kansalaisopisto

ja mistä kaikesta… vaalituloksesta, elinkustannusten noususta, ilmastonmuutoksesta, onko kulttuuri luksusta jne. Kyllä vaan, huolissaan saa olla, mutta ripaus toiveikkuutta on hyvä muistaa säilyttää mukana.

Viime aikoina on aiheuttanut paljon huolta mm. pohdinta vapaan sivistystyön rahoituksesta. Mikä olisi opistojen tulevaisuus, jos kymmenien miljoonien leikkaukset osuisivat kohdallemme? Koulutustamme pidetään markkinaohjautuneena, maksukykyisille suunnattuna ja näin perustellaan valtion rahoituksen tarpeettomuus. Joutavat mokomat hyvätuloiset maksamaan harrastuskustannuksensa itse… No, totuushan on kaukana tästä olettamuksesta, kuten me opistokentällä työskentelevät tiedämme. Opiskelijoissa kautta maan on varmasti mukana niin työttömiä, pienituloisia eläkeläisiä kuin keski- ja hyvätuloisiakin. Leikkausten myötä eliittiopistot olisivat sitten kyllä todellisuutta: jos valtion rahoitus pettää, niin useimmilla omistajakunnilla tuskin olisi mahdollisuutta tuota vajetta paikata, vaan kurssimaksuihin tulisi varmasti reippaat korotukset.

Rahoituksen leikkaaminen olisi todella sääli, sillä kansalaisopistot ovat varsinaisia Hyte-keskuksia! Kaikille! Koko maassa! KoLn vaaliteesien mukaisesti tarvitsemme todellakin tulevalla hallituskaudella kokonaisvaltaista hyvinvointia ja sosiaalista pääomaa lisää. Tarjoamallamme oppilaitosmuodolla toteutamme yhteiskuntaa eheyttäviä odottamattomia kohtaamisia juurikin siitä syystä, että ovet on avoinna kaikille. Samalla kurssilla kohtaavat erilaiset ihmiset, koulutustaustaa tai tulotasoa kun emme tulijoilta kysele. Ihmisiä yhdistää kiinnostus, kenties jopa intohimo yhteiseen aiheeseen, jonka kautta tutustuu hyvinkin erilaisiin ihmisiin ja saattaapa jopa joku ennakkoluulokin murentua yhteisten opintojen tuoksinnassa.

Vapaan sivistystyön toimijoina meillä ei ole varaa hukata piiruakaan sivistystä säästökuurien mukana! Opetus- ja kulttuuriministeriö on nimennyt vuoden 2024 Sivistyksen teemavuodeksi. Sivistys – demokratian dynamo! Parhaimmillaan sivistys on arkista ja jopa käytännöllistä, uteliaisuutta uuden oppimiseen. Me Kuopiossa aloitamme uuden lukuvuoden syksyllä OKM:n teemaa mukaillen: Utelias mieli, iloa hyvän olon huomiseen. Tällä teemallamme haluamme nostaa esille sivistyksen erilaisia merkityksiä ja luottamusta hyvään tulevaisuuteen, meille kaikille. Ekososiaalinen sivistys on mukana päivittäisessä arjessa, se ei ole mikään irrallinen suorite vaan koostuu ihan tavallisesta elämästä. Miten me kohtelemme toisiamme, saammeko toisen ihmisen loistamaan, elämmekö sopusoinnussa luonnon ja muiden ihmisten kanssa? Tarvitsemme kunnioittavaa suhtautumista lähimmäisiimme, niihin erilaisiinkin.
Sivistys on kasvamista ja elämistä kestävästi, aineettoman kulttuuriperinnön vaalimista ahneuden ja kuluttamisen sijaan.

Pidetään sivistyksen lippu korkealla, vastakin. Mutta joo: peruna kerrallaan on hyvä elämänohje, huolienkin kanssa 😉

Teksti: Kirsti Turunen, rehtori, Kuopion kansalaisopisto
Kuva: Vicente Serra

Maahanmuuttajille järjestettävät koulutukset ovat arkipäivää monissa kansalaisopistoissa. Tule kuulemaan ajankohtaisimmat tiedot aikuisten perusopetuksesta, kotoutumislain uudistuksesta, ukrainalaisten koulutuksista ja vapaan sivistystyön lukutaitokoulutuksesta. Tilaisuuden puolivälissä pääset keskustelemaan opistosi maahanmuuttajakoulutuksesta ja toivottavasti myös oppimaan muiden kokemuksista.

OHJELMA / Webinaari maahanmuuttajakoulutuksesta, to 13.4.2023

Klo 9 Tilaisuuden avaus
Jaana Nuottanen, toiminnanjohtaja, Kansalaisopistojen liitto

Klo 9.15 Missä mennään aikuisten perusopetuksessa?
Jyrki Sipilä, perusopetuksen rehtori, Helsingin aikuisopiston peruskoulu

Klo 9.45 Kotoutumislain kokonaisuudistus: mikä muuttuu koulutusten osalta?
Laura Ruuskanen, erityisasiantuntija, Työ- ja elinkeinoministeriö

Klo 10.15 Jaloittelutauko

Klo 10.25 Keskustelua pienryhmissä

Klo 11 Ukrainalaisten koulutukset kansalaisopistossa
Päivi Rosnell, kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden päällikkö & rehtori, Pietarsaaren suomenkielinen työväenopisto

Klo 11.30 Mitä kuuluu vapaan sivistystyön lukutaitokoulutukseen?
Anne Rasskasov, apulaisrehtori, Helsingin työväenopisto

Kansalaisopistojen liiton järjestämä tilaisuus on maksuton ja se on suunnattu Kansalaisopistojen liiton jäsenopistojen henkilökunnalle. Järjestämme tilaisuuden Microsoft Teams -alustalla. Teemme tilaisuuden asiantuntijaesityksistä tallenteet.

Lähetämme osallistumislinkin ilmoittautuneille muutama päivä ennen tilaisuutta. Ilmoittautuminen webinaariin päättyy 12.4.2023.

Lisätiedot:
Viestintäkoordinaattori Virpi Vedenkannas
virpi.vedenkannas@kansalaisopistojenliitto.fi / 040 573 1620

Kumppanuustalo Artteli järjesti Tampereella 7.3.2023 järjestöjen vaalipaneeliin. Paneelissa oli keskustelijoina pirkanmaalaisia kansanedustajaehdokkaita kahdeksasta suurimmasta puolueesta. Keskustelu oli hyvin johdettu. Ehdokkaat pysyivät asiassa eikä puheenvuorojen aikaraameista lipsuttu.

