Anita Heino

Tiedote. Julkaistu: 25.09.2020, 17:26
Kansalaisopistojen liitto KoL

Kansalaisopistojen liiton liittokokous on valinnut 25.9.2020 hallituksen seuraavalle kolmivuotiskaudelle. Vuosina 2020–2023 liiton puheenjohtajana toimii Vaasan kaupungin opistojen johtava rehtori Sannasirkku Autio (henkilökohtainen varajäsen Seinäjoen kansalaisopiston rehtori Maija-Liisa Gröhn).

Liiton 1. varapuheenjohtajaksi valittiin Oulu-opiston rehtori Outi Lohi (henkilökohtainen varajäsen Jokihelmen opiston rehtori Anu Hultqvist) ja 2. varapuheenjohtajaksi Siilinjärven kansalaisopiston rehtori Anita Heino (henkilökohtainen varajäsen Kuopion kansalaisopiston rehtori Kirsti Turunen).

Puheenjohtajiston lisäksi liittokokous valitsi hallitukseen kahdeksan jäsentä:

koulutuspäällikkö Tuula Alanko, Espoon työväenopisto / Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia
(henkilökohtainen varajäsen toimialarehtori Anna-Maija Iskanius, Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia

rehtori Tarja Hooli, Tornion kansalaisopisto
(henkilökohtainen varajäsen rehtori Pasi Tanninen, Revontuli-Opisto)

rehtori Leea Keto, Järvilakeuden kansalaisopisto
(henkilökohtainen varajäsen tekstiilityön aineiden opettaja Tuija Juppo, Lapuan kansalaisopisto)

rehtori Sini-Mari Lepistö, Sastamalan Opisto
(henkilökohtainen varajäsen rehtori Päivi Rosnell, Pietarsaaren suomenkielinen työväenopisto

rehtori Pilvi Mansikkamäki, Ahjolan kansalaisopisto
(henkilökohtainen varajäsen rehtori Sirkka Suomi, Heinolan kansalaisopisto)

rehtori Anne Partanen, Järvi-Saimaan kansalaisopisto
(henkilökohtainen varajäsen vs. rehtori Outi Krohns, Joensuun seudun kansalaisopisto)

rehtori Roger Renman, Kauniaisten kansalaisopisto / Grankulla medborgarinstitut
(henkilökohtainen varajäsen rehtori Minna Prunnila, Etelä-Helsingin kansalaisopisto)

rehtori Petri Vahtera, Vantaan aikuisopisto / Vanda vuxenutbildningsinstitut
(henkilökohtainen varajäsen rehtori Mika Hagelin, Järvenpään Opisto)

Suomi on suurten muutosten edessä: digitalisaatio ja globalisaatio muokkaavat yhteiskuntaamme ja työelämäämme samalla kun väestö ikääntyy. Kansalaisopistoilla onkin tulevaisuudessa yhä suurempi rooli niin ihmisten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemisessa kuin arkeen ja työelämään liittyvän osaamisen päivittämisessä.

“Suomen kilpailukyky ja hyvinvointi rakentuvat osaamiselle. Uusien tietojen, taitojen ja valmiuksien omaksumisen tulee olla mahdollista kaikille läpi elämän iästä, koulutustaustasta, varallisuudesta, asuinpaikasta ja yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta. Koko maan kattava kansalaisopistojen verkosto on valmis jatkamaan työtä tämän tavoitteen eteen”, linjaa jatkokaudelle valittu Kansalaisopistojen liiton puheenjohtaja Sannasirkku Autio.

Kansalaisopistojen liiton liittokokous järjestettiin Hämeenlinnassa 25.9.2020. Kansalaisopistojen liitto KoL – Medborgarinstitutens förbund MiF ry on valtakunnallinen edunvalvontajärjestö, joka kehittää ja vahvistaa kansalaisopistojen asemaa suomalaisessa aikuiskoulutusjärjestelmässä. Suomessa on yhteensä 178 kansalaisopistoa, joiden kursseille voi osallistua kuka tahansa. Kansalaisopistot toimivat jokaisen kunnan alueella ja kursseille osallistuu vuosittain yli 600 000 opiskelijaa, mikä tekee kansalaisopistosta Suomen suurimman oppilaitosmuodon.

