ja kehittyä ihmisinä. Vapaan sivistystyön laki ohjaa ja antaa oikeuden omaehtoiseen oppimiseen, osallisuuteen ja yhteisöllisyyteen.

Tunnistamme oppiselle ja itsensä kehittämiselle vaateita sekä välinearvoja. Niitä ovat muun muassa työmarkkinakelpoisuuden ylläpito, työllistymisen varmistaminen, terveelliset elämäntavat, jatkuvan oppimisen vaatimukset, teknologisessa muutoksessa ajan tasalla pysyminen jne. Mutta jos katsoo lempeästi itseensä, niin vapaa sivistystyö antaa luvan ja mahdollisuuden pysähtyä itsen äärelle, nähdä toisin ja uskoa parempaan. Yhdessä oppiminen antaa toivoa ja kokemuksen osallisuudesta ihmisinä – sinuna ja minuna, luoden merkityksiä yksilöinä osana oppimisyhteisöä.

Nyt jos koskaan tarvitsemme yhteistä ymmärrystä, toistemme kunnioitusta, erilaisuuden hyväksymistä ja rohkeutta kohdata. Koska tieto on näppäimen painalluksen päässä, se muutos, mikä tarvitaan, on datan ja tiedon muuttuminen ymmärrykseksi, merkitykseksi, tietoisuudeksi, elämätavaksi ja sen mukaisiksi teoiksi (Kaisa Lindström: Ilo oppia ja opettaa – vapaan sivistystyön puhurit ja myötätuulet artikkelijulkaisu s. 22).

Oppiminen vahvistaa ihmisarvoa ja tuo merkityksellisyyttä elämään

Meillä vapaassa sivistystyössä kestävän tulevaisuuden arvot on kirjoitettu sisään koulutustehtäväämme. Vapaassa sivistystyössä kansan sivistyksen eetoksen rinnalle nousee ekososiaalisen sivistyksen tavoitteet, jotka antavat mielen ja merkityksen oppimiselle sekä ymmärryksen siitä, että ihminen on riippuvainen luonnosta ja muista ihmisistä. Ekososiaalinen sivistys auttaa meitä arjessamme ottamaan huomioon ekologiset ja sosiaaliset näkökulmat. Jokaisella kurssilla voimme yhdessä opetella ajattelemisen taitoja moniäänisesti ja toisia kunnioittaen. Vahvistumme yhteisössä. Vahvistamme kuulumista yhteisöön.

Teksti: Toimialarehtori Anna-Maija Iskanius, OMNIA, Espoon työväenopisto

Elämän onnea ja onnistumisia ei jaeta yhteismitallisesti. Mitä erinäisimpiä kompastuskiviä osuu itse kunkin kohdalle, välillä isompia ja välillä pienempiä. Joillekin ne ovat ajoittaisia, joku kokee lähes koko ajan olemassaolonsa haasteiden viidakoksi. Kunkin kokemus niistä on oma ja itselle oikea. Toki aiemmat kokemukset ja asenne ovat ratkaisevassa roolissa sen määrittymisessä, miltä elämä tuntuu. Miten pitkälle asenne sitten on valintakysymys? Entä onko muiden ihmisten; läheisten, viranomaisten, tukevien tahojen tai opinahjojen asenteella väliä? Miten me muut voimme auttaa toivonsa menettäneitä eteenpäin ja löytämään mielekkyyttä elämäänsä?

Olen idealisti ihmisen kasvun, oppimisen ja kehittymisen suhteen, suorastaan loputon kasvatusoptimisti. Ajattelen, että koskaan ei ole liian myöhäistä tai toivotonta oppia uutta tai aloittaa alusta. Ehkä osin tästä syystä huomaan joutuvani varsin usein keskusteluihin ”kasvatuskyynikoiden”, elämänsä edistymiseen pettyneiden tai olosuhteita syyttävien kanssa. Olen joutunut tutkailemaan, mikä saa minut pysymään kannassani tässä asiassa ja kiinnostumaan joka päivä uudelleen oppimisen ja kehittymisen ihmeestä.

