Julkisen sektorin vuoden suurin foorumi Kuntamarkkinat järjestetään 17.-18.9.2025 Kuntatalolla Helsingissä.Tapahtuman teemana on “Yhdessä kohti kestävää tulevaisuutta.”
Kuntamarkkinoiden kaksipäiväinen ohjelma pulppuaa ideoita sekä tarjoilee monipuolista ja ajankohtaista tietoa ja kiinnostavia kohtaamisia Kuntamarkkinoiden kumppanien kanssa. Kansalaisopistojen liitto on tavattavissa keskiviikkona 17.9. klo 9–16 ja torstaina 18.9. klo 9–15 Kuntatalon kolmannessa kerroksessa osastopaikalla 3S14. Tervetuloa tapaamaan meitä!
Kuntamarkkinoille osallistuminen edellyttää ennakkoilmoittautumista. Tapahtuma ja sen ohjelma ovat ilmaisia kaikille julkisen sektorin, kuntien ja hyvinvointialueiden valtuustojen jäsenille, valtakunnallisten yleishyödyllisten järjestöjen ja yhdistysten edustajille sekä tapahtuman yhteistyökumppaneille ja median edustajille. Muiden organisaatioiden edustajat ja yksityishenkilöt voivat ostaa tapahtumaan pääsylipun.
Kansalaisopistojen liiton tietoiskut Kuntamarkkinoilla
Kansalaisopistojen liitto järjestää Kuntamarkkinoilla tietoiskun kansalaisopistojen kotouttamistyöstä. Tietoisku on kuultavissa Kuntatalolla molempina päivinä alla olevan aikataulun mukaisesti.
Kansalaisopisto kunnan kumppaniksi kotouttamisessa
Kansalaisopisto on joustava ja kokenut kumppani kotouttamistyöhön. Se tarjoaa kunnille monipuolisia ratkaisuja – riippumatta siitä, onko yhteistyö jo käynnissä vai vasta alkamassa. Opistot järjestävät muun muassa kieli- ja yhteiskuntaopetusta, lukutaitokoulutusta sekä kotoutumiskoulutuksia. Myös muut kurssit, kuten kädentaidot, musiikki ja liikunta, tukevat maahanmuuttajien kotoutumista suomalaiseen yhteiskuntaan. Kansalaisopisto tuo kotoutumiseen paikallista osaamista ja inhimillistä otetta.
Ke 17.9.2025 klo 13 (Tila B1.4). Puhujina rehtori Sirkka Suomi, Heinolan kansalaisopisto, Jyränkölän Setlementti ry ja toimialarehtori Anna-Maija Iskanius, Espoon työväenopisto, Omnia.
To 18.9.2025 klo 11 (Tila B1.4). Puhujina rehtori Sirkka Suomi, Heinolan kansalaisopisto, Jyränkölän Setlementti ry ja rehtori Ville Ylikahri, Helsingin työväenopisto.
Me Omniassa uskomme, että jokaisella on kyky ja halu oppia. Me luotamme siihen, että voimme kestävällä arvopohjalla edistää ihmis- ja asiakeskeistä oppimista erilaisissa ympäristöissä ja tilanteissa. Yhdessä kehittämällä ja oppimalla pärjäämme toimintaympäristön kompleksisissa vaatimuksissa.
Kun peilaan näitä arvolauseita yli 100-vuotiseen vapaan sivistystyön historiaan, jossa kansalais- ja työväenopistot ovat kannatelleet demokratiaa, olleet rakentamassa pohjoismaisia hyvinvointivaltioita ja yhteiskunnallista oppimisen tasa-arvoisuutta, koen paitsi syvää kiitollisuutta menneestä myös luottamusta siihen hyvään, mitä oppiminen ja yhdessä oivaltaminen voivat saada aikaan yksilölle ja yhteisöille. Tänä keväänä Espoon työväenopiston markkinointiviesti asiakkaillemme onkin: Tietoa, taitoja ja osaamista – hyvinvointia sinulle!
Oppiminen on vuorovaikutusta
Suomessa itsensä kehittäminen on perustuslain turvaama oikeus, mikä tarkoittaa, että sinulla ja minulla on oikeus kehittää ja kehittyä ihmisinä. Vapaan sivistystyön laki ohjaa ja antaa oikeuden omaehtoiseen oppimiseen, osallisuuteen ja yhteisöllisyyteen.
Tunnistamme oppiselle ja itsensä kehittämiselle vaateita sekä välinearvoja. Niitä ovat muun muassa työmarkkinakelpoisuuden ylläpito, työllistymisen varmistaminen, terveelliset elämäntavat, jatkuvan oppimisen vaatimukset, teknologisessa muutoksessa ajan tasalla pysyminen jne. Mutta jos katsoo lempeästi itseensä, niin vapaa sivistystyö antaa luvan ja mahdollisuuden pysähtyä itsen äärelle, nähdä toisin ja uskoa parempaan. Yhdessä oppiminen antaa toivoa ja kokemuksen osallisuudesta ihmisinä – sinuna ja minuna, luoden merkityksiä yksilöinä osana oppimisyhteisöä.
Nyt jos koskaan tarvitsemme yhteistä ymmärrystä, toistemme kunnioitusta, erilaisuuden hyväksymistä ja rohkeutta kohdata. Koska tieto on näppäimen painalluksen päässä, se muutos, mikä tarvitaan, on datan ja tiedon muuttuminen ymmärrykseksi, merkitykseksi, tietoisuudeksi, elämätavaksi ja sen mukaisiksi teoiksi (Kaisa Lindström: Ilo oppia ja opettaa – vapaan sivistystyön puhurit ja myötätuulet artikkelijulkaisu s. 22).