Lisätiedot:

Puheenjohtaja Sannasirkku Autio
p. 0400 299 826, sannasirkku.autio@edu.vaasa.fi

Toiminnanjohtaja Jaana Nuottanen
p. 040 741 0641, jaana.nuottanen@kansalaisopistojenliitto.fi

Kansalaisopistojen liitto KoL – Medborgarinstitutens förbund Mif ry

Kuvassa  vasemmalta oikealle: Pilvi Mansikkamäki, Tuula Alanko, Tarja Hooli, Sannasirkku Autio (puheenjohtaja), Petri Vahtera, Leea Keto, Outi Lohi (1. varapuheenjohtaja) ja Sini-Mari Lepistö. Kuvasta puuttuvat Anita Heino (2. varapuheenjohtaja), Anne Partanen ja Roger Renman. 

Rehtori Anita Heino digimenossa mukana

Näin opistojen syyskauden alkupuolella olen pysähtynyt miettimään sitä, pysyykö kansalaisopisto oikeasti ajan hermolla ja tavoittaako se potentiaalisia opiskelijoita toiminta-alueellaan. Jos jokin kurssi ei käynnisty, johtuuko se väärästä kurssitarjonnasta vai sittenkin vain huonosta markkinoinnista.

Kun opiston toiminta-alueena on vähintään sadantuhannen asukkaan kaupunki, kurssit täyttyvät todennäköisesti nopeasti, sillä kysyntä lienee lähes aina suurempi kuin tarjonta. Jos toimintaympäristönä on ns. taantuva kunta, kansalaisopisto on jo todennäköisesti vakiinnuttanut asemansa kuntalaisten tärkeänä harrastus- ja opiskelupaikkana. Uskollinen ja tuttu opiskelijakunta jatkaa vuodesta toiseen.

Oma toimintaympäristöni eroaa näistä kummastakin. Kunnassa on voimakas muuttoliike molempiin suuntiin. Se näkyy opistossamme siten, että joka vuosi 20–30 % opiskelijoista vaihtuu. Opiston on etsittävä, tavoitettava ja valloitettava nämä uudet kuntalaiset opiskelijoikseen joka vuosi. Ei ihan helppo tehtävä, varsinkaan kun oikean median löytäminen on nykyisin äärimmäisen haasteellista. Tietoa ja mainoksia vyöryy ihmisille ja hukuttaa alleen kuin tulva-aalto. Meiltä vaaditaan opiskelijoiden profilointia, jotta osaamme käyttää oikeaa välinettä ja markkinointitapaa kullekin kohderyhmälle. Mutta miten ja millaisilla välineillä löydämme niitä, jotka eivät vielä edes tajua kaipaavansa elämäänsä kansalaisopistoa? Miten pienellä budjetilla ja melko vähäisellä henkilökunnalla toimiva kansalaisopisto erottautuu ja saa uudet kuntalaiset houkuteltua kursseille?

En osaa antaa vielä tyhjentäviä vastauksia kaikkiin kysymyksiin, mutta joitakin markkinointi-ideoita pidän kuitenkin nerokkaina. Esimerkiksi yhteistyökumppanimme Snellman-kesäyliopisto on palkannut kurssisurffarin, joka kiertää eri kursseilla ja jakaa kokemuksiaan blogissaan. Suostuisiko joku kirjoitus- ja kuvaustaitoinen tekemään vastaavaa työtä kansalaisopistossa ilmaisten kurssien palkalla?

Miten kansalaisopisto hyödyntää nettisivujaan? Ovatko sivut ajan tasalla ja houkuttelevat? Kuopion kansalaisopiston Peda.net -sivuilla on niin herkullisia kuvia ja hauskaa tekstiä kotitalouskursseista, että kursseille tekee mieli osallistua välittömästi. Hienoa kerrassaan.