Puolueiden erot nousivat keskustelussa yllättävän vähän esiin. Kaikki ehdokkaat olivat harvinaisen yksimielisiä siitä, että perheisiin, hyvinvointiin ja ennaltaehkäisyyn, mielenterveyspalveluihin sekä vanhusten ja vammaisten palveluihin tulee satsata tulevaisuudessa vahvemmin. Ylisukupolvinen osattomuuden kierre ja jyrkkenevät luokkaerot herättivät kaikissa panelisteissa huolta puoluetaustasta riippumatta. Järjestöjen tekemää työtä arvostettiin laajasti ja kentän rahoitus haluttiin turvata. Panelistit pitivät tärkeänä kansalaisopistojen roolia hyvinvoinnin lisääjinä.

Poistuin paneelista hyvillä mielin. Hienoa, että meillä on listoilla näin fiksuja ihmisiä, joista me saamme valita tulevat kansanedustajamme.

Seuraavana päivänä tartuin Valtiovarainministeriön 6.3.2023 julkaisemaan raporttiin, niin sanottuun ”leikkauslistaan”.

”[Vapaan sivistystyön] koulutus on markkinaohjautuvaa ja kurssitarjonta on pyritty rakentamaan taloudellisesti varmaksi kokonaisuudeksi siten, että on varmistettu maksukykyisten opiskelijoiden osallistuminen kursseille. Yleissivistävyys- tai harrastustavoitteisesti opiskelivat keskimääräistä useammin korkeasti koulutetut sekä toimihenkilöasemassa työskentelevät. Heillä on tyypillisesti taloudelliset mahdollisuudet maksaa opiskelunsa kustannukset itse. Tällä perusteella valtion vapaan sivistystyön määrärahoja olisi mahdollista alentaa noin 50–90 miljoonalla eurolla.”

Siis mitä että???!!!

Tilastot kertovat, että koulutus kasautuu. Korkeasti koulutetut ja hyvin toimeen tulevat ihmiset opiskelevat paljon myös kansalaisopistoissa. Tämä on tilastojen yksi puoli.

Toisaalta tilastot näyttävät myös tältä: viime vuonna Ahjolan 8305 opiskelijan joukossa oli 2670 perus- tai toisen asteen koulutuksen saanutta, 717 opiskelijaa, 620 työtöntä, 1033 maahanmuuttajaa ja 1998 eläkeläistä. Osallistuminen kansalaisopiston kursseille on monille mahdollista, kun kurssimaksut ovat kohtuullisia. Hankerahoituksen turvin opistot ovat viime vuosina pystyneet tarjoamaan mm. digi- ja työelämätaitojen maksutonta opetusta eri kohderyhmille saavutettavasti yksilölliset tarpeet huomioiden.

Kansalaisopistot tekevät merkittävää hyvinvointityötä. Kursseilla opiskelija voi kehittää itseään, oppia uutta ja muodostaa tärkeitä sosiaalisia kontakteja. Kuten Kansalaisopistojen liiton vaaliteeseissä todetaan, tarvitsemme Suomeen entistä enemmän kokonaisvaltaista hyvinvointia ja sosiaalista pääomaa sekä läpi elämän kehittyviä opiskelu- ja työelämätaitoja. Kansalaisopistot toteuttavat tätä kattavasti ja kustannustehokkaasti koko Suomessa monipuolisella kurssitarjonnalla.

Jokainen kansalaisopistoon sijoitettu euro maksaa itsensä noin viisinkertaisena takaisin, kuten Jyri Mannisen tutkimukset (2015, 2018) osoittavat. Suurin osa tutkimuksen osallistujista kertoi saavansa kursseilta myös muita merkittäviä hyötyjä, kuten hyvinvointia, itseluottamusta, uutta arkeen tai työhön liittyvää osaamista ja ystävyyssuhteita.

Vaihdoin hiljattain muutaman sanan yhden opiskelijamme kanssa liikuntasalin pukuhuoneessa. Eläkeläisrouva kertoi minulle hoitavansa muistisairasta miestään kotona. Hän kertoi käyvänsä kursseillamme Ahjolassa pari kertaa viikossa. Sain kuulla, miten tärkeitä henkireikiä kurssimme ovat hänen oman jaksamisensa kannalta. Lopuksi rouva vielä pahoitteli ”puheripuliansa” ja totesi, miten ihanaa on saada jutella ihmisten kanssa. Ja tämä vain yhtenä esimerkkinä kansalaisopistojen toiminnan vaikuttavuudesta. Näitä tarinoita ovat kansalaisopistot täynnä. Tästäkö siis kannattaa säästää?

Toivon kevätauringon lämpöä ja viisautta päätöksentekoon kaikille tuleville kansanedustajille. Pian äänestetään!

Pilvi Mansikkamäki, rehtori, Ahjolan kansalaisopisto

Kuva: Usva Torkki

Kansalaisopistopalkinto myönnetään taholle tai henkilölle, joka on työssään, luottamustoimessaan tai vapaa-ajallaan edistänyt aktiivisesti ja esimerkillisesti kansalaisopistojen tunnettuutta tai opistoissa tehtävää kansansivistystyötä. Kansalaisopistopalkinnon saaja valitaan kolmen vuoden välein ja palkitaan Kansalaisopistojen liiton liittokokouksessa.

Ensimmäinen palkinto jaettiin Hämeenlinnassa 25.9.2020 järjestetyn liittokokouksen yhteydessä. Sen sai Itä-Suomen yliopiston aikuiskasvatustieteen professori Jyri Manninen. Palkinto myönnettiin professori Mannisen pitkäjänteisestä tutkimustyöstä ei-tutkintotavoitteisen aikuisopiskelun sosiaalisen tuottavuuden esille nostamisesta. Seuraava kansalaisopistopalkinto jaetaan Tampereella 8.–9.6.2023 järjestettävän liittokokouksen yhteydessä. Kansalaisopistopalkinnon saajasta päättää liiton hallitus.

Voit jättää ehdotuksesi Kansalaisopistopalkinnon saajaksi 13.2 ja 13.3.2023 välisenä aikana sähköisellä lomakkeella.