Oppiminen vahvistaa ihmisarvoa ja tuo merkityksellisyyttä elämään
Meillä vapaassa sivistystyössä kestävän tulevaisuuden arvot on kirjoitettu sisään koulutustehtäväämme. Vapaassa sivistystyössä kansan sivistyksen eetoksen rinnalle nousee ekososiaalisen sivistyksen tavoitteet, jotka antavat mielen ja merkityksen oppimiselle sekä ymmärryksen siitä, että ihminen on riippuvainen luonnosta ja muista ihmisistä. Ekososiaalinen sivistys auttaa meitä arjessamme ottamaan huomioon ekologiset ja sosiaaliset näkökulmat. Jokaisella kurssilla voimme yhdessä opetella ajattelemisen taitoja moniäänisesti ja toisia kunnioittaen. Vahvistumme yhteisössä. Vahvistamme kuulumista yhteisöön.
Teksti: Toimialarehtori Anna-Maija Iskanius, OMNIA, Espoon työväenopisto
Sanna Pöyhönen keramiikkastudiollaan. Kuva José Pietens.
Taiteilija ja matemaatikko Sanna Pöyhönen tunnustaa olevansa kansalaisopistoille paljosta kiitollinen. Jo lapsena alkanut omaehtoinen opiskelu mahdollisti paitsi hänen monialaisten taitojensa kehittymisen, myös alan vaihtamisen aikuisena.
Lapsena Sanna Pöyhönen tutustui kansalaisopistotoimintaan äitinsä Aino Pöyhösen työn kautta. Aino toimi kansalaisopiston rehtorina – ensin Ylitorniolla ja myöhemmin Kankaanpäässä, jossa hän teki pitkän uran. Rehtorina Aino oli innokas aikuiskoulutuksen ja kansalaisopistotoiminnan kehittäjä, jonka intohimo oppimiseen vaikutti vahvasti myös Sannaan.
”Kansalaisopisto toimi Kankaanpäässä oppimiskeskuksena kirjaston ja yläasteen yhteydessä”, Sanna muistelee. ”Koska äitini oli usein myöhään töissä, minä käytännössä kasvoin kansalaisopiston ja kirjaston käytävillä hengaillen. Kaikki tunsivat minut siellä.”
Pikkutyttönä Sanna osallistui lähinnä taidepajatyyppiseen toimintaan, mutta siirtyi aikuisten kursseille jo teini-ikäisenä. Ikätovereita kursseilla ei siihen aikaan juuri ollut, mutta Sanna kävi kuvanveistokursseilla, harrasti öljymaalausta ja opiskeli jossain vaiheessa kieliäkin.
Keramiikkaan Sanna rakastui heti ensimmäisen kokeilukerran jälkeen. Kirkkaimman kipinän sytytti kuitenkin dokumentti, joka kertoi Uuden Meksikon heimotaiteilija Maria Martinezista.
”Dokumentissa esiteltiin Martinezin perinteistä keramiikkatyyliä ja hänen tapaansa kerätä kaikki materiaalinsa luonnosta”, Sanna kertoo. ”Modernin teknologian poissaolo ja yhteys maahan viehättivät minua paljon. Se oli yksinkertaista ja kaunista: ihminen vain nosti maasta saven ja työsti siitä asioita.”
Tutkinto matematiikasta ja henkireikä keramiikasta
Lukioaikana Sannan kiinnostuksen kohteet laajenivat yllättäen matematiikkaan, vaikka hän oli teini-ikäisestä asti ollut varma, että taide olisi hänen juttunsa.
”Matematiikanopettajani tunneilla opin, miten kaunista matematiikka voi olla”, hän kertoo. ”Opin, että se ei ole vain laskentaa vaan ennemminkin teorioihin pohjautuva kieli, jolla voi kuvata maailmaa, keksiä uutta ja näyttää asioita muille.”
1990-luvun puolivälin pahimpien lamavuosien keskellä Sanna joutui tekemään päätöksen: mitä hän lähtisi lukion jälkeen opiskelemaan? Taidetta vai matematiikkaa? Matematiikan alalta löytyisi todennäköisesti töitä, kun taas taiteella itsensä elättäminen voisi olla epävarmaa.
Lopulta Sanna haki opiskelupaikkaa Espoon Teknillisestä korkeakoulusta, josta hän valmistui diplomi-insinööriksi – ja myöhemmin tekniikan tohtoriksikin. Akateemisten opintojensa ohessa hän jatkoi sinnikkäästi keramiikkataitojensa kehittämistä.
”Keramiikkaopinnot Espoon työväenopistossa olivat henkireikä teknisen ja akateemisen koulutuksen rinnalla”, Sanna kertoo. “Viikonloppuisin, kerran pari kuukaudessa, kävin mestarikursseilla, joiden aikana ehti tehdä yhden veistoksen tai muun isomman työn.”
Sanna työskenteli liiketoiminta-analytiikan parissa jonkin aikaa, kunnes jälleen yksi työpaikka jäi taakse ja tuli aika hakea uutta. Siinä vaiheessa työnhaku osoittautui kuitenkin hankalaksi. Tohtorintutkinto tuntui pelottavan monia suomalaisia työnantajia, eikä tarpeeksi haastavaa työtä tuntunut millään löytyvän.
Vaikeassa tilanteessaan Sanna alkoi etsiä töitä ulkomailta. Aluksi hän harkitsi Lontoota ja kävi työhaastatteluissakin, kunnes sopiva paikka löytyi sattumalta Amsterdamista. Siellä hän pääsi rakentamaan tekoäly- ja digitalisaatioratkaisuja isoille korporaatioille.
”Tietyssä mielessä lähdin myös keski-ikää karkuun”, Sanna muistelee. ”Minulla ei ollut lapsia eikä perhettä, ja kaikki kaverit ympärilläni olivat perheellisiä. Siinä tilanteessa tuntui, ettei minulla ollut Suomessa oikein mitään.”
Hollannissa kansalaisopisto vaihtui keramiikkastudioon
Hollantiin muutettuaan Sanna suunnitteli jatkavansa samaa elämäntyyliä kuin Suomessa: päivisin töitä yritysmaailmassa ja vapaa-ajalla keramiikkaopintoja kansalaisopistossa. Pian kuitenkin selvisi, ettei Hollannissa ollutkaan samanlaista kansalaisopistoverkostoa kuin mihin hän oli tottunut.
