Peilaan artikkelissani historiallisia esimerkkejä kansalaistaitojen opettamisen nykyhaasteisiin. Teksti perustuu Kansalaistaidot kunniaan -hankepäivässä pitämääni luentoon. Kansalaisopistojen liiton järjestösuunnittelija Henri Piirainen (2024) kokoaa monipuolisesti kansalaistaitojen määrittelyä kansa- ja peruskouluopetuksessa, koulutuspolitiikassa sekä Kansalaistaidot kunniaan -hankkeessa. Täydennän näkökulmia kiinnittämällä huomiota siihen, että historiallisesti tarkasteltuna kansalaistaidot ja -tiedot, tai laajemmin kansalaissivistys ja -kasvatus, kuuluvat sekä kansalaisopistotyön että yleisemmin vapaan sivistystyön ytimeen. Historiallinen tutkimus voi auttaa hahmottamaan muuttuvaa käsitystä kansalaisopistoista kansalaiskasvatuksellisena toimijana sekä kirkastamaan kansalaisopistojen identiteettityötä pysyvyyden ja muutoksen sidoksena.
Historialliset esimerkit perustuvat tekeillä olevaan väitökseeni, jossa tarkastelen kansansivistysoppiaineen historiaa sen käynnistymisestä 1930-luvun taitteessa muutokseen aikuiskasvatustieteeksi 1960-luvun lopulla. Esimerkit nousevat aineistosta, joka koostuu kansansivistysopin opettajien teksteistä (erit. Zachris Castrén) sekä oppiaineen ensimmäisistä tutkielmista 1930–40-luvulta. Tutkielmat avaavat turbulentteihin vuosiin mielenkiintoisen aikalaisaineiston, jossa ääneen pääsevät silloiset ja tulevat sivistystyöntekijät. Tutkielmia laatineisiin opiskelijoihin kuuluvat muun muassa urallaan opetusministerinäkin toiminut Heikki Hosia, Rauman kansalaisopiston rehtorina toiminut Viljo Salmi (1903–1996), Viialan työväenopiston rehtorina toiminut Arvo Okkeri sekä opintojensa aikana Lohjan Työväenopiston yhteiskuntaopin opettajana toiminut Emil Saksala. Kysymykset kansalaistaidoista ja -tiedoista ovat aineistossa vahvasti läsnä.
1930-40-luvun kansalaiskasvatuksellinen ihanne
1930–40-luvun Suomessa demokratia oli koetuksella. Takana oli sisällissota, joka vaikutti merkittävästi esimerkiksi Zachris Castrénin ponnisteluihin kansalaisopistotoiminnan (hist. työväenopistotoiminnan) sekä vapaan kansansivistystyön kentillä. 1930-lukua leimasivat toisen maailmansodan kehkeytymiskulut kuten fasismin nousu, Suomessa Lapuanliike, sekä lopulta itse sota. Kansansivistystyötä läpäisivät huoli demokratiasta ja sitä tukevista rakenteista, totalitarismista sekä julkisesta keskustelukulttuurista, joihin sen kansalaiskasvatuksellinen tehtävä kytkettiin. Huolenaiheet ovat ajankohtaisia myös tänään.
1930–40-luvulla jaettu käsitys kansalaiskasvatuksellisesta ihanteesta oli vahva. Demokratia kansanvaltaisena valtiomuotona edellytti yhteiskunnalliset asiat sekä kansalaisvastuunsa tuntevia kansalaisia, mikä tarkoitti kansalaistietojen ja -taitojen jatkuvaa kehittämistä. Koska demokratia ei ollut itsestäänselvyys, kansansivistäjät korostivat demokraattisen kulttuurin vaalimista ja demokratiaa prosessina, ei vain valtiollisena tilana. Tämän eteen oli tehtävä jatkuvasti työtä, jota juuri kansalaisopistojen ja muun kansansivistystyön tuli edistää. Ihmisten tuli omaksua vastuunsa demokraattisen kulttuurin ylläpitämisessä. Tämä toteutui paitsi yhteiskunnallisten aineiden opetuksen, myös läpäisevästi opistojen demokraattisen opetus- ja toimintakulttuurin avulla. Kansalaisopistojen tavoite, arvot ja toiminta kietoutuivat tiiviisti yhteen ja tukivat kansalaistaitojen kehittämistä.
Yhteiskunnallisten jännitteiden purkamiseksi kansalaisopisto tarjosi paikan, joissa erilaiset ihmiset tulivat yhteen ja joissa annettiin tilaa erilaisille aatteellisille taustoille ja näkemyksille. Esimerkiksi Saksalan (1948, 124–125) mukaan työväenopistoja tarvittiin erityisesti sen vuoksi, että ”kansan keskuudessa säilyisi repivien puolueriitojen keskellä kansakokonaisuuden tuntua”, sillä opistoissa tulivat yhteen eri työväenleirit ja porvarit. Opistoissa oli turvallista käsitellä erimielisyyttäkin herättäviä kysymyksiä. Kursseilla opiskelijat vaihtoivat mielipiteitään, oppivat tunnistamaan paremmin omaa ajatteluaan sekä samalla ymmärtämään paremmin siitä poikkeavia näkökantoja. Kun opiskeltiin yhdessä erilaisten ihmisten kanssa, opittiin samalla ymmärtämään tiedon muodostumisen ehtoja ja perusteluja, “jonka edessä mielivaltaiset tuumat väistyvät syrjään asiattomina oletteluina” (Castrén 1929, 132). Rakentava oppositio kuvataan terveen demokratian kulmakivenä, koska se vei kehitystä eteenpäin ja esti kangistumasta. Kansalaiskasvatuksen läpäisevyys kansalaisopistoissa tulee hyvin esiin esimerkiksi taideaineiden kuvauksissa, joissa taiteen kuvataan yhdistävän sellaisetkin ihmiset, jotka eivät muuten “löytäisi tietä persoonalliseen kanssakäymiseen ja ystävyyteen”. Taiteen nähtiin pystyvän lähentämään kokonaisia kansoja toisiinsa. (Simola 1949, 71–72.)
Ihanteen ja realiteettien ristivedosta kansalaistaitojen vahvistamiseen opistotyössä
Itsensä kansalaissivistyksellinen kehittäminen ei ollut pelkästään oikeus tai mahdollisuus vaan suoranainen kansalaisvelvollisuus. Demokratia sitoi kansalaiset yhteen, mutta samalla velvoitti kansan kansalaissivistymään ja opistot kansalaissivistämään. Jo 1930–40-luvulla kansalaisopistotyön kuvauksia luonnehtii kuitenkin jännite kansalaiskasvatuksellisen ihanteen ja kysynnän pohjalta määräytyvän kurssisuunnittelun välillä. Opiskelijat hakeutuivat mieluummin toisenlaisen itsensä kehittämisen pariin kuin harrastamaan kansalaistaitoja ja -tietoja. Yhteiskuntaopin opettajana toiminut Saksala (1948, 113–114) harmittelee “opiskelijain osoittamaa harrastuksen puutetta näitä aineita kohtaan” ja pohtii, miten aineita ei pidettäisi niin “vaikeina, ikävinä ja kuivina”.