Lisätiedot

toiminnanjohtaja Jaana Nuottanen
040 741 0641, jaana.nuottanen@kansalaisopistojenliitto.fi

Lukuvuoden alku merkitsee meillä oppilaitoksissa uuden käynnistymistä; uusia työntekijöitä, uusia kursseja, uusia opiskelijoita. Tämä lukuvuoden alku merkitsee luultavasti myös jonkinlaista uudelleen heräämistä pandemiavuosien jälkeen. Vantaan aikuisopistossa osalle kursseista ilmoittautuminen avautui ensimmäistä kertaa historiassa jo ennen kesälomia. Toki joukossa on kursseja, jotka odottavat vielä lisää ilmoittautujia, mutta todella moni kursseista on jo täynnä! Tämä kertoo mielestäni siitä, että kurssilaisemme ovat innokkaina tulossa kursseillemme.

Myös maailmalla on herätty. Terveisinä omalta 6 viikon lomamatkaltani voin sanoa 7 lennon, 7 lentokentän ja 8 kaupungin jälkeen, että ihmiset liikkuvat jälleen. Kahtena pandemiakesänä matkailijoita on näkynyt todella vähän, ja esimerkiksi lentokentillä on ollut varsin hiljaista. Eipä ole enää! Vierailin isoissa ja pienissä paikoissa, ja kaikissa riitti väkeä ja elämää. Miten ihmiset näyttivätkään nauttivan elosta ja olosta, ja miten mukavalta tuntuikaan olla taas sykkeessä mukana! Paitsi, että esimerkiksi Firenzen turistitungos ei nyt niin kovin nautittavaa ollut.

Eipä ollut enää tänä kesänä hotellien aamiaishuoneessa kertakäyttöhanskoja tai maskinkäyttöpakkoa. Vielä viime kesänä osassa hotelleista aamiaisella näkyi mitä kekseliäimpiä ratkaisuja ihmisten liikkumisen ja lähikontaktien välttämiseksi. Tänä kesänä käsidesi taisi olla ainoa pandemiasta jäljelle jäänyt asia. Viime kesänä käsidesiä suorastaan pakotettiin ottamaan esimerkiksi kaupoissa – tänä kesänä kaikissa kauppaliikkeissä ei enää edes ollut tarjolla käsidesiä.

Toivon sydämestäni, että lopultakin pandemia menettää voimaansa ja merkittävyyttänsä. THL:stä on jo annettu lausuntoja, että pandemia on muuttunut endemiaksi – siis virusta esiintyy kaikkialla maailmassa jatkuvasti ja vaihtelevalla ilmaantuvuudella. Tähän meidän on vain sopeuduttava. Juuri tähän viittaan aloituksellani “Uskalla elää!”. Emme voi jäädä viruksen vangeiksi, vaan elämän täytyy jatkua. Vaikka pandemiakesien matkailu on osittain tuntunut oudolta ja ehkä pelottavaltakin, olen kuitenkin iloinen, että olen lähtenyt – uskaltanut.

Pandemia on kaikesta huolimatta tuonut monia hyviäkin asioita. Hygieniaan ja toimintatapoihin kiinnitetään entistä enemmän huomiota, sairaana ihmisten joukossa liikkumista vältetään, puhumattakaan teknologisista edistymisistä. Moni meistä on ehkä oppinut myös arvostamaan uudella tavalla sosiaalista kanssakäymistä ja ihmisten tapaamista. Kotimaisen tuotannon suosiminenkin on ollut monelle pandemian mukanaan tuoma ajattelutapa.

Lukuvuoden alku pandemian muuttuessa endeemiseksi onkin mielenkiintoista aikaa. Kukaan ei osaa ennustaa muuta, kuin että viruksen ilmaantuvuudessa tulee olemaan kausivaihtelua. Tämä varmasti tarkoittaa sitä, että opistojenkin arjessa virus vielä näyttäytyy monesti. Jospa kuitenkin alkava lukuvuosi näyttäisi jo enemmän tavalliselta flunssavuodelta. Joka tapauksessa meidän täytyy uskaltaa toimia.

Kun elämässä sattuu jotakin suurta, mullistavaa ja peruuttamatonta, se saa miettimään syvemmin omaa elämää. Tänä kesänä olen miettinyt paljon sitä, mikä tekee elämän elämisen arvoiseksi, mistä nautin, missä tärkeysjärjestyksessä asiat elämässäni ovat ja miten haluaan elää.

Olen tulossa siihen tulokseen, että vaikka opistotyö onkin tärkeää, en halua menettää yöuniani työasioiden takia. En halua kokea sietämätöntä stressiä työasioista – elämässä on paljon tärkeämpiä ja suurempia asioita. Haluan myös nauttia työstäni (niin kuin ennenkin suurimmaksi osaksi) ja tehdä sitä ilolla. Haluan elää niin, että missään vaiheessa ei tarvitsisi katua mitään – tehtyjä tai tekemättömiä asioita. Uusi lukuvuosi on taas tässäkin suhteessa tavallaan uusi alku. Moni asia voi ahdistaa tai pelottaa, mutta meidän on uskallettava elää!

Teksti ja kuva: Petri Vahtera, Vantaan aikuisopiston rehtori

Kehitimme kansalaisopistojen opintopistekursseille oman valtakunnallisen merkin, jotta opiskelijan olisi jatkossa helpompi huomata kurssit, joista voi saada suoritusmerkinnän. Toivomme, että kyseinen merkki otettaisiin kansalaisopistoissa laajasti käyttöön, jotta opistojen osaamisperusteiset kurssit saisivat paremmin valtakunnallista tunnettavuutta.

Kansalaisopistojen kursseista on ollut mahdollista saada suoritusmerkintä kansalliseen Koski-tietovarantoon 1.8.2021 alkaen. Suoritusmerkinnän myöntäminen edellyttää, että kurssi on kuvattu osaamisperusteisesti ePerusteet-palveluun, opintopisteytetty ja arvioitu. Kehitimme opintopistekurssille oman merkin, jotta opiskelijan olisi jatkossa helpompi huomata kurssit, joista voi saada suoritusmerkinnän.

Uutta noppa-merkkiä voi käyttää esimerkiksi opinto-oppaassa ja kurssinhallintajärjestelmässä. Noppa valikoitui opintopistekurssin symboliksi, koska opintopisteen lyhenne op on taipunut monien opiskelijoiden suussa ”nopaksi”. Opintopistekurssi-merkistä on saatavilla suomen- ja ruotsinkielisten merkkien lisäksi tekstittömät versiot.

