“Mä en ollu sopiva sille tunnille. Oltiin liikaa polvillaan ja oli vaikea pysyä mukana.” Tosielämässä kuultu liikkujakommentti kiteyttää, miten vallitseva liikunnanohjaamisen tapakulttuuri leimaa jotkut ihmiset sopimattomiksi ryhmäliikuntaan. Vieraskynässä liikunta-alan ammattilaiset, itsekin ryhmäliikuntaa ohjaavat Kaisa-Riitta Aho (FM, väitöskirjatutkija) ja Hanna Huumonen (YTM) kirjoittavat intersektionaalisen pedagogiikan näkökulmasta siitä, miten kansalaisopistot ja niiden liikunnanopettajat voisivat varmimmin antaa kaikille aikuisille yhtäläiset mahdollisuudet osallistua liikunnan harrastamiseen. Artikkelissaan Aho ja Huumonen kuvaavat keinoja, joilla kansalaisopiston kurssilla pystytään huomioimaan liikkujoiden erilaiset tarpeet ja listaavat vinkkejä, joiden avulla tarkastella ohjauskäytänteitä ja niissä piileviä etuoikeuksia, ennakkoluuloja ja nimeämättömiä arvovalintoja.
Keppijumppaa Auralan kansalaisopistossa Turussa. Kuva: Hilja Mustonen.
Vastuullisuudella tarkoitetaan organisaation vastuuta toimintojensa vaikutuksista ympäröivään yhteiskuntaan, sidosryhmiin ja ympäristöön. Vapaan sivistystyön Kestävän kehityksen kriteerit luovat suuntaviivoja opistojen vastuulliselle toimintakulttuurille.
Ajankohtainen kysymys koskee opisto-opettamisen menetelmiä, sillä uudet pedagogiset ratkaisut on nostettu yhdeksi ydinteemaksi tuoreessa KoL:n toimintasuunnitelmassa. Koska nykylainsäädäntö vaatii oppilaitoksilta aktiivista toimintaa yhdenvertaisuuden takaamiseksi, on jatkossa syytä panostaa syrjimättömien ja osallistavien opetusmenetelmien kehittämiseen.
Intersektionaalinen pedagogiikka edustaa tällaista opetusmenetelmää ja se on käyttökelpoinen oppiaineesta riippumatta. Tässä puheenvuorossa otamme esimerkit ryhmäliikunnasta, sillä olemme ryhmäliikunnanohjaajina tehneet omatoimisia käytännön kokeiluja ja pyrkineet kehittämään ohjaamistapaamme erilaisissa liikuntakonteksteissa. Näkökulmamme pohjaa joulukuussa 2020 Aikuiskasvatus-lehdessä julkaistavaan kirjoitukseen sekä laatimaamme yhdenvertaisempien liikuntatuokioiden reseptiin.
Intersektionaalisuuden käsite auttaa tunnistamaan syrjintää
Määrittelemme intersektionaalisen pedagogiikan opiskelijoiden erilaisuuden hyväksyväksi ja opetustilanteiden valtasuhteita tietoisesti analysoivaksi opetusotteeksi, joka pohjaa feministiseen kasvatus- ja koulutusalan tutkimukseen. Tiivistetysti intersektionaalisessa lähestymistavassa on kyse erilaisten ihmisten eletyn todellisuuden ja kokemusten huomioinnista.
Ihmisen asemaan yhteiskunnassa vaikuttavat useat eri tekijät, kuten esimerkiksi sukupuoli, ikä, luokka, uskonto, etnisyys, asuinpaikka, koulutus, tulotaso, kehollinen kyvykkyys, terveydentila ja seksuaalinen suuntautuminen. Näiden erojen ja niihin liitettyjen ennakkoluulojen sekä arvostusten takia ihmisiä kohdellaan eri tavoin.