Demokratian vahvistaminen velvoitti opistoväen etsimään ratkaisuja yhteiskunnallisen harrastamisen vahvistamiseen ja kansalaistaitojen kehittämiseen muun muassa seuraavilla tavoilla (ks. taulukko 1):
Harrastamaan herättäminen. Opistoväen tuli pyrkiä herättämään ihmiset harrastamaan yhteiskunnallisia aineita. Tämä kuului erityisesti opistojen johtajien ja yhteiskunnallisten aineiden opettajien vastuulle. Eräänä innostamisen herättämisen muotona ehdotetaan keskustelutilaisuuksia ajankohtaisista osallistujien elämänpiiriin kiinnittyvistä aiheista.
Opistojen johdon ja opettajien osaamisen sekä ammattiin valmistamisen kehittäminen. Opettaja- ja johtajakunnan tuli ymmärtää kansalaisopistotyötä, mutta myös vapaata kansansivistystyötä kokonaisuutena sekä niiden yhteiskunnallista tehtävää. Esimerkiksi johtajilla tuli olla yhteiskunnallisten aineiden opintoja ja heidän tuli osallistua yhteiskunnallisten aineiden opetukseen sekä opintojen ohjaukseen yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Castrénille tärkeä foorumi kansalaiskasvatuksellisten kysymysten yhteiseen tarkasteluun oli kansansivistysoppi, josta hän (1924; 1930) toivoi akateemista oppiainetta kansansivistäjien valmennukseen sekä vapaan kansansivistystyön akateemisen tutkimuksen ja oppikirjallisuuden kehittämiseen.
Valtion tuen ja hallinnon kehittäminen sekä yhteiskunnallisiin aineisiin kohdistuva erityistuki. Valtion toteuttaman kansansivistystyön arvioinnin tuli olla kehittävää eli sen tuli lähteä kasvatusopillisista lähtökohdista ja olla kansansivistystyötä ymmärtävää. Valtion tuki kuvataan tärkeänä myös siksi, että sen nähtiin edistävän kansalaispiirien välistä keskinäistä arvonantoa ja suvaitsevaisuutta (Castrén 1929, 129–135; Saksala 1948, 118–120.) Ratkaisuja pohtinut Työväenopistokomitea ehdottaa lisäksi valtionavun lisäavustusta yhteiskunnallisten aineiden opettajien tuntipalkkioiden korottamiseen (15 %) sekä hallinnon kehittämistä perustamalla työväenopistoille omistettu kouluneuvoksen virka. (ks. Saksala 1948, 118–120.)
Opetusjärjestelyihin liittyvät ratkaisut. Lohjan Työväenopistossa kertyneen kokemuksensa perusteella Saksala rohkaisee opistoja omaehtoiseen kehittämistyöhön. Hän tarjoilee didaktisia ratkaisuehdotuksia kannustaen muun muassa kekseliäisiin aineyhdistelmiin. Lohjalla oli esimerkiksi onnistuneesti yhdistetty käsityökurssiin kaunokirjalliseen yhteiskunnalliseen teokseen perehtyminen ja pikakirjoituskurssiin valtio-oppia. Yhdistelmäkurssit Saksala kehottaa toteuttamaan yhteisopetuksena, jolloin opettajille avautuu mahdollisuuksia ammattitaitonsa kehittämiseen. (Saksala 1948, 120–125.) Muina ideoina nostetaan esiin kurssien minimiosallistujamäärän pudottaminen sekä kansalaistutkintolinja tutkintoineen, joita Saksala (1948, 123) ennakkoluulottomasti ei suoralta kädeltä hylkäisi työväenopistotyössäkään, mikäli ne lisäävät harrastusta yhteiskunnallisten aineiden opiskeluun.
Kansalaisopistot demokraattisemman, oikeudenmukaisemman ja yhdenvertaisemman yhteiskunnan tukipilarina
Kansalaisopistotyö, kuten vapaa sivistystyö kokonaisuutena, on läpi historiansa perustunut demokratiaa vahvistaviin käytäntöihin sekä osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja yhteiskunnallista yhdenvertaisuutta vahvistavaan toimintaan. Opistot tekevät parhaansa muuttuvissa haasteellisissa olosuhteissa paremman yhteiskunnan rakentamisen sekä oman selviytymiskamppailunsa ristipaineessa, jossa myös kansalaistaidot osaltaan määrittyvät ja niiden opettaminen realisoituu. Ajassamme, jossa yhdenvertaiset mahdollisuudet itsensä kehittämiseen horjuvat (Järvinen 2023; Järvinen, Pätäri & Wallén 2024) ja monet sosiaaliset liikkeet kulkevat päinvastaiseen suuntaan (ks. Luhtakallio 2024), ovat kysymykset kansalaisopistojen roolista demokraattisemman ja oikeudenmukaisemman yhteiskunnan edistäjinä sekä niiden toimintaedellytysten turvaamisesta erityisen ajankohtaisia ja tärkeitä.
Taulukko 1. Poimintoja ratkaisuehdotuksiksi: miten vahvistetaan kansalaistietojen ja -taitojen harrastamista?
Castrén (ks. 1929;1934; 1938)
Työväenopistokomitea 1948 (ks. Saksala 1948)
Saksala 1948
Yhteisesti
Kansalaistietojen ja -taitojen vahvistaminen vst:n yhteinen tehtävä.
Tieteellisen tutkimuksen ja kansansivistäjien valmentamisen merkitys.
Luhtakallio, Eeva (2024). Yhteiskunnan tekemisen politiikka: miten ymmärtää yhteistä moniarvoisessa yksilöiden ajassa. Keynote-luento Aikuiskasvatuksen tutkimuspäivillä Helsingin yliopistolla 8.2.2024.
Saksala, Emil (1948). Yhteiskunnallisten aineiden opetus työväenopistoissa. Yhteiskuntatieteiden kandidaatin tutkinto, tutkielma Yhteiskunnallisen Korkeakoulun yhteiskunnallista tutkintoa varten. Helsinki: Yhteiskunnallinen Korkeakoulu.
Simola, Unnukka (1949). Esteettinen kasvatus vapaassa kansansivistystyössä. Yhteiskuntatieteiden kandidaatin tutkinto, pro gradu -tutkielma Yhteiskunnallisen Korkeakoulun yhteiskuntatieteiden kandidaattitutkintoa varten. Helsinki: Yhteiskunnallinen Korkeakoulu.
Näin kysyi Heikki Kinnari (2020) väitöskirjassaan Elinikäinen oppiminen ihmistä määrittämässä: Genealoginen analyysi EU:n, OECD:n ja Unescon politiikasta. Mielestäni näiden kysymysten rinnalla on syytä kysyä, kenellä on mahdollisuus oppia ja kuka jää koulutuspoliittisessa keskustelussa pimentoon.
Toissa viikolla (2.–.8.9.2024) vietettiin valtakunnallista Kansalaistaitoviikkoa. Vuosien varrella erilaisia taitoja on pyritty kuvaamaan monenlaisilla luokitteluilla mm. EU:n, kansainvälisten järjestöjen ja Opetushallituksen toimesta ja viimeksi Kansalaisopistojen liiton hankkeessa on määritelty, mitä kansalaistaidot tarkoittavat nykypäivänä (Piirainen 6.6.2024). ”Taidot voivat muuttua ajassa ja tietyillä taidoilla voi olla korostuneempi merkitys tietyn yksilön elämässä kuin toisella. Hankkeen tärkeimpänä tausta-ajatuksena on kuitenkin se, että kansalaistaidot ovat hyödyllisiä päivittäisessä elämässä kaikille ihmisille.” (Piirainen 6.6.2024). Mutta mitä taitoja sitten jokaisen kannattaisi pyrkiä hankkimaan?