Olen kulkenut työssäni ja elämässäni jo varsin pitkän matkan erilaisissa kasvun, oppimisen ja kehittymisen tehtävissä (varhaiskasvatuksesta aikuiskasvatukseen ja lähes kaikkea siltä väliltä) niin opettajana kuin hallinnollisena virkamiehenäkin. Motivaationi ydinajatuksena on kaikissa tehtävissä ollut se, että kutsumukseni on olla mahdollisuuksien luoja. Jokaisella ihmisellä on perusoikeus oppimisen iloon ja ihmisenä kasvamiseen. Nämä ovat myös ihmisyyden, itsetuntemuksen ja itseluottamuksen peruspilareita.

Haluaisinkin kääntää tutun sanonnan ”pessimisti ei pety” kansansivistyksen kielelle: ”Optimisti oppii ja onnistuu aina.” Siinä on kyse lähinnä oikeanlaisesta ja mahdollisimman henkilökohtaisesta tavoitteen asettelusta. Ei siis ylhäältä asetetuista oppimisen päämääristä, sillä ne eivät useinkaan tue ihmistä silloin, kun luottamus omaan osaamiseen, oppimiseen, kehittymiseen tai elämän merkityksellisyyteen, jopa itse elämäänkin on kadoksissa. Tämä tulee näkyä myös viestinnässä. Hyvä alku asennemuutokselle onkin se, että esim. Jotpan kielessä ”erityisen haasteellisista ryhmistä” on tullut ”erityisen tervetulleita ryhmiä”.

Jos joskus on menettänyt uskonsa omaan kehittymiseen tai oppimiseen, sen ei tarvitse – eikä se saa – olla pysyvä olotila. Kansakuntamme on pullollaan varhaisiässä ja koulussakin saatuja oppimistraumoja, jotka ovat jo pahimmassa tapauksessa kroonistuneet pysyviksi asenteiksi. Niinpä toivottomuuden ilmapiiri ja näköalattomuus tuntuvat olevan tarttuva vitsaus, mitä ’kahtiajakautuva’ nykyaikamme helposti ruokkii. Kansalaisopistot taistelevat konkreettisesti näiden kokemusten purkamiseksi, antavat ihmisille uusia mahdollisuuksia tulla nähdyksi, kuulluksi ja kokeneeksi, että minulla on väliä, minulla on tarkoitus, minulla on edellytyksiä parempaan elämään, kehittymiseenkin – omin ja omankokoisin askelin.

Meidän kansansivistäjien ei tule luovuttaa ikinä toivottomuudenkaan edessä. Meidän on luotettava siihen, että keksimme kyllä kuhunkin aikaan, paikkaan ja tapaukseen sopivat keinot saavuttaa luottamus niiltäkin ihmisiltä, jotka ovat sen monesti menettäneet ja jotka eivät vielä osaa omaehtoisesti toimintaamme hakeutua. Uusi aika vaatii uudet konstit, tuleva edellyttää tulevaisuuden taitoja. Esimerkiksi taitoa asettua kaikilla aisteilla vielä opintoryhmistämme puuttuvienkin ihmisten asemaan. Tarvitsemme aikaa, tilaa ja voimia sen pohtimiseen, miten parhaiten poistamme osallistumisen esteitä ja millä tunnekanavilla voimme erilaiset ihmiset, potentiaaliset asiakkaamme, kohdata.

On tehtävä lujasti optimismin tartuttamistyötä erityisesti siellä, missä sitä ei juuri ole ja annettava kaikille mahdollisuus valita juuri se optimistinen asenne negatiivisen tilalle tai edes rinnalle. Pienestä alusta se iso kipinäkin syttyy.

Olkoon uusi vuosi toteutuvien mahdollisuuksien ja tulevaisuuden taitojen vuosi ihan jokaiselle!

Teksti: Maija-Liisa Gröhn, Tampereen seudun työväenopiston rehtori
Kuva: Hannu Rinne