digitaidot

Tule mukaan kehittämään digitaalisen informaatiolukutaidon osaamista

Eräs aikamme tärkeimmistä kansalaistaidoista on digitaalinen informaatiolukutaito. Kyky muodostaa mielipiteitä luotettavan tiedon avulla on perusedellytys kaikelle rakentavalle yhteiskunnalliselle osallistumiselle ja demokratialle.

Digitaalinen informaatiolukutaito kuuluu ns. uusiin lukutaitoihin, ja sillä tarkoitetaan kykyä löytää, tulkita, hallita, luoda ja levittää informaatiota turvallisesti ja asiallisesti sosiaalisessa mediassa digitaalisen teknologian avulla. Käytännössä se tarkoittaa esimerkiksi verkkohuijausten tunnistamista, algoritmien merkityksen ymmärtämistä ja disinformaation torjumista. Lisätietoja löydät Faktabaarin uudesta Digitaalinen informaatiolukutaito -oppaasta (pdf).

Juuri nyt digitaalinen maailmamme mullistuu nopeasti, ja tarve uudenlaisille kriittisille mediataidoille on huutava. Kirjastoilla ja kansalaisopistoilla on tärkeä rooli etenkin aikuisten medialuku- ja digitaitojen edistämisessä. Siksi käynnistämme hankkeen, jossa kehitämme ja tuemme kirjastojen ja kansalaisopistojen henkilökunnan osaamista ajankohtaisissa digitaalisen informaatiolukutaidon teemoissa. Samalla visioimme kirjastojen ja kansalaisopistojen huomisen roolia digitalisoituvassa maailmassa.

Hankkeen toteuttavat yhteistyönä Kvs-säätiö (Kansanvalistusseura sr.), Faktabaari, Helsingin kaupunginkirjasto ja Kansalaisopistojen liitto KoL. Keräämme tietoa ammattilaisten tarpeista digitaaliseen informaatiolukutaitoon liittyvissä kysymyksissä, toteutamme ammattilaisille avoimen webinaarisarjan ja tuotamme työkaluja sekä suosituksia siihen, miten kirjastot ja kansalaisopistot voivat edistää digitaalista informaatiolukutaitoa sivistystyössään. Hanke on saanut rahoitusta opetus- ja kulttuuriministeriöltä.

Ensimmäisenä haluamme kuulla kirjastojen ja kansalaisopistojen työntekijöitä. Kerro meille, miten muuttuva digi- ja mediamaisema näkyy työssäsi, millaista tukea koet asiakkaasi kaipaavan ja miten itse haluaisit kehittää osaamistasi!

Vastaamalla lyhyeen kyselyyn pääset mukaan kehittämään huomisen digitaalista informaatiolukutaitoa – voit samalla jo ilmoittautua alustavasti mukaan tuleviin koulutuksiin.

Vastaa kyselyyn viimeistään 30. marraskuuta 2022 ja ilmoita samalla, jos olet kiinnostunut osallistumaan hankkeen koulutusten yhteiskehittelyyn.

Digi Haltuun -projektin työntekijät.

Vieraskynä: Digitaidot ovat uusi kansalaistaito 

Nyky-yhteiskunnassa ja sen tarjoamissa palveluissa on auttamattomasti altavastaajan asemassa, jos taidot käyttää teknologiaa ovat puutteelliset tai olemattomat. Palvelujen lisäksi myös esimerkiksi työn saaminen edellyttää vähintään perustason digiosaamista, puhumattakaan teknologian tarjoamista mahdollisuuksista sivistykseen tai vaikkapa sosiaalisuuteen. Yhteiskunnan ja palveluiden teknologisoituessa yhä lisää, kuilu epäsuhdassa kasvaa tässä suhteessa jatkuvasti hyvä- ja huono-osaisten välillä.