Vapaasta sivistystyöstä annetun lain (632/1998, muut. 1765/2009) tarkoitusta ja tavoitetta koskevasta pykälästä sekä eri oppilaitosmuotoja koskevasta pykälästä voi löytää vihjeitä taidoista, joiden opettamista ja oppimista lainsäätäjä on 15 vuotta sitten pitänyt tärkeänä. Lain mukaan vapaan sivistystyön tarkoituksena on järjestää elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta yhteiskunnan eheyttä, tasa-arvoa ja aktiivista kansalaisuutta tukevaa koulutusta. Opetus- ja koulutussanasto OKSAn mukaan elinikäisellä oppimisella tarkoitetaan oppimista, ”joka jatkuu ihmisen koko eliniän”, kun taas elinikäisen oppimisen avaintaidoissa on kyseessä ”niiden tietojen, taitojen, asenteiden ja arvojen kokonaisuus, jollaisia yksilöt tarvitsevat elinikäisessä oppimisessa” (Euroopan parlamentin ja neuvoston suositus elinikäisen oppimisen avaintaidoista (2018/C 189/01); opetus- ja kulttuuriministeriö ja Sanastokeskus ry 2024). Vapaan sivistystyön näkökulmasta huomionarvoista on, ettei sanastosta (toistaiseksi) löydy sellaisia käsitteitä kuten perustaidot, kansalaistaidot, kansalaisvalmiudet tai omaehtoinen oppiminen.
Eero Pantzarin mukaan elinikäisen oppimisen määritelmässä oppiminen nähdään monesti vain prosessina, vaikka sitä voitaisiin hahmottaa myös päämäärien tai tuotosten kautta esim. näin: ”To continue the learning process during the whole life, to improve and actualize knowledge, behavior, skills, attitudes and concepts of life and society.” (Elinikäisen oppimisen komitea ym. 1997). Jos elinikäinen oppiminen pyrittäisiin hahmottamaan kaikessa ihanuudessaan, osaisimmeko myös sanoittaa harrastuksissa, vapaaehtoistoiminnassa tai luottamustehtävässä oppimaamme nykyistä paremmin? Voisiko vapaan sivistystyön ja työelämän laajemmalle yhteistyölle löytyä väylä yhteisen kielen kautta? Jotain olisi tehtävä, jotta kaikkea osaamista pidettäisiin yhtä arvokkaana – toisin kuin nyt (Rahikainen ym. 2024).
Voisimmeko viedä osaamisperusteisuutta vieläkin pidemmälle, jotta työikäiset oppisivat paremmin sanoittamaan esim. kansalaisopiston keramiikka-, kokkaus tai pilateskurssin hyödyt myös työelämälle pitäen kuitenkin kiinni sivistysihanteesta, ihmisenä kasvamisesta ja vapaan sivistystyön vapaudesta? Tunnustan, että ainakin itsellä vapaa-ajalla kerryttämäni osaamisen sanoittaminen on usein vaikeaa työelämäkontekstissa enkä välttämättä osaa arvioida oman osaamisen – tietojen ja taitojen – merkitystä ennen kuin niitä voi verrata kollegan asiantuntemukseen. Jos on vaikkapa käynyt korean kielen kurssilla, mitä työn kannalta hyödyllisiä taitoja on ehkä tiedostamattaankin oppinut? Vastaus ei välttämättä löydy kurssisuunnitelmasta. Entä voisiko vapaan sivistystyön osaamismerkkijärjestelmää kehittää edelleen esim. tunnistamaan ja tunnustamaan kolmannella sektorilla hankittua osaamista? Se voisi olla hyvä idea, mutta kenties vaikeampi suunnitella ja toteuttaa.
Ennaltaehkäisevän elämänhallinnan taidot?
Luin vastikään uusinta Gerontologia-teosta, mikä sai pohtimaan, mitä tietoja ja taitoja kukin meistä tarvitsee elämänsä aikana voidakseen elää ns. hyvän elämän. Tulisiko tavoitteena olla viisaaksi kasvamisen taito, yksinäisyyden tilojen kohtaamisen ja käsittelyn taito, ennakoivaan ikääntymiseen (elämän aikana) liittyvät taidot, mielen hyvinvoinnin edistämisen taito vai jotain muuta? Päällimmäisenä ajatuksena oli, että ikääntymisestä ei puhuta eikä kirjoiteta tarpeeksi, jotta ymmärtäisimme, millaiset ratkaisut vaikuttavat elämänlaatuumme myöhäisellä keski-iällä (eläköitymisen kynnyksellä ja sen jälkeen) ja aktiivisten eläkevuosien jälkeen vanhuudessa (ns. ihmisen neljäs ikä, jolloin palveluiden ja hoivan tarve korostuu; ks. Rantanen 4.9.2023). Tulevaisuuden ennakoinnista puhutaan paljon, mutta näkyykö se koulutuspolitiikassa ja arjen tasolla?
OECD:n PIAAC-tutkimusohjelman (Programme for the International Assessment of Adult Competencies) aiemmista tutkimustuloksista on vierähtänyt vuosikymmen (Suomen osalta). Uuden PIAAC-tutkimuksen ensituloksia on lupa odottaa 10.12.2024. Tutkimuksessa selvitetään 16–65-vuotiaiden lukutaitoa, numerotaitoa ja ongelmanratkaisutaitoa. Tavoitteena on mm. saada vastauksia siihen, ”Ovatko aikuisväestön perustaidot sillä tasolla kuin työ- ja arkielämässä menestyminen nykyajan tietoyhteiskunnassa edellyttää?”. (Jyväskylän yliopisto 2024.) Jo ennen julkistamista voi yhteiskunnallisesti ja myös vapaan sivistystyön näkökulmasta kritisoida sitä, että tulokset jäävät väestön kannalta puutteellisiksi tutkimuksen sivuuttaessa yli 65-vuotiaat. Ja vaikka tiedetään, kuinka suuri väestöryhmä on kyseessä ja millainen demografinen muutos suomalaisessa yhteiskunnassa on käynnissä.
Ikääntyneet saattavat kuitenkin olla joissakin asioissa myös edelläkävijöitä. Heidän keskuudessaan esim. yleistyy fyysisten ja virtuaalisten palvelurobottien käyttö, jolloin yli 65-vuotiaat tarvinnevat uudenlaisia valmiuksia – robottilukutaitoa medialukutaidon uutena ulottuvuutena. Tätä tutkitaan parhaillaan. (Rasi-Heikkinen, Valokivi, Vuojärvi & Kiuru 2024.) Jos robottilukutaito on arjessa ja yhteiskunnassa pärjäämisen taito jo nyt, mitä siitä pitäisi kaikkien tietää? Vai pitääkö? Jo lähes sata vuotta sitten Castrén (1929) totesi, että ”(…) yhteiskunnan ja sen olojen alituinen muuttuminen ja kehittyminen tekee yhäti jatkuvan opiskelun tarpeelliseksi jokaiselle, joka tahtoo ymmärtää ympärillään olevaa elämää.” Tämän pitäisi koskea jokaista meistä, myös ikääntyneitä. Tällöin koulutuspoliittisesti merkittävien tutkimusten tulisi ulottua myös kaikkein iäkkäimpiin yhteiskunnassamme.