Merkin kuvaus: Opintopistekurssi -merkillä varustetusta kurssista voi saada osaamisen arvioinnin, suoritusmerkinnän ja opintopisteitä. Suoritusmerkinnän avulla opiskelijan on helpompi tehdä osaamistaan näkyväksi esimerkiksi työelämässä tai jatko-opinnoissa. Opintopistekurssille on mahdollista osallistua normaalisti myös ilman suoritusmerkinnän suorittamista.

Puheenvuoro Kansalaisopistojen liiton Tammiseminaarissa 27.1.2022

Sulevi Riukulehto
Aluehistorian ja kulttuuriperinnön tutkimusjohtaja
Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti

Koko 2000-luvun olemme eläneet rakenteiden tarkastelun aikaa. Menossa on itsenäisyyden ajan rajuin organisaatioiden rakenteellinen muutos. Se käynnistyi oikeastaan jo 1990-luvun alkupuolella, kun maahamme luotiin uudeksi väliportaan yksiköksi maakunnat (1994) ja läänit lakkautettiin (2009). Kuntarajojen tarkastelu sai osakseen suurinta julkista huomiota vuosituhannen ensimmäisellä kymmenellä. Paras-prosessina käynnistettiin myös valtioviranomaisen väliportaan hallinnonuudistus – se synnytti muun muassa avit ja ely-keskukset.

Paljon on puhuttu muistakin rakenteista – esimerkiksi oppilaitoksista: tehtiin esimerkiksi yliopistojen rakenneuudistus, jota hehkutettiin paperilla peräti vuosisadan korkeakoulu-uudistukseksi. Toki kaikki tietävät, että nykyisen yliopistoverkon muodostaminen 1960-luvulla oli ihan eri mittakaavan ponnistus, samoin ammattikorkeakoulujen muodostaminen 1990-luvulla. Mutta toinen oli vuosisatakin.

Paljon pienemmälle huomiolle jäi vapaan sivistystyön kehittämisohjelma, joka käynnistyi jo parlamentaarisen aikuiskoulutustyöryhmän asettamisesta 2001-vuonna. Tästäkin uudistuksesta piti tulla veretseisauttava mullistus, jossa rahoitus uudistetaan ja kokonaisia oppilaitosmuotoja pyyhitään pois. Niin ei käynyt.

Rakenteellisten uudistusten viimeisin virstanpylväs saavutettiin viime viikonloppuna, kun Suomeen valittiin ensimmäiset hyvinvointialueiden aluevaltuustot. Vaaleja edelsi monivaiheinen, noin 15 vuoden valmistelu, jonka kuluessa suomen kieleen tehokkaasti vakiinnutettiin hyvinvointi-sanaa, mutta sen uudessa, entistä kapeammassa merkityksessä: hyvinvointia synonyyminä sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen kokonaisuudelle eli niin sanotulle perusturvalle.

Ihmisen hyvinvointi ei tietenkään ole näin kapeaa: on myös kulttuurista ja sivistyksellistä hyvinvointia. Hyvinvointivaltion rakentamiseen kuuluivat sen ensimmäisessä vaiheessa muun muassa kirjasto- ja koululaitosten sekä poliittisten kansalaisoikeuksien kehittäminen. Vasta sitten rakennettiin kattavien ja tasa-arvoisten terveys- ja sosiaalipalvelujen verkko ja viimeisenä kulttuuripalvelut. Kulttuurinen hyvinvointi oli erityisesti suomalaista hyvinvointivaltion tulkintaa: meillä hyvinvointivaltion ajatukseen sisällytettiin 1970-luvulla myös oikeus kulttuuripalveluihin, joka näkyi alueellisten teatterien, museoiden, orkestereiden ja taidemuseoiden verkkona.

Tässä oli vain pintaraapaisu viime vuosikymmenten aluerakenteiden muutoksiin. Kokonaisuus on ollut niin monimutkainen, että sen kaikki käänteet eivät mahtuisi lyhyeen luentoon. Yhtä kaikki pintaraapaisukin riittää muistuttamaan, että aivan kuten hyvinvointi, myös alueet ovat paljon enemmän kuin sosiaali- ja terveystoimialat. Hyvinvointialueiden hallinnossa tuskin voidaan onnistua, jos tätä alueiden muuta olemusta ei oteta huomioon.

—

Olen sivistyksen äänenkannattaja. Sivistys on enemmän kuin tieto tai viisaus. Yleisimmässä merkityksessään sillä viitataan yksilön henkiseen kehittyneisyyteen tai kypsyyteen. Sivistystä voidaan kerryttää omaksumalla tietoja ja taitoja. Korkeimpana tai syvimpänä sivistyksenä pidetään yleensä sellaista laaja-alaista ymmärrystä, jota ei voi hankkia pelkästään kirjoista.

Suomen kielessä sivistyksellä voidaan tarkoittaa yksilön henkistä kehittyneisyyttä, kuten käytöstapoja ja olemusta. Mutta yksilön sivistyksen lisäksi voidaan puhua myös yleisemmästä sivistyksestä: esimerkiksi kansakunnan sivistyksestä, sivistysvaltiosta tai jopa vielä laajemmin länsimaalaisesta sivistyksestä.

—

Oma pohjoismainen erikoisuutensa on vapaa sivistystyö: kansalaisopistojen, kansanopistojen, opintokeskusten, kesäyliopistojen ja liikuntaopistojen puitteissa harjoitettu itsensä sivistäminen.

Olen myös vapaan sivistystyön äänenkannattaja.

Kaikki viisaus ei ole valtiossa. En usko, että sivistys voidaan vyöryttää julkisen koulujärjestelmän vesiputouksesta kaikkialle. Kaikki taimet voidaan kastella, mutta kaikki eivät kasva.

On sellaisia koulutustarpeita ja syvällistäkin tiedonjanoa, joihin julkinen koulujärjestelmä ei voi vastata. Ihmiset haluavat harrastaa ja sivistyä. He haluavat pelata palloa, maalata tauluja ja laittaa kasvisruokaa. On hienoa, että harrastetoimintaa voidaan tehdä asiantuntijan johdolla.