”Se oli minulle ihan hirveä pettymys, enkä uskonut viipyväni Amsterdamissa kauaa”, Sanna kertoo. ”Aluksi ajattelin, että viettäisin siellä vain pari vuotta ja lähtisin sitten töihin jonnekin muualle.”
Maurits Krijger työnsä ääressä. Kuva: Sanna Pöyhönen.
Elämä meni kuitenkin toisin kuin Sanna oli suunnitellut. Amsterdamissa asuessaan hän tapasi nykyisen miehensä, silkkipainaja Maurits Krijgerin, meni naimisiin ja sukelsi syvälle Hollannin kuvataide- ja käsityöperinteen kiehtovaan maailmaan. Eivätkä suuret elämänmuutokset suinkaan siihen loppuneet. Sinkkuvuosien myötä taakse sai jäädä myös kaksikymmentä vuotta kestänyt ura digitalisaation ja tekoälyn parissa.
”Olin ajautunut johtajanroolissani jo liian kauas siitä matematiikasta, johon olin nuorena niin ihastunut, ja halusin keskittyä taas enemmän keramiikkaan”, Sanna kertoo. ”Myös mieheni Maurits, joka pyörittää isoisänsä perustamaa silkkipainoyritystä, kannusti minua esimerkillään takaisin taiteen pariin.”
Miehensä rinnalla Sanna pääsi seuraamaan läheltä pienyrittäjän arkea, mikä rohkaisi häntä perustamaan oman keramiikkastudion Zaandamiin, lähelle Amsterdamia. Myöhemmin hän avasi studionsa myös yleisölle, jotta alueen asukkaat voisivat osallistua kansalaisopistotyyppiseen toimintaan.
”Teen keramiikkastudiolla omia töitäni ja järjestän kursseja sekä työpajoja opiskelijoille. Asiakkaitani ovat pääasiassa Hollannissa asuvat suomalaiset, luovaa energiaa etsivät ja muut keramiikasta kiinnostuneet ihmiset”, hän kertoo. ”Samoissa tiloissa toimii myös mieheni silkkipaino ja puutyöpaja – ja tulevaisuudessa saatamme perustaa sinne erillisen tekstiilitaideosastonkin.”
Uteliaisuutta ja voimaa oppimisesta
Sanna on asunut Hollannissa nyt jo kaksitoista vuotta. Vaikka moni asia on sinä aikana muuttunut, hän muistaa yhä lämmöllä kansalaisopistoaikojaan Suomessa. Kaiken oppimansa ja kokemansa jälkeen hän kokee olevansa niille paljosta velkaa.
”En käynyt koskaan virallisia taidekouluja, mutta kansalaisopistojen kursseilta hankkimieni taitojen ansiosta pystyin silti ryhtymään taiteilijaksi viisikymppisenä”, hän summaa. ”Kursseilta jäi myös paljon elinikäisiä ystäviä, sekä opettajia että opiskelijoita, joihin olen edelleen yhteydessä.”
Oppiminen on edelleen Sannan elämän peruspilari. Hän etsii jatkuvasti uutta tietoa, haluaa ymmärtää maailmaa ja uskoo vahvasti siihen, että asioihin voi perehtyä ja niistä voi oppia.
”Jatkuva oppiminen kasvattaa uteliaisuutta ja voimaa”, hän sanoo. ”Oppiva ihminen ei ole niin helposti muiden vietävissä tai kontrolloitavissa. Tästä ajatuksen vapaudesta meidän kaikkien kannattaa pitää kiinni.”
Tämä oppimisen palo näkyy myös hänen nykyisessä työssään. Keramiikkastudio toimii nyt luontevana osana käsityökeskusta, jossa silkkipainon vanha traditio elää vahvana keramiikan rinnalla.
”Hollanti on erityisesti kuvataiteen ja käsityön osalta kiinnostava maa ekskursioihin ja kansainväliseen yhteistyöhön”, Sanna kertoo. ”Täällä on paljon kuuluisia ja taitavia taiteilijoita, ja käsityön arvostus on suurta.”
Tulevaisuudessa Sanna haluaa kehittää käsityökeskuksen toimintaa entistä vilkkaammaksi ja taloudellisesti kestävämmäksi. Samalla hän haluaa pitää kiinni käsityön syvimmästä merkityksestä.
”Haluaisin ihmisten tekevän enemmän töitä käsillään, oppivan käyttämään erilaisia materiaaleja ja vähentävän puhelinten ja näyttöjen tuijottamista”, hän kiteyttää. ”Nykyaikana ihmiset tarvitsevat lisää yhteisöllisyyttä.”
Teksti: Viestintäkoordinaattori Virpi Vedenkannas, Kansalaisopistojen liitto
Elämää ennen vaaleja, vaalien jälkeen ja vaalien välissä. Mitä alue- ja kuntavaalit tarkoittavat kansalaisopistoille? Vähintäänkin se on ollut hyvä hetki kertoa ehdokkaille ja äänestäjille, mistä nämä oppilaitokset on tehty.
Kansalaisopistojen liitossa on tehty näkyvä vaalikampanja, jota ovat sopivasti tukeneet Sivistysbarometrin (2024) ja Kuntalaistutkimuksen (2024) tulokset. On melko mainiota, että kansalaisopistot ovat yltäneet kerta toisensa jälkeen kärkisijoille sekä käytetyimpien että parhaiten hoidettujen kuntapalveluiden listauksissa. Korostan joka käänteessä, että tässä on kyse peruspalvelusta, jonka rooli kuntalaisten viihtyvyyden, hyvinvoinnin ja osallisuuden ylläpitämisessä on kiistaton.