Seppo Niemelän (2008) mukaan ”Yleissivistys tarkoittaa tieto- ja taitomäärää, joka kaikkien kansalaisten olisi hallittava voidakseen toimia ja vaikuttaa yhteiskunnassa.” Toivo Ilmari Wuorenrinne (1952) kuvasi tätä mielestäni hyvin jo sata vuotta sitten kirjoittaessaan:
”Tapasin kuuluisassa Wienin Kansankodissa muutamana syksyisenä iltana 1922 erään köyhän, 70-vuotiaan mummon, joka opiskeli kirjoitustaitoa. Miksi? Koska kova kohtalo oli lapsuudessa ja nuoruudessa kieltänyt häneltä sen taidon oppimisen. Myöhemmin taas perhehuolet, työt ja askareet eivät sitä sallineet. Siksi hän oli tullut ajatelleeksi, että nyt, jolloin hänellä oli aikaa ja mahdollisuuksia, sopisi tämä opiskelu aloittaa. Ja hän aloitti, varsinkin kun hänen tyttärensä, jonka kanssa hän halusi olla välittömässä kirjeenvaihdossa, oli siirtynyt perheineen Budapestiin asumaan. Sanoi ja köpitti keppiinsä nojaten opintosaliinsa kirjaimia piirtelemään.”
Wuorenrinteen kirjoitus osoittaa hyvin myös sen, että aina on otollinen aika elinikäiselle oppimiselle, jos on tahtoa. Jos ikääntynyt henkilö haluaa käyttää muistamiaan asioita ja oppimiaan taitoja sekä edelleen kehittyä ja kasvaa ihmisenä uutta oppimalla, hän monesti elää hyvinkin vanhaksi ennen kuin omat kyvyt alkavat merkittävästi heiketä. (Suutama 2023). Ns. ennaltaehkäisevässä elämänhallinnassa (proactive coping) suunnitellaankin omaa tulevaisuutta ja siihen liittyviä tavoitteita, ennakoidaan vanhenemista ja varaudutaan uhkiin, mutta myös oma-aloitteisesti suunnataan omaa elämänkulkua haluttuun suuntaan hyvän vanhuuden luomiseksi (Saajanaho 2023). Aina uusien tietojen ja taitojen oppiminen ei kuitenkaan ole ihmisestä itsestään kiinni, vaan kyse voi olla esim. maahan muuttaneiden sulkemisesta yhteiskunnan ja työelämän ulkopuolelle riittämättömien maksuttomien kielikoulutusmahdollisuuksien vuoksi (ks. valtioneuvosto 2023).
Kinnari (2020) kuvaakin väitöskirjassaan hyvin syitä sille, miksi elinikäisen oppimisen politiikka ei ole neutraalia eivätkä oppiminen ja koulutus aina ole autuaaksi tekeviä itsestäänselvyyksiä. Hänen mukaansa ”Resursseja, kuten aikaa tai mielenkiintoa ei enää riitä elämän mysteerin ihmettelyyn tai muuhun tärkeämpään [kuin työmarkkinalähtöiseen elinikäiseen oppimiseen]”. Myös mm. Jukka Tuomisto on jo kauan aikaa sitten kritisoinut tapaa, jolla ”elinikäisestä oppimisesta” on tehty mystinen pakko, jota yksilön on vaikea vastustaa (Elinikäisen oppimisen komitea ym. 1997). Mutta samalla on myös syytä esittää jatkokysymys siitä, kenelle ja missä yhteydessä kyse on pakosta? Tällaiset näkökulmat osoittavat, kuinka tärkeää työtä vapaan sivistystyön oppilaitoksissa tehdään joka päivä. Vapaassa sivistystyössä jos missä on paikkansa myös elämän mysteerin ihmettelylle luokiteltiinpa se sitten taidoksi tai ei!
Opetus- ja kulttuuriministeriön asiantuntija Petra Heikkinen
Petra Heikkinen on työskennellyt opetus- ja kulttuuriministeriössä vuodesta 2007 lähtien. Vuodesta 2018 lähtien hän on toiminut vapaan sivistystyön asiantuntijana vastaten etenkin kansalaisopistoihin, opintokeskuksiin ja vapaan sivistystyön keskusjärjestöihin liittyvistä asioista.
Lähteet
Castrén, Z. (1929). Valtio ja vapaa kansansivistystyö. Valtioneuvostolle 24 p. heinäk. 1929 annettu mietintö. Kansanvalistusseura. Helsinki.
Elinikäisen oppimisen komitea, Suomi. Opetusministeriö, Tuomisto, J., Pantzar, E., Remes, P., Välijärvi, J., Kurtakko, M., Otala, L. & Jakobsson, M. (1997). Näkökulmia elinikäiseen oppimiseen. Elinikäisen oppimisen komitean mietinnön (1997:14) liite. Opetusministeriö. Helsinki.
Niemelä, S. (2008). Sivistystyö. Maaseudun Sivistysliitto, Työväen Sivistysliitto, Kansan Sivistystyön liitto, Kansallinen Sivistysliitto, Svenska Studiecentralen, Vihreä Sivistys- ja Opintokeskus. Helsinki.
Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Sanastokeskus ry (2024). Opetus- ja koulutussanasto (OKSA), 3. laitos. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2024:13. Luettavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-263-751-2.
Rasi-Heikkinen, P., Valokivi, H., Vuojärvi, H., & Kiuru, H. (2024). Yli 65-vuotiaiden media- ja robottilukutaitoja tutkimassa. Gerontologia, 38, 2, s. 200–202. Luettavissa: https://doi.org/10.23989/gerontologia.143308.
Saajanaho, M. (2023). Elämänkulun ohjaaminen, tavoitteet ja vanhenemiseen valmistautuminen. Teoksessa Rantanen, T., Kokko, K., Sipilä, S. & Viljanen, A. (toim.). Gerontologia, s. 352–362. 5.–6. uudistettu painos. Kustannus Oy Duodecim. Helsinki.
Suutama, T. (2023). Muisti ja oppiminen. Teoksessa Rantanen, T., Kokko, K., Sipilä, S. & Viljanen, A. (toim.). Gerontologia, s. 286–297. 5.–6. uudistettu painos. Kustannus Oy Duodecim. Helsinki.
Kansalaisopistot voivat hyödyntää vaikuttamisviestintää kertoakseen kohdeyleisölleen omasta toiminnastaan ja vaikuttaakseen sitä kautta omaan toimintaympäristöönsä. Tämän strategisen viestinnän avulla kansalaisopistot voivat pyrkiä vaikuttamaan myös päätöksentekoon, lainsäädäntöön ja yleiseen mielipiteeseen sekä sidosryhmiensä asenteisiin ja käyttäytymiseen.
