käsityökurssit

Kun opetus tapahtuu opiskelijan vapaa-ajalla, kuten yleensä kansalaisopistoissa, on opetuksen oltava niin houkuttelevaa, kiinnostavaa ja opiskelijaa kehittävää, että se peittoaa sohvannurkan ja elokuvat. Onneksi näin usein käy, mutta se mitä kurssille lähteminen vaatii, jää usein sanoittamatta.

Tarkastelen asiaa oman lempilapseni käsityön näkökulmasta. Mistä on hyvä kansalaisopiston käsityönopetus tehty?

• Kaiken pohjana on hyvä suunnittelutyö: kurssin aihe ja nimi ovat kiinnostavat sekä aikaan ja opiston linjaan sopivat. Opiskelijat innostuvat ja kiinnostuvat kurssikuvauksesta, joka antaa tiedon opintojen tavoitteista ja rakenteesta.
• Opetuksessa on sopivassa määrin teoriaa, käytännön tekemistä, uuden oivaltamista ja luovuuden vapaaksi päästämistä.
• Opettaja on tehnyt tuntisuunnitelmat opintojen etenemisestä ja on aiheesta innostunut ja kiinnostunut. Parhaimmillaan opiskelijat saavat kurssisuunnitelman itselleen, jolloin struktuuri tukee kurssin etenemistä ja erilaisten oppijoiden oppimista.
• Opettaja johtaa opetusta ja organisoi ajan käyttöä kurssilla. Hän huolehtii, että jokainen tulee kuulluksi ja nähdyksi. Ryhmäopetuksen haasteena on, että hiljaisimmat saattavat jäädä huomiotta. Siksi toimin kuin ensiaputilanteessa: se, joka on äänekkäin, pärjää vielä hetken.

Kansalaisopistossa käsityön opetuksen suunnittelusta ja kokonaisuudesta vastaa yleensä päätoiminen käsityönopettaja, suunnittelija tai koulutuspäällikkö. Vastuuhenkilö linjaa, millaista koulutusta tarjotaan ja mihin painotetaan. Usein tarjonnasta löytyy monenlaista: historiallisesti ja kulttuurisesti merkittäviä perinnetaitoja, katsauksia uuteen ja trendikkääseen sekä kursseja, jotka ylläpitävät puutöiden ja ompelun kaltaisia peruskäsityötaitoja.

Kansalaisopiston käsityönopetus on erityislaatuinen, erityisosaamista vaativa tehtävä. Opettajan on suhtauduttava työhönsä intohimoisesti ja pidettävä katseensa valppaana niin töissä kuin vapaa-ajallakin. Missä tahansa voi nimittäin piillä se seuraava iso trendi tai historiallinen herääminen, joka saa käsityöihmisten sormet syyhyämään. Omasta ammatillisesta kehittymisestä on syytä pitää huolta, sillä käsityö elää ajassa ja muuttuu jatkuvasti.

Kansalaisopiston asiakaskunta on hyvin heterogeenistä; ikähaitari käsityökurssilla voi hyvin olla 16 ikävuodesta 90 ikävuoteen. Osaamisessa ja oppimisessa on paljon eroja, ja usein jokaisella kurssille tulevalla on aivan omat yksilölliset tarpeensa. Siksi ei olekaan mikään normi, että kursseilla tehtäisiin samaan tahtiin samaa työtä, vaan opettajan tulee olla valveutunut ja osaava kaikenlaisiin kysymyksiin ja opastuksiin. Vaikka nykyään ei enää vaaditakaan, että opettaja osaa kaiken, on opettajan kuitenkin osattava ohjata avun luo.

Tällä hetkellä kansalaisopiston käsityönopetus elää mielenkiintoista vaihetta, kun opintopisteytetyt kurssit ovat tulleet mukaan tarjontaan. Tämä tekee kurssien ja opetuksen tarjoamisesta esimerkiksi lukioihin selkeämpää ja helpompaa. Lukiodiplomia edeltäviksi opinnoiksi voi hyvin ajatella yhteistyökursseja kansalaisopistojen kanssa, ja kun yhteistyö ja opintosuunnitelmat saadaan kuntoon, voidaan pohtia koko lukiodiplomin mahdollistamista kansalaisopiston tuella pienempiinkin lukioihin.

Läpi elämän kansalaisopistot kulkevat rinnalla, mahdollistaen elinikäisen oppimisen. Käsitöissä riittää aina uutta opittavaa, koskaan ei ole valmis. Tervetuloa mukaan kursseille!