Digi haltuun! -hanke pyrkii osaltaan vastaamaan haasteeseen

Syyskuussa 2017 alkanut Aspa-säätiön Digi haltuun! -hanke pyrkii omalta osaltaan vastaamaan digitalisoitumisen asettamaan haasteeseen tarjoamalla matalan kynnyksen digitukea. Hankkeen tavoite on auttaa ja rohkaista erilaisten asumispalveluiden käyttäjiä kohtaamaan turvallisesti uusi ja tuntematon digimaailma tai tukea heitä syventämään taitojaan. Kohderyhminä ovat eri tavoin vammaiset henkilöt, pitkäaikaissairaat sekä mielenterveys- ja päihdekuntoutujat.

Digikaveri vertaistukena 

Digi haltuun! -hanke valmentaa digikavereita, jotka ovat joskus itsekin käyneet läpi samankaltaisia haasteita kuin opastettavat. He omaavat digitaitoja, joita he voivat ja ennen kaikkea haluavat siirtää muille. Hankkeessa digitukea kaipaavia henkilöitä pyritään rohkaisemaan digikaverin tukemana julkisten digitukea tarjoavien palvelujen piiriin.

Useille julkisten tukipalveluiden, kuten kansalaisopistojen kurssien, piiriin lähtemiselle on kuitenkin iso kynnys. Tästä syystä opastettaville tarjotaan mahdollisuutta saada tukea myös itselle tutussa ympäristössä, jotta digiin tutustumisen aloittaminen helpottuisi ja kynnys olisi mahdollisimman matalalla. Digikaverit tukevat ja opastavat erilaisissa tuokioissa ympäri suomen. Digituokioita pidetään sekä erikokoisille osallistujajoukoille että yksittäisille tukea haluaville, kerran tai useammin, riippuen opastettavasta ja opastuksen teemoista.

Saavutettavuuden arviointimenetelmä

Hankkeen yksi keskeisistä tavoitteista on myös edistää julkisten digikoulutuspalveluiden yhdenvertaisuutta. Tähän liittyen hankkeen osatavoitteena on valmistaa arviointityökalu, jonka avulla voidaan arvioida julkisten digikoulutus- ja digineuvontapalveluiden saavutettavuutta. Tarkoitus on, että valmistuneen arviointimenetelmän avulla julkista digitukea tai -koulutusta tarjoava taho voi arvioida oman palvelunsa saavutettavuuden tason. Saavutettavuuden arvioimisen jälkeen voi arvioinnin tuloksia hyödyntää esimerkiksi digikurssien kehittämisessä.

Projektityöntekijä Helmi Kallio teki opinnäytetyönään (sosionomi YAMK) Julkisten digikoulutus- ja digineuvontapalveluiden saavutettavuuden arvioinnin ohjelmateorian. Ohjelmateoria kuvaa digikurssiprosessin ja sen, miten mahdollisimman hyviin tuloksiin saavutettavuuden taholla päästään. Opinnäytetyössä selvitetään millaiset asiat toimivat, miksi ja missä tilanteessa.  Siinä otetaan huomioon niin fyysinen, psyykkinen kuin sosiaalinen saavutettavuus. Hankkeessa tullaan valmistamaan ohjelmateorian pohjalta digikoulutuspalveluiden saavutettavuuden arviointimenetelmän pilottiversio vuoden 2020 alussa ja sitä jatkokehitetään koko loppuvuoden ajan.  Arviointimenetelmän valmistamisessa yhteiskehittämisen menetelmät sekä yhteistyö Kansalaisopistojen liiton kanssa on merkittävässä roolissa.

Digireiveillä digi hauskan kautta tutuksi

Digiä oppii parhaiten silloin, kun se on hauskaa. Hankkeen peruskonseptia onkin varioitu myös erilaisilla tapahtumilla, joista varmasti hauskin ja eniten kiinnostusta herättänyt on digireivit. Digireivit on maksuton ja päihteetön tapahtuma, johon kuka tahansa voi tulla kokeilemaan miltä erilaiset digilaitteet tuntuvat sekä kysymään neuvoa tai esittämään kysymyksiä.

