kurssimaksut

Kevätlukukausi on päättynyt lähes kaikissa kansalaisopistoissa, ja tulevan lukuvuoden suunnittelun maaliviiva alkaa häämöttää tai se on jo ylitetty. Opistoissa luodaan ammattitaitoisen henkilökunnan voimin joka vuosi uutta sekä kehitetään ja ylläpidetään vanhaa. Kurssilaisille halutaan tarjota monipuolinen valikoima eri opetusalueiden kursseja, jotka lisäävät ennen kaikkea osallistujien hyvinvointia ja yhdessä tekemisen iloa, uusien taitojen oppimista unohtamatta.

Viime aikoina uusien kurssien luominen ja vanhojen kehittäminen on kuitenkin ollut erityisen haasteellista kansalaisopistoihin kohdistuneiden rahoitusleikkausten vuoksi. Yksityisillä kansalaisopistoilla, kuten Ahjolan kansalaisopistolla, ei välttämättä ole muita mahdollisuuksia kuin leikata opetustarjontaa samassa suhteessa valtionosuustuntien leikkausten kanssa. Seurauksena on, että ainakin alkuvaiheessa uuden tarjoaminen edellyttää väistämättä vanhan karsimista tai päinvastoin.

Tuleva lukuvuosi tulee näyttämään millaiseksi tulevaisuus kansalaisopistoissa muodostuu. Ennen sitä, haluan nostaa esiin kolme tärkeää näkökulmaa muutosten keskeltä.

Kurssimaksujen korotukset nostavat osallistumiskynnystä. Kurssilaiset ovat olennainen osa kansalaisopiston toimintaedellytyksiä. Valitettavasti yleisesti kohonneet kustannukset (palkat, sähkö, vuokrat, jne.) lisäävät painetta korottaa osallistumismaksuja. Enää ei riitä pienet muutaman euron vuotuiset korotukset, vaan tarvitaan isompia muutoksia. Ikävä kyllä tästä seuraa hyvin todennäköisesti se, että monen osallistumiskynnys nousee taloudellisesti liian suureksi, eikä osallistuminen ole enää mahdollista. Setlementtiopistona tuntuu erityisen harmilliselta, että edellytykset tarjota vapaan sivistystyön lain mukaista kohtuuhintaista koulutusta alkavat heikentyä. Haluamme olla saavutettava, yhdenvertainen, yhteisöllinen, matalakynnyksen kohtaamispaikka, johon kuka tahansa voi tulla kehittämään itseään, oppimaan uutta ja harrastamaan – sivistymään.

Opetustuntien väheneminen. Rahoitusleikkaukset ajavat Ahjolan kansalaisopiston ohella monet muutkin opistot siihen tilanteeseen, että tunteja ja kursseja joudutaan reilusti vähentämään. Ahjolassa kurssien toteutuksesta eli opettamisesta vastaa yli kaksisataa sitoutunutta tuntiopettajaa, joiden työt tuntimäärän leikkausten vuoksi vähentyvät ja osalta loppuvat kokonaan. Monelle tuntiopettajalle työ kansalaisopistossa tai useassa eri opistossa vastaa täysipäiväistä työtä lukuvuosien aikana, mutta jatkossa työn palapeli tulee koota entistä pienemmistä palasista ja osa palasista saattaa kokonaan kadota. Tämä ei varsinaisesti edistä maan hallituksen ajamia työllisyystavoitteita, mutta työtä on mahdotonta tarjota, jos rahoitusta leikataan.

Muutos voi olla myös mahdollisuus. Kuluvana vuonna kansalaisopistokenttä on kohdannut ison muutoksen. Muutos ei ole välttämättä aina paha asia, vaikka se voi aluksi tuntua siltä. Toimintaa pitää kehittää entistä paremmaksi. Uudistumista tarvitaan, jotta yhä laajempi joukko eri ikäisiä (ja erityisesti nuoria ja keski-ikäisiä) löytäisi kansalaisopistojen mahtavat mahdollisuudet itsensä kehittämiseen, oppimiseen ja harrastamiseen. Uudistuminen vaatii toki rohkeutta ja rahaa, mutta ennen kaikkea uskoa tulevaan ja katsetta kohti tunnelin päässä häämöttävää uutta tulevaisuutta.