Aktiivinen kansalaisuus synnyttää jatkuvasti uusia tarpeita. Tulee uusia oppeja ja ilmiöitä. Vapaa sivistys vastaa ketterästi muutoksiin. Kiinnostaako oman järvesi kunto, kokemuksellinen kotiseututeoria, ekologinen verotus tai kokoustekniikka? Mihin tahansa teemaan voi perustaa opintoryhmän. Jos kavereillakin riittää kiinnostusta, tietoja voi syventää luennoilla ja opintojaksoilla avoimeen yliopisto-opetukseen asti. Sekin onnistuu vapaassa sivistystyössä. Tämä on todellista sivistyksellistä hyvinvointia.

Usein vapaa sivistystyö on erittäin kunnianhimoista. Se voi johtaa ammattitutkintoon esimerkiksi kansanopistossa. Silloin kyse on lähtökohtaisesti sellaisesta opintokokonaisuudesta, jota ei ole ollut tarjolla virallisessa koulujärjestelmässä, mutta jota kentällä kysytään.

Vapaa sivistystyö on notkea. Se kääntyy ketterästi sinne, mistä huuto kuuluu. Tämä pätee myös avoimeen yliopisto-opetukseen. Vapaan sivistystyön oppilaitokset pystyvät tuomaan näitä tärkeitä opintoja sinne, missä niitä tarvitaan – pienillekin paikkakunnille. Vapaa sivistystyö on alueellisen tasa-arvon kannalta arvokasta työtä.

Monimuotoista sivistystoimintaa kannattaa tukea. Aktiiviset ihmiset pysyvät terveempinä, he virkistävät maailmaa oppimillaan taidoilla. Vapaan sivistystyön opiskelijat ovat erittäin motivoituneita, koska heitä kannustaa opintoihinsa oma, sisäinen palo. He eivät ole oppivelvollisia. Kukaan ei pakota sivistymään, mutta kaikilla on siihen mahdollisuus.

Ammatilliset tutkinnot olivat pitkään harvinaisia. Vielä sotien jälkeen työelämässä oli paljon ihmisiä, joilla ei ollut edes päästötodistusta. Niissä oloissa kansalais- ja työväenopiston kurssitodistus saattoi olla työmarkkinoilla ratkaiseva paperi. Yhä tänä päivänä on erikoistaitoja, joiden osoittamisessa kansalaisopisto osoittaa voimansa.

Kansalaisopistot ovat suurin ja alueellisesti kattavin vapaan sivistystyön saralla toimiva oppilaitosmuoto. Siksi niillä on erityisen suuri merkitys sivistyksellisen hyvinvoinnin ylläpitämisessä.

—

Tämän tammiseminaarin piti olla Seinäjoella.

Siksi valmistauduin tähän puheeseeni palauttamalla mieleeni, mitä näkökulmia sivistykselliseen hyvinvointiin on löydettävissä Seinäjoen kansalaisopiston vaiheista. Tutkimusryhmäni Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa kokosi vuonna 2015 Seinäjoen kansalaisopiston 70-vuotisjulkaisun: Parempaa elämää. Otan siitä muutaman noston.

Ensin jotakin kansalaisopiston opiskelijoista:

Heidän kuvaansa luonnosteli Seinäjoen työväenopiston ja kansalaisopiston näkyvin vaikuttaja rehtori Toivo Mäki (rehtorina 1955–1991). Toivo Mäki tarkkaili opistolaisia tutkijan ja ajattelijan analyyttisellä silmällä jo 1960-luvulla. Hänen laatimassaan opistolaisen muotokuvassa näkyy silloista kasvatustieteellistä ajattelua leimannut behavioristinen ja psykometrinen ote. Mäki tarkasteli opistolaisen profiilia kahdeksalla eri ulottuvuudella (ikä, lahjakkuus, suuntautuneisuus, kiintymys, ihmissuhteet, persoonallisuuden pysyvyys, henkisyys ja aktiivisuus).

Mäen havaintojen mukaan opistolaiset eivät eronneet paljon ihmisistä yleensä, mutta erityispiirteitä kuitenkin oli: heillä oli laajempi ihmissuhdeverkosto, mutta heidän arkensa oli kapeampi, heidän älykkyytensä oli jonkin verran keskimääräistä korkeampi (108), kiintymyssuhteiltaan he olivat jonkin verran alistuvia, heidän henkisyytensä oli keskimääräistä korkeammalla tasolla ja viettisidonnaisuus oli pienempi. Mäki pohti myös sitä mahdollisuutta, että opiskelulla kompensoidaan ihmissuhteissa koettuja turhautumia. Huomattavin ero oli vireystilassa: opistoon hakeutui keskimääräistä aktiivisempia ja energisempiä ihmisiä.

Opistolaisen muotokuva 1960-luvulta saattaa vaikuttaa kömpelöltä ja osin huvittavaltakin, mutta se on ymmärrettävä oman aikansa kasvatuspsykologian kehyksessä. Behaviorismi ja psykometriikka olivat ihmistieteiden uusinta uutta.

Sittemmin Mäki kehitti ajatuksiaan kauas kankean psykometriikan yli aikuisopiskelun yleisempään problematiikkaan, ja tuloksena oli lisensiaatintyö vuonna 1972 ja lopulta väitöskirja opetuksen yhteissuunnittelusta työväen- ja kansalaisopistoissa, 1977. Silloin korostui tyystin toisenlainen tulokulma: oppija nähdään tavoitteellisena tiedon vastaanottajana, käsittelijänä, tuottajana ja tulkitsijana, joka tavoittelee ammattipätevyyttä ja itsekasvatusta.

Näin kansalaisopisto tarjosi mahdollisuuden opilliseen hyvinvointiin, joka välillisesti kohensi myös sosiaalista tilaa. Olemme tämän alustuksen otsikon ytimessä.

—

Mekin selvitimme kansalaisopiston opiskelijoiden profiilia 2010-luvun puolivälissä. Opiskelijat mainitsivat virikekeskusteluissaan kolmisenkymmentä syytä osallistua kansalaisopiston kursseille. Niissä erottui kymmenen luokkaa, joissa edelleen hahmottui kolme yhdistävää päämotiivia. Kaikissa on myös hyvinvoinnillinen merkitys.

Ensimmäinen syy kansalaisopistossa opiskeluun on osallisuus. Opistosta haetaan seuraa, hyväksyntää ja samanhenkistä yhteisöä. Aina ei jaksa laulaa yksin suihkussa. On tärkeää löytää muita samoista asioista kiinnostuneita – vaikkapa kielestä ja kulttuurista. Niiden opiskelijat voivat olla hyvin eritaustaisia. Samoin on tärkeää kohdata vertaisiaan: kansalaisopisto yhdyttää ikäihmiset ikäihmisiin tai maahanmuuttajat maahanmuuttajiin.