Viimeisimmissä digireiveissä Tampereella paikan päällä pääsi esimerkiksi lentämään lentokoneella VR-lasit kasvoilla, ohjaamaan moottoripyörää järkyttävässä vauhdissa sekä hyppäämään Kimi Räikkösen kypärän sisään ajosimulaattorissa. Oppiminen ei siis lähde Kelan lomakkeista, vaan innostamalla hauskan kautta!

Viimeinen vuosi lähtee käyntiin

2020 käynnistyy hankkeen viimeinen vuosi, mutta vauhti ei hiivu. Saavutettavuuden arviointimenetelmää pyritään kehittämään siihen pisteeseen, yhteistyössä opettajien, kokemustoimijoiden ja sidosryhmien kanssa, että ainakin ensimmäinen versio olisi kurssien järjestäjätahojen apuna jo ennen hankkeen päättymistä. Ensimmäinen kehittämispaja on jo pidetty ja seuraava lyöty lukkoon. Helmi Kallio on myös jakamassa tietotaitoaan erilaisissa tapahtumissa.  Ensimmäinen testattavaksi tuleva versio arviointimenetelmästä saadaan toivottavasti jo huhtikuussa julkaistua.

Digi haltuun! -hankkeen toiminnan keskeinen kivijalka, digikaveritoiminta, jatkuu luonnollisesti hankkeen loppuun entisellään. Digikaveri-toiminnan lisäksi digikavereista osa aktiiveja on lähtenyt mukaan digiluotsi-toimintaan. Sen tarkoituksena on rakentaa alueellista koordinointia, minkä toivotaan auttavan toiminnan juurtumisessa sekä koko konseptin kehittämisessä yhä paremmaksi.

Myös yhteistyötahojen kanssa pyritään löytämään keinoja toiminnan mahdollisimman kattavalle juurtumiselle. Hanke toteutetaan yhteistyössä Kansalaisopistojen Liiton (KoLry), ADHD-liiton, A-Kiltojen Liiton, Epilepsialiiton, Mielenterveyden Keskusliiton, Kiipulasäätiön, Kuurojen liiton sekä Kehitysvammaliiton kanssa.   Lisäksi hankkeessa toteutetaan kaksi webinaaria yhteistyössä Haaga Helian ja HAMK:in kanssa. Molemmissa aiheina on erityisen oppijan kohtaaminen ja saavutettavuus.

Keväällä myös digireivit saavat jatkoa ennennäkemättömällä volyymillä, kun Digi haltuun! -hanke lähtee Lappiin uusien yhteistyötahojen kanssa järjestämään valmennuksia, viikon huipentuessa suuriin digireiveihin kahdella eri paikkakunnalla samanaikaisesti, unohtamatta paikallisia digikaverivalmennuksia samalla viikolla.

Ollaan kuulolla!

Jos kaipaat itsellesi tukea digitaitojen opettelussa tai digikurssille lähtemisessä, kiinnostuit toiminnastamme tai sinulla heräsi kysymyksiä, ole rohkeasti yhteydessä. Jaamme mielellämme myös ajatuksiamme, tietojamme ja toimintamalleja yhteiseen hyvään!

digihaltuun@aspa.fi& https://www.aspa.fi/fi/tule-mukaan-toimintaamme/digi-haltuun

 

Susanna Saarvo
Projektipäällikkö
040 8238556
susanna.saarvo@aspa.fi

Onni Aalto
Projektityöntekijä
0401606254
onni.aalto@aspa.fi

Helmi Kallio
Projektityöntekijä
0406500507
helmi.kallio@aspa.fi

 

Teemapäivä perus- ja digitaidoista kansalaisopistoissa 23.8.2019

Tilaisuuden ohjelma on nyt julkaistu!