Teksti: Annamari Pyöriä

Kirjoittaja on koulutuspäällikkö Nurmijärven Opistossa, ehdolla vuoden 2025 käsityönopettajaksi.

Tässä vaiheessa syksyä saamme opistoissa jo jonkinlaisen kuvan siitä, mitkä kurssit toteutuvat ja mitkä eivät. Kurssien suunnittelu alkaa jo aikaisin keväällä, jolloin opettajalla pitäisi olla kädessään jonkinmoinen kristallipallo, josta näkisi tulevan lukuvuoden: sen mitä maailmalla tapahtuu, miten ihmiset ottavat mitkäkin kurssit vastaan ja uskaltavatko he ylipäätään vielä edes kursseille lähteä.

Olemme keväällä tuntosarvet pystyssä pohtiessamme, millainen kurssi ensi syksynä tai talvena vetoaisi opiskelijoihin ja miten saisimme jonkin uuden mielenkiintoisen kurssin alkamaan. Onko kyseessä kenties jokin uusi tai vanha tekniikka, joka nousee taas pinnalle? Tai mikä kurssi kannattaisi ehkä poistaa valikoimasta tai laittaa hetkeksi pienelle tauolle?

Syyslomien aikaan saamme jo ensimmäisiä merkkejä siitä, miten kevään suunnitelmat ovat onnistuneet, vaikka kaikki syksyn kurssit eivät ole vielä alkaneetkaan. Olen pannut ilolla merkille, että varsinkin koko lukuvuoden kestävät kurssit ovat käynnistyneet tänä syksynä hienosti. Kursseilla ei ole vielä ihan yhtä paljon väkeä kuin ennen koronaa, mutta nyt ollaan taas hyvässä vauhdissa. On ollut myös ilo huomata – ainakin täällä omassa opistossani – että käsityön kursseille on ilmoittautunut myös ihan uusia opiskelijoita: niitä, jotka eivät ole koskaan käyneet millään opiston kursseilla.

Juuri viime viikolla kuulin yhden aikuisopiskelijani sanovan, että tämä on hänen ensimmäinen kansalaisopiston kurssinsa, mutta ei varmastikaan viimeinen. Toinen opiskelija taas totesi, että tämä on hänen kolmas kertansa tällä samalla kurssilla. Hän sanoi oppivansa kurssilla aina jotakin uutta ja tulevansa seuraavallekin kurssille, jos sellainen järjestetään. Ja opin muuten minäkin taas uutta oppilaaltani tasosaumureiden langoituksesta, kun opetin viime viikonloppuna ompelua lyhytkurssilla!

Kurssit ovat tärkeitä hetkiä opiskelijalle monella tapaa. Tekemisen ja taitojen oppimisen lisäksi kursseilla keskustellaan päivän polttavista asioista, olivat ne sitten paikallisia tai maailmanlaajuisia. Monet, varsinkin nuoret äidit, haluavat myös omaa aikaa ja hyvät tilat harrastuksilleen. Osa opiskelijoista tulee taas kurssille tapaamaan toisia ihmisiä ja vaihtamaan kuulumisia käsitöiden tekemisen lomassa. Välillä keskustellaan hyvinkin henkilökohtaisista asioista ja eletään yhdessä jokaisen kurssilaisen rinnalla, ilossa ja surussa.

Opistot tekevät tärkeää työtä järjestäessään erilaisia kursseja kaikenikäisille opiskelijoille. Ja vaikka meillä ei kädessä sitä kristallipalloa olekaan, yritämme kurssien suunnittelussa aina ajatella alueen ihmisiä ja heidän toiveitaan ja tarpeitaan. Kansalaisopiston kurssit ovat tärkeä voimavara monelle ihmiselle ja iso osa heidän hyvinvointiaan.

Näinä aikoina opistoissa vietetään syyslomaa, joten voin täydellä sydämellä toivottaa rentouttavaa syyslomaa opiskelijoille ja opistoväelle!

Teksti ja kuva: Tuija Juppo, tekstiilityön opettaja, Lapuan kansalaisopisto ja taidekoulu

Olen viime aikoina huomannut pysähtyväni miettimään alkuperäisen opetusalani, tekstiilitöiden, opetuksen tilaa 2010-luvun Suomessa. Olen huolissani kädentaitojen osaamisen tulevaisuudesta. Kun valmistuin käsityönopettajaksi Helsingin yliopistosta 80-luvun lopussa, tilanne oli toinen. Kädentaidot olivat vielä tuolloin arvossaan niin peruskouluissa kuin kansalaisopistoissakin. Töitä riitti melko hyvin opettajille kummallakin sektorilla.