Alue- ja kuntavaalien muodikas sanapari oli ”veto- ja pitovoima”. Luottamustehtäviin valittujen valtuutettujen on seuraavaksi käärittävä hihat ja ryhdyttävä sanoista tekoihin eli veto- ja pitovoimaan panostamiseen. Ja tämä sopii kansalaisopistoille loistavasti. Sivistysala ry:n slogan ”Sivistys on vastaus” taipuu opistojen rooliin muokattuna ”kansalaisopisto on veto- ja pitovoiman vastaus”. Miksi näin? Jos ajattelemme kuntalaisten viihtyvyyttä, osallisuutta ja elinikäistä oppimisen janoa, katseet kääntyvät opistoihin. Jos tarkastelemme kotoutumisen ja työllisyyspalveluiden uudistusta ja siinä tarvittavaa aktiivista kumppanuutta, katseet kääntyvät opistoihin. Jos tarkastelemme paikallisen kulttuurin ja yhteisöllisyyden keskuksia, katseet kääntyvät opistoihin. Jos tavoittelemme hyvinvointireseptin lanseerausta, katseet kääntyvät opistoihin. Listaa voisi jatkaa pitkällekin. Tämä tarkoittanee sitä, että opistoilla on strategisesti merkittäviä avaimia hallussaan.
On selvää, että kansalaisopistoista löytyy vastaus moniin tulevalla valtuustokaudella ratkaistaviin palvelutarpeisiin, mutta sen täysi potentiaali tulee osata hyödyntää. Väitän rohkeasti ja ylpeänä, että kenttämme tekijät ovat sitoutuneita ammattilaisia. Ei ole kaukaa haettua, että monilla kursseilla opetuksen laatu ja taso vastaavat korkeakoulutusta. Ja eritoten sellaista koulutusta, jota ei mistään muualta saa. Tätä ei ole täysin oivallettu, ja osin mielikuvatkin ovat edelleen todellisuudesta poikkeavia. Kun yksi kerrallaan tavoitamme uusien sukupolvien kuntalaisia opiston palvelujen pariin, saamme tietoisuutta lisääntymään.
Lopuksi en malta olla mainitsematta isoa ässää eli Sivistystä. Vaikka sivistyksen teemavuosi on taputeltu, ei sivistyspuhe saa loppua. Sivistyksellä rakennetaan kuntia vaalien jälkeenkin- eritoten kunnioittavalla vuoropuhelulla hyvään pyrkien. Rakennetaan siis kuntiin sivistyksen oma opetussuunnitelma ja pidetään opistot sen keskiössä.
Jenni Karemo rehtori ja sivistyssoturi Nurmijärven Opisto
Miltä tuntuu, kun ajatus juoksee kirkkaana, mutta sanat eivät löydä tietään ulos?
Keskustelut ja kanssakäyminen muiden kanssa ovat meille tärkeitä perusasioita ja tarpeita. Kansalais- ja työväenopistoilla ympäri Suomen kokoontuu viikoittain Juttu-tupa -ryhmiä, joiden osallistujilla tämä perustarve on sairastumisen myötä vaikeutunut. Osallistujia yhdistää afasia, joka hankaloittaa arkea monella tavalla. Kun puhuminen ei onnistu ja ymmärtäminen on vaikeaa, ovat sosiaaliset tilanteet haastavia. Afasia ei näy päällepäin ja moni afaattinen sanoo jännittävänsä ihan arkisia keskusteluita esimerkiksi asiointitilanteissa.
Mikä olisikaan parempi paikka opetella muiden kanssa jutustelua kuin tehdä se seurassa, jossa kaikki jakavat yllä kuvatun tunteen? Eri puolilla Suomea kokoontuvista Juttu-tuvista kuuluu viestiä, että toisilleen täysin tuntemattomat ihmiset ovat löytäneet toiminnan parista rinnalleen uusia ystäviä jakamaan arjen iloja ja suruja.
”Juttu-tupa on osallistujalle oma viiteryhmä, jonne häntä odotetaan viikoittain”, sanoo Salon kansalaisopiston rehtori Päivi Pölönen, joka jakaa Juttu-tuvan ohjausvastuun opiston toisen opettajan kanssa. ”Juttu-tuvassa erilaisuus on samanlaisuutta ja tästä syntyy hyvin salliva ja turvallinen ilmapiiri. Asioiden jakaminen pohjautuu keskinäiseen luottamukseen, jonka ryhmä on itse synnyttänyt.”
Juttu-tupaan osallistuminen ylläpitää ja kehittää perustaitoja. Kursseilla keskustellaan ajankohtaisista asioista esimerkiksi uutisten avulla. Jotta kaikki pääsisivät osallistumaan, ryhmien ohjaajat käyttävät erilaisia kommunikoinnin apukeinoja ryhmätilanteessa. Niiden avulla kannustetaan kaikkia osallistumaan sisällön suunnitteluun ja ideointiin. On tärkeää saada esittää mielipide omalla tavallaan ja päästä joskus väittelemäänkin. Tämä tukee osallisuutta ja lisää hallinnan tunnetta. Tulee olo, että minä pystyn ja kykenen. Juttu-tuvan ohjelmaan kuuluu myös yhteinen kahvihetki. Salon kansalaisopiston ryhmässä kaikki osallistuvat valmisteluihin, jotta päästään kokoontumaan yhteisen ”nuotiopiirin” äärelle. Kahvitteluhetki voi viedä keskustelun ravitsemukseen ja samalla viriää ajatuksia aivoterveellisestä ruokavaliosta.
Yhteisen tekemisen äärellä syntyy myös taiteellisia luomuksia. ”Viime syksynä teimme muovailuvahasta omakuvia ja kirjastovierailulla runoilimme Juttu-tuvan kirjanselkärunoja”, kertoo Päivi. Ryhmä on mukana myös opiston näyttelyissä lukukauden aikana syntyneillä töillä.
Juttu-tuvassa puhutaan tunteista ja jokainen kokoontumiskerta aloitetaankin fiiliskierroksella. Näin jokainen tulee kohdatuksi ja kuulluksi heti tapaamisen aluksi. Osallistujat kertovat, että afasian kanssa ei ole helppo elää ja huumori auttaakin monessa kinkkisessä tilanteessa eteenpäin. Juttu-tuvissa nauretaan paljon ja yhden osallistujan kommentti kiteyttääkin olennaisen: ”Aina sieltä lähtee hyvällä mielellä kotiin”.
