Kohti osaamisperusteisuutta: suuntaviivoja kansalaisopiston johdolle ja ylläpitäjälle
Nykytyöelämän monimuotoisuus edellyttää meiltä koko elämän ja työuran aikaista osaamisen kehittämistä. Kansalaisopistoissa on perinteisesti opittu monenlaisia niin työ- kuin vapaa-aikaakin hyödyttäviä tietoja ja taitoja, joiden tunnistaminen ja tunnustaminen on tähän asti ollut puutteellista.
Vapaan sivistystyön koulutuksissa saavutettavan osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen helpottamiseksi tehty lakimuutos on mahdollistanut elokuun 2021 alusta sen, että kansalaisopistot ja muut vapaan sivistystyön oppilaitokset voivat halutessaan järjestää osaamisperusteisesti toteutettuja kursseja, joiden suoritustiedot voidaan viedä opiskelijoiden muiden koulutustietojen tapaan osaksi kansallista, eri koulutusasteiden opintosuoritukset ja tutkintotiedot sisältävää Koski-tietovarantoa. Näin kansalaisopistoissa saavutettu osaaminen on aiempaa helpommin yksilön hyödynnettävissä.
Osaamisperusteisuus on organisaation näkökulmasta ennen kaikkea toimintaa ohjaava periaate ja ajattelutapa, joka tuottaa laatua toimintaan ja helpottaa opiskelijan hankkiman osaamisen hyödyntämistä. Tämä julkaisu on tuotettu kansalaisopistojen ylläpitäjien tueksi selkeyttämään osaamisperusteisuuden tarjoamia mahdollisuuksia kansalaisopistoille sekä hahmottamaan ylläpitäjän strategisten linjausten merkitystä osaamisperusteisen ajattelun jalkauttamisessa opistossa.
Vaikka osaamisperusteisuuteen liittyvät monet toiminnot käytännössä toteutetaan kansalaisopistossa hallinto-, toimisto- ja opetushenkilökunnan voimin, oppilaitoksen ylläpitäjä vastaa tietyistä hallinnollisista päätöksistä ja toimenpiteistä: esimerkiksi siitä, millä kursseilla osaamisen arviointia tehdään ja ketkä arviointia opistossa tekevät. Myös varsinaisesta arviointipäätöksestä ja suoritustietojen kirjaamisesta Koski-tietovarantoon vastaa viime kädessä ylläpitäjä. Tähän julkaisuun on kerätty pääkohdat opiston osaamisperusteisuusprosessista ylläpitäjän ja kansalaisopiston johdon näkökulmasta.
Julkaisu on luettavissa verkossa. Julkaisu on saatavilla myös painettuna a5-kokoisena vihkona ja postitamme sitä muutaman kappaleen kaikkiin jäsenopistoihimme maaliskuussa. Opisto voi halutessaan tilata lisäkappaleita oppaasta maksutta tältä sivulta löytyvän tilauslomakkeen kautta.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on tukenut julkaisun toteuttamista osana Kansalaisopistojen liiton Osaamisperusteisuutta kansalaisopistoihin -kehittämishanketta.