Jatkamme perus- ja digitaitojen käsittelyä neljännessä aiheeseen liittyvässä teemapäivässä. Päivän sisältönä ovat mm. kansalaisopistojen käynnissä olevissa hankkeissa havaitut hyvät käytänteet. Tämän lisäksi kuulemme päivän aikana asiantuntijaluennot liittyen perusdigitaitojen opettamiseen sekä oppimisen erityisen tukeen ja aliedustettujen ryhmien tavoittamiseen. Nämä teemat saavat myöhemmin jatkoa Haaga-Helia Ammatillisen opettajakorkeakoulun kanssa käynnistyvässä täydennyskoulutushankkeessa.

Lisäksi päivän aikana paneudutaan myös mm. Uudenmaan Digituki-pilotin kuulumisiin sekä Valtakunnallisesta ikääntyvien digiosaamisen Geronet-kehittämishankkeesta saatuihin kokemuksiin sekä opettajille suunnattuun selkokieliaiheiseen täydennyskoulutukseen.

Ohjelma ja osallistuminen:

Kansalaisopistoille suunnattu tilaisuus on maksuton ja se järjestetään Haaga-Helia ammatillisen opettajakorkeakoulun tiloissa (Ratapihantie 13, luokka 3009) aivan Pasilan rautatieaseman läheisyydessä Helsingissä.

Päivän ohjelma löytyy täältä.

Mikäli et pääse matkustamaan paikan päälle, päivän ohjelmaa on mahdollista seurata etäyhteyden kautta. Pyydämme myös etäosallistujia ilmoittautumaan tilaisuuteen. Ohjeet etäosallistumiseen lähetetään ilmoittautuneille. Päivän ohjelmasta tehdään tallenne KoL:n jäsenopistojen käyttöön.

Ilmoittautuminen verkkolomakkeen kautta viimeistään tiistaina 20.8.

Lisätiedot:

hallintokoordinaattori Viljami Wiirilinna (viljami.wiirilinna@kansalaisopistojenliitto.fi / 040 455 7276)

Koulutuspäivä on osa KoL:n Kansalaisen digitaidot -kehittämishanketta, jolla pyritään tukemaan kansalaisopistojen valmiuksia perus- ja digitaitojen vahvistamiseen liittyvien koulutusten järjestämiseen. Kehittämishanketta rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö.

Kansalais- ja työväenopistoille 3,6 miljoonaa euroa aikuisten perustaitojen ja digitaitojen kehittämiseen

Tiedote. Julkaistu: 29.11.2018, 12:09
Kansalaisopistojen liitto KoL

Opetushallitus on myöntänyt kansalais- ja työväenopistoille 3,6 miljoonaa euroa kertaluonteista valtionavustusta aikuisten perustaitojen ja digitaitojen kehittämiseen. Avustusta myönnettiin yhteensä 84 koulutushankkeelle, joista 53 on kansalais- ja työväenopistojen hallinnoimia.

Valtionavustus on osa opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Opetushallituksen yhteistä Digiaikakauden taidot -ohjelmaa, jonka tarkoituksena on ehkäistä eriarvoisuutta, antaa myönteisiä oppimiskokemuksia ja vahvistaa nykypäivän kansalaistaitoja. Koulutusten kohderyhmänä ovat tukea digitaitoihin tarvitsevat aikuiset, mm. työttömät, eläkeläiset sekä maahanmuuttajat.

– On tärkeää, että tarjoamme kaikille aidosti mahdollisuuden pitää perustaitonsa kunnossa ja kehittää itseään läpi elämän, kommentoi Kansalaisopistojen liiton toiminnanjohtaja Jaana NuottanenUuden rahoituksen turvin järjestettävillä maksuttomilla kursseilla kansalaisopistot pyrkivät tuomaan oppimisen edellytykset kaikkien saataville. Koulutushankkeissa hyödynnetään myös etsivää ja hakevaa työtä sekä järjestetään yhtenäisen Kansalaisen digitaidot -teeman mukaista koulutusta myös sivukylillä eri puolilla Suomea, Nuottanen kertoo.