Teksti: Asiantuntija Pirjo Laine, Aivoliitto ry Kuvat: Rehtori Päivi Pölönen, Salon kansalaisopisto
Kirjanselkärunoja Juttu-tuvasta
Onnen tunti, sinä päivänä. Hyvässä ja pahassa, yhtä matkaa.
Kun olen luonasi, naurujen maa. Muuttuvainen.
Sinä päivänä suuri paljastus. Elämän merkit.
Mikä Juttu-tupa?
Juttu-tupa on afaattisille henkilöille suunnattua ryhmätoimintaa työväen- ja kansalaisopistoissa. Toiminta on jatkuvaa ja sitä kehitetään yhteistyössä Aivoliiton kanssa. Juttu-tupien ohjaajat on koulutettu afaattisen henkilön kommunikoinnin tukemiseen.
Kuva: Tanja Korpela / Seinäjoen kansalaisopiston kuva-arkisto
Kalenteri, lisääntynyt valon määrä ja vaihtelevat olosuhteet kertovat siitä, että olemme uuden alussa sekä toisaalta päättämässä jotakin tuttua ja turvallista. Samalla tavalla kuin vuodenaikoihin myös kansalaisopiston lukuvuoteen kuuluu erilaisia syklejä, joiden aikana vapaan sivistystyön tehtävää toteutetaan eri tavoin. Kevään tullen, kun päätämme kuluvaa lukuvuotta, suunnittelemme ja linjaamme tulevan lukuvuoden kurssi- ja tapahtumatarjontaa. Kalenterin selaamiselta ei voi välttyä ja tällä erää se ei liity kesälomasuunnitelmiin.
Tämä kevät on kuitenkin erityinen ainakin Seinäjoella. Olemme koko lukuvuoden juhlistaneet monin eri tavoin Seinäjoella 80-vuotiasta työväen-/kansalaisopistotyötä. Varsinainen päätös opistotyön aloittamisesta tehtiin kesäkuussa 1945 ja tämän lukuvuoden päätapahtuma ”Kansalaisopiston Kasikymppiset” on lauantaina 26.4.2025. Tässä samassa yhteydessä toteutetaan kevätnäyttely, joka on yksi kansalaisopistotyön lukuvuoteen merkittävällä tavalla kuuluva tekijä. Kevään kuluessa tarjoamme valtakunnallisesti tuhansille ihmisille mahdollisuuden tutustua siihen, mitä eri kursseilla on saatu aikaan ja osallistujat pääsevät esittelemään aikaansaannoksiaan.
Vaikka elämme suuressa murroksessa ja muutoksessa, monet muutkin oppilaitokset ja järjestöt juhlivat näinä vuosina pyöreitä. Voisin ajatella, että 1920–1950 luvuilla muutos on ollut varmastikin tietyllä tavalla hitaampaa, mutta luottoa tulevaisuuteen on löytynyt ja erilaisia kansalaisjärjestöjä sekä oppilaitoksia on perustettu. Tuosta ajasta voisimme tuoda tähän päivään luottamuksen yhteistyöhön ja tulevaisuuteen jatkuvan epäilyn ja kyseenalaistamisen sijaan. Vapaa sivistystyö ja kansalaisopisto ovat varmasti jatkossakin merkityksellisiä suomalaisen koulutusjärjestelmän osia. Mikä olisikaan selkeämpi vastuunottaja elinikäisestä ohjauksesta kuin kansalaisopisto tai vapaan sivistystyön oppilaitos?
Olemme usean henkilön matkalla mukana monissa käänteissä ja toisaalta tarjoamme suurimmalle osalle mahdollisuuden osallistua. Kun seuraan keskustelua koulutuksen kentällä, voin ilokseni todeta, että alueellinen kattavuus nousee kansalaisopistojen keskuudessa säännöllisesti esille. Vuosikymmeniä sitten opistoja perustettaessa yhteistyötä ja luottamusta syntyi alueellisesti hyvin rajatulla alueella. Tulevaisuuteen katsoen näkisin, että yhteistyö oppilaitosmuodon sisällä sekä oppilaitosrajat ylittävänä, tulee olemaan toimintamalli, jolla haastavassa tilanteessa päästään eteenpäin. Toivottavasti voimme Seinäjoen kansalaisopistona tarjota hyvän yhteistyökumppanin nykyisille ja tuleville yhteisöille, sillä olemme uudessa strategiassa linjanneet, että kansallisen ja kansainvälisen yhteistyön laajentaminen on vuosikymmenen lopun keskeinen tavoite.
Ilman monialaista yhteistyötä ja vahvaa tulevaisuususkoa emme juhlisi 80-vuotiasta kansalaisopistoa lähes uusissa toimitiloissa keskellä kasvavaa kaupunkia. Olemme monella tavalla onnekkaita, että saamme elää tässä ajassa ja kohdata nämä haasteet. Samalla, kun muistelemme historiaa ja hienoja kokemuksia kokoontumiskerroilta voimme tarttua mahdollisuuksiin, joita jokainen kohtaaminen tarjoaa. Ollaan jatkossakin tavoitettavia ja mahdollisuuksia tarjoava oppilaitosmuoto, johon jokaisen on helppo tulla omine tavoitteineen luomaan uusia kokemuksia.
Teksti: Rehtori Teppo Latvanen, Seinäjoen kansalaisopisto
Mitä yhteistä on sivistyksillä ja sienillä, kansalaisopistolla ja kukkapenkistäkin löytyvällä kudelmalla?
Suuressa osassa maailmaa ei osata edes kuvitella sellaista yhteiskunnan tarjoamaa luksuspalvelua kuin kansalaisopisto – oppilaitosta, johon kuka tahansa voi tulla opiskelemaan ikään, opintotaustaan ja varallisuuteen katsomatta missä tahansa elämänsä vaiheessa – ilman tutkintotavoitteita, oman opinjanonsa johdattamana.