90-luku toi mukanaan niin huonoja kuin hyviä muutoksia kädentaitojen opetuksen näkökulmasta. Peruskoulun tuntijakouudistusten seurauksena alkoivat taide- ja taitoaineiden opetustuntimäärät supistua. Lisäksi aineenopettajien työt siirtyivät pääosin luokanopettajille alakoulun puolella. Muutosten seurauksena aineenopettajilta vähenivät työt rajusti.

Laki taiteen perusopetuksesta astui voimaan vuonna 1992. Kun koulujen kerhotunnit alkoivat laman tultua kadota, kansalaisopistot pystyivät paikkaamaan tuota aukkoa taiteen perusopetuksen keinoin muun muassa perustamalla lasten ja nuorten kuvataide- ja käsityökouluja. Taiteen perusopetus tarjosi myös työtä opettajille.

Nyt elämme kuitenkin todellisuudessa, että meillä ei ole kohta enää käsityönopettajia, jotka hallitsisivat monipuolisesti eri tekniikoita ja niiden opettamista. Perusopetuksen tarpeisiin koulutetaan nykyisin vähintään kahta ainetta opettavia taitoaineiden opettajia, jolloin yhden opetusaineen opiskelu jää väistämättä kevyemmäksi. Sitä mukaan kuin laajemman koulutuksen saanut opettajapolvi lähtee eläkkeelle, tiedot ja taidot uhkaavat kadota mukana. Mistä kansalaisopistot pian löytävät osaavia käsityönopettajia?

Kahden vuosikymmenen työhistoriani aikana olen kuullut toisinaan vähättelevään sävyyn puhuttavan kansalaisopistojen käsityökursseista. Niiden tarpeellisuutta on jopa kyseenalaistettu. Jos me näin aliarvioimme oman kulttuurimme rikkautta ja annamme monipuolisen osaamisen painua kokonaan unohduksiin, onko se viisasta ajattelua? Mielestäni asenne kertoo lyhytnäköisyydestä ja kestävän kehityksen periaatteiden unohtamisesta. Kansalaisopistot toimivat nykyisessä tilanteessa jopa kansallisen ja paikallisen kulttuuriperinnön pelastajina, jotta meille ei kävisi kuten Italiassa? Ystäväni kirjoitti, että maassa eivät osaa tehdä edes peruskäsitöitä kuten ompelua ja neulomista muut kuin isovanhempien ikäpolvi. Kädentaitoja ei opeteta missään. Näinkö haluamme, että tapahtuu myös Suomessa? Käsillä tekemisen taito katoaa.

Onneksi Suomessa ja muuallakin Euroopassa on syntynyt ainakin nuorten aikuisten keskuudessa spontaanisti erilaisia vapaita ryhmiä eri käsityötekniikoiden ympärille. Harrastajat tapaavat toisiaan sekä sosiaalisessa mediassa että kasvotusten. Olemmeko opistoissa tukemassa tätä ilmiötä ja kannustamassa sen laajenemista? Osaammeko houkutella uusia harrastajia kädentaitojen luovaan maailmaan? Kansalais- ja työväenopistoilla on vielä toistaiseksi käsityökulttuurin säilyttämisen avaimet käsissään. Ymmärrämme käsillä tekemisen arvon ja haluamme jättää tämän rikkaan kulttuuriperinnön tulevillekin sukupolville.

Kun kuuntelen, mitä oman opistomme kädentaitojen ja taideaineiden opettajat sanovat lasten rauhattomuuden lisääntymisestä, niin sitä tärkeämpänä näen kaiken kiireen vastapainona opettaa lapsia ja aikuisiakin rauhoittumaan pitempikestoisen luovan prosessin äärellä. Joku viisas on joskus sanonut, että kädet, joilla on järkevää tekemistä, eivät tee järjetöntä.

Anita Heino
Siilinjärven kansalaisopiston rehtori
KoL:n hallituksen jäsen

Kansalaisopistojen liiton hallituksen jäsenet kirjoittavat ajankohtaisista teemoista, opistojen tulevaisuudesta, työn haasteista ja onnistumisen hetkistä. Kirjoittajat edustavat erilaisia opistoja: suuria ja pieniä, maalaisia ja kaupunkilaisia, pohjoisia ja eteläisiä, itäisiä ja läntisiä, keskisiä unohtamatta!