Oppilaat ja opettajat voisivat ryhtyä käyttämään myös Instagramia näyttääkseen kuvia siitä, mitä kursseilla tehdään. Kuvia voi tietysti jakaa myös Facebookissa, kuten tekee hienosti oman opistoni kotitalousopettaja. Facebookiin voi ladata myös live-kuvaa ja videoita. Ihmiset käyttävät nykyisin niin paljon sosiaalista mediaa arjessaan, että tuskin opistoilla on enää varaa jäädä sen ulkopuolelle.

Some ja digimaailma alkavat koskettaa vähitellen jokaista kansalaisopiston työntekijää.  Kansalaisopistoon opettajaksi haluavan täytyy alkaa totuttautua ajatukseen, että jokainen kurssi on myytävä houkuttelevalla tekstillä ja näyttävillä kuvilla netissä. Lyhyt kurssikuvaus opinto-oppaassa ei enää riitä. Kotisivuille ja someen tarvitaan kuva-materiaalia tai videoklippejä, joissa ihmiset toimivat ja jotka pysäyttävät ja herättävät katsojan mielenkiinnon. Kutsutaanko tätä digimarkkinoitumiseksi?

Toinen opettajien ajan tasalla pysymisen kysymykseni liittyy verkko-opetukseen. Vaikka uskonkin, että lähiopetus säilyy kansalaisopistojen pääopetusmuotona, ei kenenkään opettajan pitäisi sen varjolla kieltäytyä opettelemasta verkko-opetuksen työkaluja ja menetelmiä. Verkko-opetuksella voimme tavoittaa mukaan niitä, jotka eivät muutoin kursseillemme pääsisi. Tämä lisää tasa-arvoisuutta ja laajentaa opiskelijakuntaamme. Pysytään siis ajassa mukana. Digittämisiin!

Terveisin

Anita Heino
Siilinjärven kansalaisopiston rehtori ja KoL:n hallituksen jäsen

Kuva: Tarja Jaakkkola

Kansalaisopistojen liiton hallituksen jäsenet kirjoittavat ajankohtaisista teemoista, opistojen tulevaisuudesta, työn haasteista ja onnistumisen hetkistä. Kirjoittajat edustavat erilaisia opistoja: suuria ja pieniä, maalaisia ja kaupunkilaisia, pohjoisia ja eteläisiä, itäisiä ja läntisiä, keskisiä unohtamatta!

KoL:n hallitus varajäsenineen koolla kesäkuussa 2015

Tähän alkuun haluan kiittää kaikkia Tammiseminaarin järjestelyihin osallistuneita niin KoL:n toimistolla kuin Raumallakin. Päivät onnistuivat mielestäni nappiin. Huikean kaksipäiväisen tykityksen jälkeen sormet syyhyävät päästä siirtämään seminaarin antia omaan työhön.

Päivien aikana pohdin ankarasti, mistä tällä kertaa kirjoittaisin omalla blogivuorollani. Tuntui, etten millään saa ajatusta juoksemaan. Mielessä pyöri aiheita turvapaikanhakijoista kansalaisopistojen tulevaisuuteen. Päädyin kuitenkin kertomaan kokemuksiani työskentelystä Kansalaisopistojen liiton hallituksessa. Haluan kannustaa uusia henkilöitä asettumaan seuraavassa liittokokouksessa ehdolle. Kuluva kausi saattaa olla omalta kohdaltani viimeinen. On uusien vuoro astua kehään.

Olen hallituksessa kolmatta kautta. Ensimmäinen valintani tapahtui v. 2009 legendaarisessa Helsingin liittokokouksessa, jossa ehdokkaita esitettiin hallitukseen niin niukasti, ettei äänestystä tarvittu lainkaan. Vaikka en tuolloin ollut ollenkaan valmistautunut hallitustyöskentelyyn, muodostui hyvin pian käsitys tärkeimmistä tavoitteista, joihin liittomme tulisi pyrkiä. Ensimmäinen oli yhteinen yksikköhinta ja toinen vapaan sivistystyön kattojärjestöjen toiminnan tiivistäminen.

Ensimmäinen tavoite on tullut vihdoin maaliinsa, vaikka ensimmäinen yritys sen toteuttamisessa kaatui mm. valmistelutyöryhmien aikatauluongelmiin. Erityisen tyytyväinen olen siihen, että uudessa vos-tuntien määrittelytavassa on otettu huomioon niitä tekijöitä, kuten väestömuutos ja työttömät, joita näin tärkeinä. Muutosten aikaan saamiseen tarvitaan siis kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä.