Teksti: Annika Sykkö, Ahjolan kansalaisopiston apulaisrehtori

ja mistä kaikesta… vaalituloksesta, elinkustannusten noususta, ilmastonmuutoksesta, onko kulttuuri luksusta jne. Kyllä vaan, huolissaan saa olla, mutta ripaus toiveikkuutta on hyvä muistaa säilyttää mukana.

Viime aikoina on aiheuttanut paljon huolta mm. pohdinta vapaan sivistystyön rahoituksesta. Mikä olisi opistojen tulevaisuus, jos kymmenien miljoonien leikkaukset osuisivat kohdallemme? Koulutustamme pidetään markkinaohjautuneena, maksukykyisille suunnattuna ja näin perustellaan valtion rahoituksen tarpeettomuus. Joutavat mokomat hyvätuloiset maksamaan harrastuskustannuksensa itse… No, totuushan on kaukana tästä olettamuksesta, kuten me opistokentällä työskentelevät tiedämme. Opiskelijoissa kautta maan on varmasti mukana niin työttömiä, pienituloisia eläkeläisiä kuin keski- ja hyvätuloisiakin. Leikkausten myötä eliittiopistot olisivat sitten kyllä todellisuutta: jos valtion rahoitus pettää, niin useimmilla omistajakunnilla tuskin olisi mahdollisuutta tuota vajetta paikata, vaan kurssimaksuihin tulisi varmasti reippaat korotukset.

Rahoituksen leikkaaminen olisi todella sääli, sillä kansalaisopistot ovat varsinaisia Hyte-keskuksia! Kaikille! Koko maassa! KoLn vaaliteesien mukaisesti tarvitsemme todellakin tulevalla hallituskaudella kokonaisvaltaista hyvinvointia ja sosiaalista pääomaa lisää. Tarjoamallamme oppilaitosmuodolla toteutamme yhteiskuntaa eheyttäviä odottamattomia kohtaamisia juurikin siitä syystä, että ovet on avoinna kaikille. Samalla kurssilla kohtaavat erilaiset ihmiset, koulutustaustaa tai tulotasoa kun emme tulijoilta kysele. Ihmisiä yhdistää kiinnostus, kenties jopa intohimo yhteiseen aiheeseen, jonka kautta tutustuu hyvinkin erilaisiin ihmisiin ja saattaapa jopa joku ennakkoluulokin murentua yhteisten opintojen tuoksinnassa.

Vapaan sivistystyön toimijoina meillä ei ole varaa hukata piiruakaan sivistystä säästökuurien mukana! Opetus- ja kulttuuriministeriö on nimennyt vuoden 2024 Sivistyksen teemavuodeksi. Sivistys – demokratian dynamo! Parhaimmillaan sivistys on arkista ja jopa käytännöllistä, uteliaisuutta uuden oppimiseen. Me Kuopiossa aloitamme uuden lukuvuoden syksyllä OKM:n teemaa mukaillen: Utelias mieli, iloa hyvän olon huomiseen. Tällä teemallamme haluamme nostaa esille sivistyksen erilaisia merkityksiä ja luottamusta hyvään tulevaisuuteen, meille kaikille. Ekososiaalinen sivistys on mukana päivittäisessä arjessa, se ei ole mikään irrallinen suorite vaan koostuu ihan tavallisesta elämästä. Miten me kohtelemme toisiamme, saammeko toisen ihmisen loistamaan, elämmekö sopusoinnussa luonnon ja muiden ihmisten kanssa? Tarvitsemme kunnioittavaa suhtautumista lähimmäisiimme, niihin erilaisiinkin.
Sivistys on kasvamista ja elämistä kestävästi, aineettoman kulttuuriperinnön vaalimista ahneuden ja kuluttamisen sijaan.