Intersektionaalisuuden käsitteen avulla voidaan hahmottaa, että useamman syrjivän rakenteen (esimerkiksi rasismin ja seksismin) risteytyessä yksilön kohtaama syrjintä on monitahoista. Siksi onnistunut syrjintään puuttuminen opetustilanteissa vaatii, että vapaan sivistystyön toimijat tiedostavat yksittäisten erojen sijaan erojen yhteisvaikutuksellisuuden.
Ryhmäliikunta ja vapaan sivistystyön haaste
“Mä en ollu sopiva sille tunnille. Oltiin liikaa polvillaan ja oli vaikea pysyä mukana.” Tosielämässä kuultu liikkujakommentti kiteyttää, miten vallitseva liikunnanohjaamisen tapakulttuuri leimaa jotkut ihmiset sopimattomiksi ryhmäliikuntaan ja karkottaa heidät opistojen tunneilta.
Hyväntahtoisuuteen ja huomioivaan kohtaamiseen pyrkivä ohjaaminenkin voi tuottaa eriarvoistamista, ellei omia ennakkoasenteita osata tarkastella kriittisesti. Kokemuksemme mukaan ryhmäliikuntakouluttajat voivat suorasanaisesti kehottaa ohjaajia suunnittelemaan tunnit “perusterveille”. Käytäntöön vietynä ohjenuorana tämä marginalisoi osan liikkujista jo tuntien suunnitteluvaiheessa.
Liikunnan eriarvoistavat ja yksilöitä ulossulkevat mekanismit on osoitettu tuoreessa suomalaisessa tutkimuksessakin. Syrjintä ei ole liikunnan marginaali-ilmiö, vaan laajasti liikkujien liikuntaharrastuksissa kohtaama ongelma.
Aikuiskoulutuspolitiikan keskeinen oletus on, että jokaisella yksilöllä tulee olla oikeus osallistua koulutukseen ja itsensä kehittämiseen omien kykyjensä mukaisesti. Sivistykselliset oikeudet itsensä kehittämiseen ulottuvat mahdollisuuteen liikunnan harjoittamiseen.
Vapaan sivistystyön on etsittävä uusia ratkaisuja luodakseen liikunnan osallisuutta opistojen opetusryhmien heterogeenisyydestä huolimatta. Intersektionaalisen pedagogiikan avulla opistot liikunnanopettajineen voisivat varmimmin antaa kaikille aikuisille yhtäläiset mahdollisuudet osallistua liikunnan oppimiskonteksteihin.
Kohderyhmäajattelusta inklusiiviseen otteeseen
On tavallista, että yhdenvertaisia liikuntamahdollisuuksia pyritään takaamaan tarjoamalla liikuntakursseja eri kohderyhmille. Tunnit äijäjoogasta senioritansseihin ja isokokoisten erityisryhmiin ottavat lähtökohdakseen yhden ainoan eron eikä erityisryhmän sisäisten erojen tunnustamiseen kiinnitetä huomiota.
Jos oletamme, että ihminen määrittelee omaa liikkujaidentiteettiään vain yhden tekijän (esim. kehon koko) perusteella, tulemme todennäköisesti tällöin syrjineeksi kaikkia niitä liikkujia, jotka kokevat muidenkin tekijöiden vaikuttavan liikkumiseensa (esim. kehon koko+ikä+sukupuoli+vamma+äidinkieli).
Yhdenvertaisuuden tarkempi huomioiminen tarkoittaisi kohderyhmälogiikan mukaisesti sitä, että opistojen pitäisi tunnistaa jatkuvasti uusia erityisryhmiä, tarjota heille omia kursseja ja löytää tietyn erityisryhmän tarpeisiin perehtyneitä spesialistiliikunnanohjaajia. Uusien erityisryhmien määrän loputon lisääminen ei kuitenkaan ole mahdollista niukkojen resurssien vuoksi.
Lisäksi herää kysymys siitä, mitkä erot ovat lopulta relevantteja erityisryhmien identifioinnissa ja miksei yhdenvertaisuuden nimissä pitäisi ryhtyä räätälöimään tunteja myös kahden, kolmen tai neljän eron ympärille eli tuottaa yhä spesifimpiä erityisryhmiä. Päättelyketjun kestämättömyys pakottaa pohtimaan, olisiko kohderyhmäajattelusta aika siirtyä inklusiivisempaan lähestymistapaan.