Kansalaisopistot voivat käyttää vaikuttamisviestintää edistääkseen omia tavoitteitaan, kuten toiminnan tunnetuksi tekemistä, työllisyyden parantamista ja kansalaistaitojen kehittämistä. Viestinnällä pyritään vahvistamaan myönteistä suhtautumista kansalaisopistojen ajamiin asioihin ja siten tukemaan niiden toimintaa ja tavoitteita.
Päivän aikana kuulemme asiantuntijapuheenvuoroja, käytännön esimerkkejä ja keskusteluja, joiden avulla saamme konkreettisia työkaluja vaikuttamistyöhön.
OHJELMA
9.00 Avaussanat, toiminnanjohtaja Jaana Nuottanen, Kansalaisopistojen liitto 9.15 Vaikuttavaa vaikuttamistyötä – mutta miten? vaikuttajaviestinnän asiantuntija Heljä Misukka, LovEdu Oy 10.00 Yhteinen keskustelu (ei tallenneta) 10.15 Tauko 10.25 Kansalaisopisto työllisyydenhoidon kumppanina ja kansalaistaitojen kehittäjänä, rehtori Sini-Mari Lepistö, Sastamalan Opisto 10.45 Kansalaisopistojen rehtorit kertovat: Miten kansalaisopisto nostetaan ylläpitäjän agendalle? 10.45 Vaikuttamisviestintää Nokialla, rehtori Mika Hagelin, Pirkan opisto 11.00 Vaikuttamisviestintää Kittilässä, rehtori Pasi Tanninen, Revontuli-Opisto 11.15 Opiskelijahankinta perustaitokoulutuksiin paikallisviestinnän ja -yhteistyön keinoin (Ahkera-hanke), hankepäällikkö Saara Sopanen, Keravan Opisto 11.45 Yhteenvetoa ja keskustelua (ei tallenneta)
Ilmoittautuminen päättyy tuntia ennen webinaarin alkua (4.10. klo 8.00).
Kansalaisopistojen liiton järjestämä tilaisuus on maksuton ja se on suunnattu Kansalaisopistojen liiton jäsenopistojen henkilöstölle. Tilaisuus järjestetään etänä Microsoft Teams -alustalla ja siitä tehdään tallenne.
Lähetämme osallistumislinkin ilmoittautuneille muutama päivä ennen tilaisuutta sekä muistutuksena tapahtumapäivän aamuna.
Webinaari on osa Kansalaisopistojen liiton Kansalaistaidot kunniaan -hanketta.
Erään määritelmän mukaan kriittisyys tarkoittaa ajattelu- ja arviointitaitoa. Kriittisyydessä on kysymys siitä, että ongelmat, omituisuudet ja vinoutumat havaittaisiin ja tiedostettaisiin.
Miten opistot sitten suunnittelevat ja arvioivat kriittisesti? Tätä kysyi Österbottens tidning sanomalehden päätoimittaja elokuussa kahdessa erillisessä kirjoituksessaan, kun Pietarsaaren seudun opistot olivat julkistaneet oman kurssitarjontansa. Hän kyseenalaisti erään opiston rehtorin vastuunottoa ja valintaa ottaa kurssiohjelmaan matkapuhelinten säteilyterveyttä koskeva kurssi vedoten säteilysuojeluviranomaisen STUK:n määritelmiin siitä, että matkapuhelimet eivät tuota terveydelle vaarallista säteilyä. Lehden päätoimittajan mukaan kansalaisopisto levitti väärää tietoa ja että vaikka kurssin vetäjä edustaa Suomen Säteilyturva ry:tä, se voi johtaa epäluottamuksen syntymiseen viranomaisia kohtaan, mikä voi olla pitkällä aikavälillä haitallista.
“Mitä tapahtuu, jos nämä harhaan johdetut ihmiset kokevat, ettei heitä kuulla? Ehkä he turhautuneena alkavat kaataa ympäristössämme olevia 5G-mastoja?” pohtii päätoimittaja.
Kiista johti sisäiseen selvitykseen, jossa kunnanjohtaja päätti peruuttaa kurssin sen saaman huomion ja siihen liittyvien epäselvyyksien vuoksi. Johtopäätös oli, että kansalaisopiston ei tulisi olla alusta tälle keskustelulle; sille on olemassa muita, paremmin soveltuvia foorumeita. Päätoimittajan mukaan tämä oli viisas päätös kansalaisopiston uskottavuuden säilyttämiseksi. Hän kuitenkin katsoo, että opisto olisi ollut vieläkin uskottavampi, jos kansalaisopiston rehtori olisi uskaltanut myöntää virheen.
Toisessa mielipidekirjoituksessaan päätoimittaja palasi aiheeseen vuodelta 2009, jolloin rokotekriittinen luento Alan Reesin kanssa keräsi noin sata kuuntelijaa. Ruotsinkielinen työväenopisto vetäytyi silloin median kysymysten vuoksi järjestelyistä ja kyseinen luento järjestettiin yksityisesti.
Elämme informaatiotulvassa, jossa todenmukainen tieto peittyy tahattomaan misinformaatioon ja tarkoitukselliseen disinformaatioon. Miten voimme huomioida kurssisuunnittelussa maailman tapahtumat ja ilmiöt perustellusti? Voiko kääntöpuolena olla vaarana, että ilmapiiri värittyy virheiden ja epäonnistumisen pelolla ja negatiivisuudella, mikä heikentää kykyä luovaan ajatteluun ja ongelmanratkaisuun? Kurssisuunnittelu, jossa innostutaan yhdessä, ja jossa jokainen uskaltaa ajatella ääneen, syntyvät parhaat ideat.
Tässä tapauksessa voidaan jopa väittää, että paikallislehti käytti valtaa ja toimi tuomitsijana, mikä pahimmillaan voi johtaa siihen, että vapaa sivistystyö ja yksittäiset rehtorit vaiennetaan. Vapaa sivistystyö tulisi aktivoida itsensä etujärjestöjensä, verkostojensa ja ylläpitäjiensä kautta, jotta se pystyisi paremmin käsittelemään kritiikkiä ja ottamaan kantaa yksittäisiin kursseihin. Yksittäisen rehtorin ei pitäisi joutua tuntemaan itseään osoitetuksi ja tuomituksi ennen kuin prosessi ja keskustelu on ollut laajemmin esillä. Siksi tarvitaan enemmän tarkkailijoita. Voiko kriittisen kurssisuunnittelun avain olla dialogi, avoin keskustelu? Dialogisuus käsittäisi check up -listan, jossa tarkistettaisiin mis- ja disinformaatio. Vapaa sivistystyö tulee jatkossakin kouluttaa ja ohjata meitä oikein sekä toimia eettisenä omatuntonamme. Mutta mikä on oikein ja mitä tarkoittaa eettinen omatunto?
Teksti: Pietarsaaren kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden päällikkö, Kansalaisopistojen liiton hallituksen varajäsen Päivi Rosnell
Olemme tilanteessa, jossa alamme havahtua siihen, että kykenemme vaikuttamaan koko planeetan, muiden lajien ja ihmiskunnan tulevaisuuteen. Yhteiskuntien on ymmärrettävä tähän valtaan liittyvä vastuu ja toimittava aktiivisesti siten, että tulevaisuus olisi parempi – myös meidän jälkeemme. Tulevien sukupolvien on osattava ratkaista sellaisia globaaleja ja paikallisia haasteita, jotka ovat vielä osin tuntemattomia. Yksittäinen ihminen voi vaikuttaa äänestämällä vastuullisia päättäjiä, mutta myös kehittämällä tulevaisuustaitoja sekä itse että yhdessä muiden kanssa.
Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksessa on hahmoteltu tulevaisuustaitojen kokonaisuus, joka parantaa valmiuksia toimia erilaisissa tulevaisuuksissa sekä valinnoillaan ja toiminnallaan edistää hyvän tulevaisuuden rakentumista.
Tulevaisuustaidot
Moninaisten tulevaisuuksien hahmottaminen: oman ymmärryksen laajentaminen kuvittelemalla erilaisia mahdollisia tulevaisuuden tiloja.
Systeeminen ajattelu: kyky tunnistaa erilaisten systeemien vaikutussuhteita ja säännönmukaisuuksia sekä niiden muutoksia
Aikaperspektiivin laajentaminen: ymmärrys menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden keskinäisestä suhteesta ja kyky hahmottaa muutosta.
Kriittinen ajattelu: taito arvioida menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta koskevia käsityksiä sekä niiden taustaoletuksia ja muodostumista.
Luova ajattelu: mielikuvituksen käyttö omien tulevaisuutta koskevien oletusten ja uskomusten ylittämisessä ja kuvittelun rajojen laajentaminen.
Proaktiivinen ja vastuullinen toiminta: ymmärrys toiminnan vaikutuksista nykyhetkeen ja tulevaisuuteen, kyky perusteltuihin arvovalintoihin.
Epävarmuuden hyväksyminen: taito suunnata ajattelua ja toimintaa avoimeen tulevaisuuteen ilman varmuutta niiden seurauksista.
Itse- ja arvoreflektio: oman maailmankuvan ja tulevaisuudenkuvan sekä tulevaisuutta koskevien tunteiden tunnistaminen ja arviointi.
Tulevaisuustaidot muodostavat siis kokonaisuuden, jossa yhdistyvät ajattelun taitojen kehittyminen, aikaperspektiivin laajentaminen nykyhetkestä taakse- ja eteenpäin, ymmärrys oman toiminnan vaikutuksista ja taustasyistä sekä tulevaisuuden hyväksyminen epävarmana ja avoimena. Tulevaisuustaidot ovat suureksi osaksi ns. syvempiä taitoja, joiden vahvistuminen vaatii aikaa ja useita kehittymisympäristöjä. Uudet tulevaisuuden kansalaistaidot vaikuttavat monelta osin ja samanaikaisesti useiden tulevaisuustaitojen kehittymiseen:
Tulevaisuuden kansalaistaidot
Vaikutus tulevaisuustaitoihin
Sosiaaliset taidot: tunnetaidot ja vuorovaikutustaidot
itse- ja arvoreflektio, vastuullinen toiminta, epävarmuuden hyväksyminen
kriittinen ajattelu, systeeminen ajattelu, proaktiivinen ja vastuullinen toiminta, aikakäsitys, omien arvojen tarkastelu ja itsereflektio, epävarmuuden hyväksyminen
Terveys- ja hyvinvointitaidot sekä Elämänhallintataidot: ravitsemus-, liikkuminen ja mielenterveys, oman elämän suunnittelu
aikaperspektiivi, omien arvojen tarkastelu, systeeminen ajattelu, proaktiivinen ja vastuullinen toiminta, epävarmuuden hyväksyminen
Turvallisuustaidot: varautumistaidot
systeeminen ajattelu, proaktiivinen ja vastuullinen toiminta, luova ajattelu, epävarmuuden hyväksyminen
Erityisen keskeisiä tulevaisuustaitojen kannalta ovat Kestävän elämäntavan taidot, joissa huomioidaan kestävyyden ekologinen, sosiaalinen, kulttuurinen ja taloudellinen ulottuvuus, ja jotka auttavat toimimaan paremman tulevaisuuden rakentamiseksi. Kestävyystaitoja on lukuisia ja niiden osaaminen oli koettu Kansalaisopistojen liiton tuoreessa keväällä 2024 toteutetussa kyselyssä vielä heikoksi. Koska nykyhetkessä voi olla vaikea tietää, millainen toiminta aidosti edistäisi kestävyyttä, voitaisiin sitä tavoitella kohtuullisuuden kautta. Kohtuustaidot auttaisivat tarkastelemaan omaa elämää ja vaalimaan
fysiologista kohtuullisuutta: ruumiin ja mielen tasapaino ja hyvinvointi
materiaalista kohtuullisuutta: harkinta, kriittisyys ja kestävyys kulutusvalinnoissa
sosiaalista kohtuullisuutta: ihmissuhteiden luominen ja vaaliminen, itsensä kehittäminen ja yhteisten asioiden edistäminen
taloudellista kohtuullisuutta: tarpeiden ja toiveiden eron ymmärtäminen, taloudellisten riippuvuuksien kriittinen tarkastelu
Ylikuluttaminen, vertailu ja tyytymättömyys ovat haitaksi – jopa kohtalokkaita sekä yksilölle että maailmalle. Kohtuullisuuden motto voisikin olla: ’riittävästi vaan ei liikaa’.
Sekä tulevaisuustaidot että kansalaistaidot lisäävät parhaimmillaan yksilöllistä ja yhteistä toimijuutta: tunnetta siitä, että minulla – ja meillä yhdessä– on kykyä vaikuttaa paremman tulevaisuuden muodostumiseen, olipa kyseessä sitten uimataito, äänestäminen, polkupyörän korjaaminen tai naapurien auttaminen.
Teksti: Tutkimuspäällikkö Johanna Ollila, Turun yliopisto
Johanna Ollila on puuhaillut osaamisen ja oppimisen parissa Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksessa vuodesta 2005 lähtien. Työn keskiössä on tulevaisuusoppimisen ja tulevaisuusohjauksen teoria- ja menetelmäkehitys sekä osaamisidentiteettiajattelun edistäminen. Pääosa työstä tehdään valtakunnallisissa verkostoissa yli oppiaste- ja laitosrajojen.
Webinaarissa pureudutaan sosiaalisen kestävyyden ja vastuullisuuden teemoihin. Opistojen tavoitteena on toimia tavalla, joka edistää niin henkilöstön, opiskelijoiden, sidosryhmien kuin ympäristön ja yhteiskunnankin hyvinvointia. Sosiaalisesti vastuullisessa toiminnassa korostuvat esimerkiksi yhdenvertaisuus, saavutettavuus, yhteisöllisyys, osallisuus sekä kulttuurinen monimuotoisuus. Webinaarissa kuullaan mm. yliopistonlehtori Sanna Ryynäsen puheenvuoro ekososiaalisesta vastuullisuudesta sekä rehtori Mia Talikan esitys opistojen tunnettavuuden lisääminen palvelumuotoilun keinon -hankkeessa tuotetusta asiakasraatikäsikirjasta.
Ohjelma 10 Alkusanat. Järjestösuunnittelija Henri Piirainen KoL 10.05 Ekososiaalinen vastuullisuus kansalaisopistoissa. FT Sanna Ryynänen, UEF 10.50 Tauko 11 Osallistamista asiakasraadin avulla. Rehtori Mia Talikka, KVS-Säätiö 11.30 Sosiaalinen vastuu Postilla. Vastuullisuuspäällikkö Terhi Uusitalo, Posti
Kansalaisopistojen liiton järjestämä tilaisuus on maksuton ja se on suunnattu Kansalaisopistojen liiton jäsenopistojen henkilökunnalle.