Hallitus varasi tarkoitukseen määrärahan vuoden 2018 ensimmäisessä lisätalousarviossa. Vapaan sivistystyön oppilaitoksille suunnattua avustusta myönnettiin kansalaisopistoille, kansanopistoille, kesäyliopistoille ja opintokeskuksille yhteensä 7 miljoonaa euroa. Ensimmäiset koulutukset käynnistyvät kansalaisopistoissa kevään 2019 aikana ja ne toteutetaan vuoden 2020 loppuun mennessä.

Myönnetyt avustukset: https://www.oph.fi/rahoitus/valtionavustukset/vapaa_sivistystyo/103/2/valtionavustus_aikuisten_perustaitojen_ja_digitaalisten_taitojen_vahvistamiseen

Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedote aiheesta: https://minedu.fi/artikkeli/-/asset_publisher/digiaikakauden-taidot-ohjelma-kaynnistyy-80-toimijan-voimin

Lisätiedot:

Toiminnanjohtaja Jaana Nuottanen
p. 040 741 0641, jaana.nuottanen@kansalaisopistojenliitto.fi

Tiedottaja Lauramaija Hurme
p. 040 573 1620, lauramaija.hurme@kansalaisopistojenliitto.fi

Kansalaisopistot ovat kaikille avoimia oppilaitoksia, joissa voi oppia uusia tietoja ja taitoja. Useimmiten opetustarjontaan kuuluu taideaineiden, käsityön ja musiikin kursseja, kieli- ja kirjallisuuskursseja, kotitalouden, liikunnan ja tietotekniikan kursseja sekä yhteiskunnallisia aineita. Kansalaisopistoon ei tulla suorittamaan tutkintoa, vaan opinnot perustuvat elinikäisen oppimisen periaatteeseen sekä ihmisen omaan haluun oppia ja kehittyä.

Monet kansalaisopistot järjestävät myös maksuttomia yleisöluentoja, taiteen perusopetusta, maahanmuuttajien kotoutumis- ja lukutaitokoulutusta sekä avoimen yliopiston kursseja. Suomessa toimii yhteensä 181 kansalaisopistoa, joiden toiminta ulottuu kaikkien kuntien alueelle. Kursseille osallistuu vuosittain yli 600 000 opiskelijaa. Kansalaisopisto voi olla nimeltään kansalaisopisto, työväenopisto, opisto tai aikuisopisto. Kansalaisopisto on yksi viidestä vapaan sivistystyön oppilaitosmuodosta.

Kansalaisopistojen liitto KoL – Medborgarinstitutens förbund Mif ry
www.kansalaisopistojenliitto.fi | www.kansalaisopistot.fi

Teemapäivä perus- ja digitaitojen opetuksesta kansalaisopistoissa to 13.12.

Opetushallitus julkaisi päätökset lokakuussa päättyneestä aikuisten perustaitoihin ja digitaalisten taitojen vahvistamiseen liittyvästä valtionavustushausta (Digiaikakauden taidot -ohjelma) marraskuun lopussa.  Järjestämme joulukuussa aiheeseen liittyvän teemapäivän ja käynnistämme samalla uuden kehittämishankkeemme (Kansalaisen digitaidot), jolla pyritään tukemaan kansalaisopistojen valmiuksia digi- ja perustaitojen vahvistamiseen liittyvien koulutusten järjestämiseen. Välitäthän tietoa tästä teemapäivästä opistossasi myös henkilölle, joka vastaa mahdollisesta hankkeestanne tai aiheeseen liittyvistä koulutuksista.

Teemapäivä perus- ja digitaitojen opetuksesta kansalaisopistoissa järjestetään Helsingissä torstaina 13. joulukuuta. Päivän aikana tutustumme useampaan rahoitusta saaneeseen hankkeeseen (mm. Vantaan aikuisopisto, Soisalo-opisto, Lapin opistojen yhteishanke) sekä siihen, miten KoL tukee kansalaisopistoja digi- ja perustaitokoulutusten järjestämisessä. Kuulemme Heinolan kansalaisopistosta käytännön esimerkkejä ja kokemuksia etsivän ja hakeutuvan työn soveltamisesta kansalaisopistoissa sekä Auralan kansalaisopiston kokemuksia perustaitojen opettamisesta. Lisäksi saamme katsauksen valtion Digituki-verkoston ja pilottien toiminnasta ja yhteistyökumppanimme Vanhustyön keskusliitto (SeniorSurf) sekä Aspa-säätiön Digi haltuun! -hanke kertovat yhteistyömahdollisuuksista paikallisella tasolla.