Nia-tanssikurssilla Auralan kansalaisopistossa Turussa. Kuva: Hilja Mustonen.
Intersektionaalinen pedagogiikka on erojen tunnustamista
Jokaisen keho on erilainen ja tilanteet tunnille saapuessa vaihtelevat. Siksi on olennaista, että osallistujien liikkeet saavan luvan näyttää erilaisilta ja tapahtua omaan tahtiinsa. Opettaja ei laske toistomääriä, koska määrällistä suoritusta tärkeämpää on johdattaa liikkujat kehollisten tuntumien äärelle.
Käytännössä intersektionaalinen pedagogiikka on ryhmäliikuntatunnilla esimerkiksi sitä, että opettaja tarjoaa tietylle liikkeelle useita eri painotuksia, joista kukin liikkuja saa valita omansa. Polven veto napaan -liike voitaisiin ohjata kertomalla: “Jos haluat poltetta jalkoihin, kokeile tehdä liike matalalla. Jos haluat tänään ison hien, voit etsiä reippaan tahdin. Jos kaipaat venytyksiä, anna kantapään työntyä kiinni lattiaan takana samalla kun ojennat käsiä pitkiksi eteen.”
Sama liike taipuu moneen tarkoitukseen leimaamatta ketään huonokuntoiseksi. Kyse on pidemmälle viedystä varioinnista kuin perinteisessä tavassa tarjota muutama eri liikevaihtoehto kuntotason mukaan.
Opettaja tuottaa puheessaan mahdollisuuden liikkujien välisille eroille muun muassa suoritustempossa, liikuntamotivaatiossa ja päiväkohtaisessa kehotuntumassa. Näin tunteja ei tarvitse erikseen suunnata vasta-alkajille tai edistyneille, vaan sama tunti voi tuottaa onnistumisen kokemuksen radikaalisti toisistaan eroaville liikkujille.
Intersektionaalinen pedagogiikka näkyy myös siinä, että opettaja aktivoi osallistujia vaalimaan henkilökohtaista kehotietoa. Kehontuntemusta herätelläkseen opettaja esittää osallistujille paljon avoimia kysymyksiä autoritaarisen käskemisen sijaan.
Kehollisiin oivalluksiin kannustava ohjaaminen sitoutuu erilaisiin taustaoletuksiin kuin perinteinen ohjauspuhe, joka keskittyy oikeiden asentojen ja tekniikoiden koulimiseen. Intersektionaalisesti ajateltuna ero ei ole korjaamista vaativa virhe, vaan kehojen moninaisuuden ilmaus.
Kehontuntemusta oppimalla liikkujan onnistuminen ei vaadi loputonta pyrkimistä epärealistiseen ideaaliin, vaan läsnäoloa omassa kehossa. Opettaja ei ulkoapäin aseta normia, jota kaikkien kehojen olisi jahdattava omista lähtökohdistaan riippumatta. Kehontuntemuksen kehittyminen on siksi avain kehollisen toimijuuden tasa-arvoistumiseen.
Vinkkilista intersektionaalisen pedagogiikan käytäntöön viemiseksi:
Ennen tuntia pohdittavia asioita:
- Etuoikeudet: Mieti, millaisia etuoikeutettuja asemia sinulla on? Millaisia etuoikeuksia opettajarooli antaa? Miten etuoikeutesi vaikuttavat osallistujia koskeviin ennakkoasenteisiisi?
- Vallankäyttö: Miten käytät opettajan valtaa opettaessasi? Mitä vaadit ja miksi? Keneltä vaadit ja ketä kiität? Luotko hierarkioita esim. hyvän ja huonon välille vai pyritkö poistamaan vastakkainasetteluja? Annatko osallistujille valtaa?