Keski-Uudellamaalla toimivassa Ahkera-hankkeessa on viimeisen vuoden aikana tavoitettu yhteensä 43 heikossa työmarkkina-asemassa olevaa aikuista. Kohderyhmälle on tarjottu monipuolista perustaitokoulutusta sekä vahvaa tukea ja ohjausta omien koulutus- ja työllisyystavoitteiden saavuttamiseksi. Keravan, Järvenpään ja Nurmijärven Opistojen toteuttamassa hankkeessa on saatu erinomaisia kokemuksia ja tuloksia vähäisen pohjakoulutuksen saaneiden, valtaosin maahanmuuttajataustaisten osallistujien perustaitojen vahvistamisesta ja jatko-ohjauksesta.
Hankkeen taustalla on vaikuttanut tarve heikossa työmarkkina-asemassa oleville aikuisille suunnatusta koulutusvaihtoehdosta, johon yhdistyisi yksilöllinen tuki. Kohderyhmän tavoittamiseksi on kehitetty alueellista verkostotyötä, ja tärkeitä kumppaneita ovat olleet erityisesti työllisyys- ja maahanmuuttajapalvelut, ammatilliset oppilaitokset ja järjestöt. Opistojen muusta koulutustarjonnasta poiketen perustaitokoulutusten osallistujat eivät löydä kurssille itsenäisesti, vaan ohjaukset tulevat yhteistyötahojen kautta. Vaikka kaikilla osallistujilla on erilaiset taustat ja lähtötilanteet, yhdistävänä tekijänä valtaosalla on pitkä työttömyys, matala koulutustaso, sekä oma motivaatio päästä eteenpäin. Hankkeessa ei ole asetettu minimivaatimuksia esimerkiksi kielitaidon (tai luku- ja kirjoitustaidon) osalta. Maahanmuuttajataustaisten osallistujien kohdalla kriteerinä on ollut kotoutumisajan päättyminen.
Perustaitokoulutuksia on kehitetty vastaamaan kohderyhmän tarpeita esimerkiksi siten, että lukujärjestys ja koulutusjärjestelyt olisivat mahdollisimman selkeät ja toistuvat samanlaisina päivittäin/viikoittain. Aamupäivisin harjoitellaan luokkahuonepainotteisesti suomen kieltä, digitaitoja, työelämätaitoja ja työnhakua. Iltapäiviin on sijoitettu toiminnallisia sisältöjä kuten liikuntaa, kädentaitoja ja työpaikka-/oppilaitosvierailuja.
Tärkeä osa koulutuksia on niihin sisältyvä kahden viikon pituinen työharjoittelujakso opiskelijoita itseään kiinnostavissa, tuetusti löydetyissä työpaikoissa. Monilla ei ole lainkaan työkokemusta (Suomesta), ja työharjoittelujakso toimii nimenomaisesti harjoittelualustana työelämätaidoille, ammatillisille taidoille sekä työelämän suomen kielelle. Lisätavoitteena harjoittelujaksoissa on, että opiskelija voisi mahdollisesti jatkaa samassa paikassa työkokeilussa tai palkkatukityössä perustaitokoulutuksen päätyttyä. Hankkeessa on työharjoittelujaksojen ja työpaikkavierailujen tiimoilta tehty yhteistyötä noin 40 eri työnantajan kanssa.
Koska ryhmät ovat erittäin heterogeenisiä ja kaikissa ryhmissä on mukana myös yksittäisiä luku- ja kirjoitustaidottomia henkilöitä (sekä käytännössä täysin kielitaidottomia henkilöitä), on tunneilla opettajan lisäksi ohjaaja, jolla on erittäin tärkeä rooli erityisesti heikoimpien opiskelijoiden tukemisessa. Hankkeen työntekijöiden ja muiden opiskelijoiden antaman tuen avulla koulutuksissa on saatu hyviä kokemuksia myös heikkotasoisten opiskelijoiden taitojen vahvistumisesta ja jatkopoluista. Saatu opiskelijapalaute on ollut erittäin myönteistä, ja koko hankkeen aikana koulutuksen on keskeyttänyt vain yksi opiskelija.
Yksilövalmennus ja jatkopolut perustaitokoulutuksen jälkeen
Opiskelijoiden kanssa tehdään kattava alkuhaastattelu, joka toimii pohjana yksilölliselle työ- ja opintovalmennukselle. Yksilövalmennuksen tavoitteena on auttaa opiskelijaa hahmottamaan ja sanoittamaan omat koulutus- ja työllisyystavoitteet ja tukea häntä niitä kohti. Valmennuksessa haetaan esimerkiksi opiskelu- ja työpaikkoja, tehdään hakemuksia ja valmistaudutaan haastatteluihin. Tärkeää on myös selvittää TE-toimiston kanssa henkilön edellytykset päästä tiettyyn palveluun. Huomattavaa on, että lähes 90 % osallistujista on noin kolmen kuukauden sisällä perustaitokoulutuksen päättymisestä jatkanut esimerkiksi työkokeiluun, ammatillisiin opintoihin, työvoimakoulutukseen, aikuisten peruskouluun tai palkkatukityöhön. Joidenkin opiskelijoiden kohdalla työ tai opiskelu ei ole ollut ajankohtaista tai mahdollista, mutta myös heitä on ohjattu eteenpäin esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluihin ja avoimiin suomen kielen ryhmiin omissa kunnissa. Yksilövalmennus vaatii aktiivista työotetta sopivan jatkopolun löytämiseksi erityisesti henkilöille, joilla haasteina kielitaidon, koulutuksen ja työkokemuksen puute.
Elokuussa 2024 käynnistyi Ahkera -hankkeen viimeinen perustaitokoulutus. Kaikki hankkeen neljä koulutusta tulivat täyteen, joten tarvetta vastaavanlaisille matalan kynnyksen koulutuksille on myös jatkossa.
Ahkera -hanke 08/2023–12/2024 hallinnoijana Keravan Opisto, kumppaneina Järvenpään ja Nurmijärven Opistot. Rahoittajana OKM, Erityisavustus aikuisten perustaitojen vahvistamiseen sekä kotoutumisajan ylittäneiden maahanmuuttajien kielikoulutukseen.
Vuoden tärkein julkisen alan tapahtuma Kuntamarkkinat järjestetään 18.-19.9.2024 Kuntatalolla.Tapahtuman teemana on “Elinvoiman ja hyvinvoinnin tekijät”.
Kuntamarkkinoiden ohjelmatarjonta sisältää monipuolista ja ajankohtaista tietoa, innostavia ideoita ja kiinnostavia kohtaamisia Kuntamarkkinoiden kumppanien kanssa. Kansalaisopistojen liitto on tavattavissa keskiviikkona 18.9. klo 9–16 ja torstaina 19.9. klo 9–15 Kuntatalon kolmannessa kerroksessa osastopaikalla 3S14. Tervetuloa tapaamaan meitä!