Kansalaisopisto tuottaa mm. sitkeän selkävaivan nujertavan jumppaohjelman, entisöidyn perintösohvan, uuden älypuhelimen käyttötaidon, islantilaisia kaarrokeneuleita koko suvulle, sujuvan esitelmän saksalaisille bisneskumppaneille ja arjen pelastavia ruokareseptejä ruuhkavuosiin. Nämä opiston kursseilla syntyvät tuotokset ovat kuin kanttarelleja, suppilovahveroita ja mustatorvisieniä, joista syksyisin hamuamme metsistä koreihimme. Opitut taidot ovat itiöemiä, jotka putkahtavat silmiemme nähtäväsi maan kuoren alta. Mutta mitä jää maan pinnan alle?
Vapaan sivistystyön lakisääteisiin tehtäviin kuuluu tukea yhteiskunnan eheyttä. Sivistystä ja koulutusta tarvitaan yhteisen arvomaapohjan rakentamiseen. Kursseilla opitaan – joko suoraan tai välillisesti – demokratiaa, ihmisten yhdenvertaisuutta ja kunnioitusta, suvaitsevaisuutta ja konfliktien ratkaisemista rauhanomaisin keinoin. Kansalaisopistot luovat perustan paitsi nyky-yhteiskunnan kansalaistaidoille, henkiselle ja fyysiselle hyvinvoinnille, myös rauhalle ja yhteiskunnalliselle vakaudelle. Arvojen juurruttajina opettajat ovat valtaapitäviä vaikuttajia – todellisia influenssereita.
Ne, jotka ovat olleet hereillä koulun biologian tunneilla ehkä muistavat, että maan alla elää näkymätön valtakunta, sienirihmaston ja kasvien juurten muodostama uskomattoman tiheä verkosto. Suoraksi oikaistuna yhdessä teelusikallisessa maa-ainesta voi olla jopa 10 kilometrin mitalla sienijuurta eli mykorritsaa. Symbioottiseen verkostoon liittyneiden sienten ja kasvien välillä liikkuu paitsi vettä, hiiltä ja elintärkeitä ravinteita, myös monenlaista informaatiota myrkyistä, taudinaiheuttajista ja muista vaaratekijöistä. Informaation avulla verkoston jäsenet vahvistavat puolustuskykyään ja mukauttavat toimintaansa. Maanpinnan alla kiihkeänä käyvä viestintä jää meiltä näkemättä, kuulematta ja ymmärtämättä. Mykorritsan merkitykset ovat meille ihmisille vielä monilta osin mysteeri. Ymmärtämättä jää myös sivistyksen ihmisiä yhdistävä voima silloin, kun koulutuksesta halutaan säästää. Verkoston vioittamisen pitkän kantaman vaikutuksia emme valitettavasti kykene näkemään.
Mykorritsa on kuin tahmeaa elävää ommelta, joka pitää maaperää koossa – aivan niin kuin sivistys pitää koossa yhteiskuntaa. Niin kuin mykorritsaverkostoon, myös koulutuksen varaan rakentuvaan yhteisöön voi liittyä aina uusia jäseniä. Koulutus ja sivistys eivät kulje geeniperimässä eivätkä ne ole sidottuja synnyinmaan multaan. Koulutuksella luomaamme arvoyhteisöön voi liittyä uusia jäseniä, sillä Suomessa oppiminen ja opiskelu on mahdollista aloittaa yhtä hyvin viisi- kuin yhdeksänkymmentäviisivuotiaana.
Vastakkainasettelun, kuplaantumisen ja hybridivaikuttamisen varjostamassa maailmassa yhdistävän verkoston arvoa ei voi kyllin korostaa. Koulutus ja siitä kumpuava sivistys luovat yhteisyyttä ja yhteishenkeä ja saavat meidät näkemään toisissamme enemmän yhtäläisyyksiä kuin eroja. Jaettu sivistys antaa parviälylle mahdollisuuden jalostaa ideoita ja levittää innovaatioita.
Meillä ei ole varaa antaa mykorritsamme murentua ja päästää yhteistä maaperäämme valumaan rantatörmiltä Itämereen. Takaamalla vakaat toimintaedellytykset kansalaisopistoille voimme varmistaa sivistyksen sienijuuren kukoistuksen myös tulevaisuudessa.
Teksti: Sastamalan Opiston rehtori Sini-Mari Lepistö
Kestävän kehityksen kurssit kansalaisopistossa webinaarissa kuullaan opistoesimerkkejä kestävyyteen liittyvistä hankkeista ja kursseista sekä kestävyyden lisäämisestä kurssisuunnitelmissa. Lisäksi webinaarissa keskustellaan kestävyysasioiden viestinnästä ja esitellään OKKA-säätiön tuottamat kestävyysvideot, joita opistot voivat hyödyntää kursseilla.
Webinaari on osa Mediataitoviikon ohjelmaa ja KoL:n Vastuullisuus ja pedagoginen uudistaminen (VAPPU)-hanketta. Vuoden 2025 Mediataitoviikon teema on kestävä kehitys ja ekologisuus. Mediakasvatuksen merkitys korostuu ilmastonmuutoksen ja luontokadon ajassa. Ekologinen mediakasvatus linkittyy moniin mediailmiöihin kuten tekoälyyn ja ohjelmoituihin ympäristöihin sekä sosiaalisen median ympäristöjen kaupallisuuteen, algoritmien toimintaan sekä niihin liittyviin valtakysymyksiin. Kestävää kehitystä voi myös tarkastella esimerkiksi sosiaalisen kestävyyden näkökulmasta.