- Syrjintä: Millaisia sukupuoleen, ulkonäköön, kyvykkyyteen tai muihin henkilön ominaisuuksiin liittyviä syrjintätilanteita oppiaineesi opetuksessa voi ilmetä? Miten tunnistat syrjinnän? Miten puutut syrjintään ja opetat irtautumaan siitä?
Tunnin aikana kiinnitä huomiota näihin:
- Ohjauspuhe: Perusteletko valitsemiasi toimintatapoja ja harjoitteita? Mihin asioihin vetoat perusteluissasi? Ovatko ne osallistujille samaistuttavia? Sukupuolitatko tai luokitteletko osallistujia puhuessasi? Odotatko tunnin alussa, että osallistujat kertovat esim. viittaamalla olevansa ensikertalaisia?
- Suoritus: Odotatko, että kaikki osallistujat toteuttavat harjoitukset samalla ulkoisella tavalla vai kannustatko etsimään itselle sopivaa suoritustapaa?
- Tunneilmapiiri: Annatko tilaa negatiiviseksi koodatuille tunteille, epäonnistumisille ja kömpelyydelle? Saako tekeminen tuntua vaikealtakin (liikuntatunneillakin, joissa “liikunnan ilo” oletetaan usein lähtökohdaksi)? Joutuuko muista poikkeava osallistuja huomion kohteeksi haluamattaan?
- Tunnin kulku: Mitä teet, jos huomaat että harjoitus ei toimi tai sovi osallistujien tarpeisiin, mielenkiinnonkohteisiin, tunnetiloihin? Kuinka monta “protestoivaa” henkilöä tarvitaan, jotta olisit valmis poikkeamaan tuntisuunnitelmastasi?
- Ajankäyttö: Annatko aikaa harjoituksesta toiseen siirtymiseen niin, että kaikki ehtivät mukaan (liikunnassa nousta ylös matolta)? Tuottaako ohjaustapasi kiireen tuntua tai hitaaseen etenemiseen turhautumista? Miten voisit rohkaista osallistujia oma-aikaisuuteen opettajan saneleman tahdin sijasta?
Itsereflektio ja innovatiivisuus osaksi arkea
Yhdenvertaisuuden edistäminen ja aktiivinen syrjinnän torjuminen edellyttävät opisto-opettamisen arjessa entistä innovatiivisempia lähestymistapoja, jotka tunnistavat moniperusteisen syrjinnän kirjavat ilmenemismuodot.
Intersektionaalinen pedagogiikka kannustaa opiskelijoiden risteävien erojen radikaaliin myöntämiseen. Avainasemassa on itsereflektiivisen asenteen omaksuminen arkeen. Tarvitaan myös normikriittisyyttä ja rohkeutta arvioida uudelleen opetustilanteissa toistuvuutensa takia luonnollisilta näyttäviä, valtasuhteiden kyllästämiä käytäntöjä. Moniäänisellä arvokeskustelulla voidaan tuottaa työyhteisöihin uusia tapoja ymmärtää arjen käytäntöjen merkityksiä.
Opistojen edelläkävijyys yhdenvertaisuuden edistäjänä voisi merkitä sitä, että intersektionaalinen pedagogiikka näkyisi tulevaisuudessa kaikessa opettajan tekemisessä kurssisuunnittelusta käytännön toteutukseen. Näin opistojen kurssit voisivat vastata paremmin nykylainsäädännön edellyttämiä linjauksia, mutta myös aikuiskoulutuspolitiikan sivistyksellisiä päämääriä.
Kirjoittajat:
Kaisa-Riitta Aho, FM, väitöskirjatutkija, sukupuolentutkimus, Turun yliopisto, kuntoliikunnan ammattilainen (Auralan kansalaisopiston sekä Raisio-opiston liikunnanopettaja)
Hanna Huumonen, YTM, Valtion liikuntaneuvoston jäsen ja neuvoston yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja kestävän kehityksen jaoston puheenjohtaja, ryhmäliikuntaohjaaja