Ohjelma ja osallistuminen:

Kansalaisopistoille suunnattu tilaisuus on maksuton ja se järjestetään Haaga-Helia ammatillisen opettajakorkeakoulun tiloissa (Ratapihantie 13, luokka 3012) aivan Pasilan rautatieaseman läheisyydessä Helsingissä.

Päivän ohjelma löytyy täältä.

Mikäli et pääse matkustamaan paikan päälle, päivän ohjelmaa on mahdollista seurata etäyhteyden kautta. Pyydämme myös etäosallistujia ilmoittautumaan tilaisuuteen. Ohjeet etäosallistumiseen lähetetään ilmoittautuneille. Päivän ohjelmasta tehdään tallenne KoL:n jäsenopistojen käyttöön.

Ilmoittautuminen:

Nettilomakkeen kautta viimeistään maanantaina 10.12.

Tulevat teemapäivät:

Seuraavat teemapäivät aiheen tiimoilta järjestetään perjantaina 15.2. sekä perjantaina 29.3.

Lisätiedot:

hallintokoordinaattori Viljami Wiirilinna (viljami.wiirilinna@kansalaisopistojenliitto.fi / 040 455 7276)

Tiedote: Digiaikakauden taidot -ohjelma rohkaisee suomalaisia perustaitojen kehittämiseen kansalais- ja työväenopistoissa

Tiedote. Julkaistu: 29.05.2018, 16:30
Kansalaisopistojen liitto KoL

Hallitus käynnistää osana vuoden 2018 lisätalousarvioesitystä uuden Digiaikakauden taidot -ohjelman aikuisten digitaitojen ja heikkojen perustaitojen vahvistamiseksi. Kansalais- ja työväenopistojen sekä muiden vapaan sivistystyön oppilaitosten kautta järjestettävä koulutus pyrkii kansalaisten osaamisen vahvistamisen kautta taistelemaan eriarvoisuuden lisääntymistä vastaan. Syksyllä 2018 käynnistyvä matalan kynnyksen koulutus on suunnattu kaikenikäisille henkilöille, joilla on heikot perustaidot sekä puutteita esimerkiksi monilukutaidossa tai digitaidoissa. Ohjelmaan varataan 7 miljoonan euron rahoitus.

Tietoyhteiskunnan arjessa selviytyminen ja asioiden hoitaminen itsenäisesti edellyttävät monenlaisia uusia taitoja sekä oman osaamisen jatkuvaa päivittämistä. Lisäksi nopeasti muuttuvat työmarkkinat ja uudenlainen työelämässä tarvittava osaaminen synnyttävät uusia koulutustarpeita. Kansainvälisen aikuistutkimuksen (PIAAC) mukaan jopa 600 000 suomalaisella aikuisella on vajavaiset valmiudet selviytyä tämän päivän ja huomisen tietoyhteiskunnassa. Valmiuksien parantamisella voidaan esimerkiksi auttaa pitkäaikaistyöttömiä saattamaan osaamisensa nykypäivän vaatimusten tasalle sekä pitkittää ikäihmisten aktiivista toimintakykyä ja vahvistaa heidän kokemuksiaan yhä enenevässä määrin digitaalisiin palveluihin siirtyvässä yhteiskunnassa pärjäämisestä.