Toinen päämotiivi on oppiminen: tiedonhalu ja itsensä kehittäminen. Kurssilla voi kokeilla ja oppia jotakin uutta, vetreyttää vanhoja taitoja tai ylläpitää jo opittua. Tiedonhaluinen voi edetä haluamaansa tahtiin. Tarvittaessa osaamistaan voi syventää vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen.

Kolmas opiskeluun ohjaava syy on tekemisenhalu. Sekin kuuluu sivistykselliseen hyvinvointiin. Ihminen haluaa nähdä omien kättensä jäljen. Tekeminen on mielekästä itsessään. Työ halutaan saada valmiiksi, ja se halutaan tehdä itselle sopivaksi. Tekemisellä voi olla myös välillinen merkitys: kurssilla tehdään tarvekalu, vaate, koru tai esine tai kohennetaan kuntoa.

Osallistumismotivaatiota ylläpitää se, että kansalaisopistossa kukaan ei tule sanomaan, mitä pitää tehdä. Jos kurssi ei miellytä, sieltä voi jäädä pois. Osallistuminen on avain seikkailuun. Kurssilla saattaa olla koko loppuelämän kestävä vaikutus. Tämäkin yhdistää koko vapaan sivistystyön kenttää.

—

Kansalaisopistoissa on vain vähän päätoimisia opettajia. Suurin opetuksen henkilöresurssi ovat tuntiopettajat. Heidän käsityksiään ja tuntemuksiaan ei juuri ole selvitetty. Me halusimme kurkistaa siihenkin laatikkoon.

Virikeaineiston perusteella kansalaisopiston opettajat näkevät työnsä sivistystehtävänä, jossa olennaisin piirre on monimuotoisuus: kaikenlaisen osaamisen vahvistaminen. Perinteinen kateederiopetus ei ole kovinkaan keskeisessä osassa. Kuten eräs opettaja kiteytti: ”Mun tehtävä ei oo opettaa. Mun tehtävä on yllyttää.”

Kun tuntiopettajia pyydettiin kuvaamaan kansalaisopistoa valitsemallaan kuvalla, saatiin värikäs galleria: iloiset ihmiset, eri-ikäisten ihmisten kohtaaminen, kädentaidot eri muodoissaan sekä Seinäjoen kansalaisopiston oranssinsävyinen logo, jossa on puu oksistoineen. Kansalaisopistoa verrattiin myös ryijyyn, jossa on monenlaisia lankoja ja värejä toisiinsa kietoutuneina.

Tuntiopettajaksi ajaudutaan suunnittelematta tai lisäansioiden houkuttamana mutta myös hakeudutaan tarkoituksellisesti. Muuhun opetustyöhön verrattuna houkuttavia tekijöitä ovat työn itsenäisyys, ihmisläheisyys ja vuorovaikutteisuus. Näiltä osin työ kansalaisopistossa on jotain ihan muuta kuin oppivelvollisuuskoulussa. Kansalaisopiston kurssille kukaan ei tule käskyttämään, mitä ja miten tehdään. Rehtori tai opetussuunnitelma ei tekemisiä kahlitse – ministeriöstä puhumattakaan. Asiat sovitaan opiskelijoiden kanssa yhdessä. Työ on vuorovaikutteista – yhdessä kasvamista. Juuri niin kuin vapaan sivistystyön pitääkin olla.

Tietenkään opetus kansalaisopistossa ei ole pelkkää aurinkoa. Toisessa vaakakupissa ovat monenlaiset epävarmuustekijät. On taloudellista ja työn arvostukseen liittyvää epävarmuutta. Työ ei jatku, ellei kurssia panna tarjolle tai jos kurssille ei ilmoittaudu opiskelijoita. Vapaa sivistys vastaa alhaaltapäin kuuluvaan huutoon. Kuitenkin opettajat suhtautuvat tulevaisuuteen myönteisesti ja ovat työhönsä tyytyväisiä.

—

Vielä yksi tulokulma kansalaisopistoon on sen alueellinen merkitys. Kansalaisopistot tasa-arvoistavat sivistyksellistä hyvinvointia tuomalla opiskelumahdollisuudet lähelle ihmistä – myös maaseudulle. Ylläpitäjätyypistä riippumatta kansalaisopistojen toiminta ylittää kuntien rajat.

Seinäjoen työväenopiston ja kansalaisopiston toiminta on aina ollut ylikunnallista. Sen toimilupa-alueeseen sisältyy nykyään viisi entistä kuntaa: Seinäjoen maalaiskunta, Peräseinäjoki, Nurmo ja Ylistaro ovat kukin päätyneet omia reittejään osaksi Seinäjoen kaupunkia. Sitä ennen ne tekivät opistossa tiivistä alueellista yhteistyötä vuosikymmenten ajan – Ylistaroa lukuun ottamatta.

Tuskin millään alalla kuntarajat ylittävä yhteistyö meni yhtä lähelle käyttäjää kuin kansalaisopistossa. Se on koskettanut kymmeniätuhansia alueen asukkaita heidän arjessaan kolmen sukupolven aikana. Se on ollut yksi vahvimmin Seinäjoen lähiseutua yhteen liimaava tekijä. Se ei ole ollut toteutuneiden kuntaliitoksien harkittu kokeilualusta, mutta se on valmistanut ihmisiä tulevan kuntayhteistyön suuntaan yksilötasolla.

Kansalaisopistojen alueellisuudessa on pari huomionarvoista piirrettä: Vaikka kansalaisopistojen toimilupiin on kirjattu toiminnan maantieteellinen alue, tämä ei suinkaan rajoita opiskelijoiden osallistumisoikeutta eikä heikennä heistä maksettavia valtionosuuksia. Toimiluvan aluemäärittely kuvaa opetuksen pääasiallista sijoittumista. Oppilaitokset voivat järjestää opetusta myös varsinaisen toimialueensa ulkopuolella. Vielä tärkeämpää on valinnanvapauden toteutuminen alhaalta ylöspäin: opiskelijaksi voi aina hakeutua mihin tahansa oppilaitokseen. Opiskelijat äänestävät itse jaloillaan, missä haluavat opintojaan suorittaa, ja näin on myös lainsäätäjä tarkoittanut.