Pidetään sivistyksen lippu korkealla, vastakin. Mutta joo: peruna kerrallaan on hyvä elämänohje, huolienkin kanssa 😉

Teksti: Kirsti Turunen, rehtori, Kuopion kansalaisopisto
Kuva: Vicente Serra

Yleisöä jonottamassa Järvilakeuden kansalaisopiston Muistoseurat-elokuvan ensi-iltaan 29.12.2017. Kuva: Jarmo Vainionpää

Useat tutkimukset osoittavat, että vapaan sivistystyön opinnot voivat tasoittaa koulutustaustan eroja ja madaltaa kuilua eri sosiaaliryhmien välillä. Opiskelu myös lisää luottamusta toisia ihmisiä kohtaan sekä auttaa löytämään uusia ystäviä. Uusien opiskelijoitten mukaan saaminen ei kuitenkaan ole itsestään selvää. Samat kurssilaiset saattavat jatkaa vuodesta toiseen ja opiskelulla on muutenkin taipumus kasautua. Ne, jotka jo ovat opistossa opiskelijoina, haluavat opiskella lisää.

Miten saataisiin mukaan uusia opiskelijoita ja etenkin niitä, joille osallistumisen kynnys on tavanomaista korkeampi? En tiedä onko kyse sattumasta vaiko paljon puhutusta sotesta, mutta olen viime viikkoina tullut kutsutuksi useisiin palavereihin, joissa on ollut mukana sosiaalitoimen edustajia. Vaikka opistomme on ollut aktiivinen verkostojen luoja ja teemme yhteistyötä monien tahojen kanssa, yhteistyö aikuissosiaalityön kanssa on ollut tähän saakka vähäistä.

Eräässä palaverissa oli mukana myös sosiaalitoimen asiakkaita kokemusasiantuntijoina. Oli avartavaa kuulla, minkä seikkojen henkilöt itse näkivät edistävän kursseille mukaan lähtemistä. Yllättävää ei ollut, että maksuttomuudella tai edullisella hinnalla sekä opetuspaikan saavutettavuudella on merkitystä. Myös opetustilalla on merkitystä: Koulu taikka luokkatila ei ole kovin houkutteleva niille, joilla omaan kouluaikaan saattaa liittyä huonoja muistoja.

Nämä eivät kuitenkaan ole ainoita osallistumiseen vaikuttavia tekijöitä. Kokemusasiantuntijat kertoivat, että kynnys ”tavallisten” ihmisten joukkoon menemiseen voi olla entiselle tai nykyiselle sosiaalitoimen asiakkaalle todella suuri. Pohdimmekin sitä, miten tätä kynnystä voitaisiin madaltaa: Tutun henkilön kanssa on helpompi lähteä ihmisten ilmoille kuin yksin. Kurssille lähteminen on helpompaa, jos opettaja on tuttu edes jollakin tavalla ennakkoon. Myös opettajan persoonalla on merkitystä, sillä hänellä tulee olla tarpeeksi ymmärtämystä erilaisia ihmisiä kohtaan. Omaan elämään liittyviä päätöksiä voi olla vaikeata tehdä muutamaa viikkoa pidemmälle, joten puolen vuoden sitoutuminen kurssille on usein liian pitkä aika.

Kurssille osallistuminen ei ole kuitenkaan ainut osallistumisen ja osallisuuden muoto, jota kansalaisopisto voi edistää. Sekä sosiaalitoimen työntekijöille että asiakkaille tuntui olevan uutta, että opisto järjestää myös matalan kynnyksen kulttuuritoimintaa eli muun muassa maksuttomia musiikkitilaisuuksia ja näyttelyjä. Ryhmässä syntyi tosin sellainenkin idea, että opisto voisi järjestää hyväntekeväisyyskonsertin, jonka tuotto ohjattaisiin sosiaalitoimen kautta vähävaraisten kurssimaksujen maksamiseen. Tuottamamme paikalliselokuva päätyy puolestaan syksyn pimeitten koittaessa DVD-versiona alueemme palvelutaloihin ja sosiaalitoimen asiakkaitten kokoontumistiloihin. Ehkäpä kynnys osallisuuden kokemiseen on matalammalla, kun televisiosta voi yhdessä toisten kanssa katsella tuttuja maisemia ja tuttuja ihmisiä. Kaikki kun eivät aina ole niin kauniita ja rohkeita.