Kansalaisopistoilla on hyvät lähtökohdat auttaa eri ikäisiä kansalaisia, jotka eivät ole tottuneet käyttämään digitaalisia palveluja. Kansalaisopistot tuntevat omien alueidensa erityispiirteet ja pystyvät ketterinä organisaatioina mukautumaan nopeasti paikalliseen sivistystarpeeseen:

– Opetuksen suunnittelussa ja tarjonnassa pystytään huomioimaan osallistujan lähtötaso sekä soveltuvuus myös erityisryhmille, kuten senioreille, maahanmuuttajille tai erilaisille oppijoille. Kansalaisopistot ovat monipuolinen ja laaja-alainen, kaikenlaisille oppijoille sopiva väylä arjen ja työelämän perustaitojen vahvistamiseen, toteaa Kansalaisopistojen liiton toiminnanjohtaja Jaana Nuottanen.

Kansalaisopistoissa on vastikään kehitetty Kansalaisen digitaidot -kurssimallia tietotekniikan perusopetuksen tueksi. Malli pyrkii tukemaan tietotekniikan opettajia heidän työssään suomalaisten digivalmiuksien edistämisessä. Tietotekniikan kehittyessä nopeasti vuosituhannen lopulla kansalaisopistojen ATK-kurssit tarjosivat kaikille mahdollisuuden päästä mukaan tietoyhteiskuntaan. Tekniikan ja sovellusten kehitys sekä median digitalisoituminen vaativat kaikilta jatkuvaa uuden oppimista. Nyt valmisteltu kurssimalli sisältää sekä perustaitoja että edistyneempiä sisältöjä ja se nostaa kaiken tietotekniikkaopetuksen yhdeksi tärkeäksi teemaksi digirohkeuden ja tietotekniikkaan liittyvien pelkojen hälventämisen.

­– Kansalaisopistojen tehtävänä on järjestää yhteiskunnan eheyttä, tasa-arvoa ja aktiivista kansalaisuutta sekä osallisuutta edistävää koulutusta. Tartumme kansalaisopistoissa innolla tähän tärkeään yhteiskunnalliseen haasteeseen, lisää Nuottanen.

Lisätiedot:

Toiminnanjohtaja Jaana Nuottanen
p. 040 741 0641, jaana.nuottanen@kansalaisopistojenliitto.fi

Tiedottaja Lauramaija Hurme
p. 040 573 1620, lauramaija.hurme@kansalaisopistojenliitto.fi

Kansalaisopistojen liitto KoL – Medborgarinstitutens förbund Mif ry

Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedote aiheesta

Kansalaisopistot ovat kaikille avoimia oppilaitoksia, joissa voi oppia uusia tietoja ja taitoja. Useimmiten opetustarjontaan kuuluu taideaineiden, käsityön ja musiikin kursseja, kieli- ja kirjallisuuskursseja, kotitalouden, liikunnan ja tietotekniikan kursseja sekä yhteiskunnallisia aineita. Kansalaisopistoon ei tulla suorittamaan tutkintoa, vaan opinnot perustuvat elinikäisen oppimisen periaatteeseen sekä ihmisen omaan haluun oppia ja kehittyä.

Monet kansalaisopistot järjestävät myös maksuttomia yleisöluentoja, taiteen perusopetusta, maahanmuuttajien kotoutumis- ja lukutaitokoulutusta sekä avoimen yliopiston kursseja. Suomessa toimii yhteensä 181 kansalaisopistoa, joiden toiminta ulottuu kaikkien kuntien alueelle. Kursseille osallistuu vuosittain noin 650 000 opiskelijaa. Kansalaisopisto voi olla nimeltään kansalaisopisto, työväenopisto, opisto tai aikuisopisto. Kansalaisopisto on yksi viidestä vapaan sivistystyön oppilaitosmuodosta.

www.kansalaisopistojenliitto.fi | www.kansalaisopistot.fi

DigiEssi-hanke kehittää esteetöntä ja digitaalista kansalaisopistoa

Haaga-Helia Ammatillinen opettajakorkeakoulu ja Kansalaisopistojen liitto ovat käynnistäneet koulutushankkeen, jonka tavoitteena on kehittää kansalaisopistojen henkilöstön valmiuksia ymmärtää opiskelijoiden erilaisuutta ja erityistarpeita, sekä parantaa opettajien valmiuksia ottaa opetuksessa huomioon erilaiset oppijat. Pyrkimyksenä on lisätä digitaalisen ja mobiiliteknologian käyttöä kansalaisopistojen koulutuksissa ja siten parantaa opiskelijoiden digitaalisia kansalaistaitoja. Tavoitteena on myös kehittää osaamisperustaisuutta kansalaisopistojen koulutuksissa.