Vapaan sivistystyön eri kattojärjestöt eivät sen sijaan ole kyenneet vielä yhdistymään, vaikka osa toimijoista jo samoissa tiloissa toimiikin. Edistysaskel se on tietysti sekin. Lähivuodet näyttävät, kypsyykö tahtotila tähän.

Heti hallitustyöskentelyni alkutaipaleella sain olla myös valitsemassa liitolle uutta toiminnanjohtajaa. Hallitus etsi edunvalvonnastamme huolehtimaan sellaista henkilöä, jolla olisi eduskuntaan yhteyksiä ja jolla olisi muutoinkin hyvät verkostot. Nyt kohta seitsemän vuoden jälkeen voin todeta, ettemme olisi paremmin osanneet valintaa tehdä. Kansalaisopisto-tietoisuus on tärkeimmissä sidosryhmissämme noussut mielestäni aivan uudelle tasolle. Jaana on tehnyt hallitus tukenaan loistavaa työtä.

Vuosien varrella liitto on antanut valtavan määrän lausuntoja ja kannanottoja tai ollut muutoin kuultavana. On ollut hienoa huomata, että meitä on haluttu kuulla. Toiminnanjohtaja, puheenjohtajisto tai hallituksen jäsenet ovat osallistuneet moniin työryhmiin ja kokouksiin edustamassa kansalaisopistokenttää. Noin seitsemän kertaa vuodessa kokoontuva hallitus jakaa tapaamisissaan kokousten välillä olleiden tilaisuuksien kuulumiset, ottaa kantaa edunvalvonnallisiin asioihin, sopii edustajat eri työryhmiin ja hyväksyy mm. opistojen liittymis- ja eroamisilmoitukset.

Monia varmaan kiinnostaa, millainen työskentelyilmapiiri KoL:n hallituksessa on. Kaikkien kolmen hallituksen ilmapiiriä voi kuvailla avoimeksi, keskustelevaksi, erilaisia näkemyksiä kunnioittavaksi ja ratkaisu- ja päätöskykyiseksi, vaikka tulemme hyvin erikokoisista opistoista ja eripuolilta Suomea. Kokouksissamme kukoistaa myös lämmin huumori. Vaikka aluksi tuntui hämmentävältä esityslistojen suuret asiamäärät, niin loppujen lopuksi kokonaisuuksiin ja niiden taustoihin pääsee nopeasti kärryille.

Voin siis lämpimästi suositella hallitustyöskentelyä kaikille niille, jotka haluavat näköalapaikan kansalaisopistomaailmaan ja laajemminkin ja jotka kokevat vapaan sivistystyön ja sen säilyttämisen tärkeänä osana suomalaista yhteiskuntaa ja sen hyvinvointia.

Anita Heino
Siilinjärven kansalaisopiston rehtori
KoL:n hallituksen jäsen

Kansalaisopistojen liiton hallituksen jäsenet kirjoittavat ajankohtaisista teemoista, opistojen tulevaisuudesta, työn haasteista ja onnistumisen hetkistä. Kirjoittajat edustavat erilaisia opistoja: suuria ja pieniä, maalaisia ja kaupunkilaisia, pohjoisia ja eteläisiä, itäisiä ja läntisiä, keskisiä unohtamatta!

Olen viime aikoina huomannut pysähtyväni miettimään alkuperäisen opetusalani, tekstiilitöiden, opetuksen tilaa 2010-luvun Suomessa. Olen huolissani kädentaitojen osaamisen tulevaisuudesta. Kun valmistuin käsityönopettajaksi Helsingin yliopistosta 80-luvun lopussa, tilanne oli toinen. Kädentaidot olivat vielä tuolloin arvossaan niin peruskouluissa kuin kansalaisopistoissakin. Töitä riitti melko hyvin opettajille kummallakin sektorilla.