OHJELMA
9.00 Kestävä kehitys ja medialukutaito, projektikoordinaattori Elsa Kivinen, Faktabaari 9.45 Kohti kestävää ja hyvää elämää –videomateriaalit, suunnittelupäällikkö Erkka Laininen, OKKA-säätiö 10.15 Revontuli-Opiston kestävän kehityksen kurssit, apulaisrehtori, koulutussuunnittelija Anu Uimaniemi. 10.35 Tauko 10.45 Kestävä kehitys Tampereen seudun työväenopistossa, koulutussuunnittelija Kristiina Kestinen 11.15 eArt – kestävyys ja taiteen perusopetus, rehtori Jenni Karemo, Nurmijärven opisto 11.30 Loppukeskustelu / Osallistava osuus
21.3.2025 klo 9.50–12 (lähitilaisuus päättyy 15.30 | Helsingin aikuisopisto, juhlasali 3. krs, Runeberginkatu 22–24, 00100 Helsinki)
Kansalaisopistojen tulevaisuuskuvat -hankkeessa 11 kansalaisopistoa on työskennellyt intensiivisesti Helsingin aikuisopiston johdolla tulevaisuusskenaarioiden parissa. Hanke huipentuu loppuseminaariin, jonka aamupäivän yleinen osuus striimataan. Emeritaprofessori Sirkka Heinonen johdattaa kuulijat tulevaisuudentutkimuksen eri näkökulmiin, hankkeen asiantuntija Reijo Jouttimäki esittelee skenaariotyöskentelyn tuloksia ja muita keskeisiä löydöksiä, ja Kansalaisopistojen liiton toiminnanjohtaja Jaana Nuottanen tarjoaa ajankohtaisen näkökulman kokonaisuuteen.
9.50 Avaus, Helsingin aikuisopiston rehtori Anne Leinonen 10.00 Hankkeen eDelfoi kyselyn tulosten yhteenveto, Helsingin aikuisopisto, projektiasiantuntija Reijo Jouttimäki 10.40 Ajankohtaiskatsaus, Kansalaisopistojen liitto, toiminnanjohtaja Jaana Nuottanen 11.00 Luento: Tulevaisuuden lukutaidosta tulevaisuusresilienssiin – oppimisen ja osaamistarpeiden renessanssi ja megahaasteet, tulevaisuudentutkimuksen emeritaprofessori Sirkka Heinonen
Etäosallistujien osalta tilaisuus päättyy klo 12.
Webinaari on maksuton ja se on suunnattu kansalaisopistojen henkilöstölle sekä kansalaisopistojen tulevaisuustyöskentelystä kiinnostuneille.
Luin ilolla ja mielenkiinnolla Päivi Majoisen blogitekstin, joka käsitteli kansalaisopistojen roolia kulttuurihyvinvoinnin edistäjinä. Majoinen toi esiin, miten opistot toimivat matalan kynnyksen kulttuuritoimijoina edistäen terveyttä, yhteisöllisyyttä ja osallisuutta (KoL hallituksen blogi 13.1.2025). Haluan kiittää kirjoittajaa tärkeän aiheen esille nostamisesta ja jakaa muutamia ajatuksia ja lisätietoa aiheesta.
Kansalaisopistot ovat olennainen osa suomalaista kulttuurielämää ja hyvinvointia. Ne tarjoavat monipuolisia mahdollisuuksia oppia, kokea ja osallistua taiteeseen ja kulttuuriin. Kansalaisopistot toimivat matalan kynnyksen paikkoina, joissa jokainen voi löytää itselleen sopivan tavan osallistua ja nauttia kulttuurista.
Kuten tiedämme, saavutettavuuden periaate on kansalaisopistojen toiminnan ydintä. Kansalaisopistot tarjoavat kaikille ikään ja taustaan katsomatta mahdollisuuden oppia, osallistua ja kokea yhteisöllisyyttä. Ja kuten Majoinenkin toi esiin, kansalaisopistot toimivat koko maassa, suurista kaupungeista pieniin paikkakuntiin, ja näin varmistavat kulttuurin saavutettavuuden myös alueilla, joissa kulttuuritoiminta olisi muuten vähäistä. Saavutettavuuden kehittäminen on jatkuvasti ajankohtaista. Kansalaisopistojen liiton vuonna 2023 julkaisema Kohti kaikkien kansalaisopistoa: Kansalaisopistojen saavutettavuusopas onkin laadukas ja kattava materiaali saavuttavuuden kehittämiseksi.
Taiken projekti edistää kansalaisopistojen roolia kulttuurihyvinvointitoiminnassa
Työskentelen Taiteen edistämiskeskuksessa (Taike) Kansalaisopisto kulttuurihyvinvoinnin välittäjänä -projektissa 11/2021–9/2026 (voit lukea projektista lisää täältä). Projektin keskeiset tavoitteet ovat seuraavat:
Edistää taiteilijoiden työllistymistä sote-sektorille.
Parantaa taiteen ja kulttuurin saavutettavuutta.
Lisätä maantieteellistä yhdenvertaisuutta taidepalveluiden saatavuudessa.
Kehittää palvelupolkuja, jotka yhdistävät taiteilijat, kansalaisopistot ja sote-sektorin tarpeet.
Projektin keskeisenä tuloksena syntyy ns. kansalaisopistomalleja, jotka kuvaavat kansalaisopistojen kulttuurihyvinvointitoiminnan tuottamista sekä taiteilijoiden osaamisen välittämistä. Projektia kehitetään tiiviissä yhteistyössä Seinäjoen ja Järvilakeuden kansalaisopistojen kanssa ja kulttuurihyvinvoinnin välittäjämallit ovat tarkoitettu valtakunnallisesti sovellettaviksi. Näitä konkreettisia kulttuurihyvinvoinnin toimintamalleja julkaistaan vuoden 2025 aikana.
Vaikka Taiken projekti keskittyy kansalaisopistojen ja sosiaali- ja terveysalan toimijoiden väliseen yhteistyöhön, on kansalaisopistojen toteuttama kulttuurihyvinvointitoiminta toki paljon laajempaa. Samalla juuri yhteistyö sote-toimijoiden kanssa parantaa kansalaisopistojen saavutettavuutta ja tukee heikommassa elämäntilanteessa olevia henkilöitä. Itä-Suomen yliopiston aikuiskasvatustieteen professori Jyri Mannisen tutkimustulokset tukevat tätä ajattelua, ja vuonna 2019 julkaistussa tutkimuksessa korostetaan kansalaisopistojen roolia sote-palveluita täydentävänä toimijana. Tässä kehityksessä on tärkeää huomioida myös kulttuurihyvinvointia vahvistavat sisällöt.