Koulutukset toteutetaan pääsääntöisesti verkossa sekä osin alueellisina pienryhmäpäivinä. Tarjolla on viisi erillistä koulutusosiota. Parhaimman hyödyn saa osallistumalla kaikkiin koulutusosioihin, mutta halutessaan voi valita niistä sopivimmat. Ensimmäiset koulutusosiot alkavat marraskuussa 2016 ja ilmoittautuminen on jo käynnissä.

Koulutusosiot:
•    Osaamisperustaisuutta kurssisuunnitteluun ja osaamisen arviointiin, syksy 2016
•    Digitaaliset taidot kansalaistaitoina, syksy 2016
•    Erilaiset oppijat kansalaisopistossa, kevät 2017
•    Uudet asiakasryhmät kansalaisopistossa, kevät 2017
•    Välineitä digitaitojen opettamiseen ja oppimiseen, syksy 2017

Koulutukset järjestää Haaga-Helia Ammatillinen opettajakorkeakoulu yhteistyössä Kansalaisopistojen liiton kanssa. Koulutukset ovat Opetushallituksen rahoittamaa opetustoimen henkilöstökoulutusta ja kohderyhmälle maksutonta.

Hankkeen verkkosivut ja lisätietoa koulutuksista:

www.digiessi.fi

Kansalaisopistojen liitto KoL
Lisätietoa evästeistä

Mitä evästeet ovat ja miksi käytämme niitä tällä sivustolla?

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallennetaan käyttäjän laitteelle. Niitä käytetään palvelun käyttökokemuksen parantamiseksi, auttaen selainta muistamaan käyttäjän syöttämiä valintoja palvelussa. Lisäksi evästeitä käytetään esimerkiksi verkkosivuston käyttäjätilastojen keräämiseen. Ilman evästeitä osaa verkkosivuston toiminnoista ei välttämättä voitaisi edes käyttää.

Säilytetämme esimerkiksi tiedon sisäänkirjautuneesta käyttäjästä (käyttäjätunnuksesta). Sisäänkirjautuminen on voimassa vain selainistunnon ajan, jonka jälkeen käyttäjän täytyy syöttää käyttäjätunnus ja salasana palveluun uudestaan.

Säilytämme myös tiedon evästeilmoituksen hyväksymisestä ja mahdollistista käyttäjäkohtaisista asetuksista sivuston saavutettavuuteen liittyen. Muutoin kyseinen ilmoitus näkyisi jokaisella sivunlataukselle sivuston alareunassa ja käyttäjän pitäisi jokaisella katselukerralla valita haluamansa asetukset uudelleen.

Palvelumme kerää myös tilastotietoa vierailevista käyttäjistä. Tarkoitukseen käytetään Google Analytics -ohjelmistoa, jonka avulla voimme esimerkiski tehdä sivuistamme yhä paremmin toimivan kokonaisuuden.

Sivustolla olevat sosiaalisen median laajennukset (esim. Facebook-osio sivun alareunassa) saattavat kerätä tietoa kävijästä, mikäli hän on kirjautuneena sisään kyseisiin palveluihin.

Käyttämällä sivustoamme hyväksyt tällaisten evästeiden käytön. Voit säätää evästeiden käytön asetetuksia sivuston vasemmasta laidasta löytyvästä navigaatiopalkista.

This website uses cookies so that we can provide you with the best user experience possible. Cookie information is stored in your browser and performs functions such as recognising you when you return to our website and helping our team to understand which sections of the website you find most interesting and useful.

You can adjust all of your cookie settings by navigating the tabs on the left hand side.