Kuntamarkkinoille osallistuminen edellyttää ennakkoilmoittautumista. Tapahtuma ja sen ohjelma ovat ilmaisia kaikille julkisen sektorin, kuntien ja hyvinvointialueiden valtuustojen jäsenille, valtakunnallisten yleishyödyllisten järjestöjen ja yhdistysten edustajille sekä tapahtuman yhteistyökumppaneille ja median edustajille. Jos edustat muuta organisaatiota tai osallistut yksityishenkilönä, valitse verkkosivuilta maksullinen osallistumisvaihtoehto. Ennakkoilmoittautuminen on pakollista.
Tapahtumapaikkana palvelee Kuntatalo Helsingin Kalliossa. Sisään- ja uloskäynnin löydät osoitteesta Alppikatu 1. Tapahtuman aukioloaikoina uloskäynti onnistuu myös katutasosta Toisen linjan puolella. Ovet avautuvat molempina päivinä klo 8.30.
Kansalaisopistojen liiton ohjelma Kuntamarkkinoilla.
Tietoisku: Kansalaisopisto työllisyydenhoidon kumppanina ja kansalaistaitojen kehittäjänä Puhuja: Sastamalan Opiston rehtori Sini-Mari Lepistö Aika ja paikka: Keskiviikko 18.9. klo 13–13.20, Kuntatalo, huone B1.4 (Porthan), 1. krs (Kulku tilaan luentosalin aulan kautta. Luentosaliin mentäessä sisäänkäynti jää oikealle.)
TE-uudistuksen tarkoituksena on tuoda palvelut kuntiin ja lähemmäs asiakkaita. Miten työllisyyttä edistävät koulutus- ja ohjauspalvelut voisi jatkossa toteuttaa kunnan omana palvelutuotantona? Sastamalassa yhteistyötä työllisyyspalvelun ja kansalaisopiston välillä on rakennettu vuodesta 2017 alkaen. Sastamalan Opisto järjestää koulutus- ja ohjauspalveluja työllisyyspalvelun asiakkaiden tarpeisiin. Opiston kursseilla on opittu yrittäjyyttä ja monia työelämässä tarvittavia kansalaistaitoja, kuten digitaitoja, työnhakua, arjenhallintaa, suomen kieltä ja viestintää. Yhteistyö toimii, kun koulutukset suunnitellaan yhdessä ja asiakasohjaus luistaa.
Blogikirjoitus alustaa Kuntamarkkinoiden teemoja
TE-uudistus tuo palvelut lähemmäs asiakkaita ja kunnissa pohditaan nyt kuumeisesti, miten työllisyyspalvelut järjestetään parhaalla mahdollisella tavalla. Sastamalassa on jo vuodesta 2017 lähtien nähty upeita tuloksia, kun kansalaisopisto, työllisyyspalvelut ja ammattikoulu ovat yhdistäneet voimansa työttömien auttamiseksi. Lue Sastamalan Opiston rehtori Sini-Mari Lepistön kirjoitus Kuntamarkkinoiden blogista!
UUSIKSI – Osaamista kierrätykseen ja uusiomateriaalien käsittelyyn -hankkeessa toteutettiin 15 opintopisteen koulutusohjelma kierrätystoiminnassa työskenteleville. Jotpa-rahoitteisen koulutuksen tavoitteena oli edistää ympäristötietoutta työpaikoilla ja madaltaa matalasti koulutettujen kynnystä lähteä jatko-opintoihin tunnistamalla ja tunnustamalla työn ohella karttuvaa osaamista ammatillisten tutkintojen yhteisten tutkinnonosien osaamistavoitteet huomioon ottaen. Hanketta toteuttivat yhteistyössä Harjulan kansalaisopisto, Suomen Diakoniaopisto, Koulutuskeskus Salpaus sekä kierrätystoimijat, Kierrätyskeskus Patina ja SPR Kontti Lahdesta.
UUSIKSI-hankkeessa toteutettiin 15 opintopisteen laajuinen koulutuskokonaisuus kansalaisopiston koulutustarjontaan. Yhteistyökumppanit osallistuivat opetussuunnitelman ja oppimateriaalien laatimiseen sekä koulutuksen ammatillisten yhteyksien kehittämiseen. Lisäksi ammatilliset oppilaitokset toivat hankkeeseen ympäristö- ja liiketoiminta-alan osaamista, työelämässä tapahtuvan oppimisen osaamista sekä sosiaalisen vahvistamisen ja yhteisöohjaamisen osaamista.
Yhteiskehittelyn tuloksena syntyi ePerusteisiin Kierrätystä, kierrätysmateriaalien käsittelyä ja kestävää kehitystä kierrätystoiminnassa -opetussuunnitelma, joka jakaantui kahteen opintokokonaisuuteen. Konkreettisesti työpaikoilla tapahtuvaan Kierrätystä ja kierrätysmateriaalien käsittelyä työssä oppien (10 op) tarjosi koulutusta seuraavista teemoista: turvallinen työskentely kierrätystoiminnassa, jakeiden ja laadun tunnistaminen, kiertotaloutta kierrätystoiminnassa, tuotteen uusi elämä, vuorovaikutus ja viestintä kierrätystoiminnassa ja tuotteiden arvon tunnistaminen. Syventävä verkko-osio, Kestävä kehitys kierrätystoiminnassa (5 op), tarjosi koulutusta kestävän kehityksen edistämisestä, kestävän tulevaisuuden rakentamisesta sekä kierrätystoimintatyön kuvaamisesta portfolion avulla.
Opetussuunnitelma ja opetusmateriaalit ovat avoimesti saatavilla ePerusteissa ja hankkeen nettisivuilla. Hankkeen tuloksina syntyi myös arviointikortit sekä arvioinnin avuksi -opas. Hankkeen viestinnän tueksi syntyi interaktiivinen kuva, joka havainnollistaa hankkeen ja sen toimijoiden roolit ”pähkinänkuoressa”.
Uudenlainen oppilaitosyhteistyö työpaikkojen kanssa toi kansalaisopiston suoraan työpaikalle ja kannusti osallistujia jatkamaan ammatilliseen koulutukseen. Verkko-osio mahdollisti myös etäosallistumisen ja herätti kiinnostusta myös valtakunnallisesti eri puolella Suomea. Kaikkiaan koulutukseen osallistui 28 henkilöä, jotka suorittivat yhteensä 135 opintopistettä. Keskimääräinen opintopistemäärä oli 6 op/osallistuja. Seitsemän opiskelijaa sai opintopisteiden lisäksi tai niiden asemasta osallistumistodistuksen. Jatko-opintoihin hakeutui 5–7 osallistujaa.
Koulutus toi osaamista sekä työhön että arkeen ja vahvisti ryhmään kuulumisen tunnetta sekä kannusti opintojen pariin. Hanke toteutti jatkuvan oppimisen teemaa ja opinnollistamista sekä toi uudenlaista näkökulmaa kestävyysosaamiseen. Lisäksi hanke tarjosi paljon kokemuksia oppilaitosrajat ylittävästä yhteistyöstä, aikuisopiskelijoiden osaamispoluista ja monipuolisista koulutuksen keinoista. Näitä kokemuksia meidän koulutustoimijoiden on syytä hyödyntää oman osaamisemme vahvistamiseksi, jotta onnistumme jatkossakin kehittämään uusia osaamispolkuja ja toteuttamaan jatkuvaa oppimista.