Kansallinen kysely rehtoreille vahvistaa kulttuurihyvinvoinnin tietopohjaa
Kansalaisopistojen kulttuurihyvinvointitoiminta on monipuolista ja tavoittaa laajasti eri kohderyhmiä, kuten ikääntyneitä ja työelämän ulkopuolella olevia nuoria ja aikuisia. Tämän tiedon vahvistaa myös Taiken tilaama ja Kukunori ry:n toteuttama, kansalaisopistojen rehtoreille suunnattu, kansallinen kysely (2024), joka keräsi tietoa kansalaisopistojen kulttuurihyvinvointitoiminnasta, rahoituksesta ja yhteistyökäytännöistä.
Vastausten mukaan 63 % kansalaisopistoista toteuttaa kulttuurihyvinvointitoimintaa, johon liittyy yhteistyötä hyvinvointialueen tai muiden sosiaali- ja terveyspalveluita tuottavien tahojen kanssa. Kyselyn vastaajat nostavat esiin, että kulttuurihyvinvointitoiminnan kehittämiseksi on tärkeää vahvistaa yhteistyötä, lisätä resursseja ja hyödyntää uusia toimintatapoja, kuten kulttuurilähetteitä. Kansalaisopistojen tarjoamat helposti lähestyttävät ja edulliset kulttuurihyvinvoinnin mahdollisuudet edistävät tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Lämmin kiitos kaikille vastanneille!
Tukea ja työkaluja kansalaisopistojen roolin vahvistamiseksi
Majoinen esitti blogitekstissään huomion siitä, että “valtakunnallisissa kulttuurihyvinvoinnista käydyissä keskusteluissa ja kirjoituksissa kuitenkin harvemmin mainitaan kansalaisopistot.” Tämä on tärkeä huomio, ja kansalaisopistojen roolia kulttuurihyvinvoinnin edistäjänä tulee edelleen vahvistaa. Tähän tarpeeseen Taiken projekti on omalta osaltaan pyrkinyt vaikuttamaan ja Taike tuo esiin omissa kulttuurihyvinvoinnin julkaisuissaan ja materiaaleissaan kansalaisopistojen roolin kulttuurihyvinvointikentällä. Voit tutustua esimerkiksi Kulttuurihyvinvointi ja taiteilijan työ -materiaaliin Taiken Innokylä-sivustolla. Myös kulttuurihyvinvoinnin valtakunnallinen yhteyspiste Taikusydän on määritellyt vapaan sivistystyön osaksi moniammatillista kulttuurihyvinvoinnin edistämisen toimijakuntaa. Taikusydämen yhdyspintakuvaan voit tutustua Taikusydämen sivuilla. Yhteistyön ja tunnettuuden vahvistamiseksi kansalaisopistojen kannattaa osallistua esimerkiksi Taikusydämen alueverkostojen työhön. Verkostojen yhteystiedot löytyvät täältä.
Oman opistonne kulttuurihyvinvoinnin kehittämisessä voitte hyödyntää Taiken projektissa luotua materiaalipakettia
Hyvien käytäntöjen muistilista taidetoimintaan sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tämä lista tarjoaa käytännön vinkkejä ja ohjeita taidetoiminnan toteuttamiseen sosiaali- ja terveyspalveluissa. Se sopii erityisen hyvin suunnittelija- ja tuntiopettajien käytännön työn tueksi. Materiaali on jaettu kolmeen osaan, jotka on suunnattu taiteilijoille, tilaajille ja välittäjille.
Kulttuurihyvinvointi kansalaisopistoissa: Tarkistuskysymyksiä toiminnan kehittämiseksi. Tämä dokumentti auttaa kansalaisopistoja arvioimaan ja kehittämään kulttuurihyvinvointitoimintaansa.
Toimintaohjeita kansalaisopistoille: Kulttuurihyvinvoinnin edistäminen hyvinvointialueiden kanssa yhteistyössä. Tämä ohjeistus tarjoaa kansalaisopistoille käytännön vinkkejä ja suosituksia kulttuurihyvinvointitoiminnan edistämiseksi yhteistyössä hyvinvointialueiden kanssa
Materiaalit on suunniteltu tukemaan kansalaisopistojen kulttuurihyvinvointitoimintaa ja edistämään taiteen ja kulttuurin saavutettavuutta eri kohderyhmille. Kaikki materiaalit löytyvät Kansalaisopisto kulttuurihyvinvoinnin välittäjä -projektin Innokylä-sivustolta. Niiden luomisessa on hyödynnetty YAMK-opinnäytetyötäni, jonka löydät täältä.
Yhteistä ideointia ja tiedonjakamista
Kansalaisopistot ovat merkittävä voimavara yhteiskunnassamme. Ne tarjoavat mahdollisuuksia jatkuvaan oppimiseen ja kulttuurihyvinvoinnin vahvistumiseen. On tärkeää, että kansalaisopistoilla on jatkossakin resurssit toteuttaa tätä arvokasta työtä, joka lisää osallisuutta, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä.
Resurssien lisäämisen lisäksi tarvitaan innostavia ja helposti toteutettavia ideoita – ja niitä on! Esimerkiksi Majoisen esiin nostama, Pieksämäen erinomainen ja konkreettinen idea, jossa opiston esiintyvien ryhmien kalenteri on jaettu hyvinvointialueen ja muiden toimijoiden käyttöön.
Jos olet kiinnostunut ja haluat lisätietoa sekä kollegiaalista keskustelua aiheesta, tervetuloa kansalaisopistojen kulttuurihyvinvointitoimintaan liittyvään Teams-tapaamiseen ystävänpäivänä pe 14.2.2025 klo 8.15–9.00! Liity linjoille tällä osallistumislinkillä.
Minuun voi myös ottaa yhteyttä matalalla kynnyksellä, jos vaikka haluat lisätietoa rehtorikyselyn tuloksista, materiaalipaketista tai muista kansalaisopistojen kulttuurihyvinvointiin liittyvistä asioista.
Yhteistyöterveisin, Venla Korja Taiteilija-asiantuntija, Taiteen edistämiskeskus venla.korja@taike.fi, p. 0295 330 887