Niinpä Nurmon ja Peräseinäjoen asukkaat osallistuivat Seinäjoen kansalaisopiston toimintaan Seinäjoella jo ennen vuoden 1967 yhteistoimintasopimuksia. 1970-luvun puolivälin raportoinnin mukaan opiskelijoista 17 % osallistui opetukseen Nurmossa, 11,5 % Peräseinäjoella ja 71,5 % Seinäjoella.

Kuntarajojen ylittäminen on tuttu ilmiö muissakin kansalaisopistoissa. Ymmärrettävästi eniten opiskelijoita tulee naapurikunnista: lähelle on helppo matkustaa. Kauempaa tulevien opiskelijoiden lukumäärä on kuitenkin ollut kasvava. Ihmiset ovat entistä liikkuvampia, kulkuyhteydet ovat paremmat, ja yhä useammalla on käytössä oma auto. Liikkuvuuden kasvu näkyy opiskelijoiden asuinpaikkatilastoissa myös Seinäjoella. Kahdessa vuosikymmenessä kuntarajat ylittävien opiskelijoiden lukumäärä kasvoi noin sata prosenttia vuoteen 2015 mennessä, vaikka samaan aikaan toteutettiin myös edellä mainitut kuntaliitokset.

—

Vapaa sivistystyö pohjautuu grundtvigilaiseen kansansivistyksen ideaan. Se vastaa alhaalta kansalaisista ylöspäin nouseviin tarpeisiin, erotukseksi viranomaisjohtoisesta koulu- ja kasvatusjärjestelmästä. Se on nimenomaan vapaata. Se ei perustu keisarin mahtikäskyyn tai ohjaukseen vaan oman viiteryhmän työntöön. Tätä toimintaa ei tarvita, jos paine alhaalta loppuu.

Aika ajoin valtiovalta on halunnut entistä enemmän ohjata tai jopa määrätä, mitkä ovat kullekin vapaan sivistystyön muodolle sopivimpia toimintatapoja. Opetusministeriö on asettanut niin sanottuja suuntaviivoja, joiden mukaista toimintaa mieluiten rahoitetaan. Nurinkurinen ajatus.

Vapaan sivistyksen oppilaitokset eivät ole lähtökohdiltaan valtion palveluksessa. Sivistystyöllä on omat tausta- ja sidosryhmänsä, oma jäsenkuntansa ja omat toimintapykälänsä. Jokainen vapaan sivistystyön toimija ymmärtää kyllä itse, miksi se on olemassa ja mitä sen on tarkoituksenmukaisinta tehdä.

Vaikka kunnat ovat näkyviä kansalaisopistojen taustayhteisöjä, jokaisella kansalaisopistolla (kansanopistolla, kesäyliopistolla, opintokeskuksella ja liikunnan koulutuskeskuksella) on oma ympäristönsä, joka tekee juuri sen toiminnan mielekkääksi. Kaikilla on – ainakin alkuvaiheessa ollut – omat tarpeensa ja tulisieluiset aktivistinsa, joiden näkyyn ne haluavat vastata. Vapaan sivistystyön kehittäjien pitää huolehtia siitä, että tällä arvokkaalla työllä on riittävät ja kestävät toimintaedellytykset, jotta kansalaisopistot voivat tulevaisuudessakin tarjota omaehtoista sivistyksellistä hyvinvointia suomalaisille.

Olen jo useita vuosia kirjoittanut kolumneja, blogeja, lehtiartikkeleita ja tuntuu, että olen kirjoittanut jo kaikesta. Päätin, että koronasta en ainakaan kirjoita, koska sille on annettu palstatilaa jo ihan tarpeeksi. Huomasin kuitenkin, että kaikki mielessäni pyörivät aiheet liittyivät aina jollain tavalla tähän pahuksen virukseen. Olisipa huojentavaa jonain kauniina aamuna herätä ja todeta, että olipa siinä vain outo painajainen – kuin huonosta tieteiselokuvasta – ja jatkaa elämää kuten kaksi vuotta sitten. Maailma on kuitenkin peruuttamattomasti muuttunut, nyt vain pitää keksiä keinoja selviämiseen. Koronan vaikutukset eivät kuitenkaan ole vielä selvillä emmekä tiedä mitä kaikkea tästä lopulta seuraa minulle, sinulle, kansalaisopistoille, yhteiskunnallemme tai maailmalle. Epävarmuus tulevasta on raastavaa.

Korona-aikaa on eletty kohta kaksi vuotta. Se on ollut täynnä muutoksia ja myllerrystä, hetkistä helpotuksen tunnetta, kunnes taas mennään. Korona-ajasta on toki opittu paljon ja saatu opiston arkeen uusia toimivia käytäntöjä ja toimintamalleja, mutta positiivisenkin ajattelun taustalla vaanii jo väsymys. Tunnistan tämän itsessäni ja tiedän, etten ole tässä olotilassa yksin. En muista korona-aikaan viettäneeni montakaan viikonloppua vapaata, ilman edes jatkuvaa varalla oloa ja päivystystä. Työläppäri ja -kännykkä ovat ahkerassa käytössä myös iltaisin ja viikonloppuisin, on luettava koronaan liittyvät uutiset, erityisesti ne paikalliset, ja pohdittava mitä muutoksia ne tuovat opistotyöhön, vastattava huolestuneiden opettajien kysymyksiin ja keksittävä nopeasti yksinkertaisia ratkaisuja monimutkaisiin asioihin. Oikea-aikainen, selkeä ja kannustava tiedottaminen on tärkeää. Liikaakaan ei saa viestittää, se turruttaa. On löydettävä positiivinen ja tulevaisuusorientoitunut vire vaikka aina ei jaksaisi. Työni on pääsääntöisesti voimia ja iloa tuovaa, mutta viime aikoina yllättäviä kuormittavia tekijöitä on ollut liikaa.