Leea Keto
Järvilakeuden kansalaisopiston rehtori
KoL:n hallituksen jäsen

Kansalaisopistojen liiton hallituksen jäsenet kirjoittavat ajankohtaisista teemoista, opistojen tulevaisuudesta, työn haasteista ja onnistumisen hetkistä. Kirjoittajat edustavat erilaisia opistoja: suuria ja pieniä, maalaisia ja kaupunkilaisia, pohjoisia ja eteläisiä, itäisiä ja läntisiä, keskisiä unohtamatta!

Valtionhallinnon säästöjen seurauksena opiston ylläpitäjän merkitys tulee väistämättä korostumaan. Se, millaista sivistystahtoa kuntapäättäjät haluavat jatkossa osoittaa, määrittää tulevaisuudessa entistä enemmän myös alueellista koulutuksellisen tasa-arvon toteutumista. Oma kaksoisroolini opiston rehtorina sekä yksityisen ylläpitäjän toiminnanjohtajana on myös osaltaan antanut runsaasti aihetta pohtia ylläpitäjän merkitystä opistotyössä.

Suomi on lähtökohtaisesti halunnut aina perustaa tulevaisuutensa ja kilpailukykynsä osaamiseen. Uusimmat tilastot osoittavat kuitenkin, että Suomi kuuluu siihen EU-maiden harvalukuiseen joukkoon, joka parin viime vuoden aikana on tosiasiassa supistanut koulutuksen määrärahoja. Ja tuore hallitusohjelma tuo koulutukseen vain lisää säästöjä. Näiltä supistuksilta ei vapaa sivistystyökään ole voinut välttyä. Tosin valtionrahoituksen pienentäminen linjattiin vapaan sivistystyön osalta toivon mukaan jo edellisen hallituksen päätöksissä.

Aamulehden äskeisessä haastattelussa tuore opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen painotti, että opetushallinnon “säästöt pitää tehdä ennen kaikkea rakenteista ja seinistä, ei opetuksen tasosta”. Kansalaisopistojen ylläpitäjärakenteita on jo uudistettukin, kun opistojen lukumäärä on vähentynyt vuosituhannen vaihteesta kolmanneksella. Viime vuosina opistojen yhdistymisiä on tehty myös eri koulutusmuotojen välisiä raja-aitoja ylittäen. Rakenteelliset muutokset tulevat varmasti myös jatkumaan. Esimerkiksi setlementtiliikkeen piirissä on käynnissä selvitystyö, jonka tavoitteena on uudenlaisen valtakunnallisen opistorakenteen aikaansaaminen.

Valtiontalouden kestävyysvajeesta käydyn keskustelun yhteydessä on usein esitetty näkemyksiä siitä, kuinka julkisesti tuotetut palvelut ovat tehottomasti tuotettuja. Siksi niiden tuotanto tulisi siirtää tehokkaammin toimiville yksityisille toimijoille. Nämä vaatimukset ovat kohdistuneet ennen muuta sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluihin, mutta myös koulutuksen saralla on vastaavia vaatimuksia esitetty. Kansalaisopistojen kohdalla ei sen sijaan tällaisia vaateita ole juuri esitetty, mihin osasyynä lienee se, että jo laissa vapaasta sivistystyöstä on oppilaitoksen ylläpitämisen osalta säädetty, ettei oppilaitosta saa perustaa taloudellisen voiton tavoittelemiseksi.