90-luku toi mukanaan niin huonoja kuin hyviä muutoksia kädentaitojen opetuksen näkökulmasta. Peruskoulun tuntijakouudistusten seurauksena alkoivat taide- ja taitoaineiden opetustuntimäärät supistua. Lisäksi aineenopettajien työt siirtyivät pääosin luokanopettajille alakoulun puolella. Muutosten seurauksena aineenopettajilta vähenivät työt rajusti.

Laki taiteen perusopetuksesta astui voimaan vuonna 1992. Kun koulujen kerhotunnit alkoivat laman tultua kadota, kansalaisopistot pystyivät paikkaamaan tuota aukkoa taiteen perusopetuksen keinoin muun muassa perustamalla lasten ja nuorten kuvataide- ja käsityökouluja. Taiteen perusopetus tarjosi myös työtä opettajille.

Nyt elämme kuitenkin todellisuudessa, että meillä ei ole kohta enää käsityönopettajia, jotka hallitsisivat monipuolisesti eri tekniikoita ja niiden opettamista. Perusopetuksen tarpeisiin koulutetaan nykyisin vähintään kahta ainetta opettavia taitoaineiden opettajia, jolloin yhden opetusaineen opiskelu jää väistämättä kevyemmäksi. Sitä mukaan kuin laajemman koulutuksen saanut opettajapolvi lähtee eläkkeelle, tiedot ja taidot uhkaavat kadota mukana. Mistä kansalaisopistot pian löytävät osaavia käsityönopettajia?

Kahden vuosikymmenen työhistoriani aikana olen kuullut toisinaan vähättelevään sävyyn puhuttavan kansalaisopistojen käsityökursseista. Niiden tarpeellisuutta on jopa kyseenalaistettu. Jos me näin aliarvioimme oman kulttuurimme rikkautta ja annamme monipuolisen osaamisen painua kokonaan unohduksiin, onko se viisasta ajattelua? Mielestäni asenne kertoo lyhytnäköisyydestä ja kestävän kehityksen periaatteiden unohtamisesta. Kansalaisopistot toimivat nykyisessä tilanteessa jopa kansallisen ja paikallisen kulttuuriperinnön pelastajina, jotta meille ei kävisi kuten Italiassa? Ystäväni kirjoitti, että maassa eivät osaa tehdä edes peruskäsitöitä kuten ompelua ja neulomista muut kuin isovanhempien ikäpolvi. Kädentaitoja ei opeteta missään. Näinkö haluamme, että tapahtuu myös Suomessa? Käsillä tekemisen taito katoaa.

Onneksi Suomessa ja muuallakin Euroopassa on syntynyt ainakin nuorten aikuisten keskuudessa spontaanisti erilaisia vapaita ryhmiä eri käsityötekniikoiden ympärille. Harrastajat tapaavat toisiaan sekä sosiaalisessa mediassa että kasvotusten. Olemmeko opistoissa tukemassa tätä ilmiötä ja kannustamassa sen laajenemista? Osaammeko houkutella uusia harrastajia kädentaitojen luovaan maailmaan? Kansalais- ja työväenopistoilla on vielä toistaiseksi käsityökulttuurin säilyttämisen avaimet käsissään. Ymmärrämme käsillä tekemisen arvon ja haluamme jättää tämän rikkaan kulttuuriperinnön tulevillekin sukupolville.

Kun kuuntelen, mitä oman opistomme kädentaitojen ja taideaineiden opettajat sanovat lasten rauhattomuuden lisääntymisestä, niin sitä tärkeämpänä näen kaiken kiireen vastapainona opettaa lapsia ja aikuisiakin rauhoittumaan pitempikestoisen luovan prosessin äärellä. Joku viisas on joskus sanonut, että kädet, joilla on järkevää tekemistä, eivät tee järjetöntä.

Anita Heino
Siilinjärven kansalaisopiston rehtori
KoL:n hallituksen jäsen

Kansalaisopistojen liiton hallituksen jäsenet kirjoittavat ajankohtaisista teemoista, opistojen tulevaisuudesta, työn haasteista ja onnistumisen hetkistä. Kirjoittajat edustavat erilaisia opistoja: suuria ja pieniä, maalaisia ja kaupunkilaisia, pohjoisia ja eteläisiä, itäisiä ja läntisiä, keskisiä unohtamatta!