Yksityisten kansalaisopistojen lukumäärä on 2000-luvulta lähtien pysynyt lähes muuttumattomana. Tällä hetkellä niitä on yhteensä 24 eli 13 % opistoista. Kaikista valtionosuustunneista yksityisten osuus on 8,5 % eli yksityiset ovat tuntimäärältään kuntaopistoja keskimäärin hieman pienempiä.

Mikä sitten erottaa yksityiset koulutuspalvelujen tuottajat kunnallisista? Asiaa ei tiettävästi ole tutkittu, mutta kokonaisuutena koulutustarjonnassa tuskin olennaisia eroja löytyy. Opetushallituksen tilastoista voi kyllä nähdä, että yksityisten opistojen tuntikohtaiset yksikköhinnat ovat kuntaopistojen vastaavia alemmat. Se, onko tämä yksiselitteisesti osoitus tehokkaammasta toiminnasta vai onko kyse vain olosuhteiden asettamasta välttämättömyydestä, edellyttäisi asian tarkempaa tutkimista.

Yksityisten ja kuntaopistojen toimintaa ehkä keskeisimmin ohjaavana reunaehtona on ylläpitäjän rahoitusosuus. Esimerkiksi setlementtiopistoissa, jollaisia enemmistö yksityisistä opistoista on, ei tällaista ´osuutta´ tunneta. Opisto on useimmissa tapauksissa osa monialaisen yhdistyksen toimintaa, jolloin ylläpitäjän näkökulmasta joutuu ennemminkin pohtimaan, mikä on opiston oikeudenmukainen ja kohtuullinen osuus yhteisistä kuluista, kuten hallinnosta tai tiloista, ja kuinka paljon jää opistotoiminnan kehittämiseen.

Yksityisten oppilaitosten kotikunniltaan saama taloudellinen tuki vaihtelee merkittävästi. Joissakin opistoissa tukea ei saada ollenkaan, joissakin taas tuki on kokonaisuutena ollut vähäistä ja sekin pienenemään päin. Esimerkiksi edustamani Ahjolan kansalaisopisto on saanut Tampereen kaupungilta vain 14 000 € vuosittaisen 37 000 tunnin koulutustarjontansa toteuttamiseen.

Opiston tiukentunutta taloutta voi aina yrittää paikata korkeammilla opintomaksuilla, mutta määräänsä enempää ei hintojakaan voida nostaa opiskelijoiden yhdenvertaisuutta ja koko toimintaa vaarantamatta. Tosin täsmälleen vastaavanlaisia paineita hintojen nostoon näyttäisi olevan myös kunnallisilla opistoilla. Yleisenä suuntauksena näyttäisi monin paikoin olevan, että ylläpitäjän rahoitusosuutta kavennetaan vuosi vuodelta, ja tuore hallitusohjelmakin lupaa karsia kuntien tehtäviä ja velvoitteita sellaisiltakin alueilta, jotka eivät tähänkään mennessä ole kuuluneet kuntien lakisääteisiin peruspalveluihin. Kansalaisten alueellista yhdenvertaisuutta horjuttaa myös se, että jo nykyisellään väestöpohjaltaan samankokoisten opistojen koulutustarjonnan volyymissa on pahimmillaan moninkertaiset erot. Ylläpitäjällä on siis todellakin väliä sen suhteen, miten se haluaa sitoutua opistotyöhön ja sen kehittämiseen; olipa kyseessä sitten yksityinen tai kunnallinen toimija.

Arto Juhela
Ahjolan kansalaisopiston rehtori
Ahjolan Setlementti ry:n toiminnanjohtaja
KoL:n hallituksen jäsen

Kansalaisopistojen liiton hallituksen jäsenet kirjoittavat ajankohtaisista teemoista, opistojen tulevaisuudesta, työn haasteista ja onnistumisen hetkistä. Kirjoittajat edustavat erilaisia opistoja: suuria ja pieniä, maalaisia ja kaupunkilaisia, pohjoisia ja eteläisiä, itäisiä ja läntisiä, keskisiä unohtamatta!