Olemme opistoväen kesken paljon keskustelleet koronaan liittyvästä turhautumisesta ja väsymisestä. Tunteiden taustalla on pitkälti jo aiemmin mainitsemani epävarmuus. Kun maaliskuussa 2020 korona tuli, en minä ja moni muukaan uskonut miten pitkään tilanne kestää. Kun jouduin maaliskuussa osalle opettajistamme antamaan kahden viikon lomautuslaput, ajattelin, että se riittää ja pian palaamme takaisin entiseen. Olin totaalisen väärässä. Kysymykseen ”koska tämä loppuu?” ei kenelläkään ole antaa varmaa vastausta. Monissa opistoissa turhautuneisuus ja väsymys ovat johtaneet henkilöstön uupumiseen tai henkilöstöä on lähtenyt muihin työtehtäviin. Olemme kulttuurin, sivistyksen ja hyvinvoinnin tuottajia – niitä hyvän tahdon, ilon ja olon lähettiläitä – emmekö siis toimi kuten opetamme? Aivan varmasti toimimme, mutta edellä mainittujen palvelujen tuottajina, meitä painaa paikallinen, alueellinen ja yhteiskunnallinen vastuu. Haastavista olosuhteista huolimatta haluamme aina tarjota laadukkaita palveluja, pitää opiskelijamme, henkilökuntamme, talouden tasapainon ja tehokkuuden. Nämä eivät ole helppoja toteutettavia tässä ajassa eikä ihme, jos henkilöstö väsyy. Myös etätyö on tuonut oman haasteensa työn ja vapaa-ajan erottamisessa.

Odotan joulua ja ennen kaikkea joululomaa. Odotan kiireetöntä ja rentouttavaa aikaa. Odotan aikuisia lapsiamme kotiin. Odotan kuusenhakureissua puolisoni kanssa. Odotan vanhempiani jouluvierailulle. Odotan lunta ja pakkasta ja pakkasen narskuntaa kengän alla. Odotan hilpeitä lumileikkejä tyttären koiran kanssa. Odotan lautapelejä ja naurua. Odotan tähtitaivaan ja revontulten katselua. Odotan takkatulta ja keskittymistä hyvään kirjaan. Minä vain olen, läsnä siinä hetkessä ja näille ihmisille. Tämä on samalla lupaus pitää huolta myös itsestä – ennen kaikkea itsestä. Lentokoneen turvaohjeissakin kehotetaan asettamaan happinaamari ensin omille kasvoille ja vasta sen jälkeen auttamaan muita. Vastaiskuna arjen kuormittavuudelle, tarvitaan kunnon palautuminen. Viimeistään nyt on tämän vastaiskun aika, tehdään se! Kun arki jälleen koittaa, olemme siihen kaikin tavoin valmistautuneita ja valmiita. Pidetään huolta ja muistetaan omat happinaamarimme.

Hyvää, rentouttavaa ja kiireetöntä joulun odotusta ja lomaa kaikille!

Tarja Hooli
Tornion kansalaisopiston rehtori
Kansalaisopistojen liiton  hallituksen jäsen

Hyvä kuntapäättäjä,

Lämpimästi tervetuloa Kansalaisopistojen liiton webinaariin kuulemaan, miten voit kuntapäättäjänä edistää kuntasi elinvoimaisuutta kansalaisopiston avulla. Kaikille kiinnostuneille kuntapäättäjille avoin Kansalaisopisto kunnan voimavarana -webinaari järjestetään tiistaina 12.10. klo 17.00–18.30. Webinaarissa kuulemme puheenvuoroja kunnista ja kansalaisopistoista eri puolilta Suomea.

Tilaisuuden tarkemman ohjelman löydät täältä.

Yli 600 000 suomalaista opiskelee vuosittain kansalaisopistossa. Opetus ulottuu kaikkien kuntien alueelle, eli jokainen kunta ylläpitää kansalaisopistoa tai toimii ns. sopimuskuntana, jolle toinen kunta tuottaa kansalaisopistopalvelut. Osassa kunnista kansalaisopistopalveluja tuottaa yksityinen, voittoa tavoittelematon toimija.

Pyydämme ilmoittautumaan tilaisuuteen viimeistään ti 12.10. klo 16 osoitteessa https://forms.gle/hRQH1k87XSCau6NQ8

Lämpimästi tervetuloa!

Ystävällisin terveisin

Jaana Nuottanen
Toiminnanjohtaja
Kansalaisopistojen liitto KoL

***

Lisätiedot tilaisuudesta:
tiedottaja Lauramaija Hurme
lauramaija.hurme@kansalaisopistojenliitto.fi / 040 573 1620

Karjalainen kulttuuri on tunnettu vieraanvaraisuudestaan ja siitä, että pöytä pannaan koreaksi niin satunnaiselle kulkijalle kuin talonväellekin. Karjalaiset eivät myöskään osaa kyläillä ilman tuomisia ja nykyaikana tuominen on vähintäänkin kahvipaketti. Karjalaiseen ruokakulttuuriin kuului ja kuuluu edelleen vahvasti paikallisten luonnonantimien hyödyntäminen arkisessa ruokapöydässä ja ruoka valmistuu monessa talossa nykytalvinakin uunin lämmityksen yhteydessä potissa tai sukunassa.

Jo useampana vuonna kansalaisopistomme kurssitarjonnasta on ollut mahdollista löytää kotipuutarha-, villiyrtti- ja sienikursseja. Olemme heränneet huomaamaan ja uudelleen arvostamaan omaa perintöämme ja oppineet kiinnittämään perinteemme osaksi nykyaikaa. Ekologinen ruoka tulee läheltä ja sillä on pieni hiilijalanjälki. Lähi- ja luomuruoka, joka on olennainen osa karjalaista ruokakulttuuria, ovat jälleen löytäneet tiensä ihmisten pöytään ja tietoisuus omista valoinnoista ja vaikutusmahdollisuuksista kasvaa koko ajan. Kestävää kulutuskulttuuria on perinteisesti myös vaalittu kädentaitojen osaamisella ja perinteisillä käsitöillä. Tänä syyslukukautena suursuosioon nousi esimerkiksi pärekorin valmistus -kurssi ja perinteisesti täynnä ovat myös huonekalujen entisöinti- ja kunnostuskurssit, jotka vuodesta toiseen tuovat yhteen uusia ja vanhoja harrastajia, ja joissa vanhalle ehkä sukupolvesta toiseen kulkeneelle esineelle annetaan uusi elämä tai tuunataan se vastaamaan nykypäivän henkeä.

Opistojemme kurssitarjonnalla voimme olla osaltamme vaalimassa perinteitä, mutta myös kiinnittää niitä vahvasti nykyaikaan sekä kestävään tulevaisuuteen. Oma opistomme ei ole vielä hakenut tai saanut kestävän kehityksen sertifikaatteja, koska karjalaiseen kulttuuriin kuuluu tietynlainen vaatimattomuus ”ei nyt miun takkii tarvvii -asenne” vaikka vieraanvaraisia olemmekin. Olemme kuitenkin heränneet tiedostamaan, että kestävä toiminta on itseasiassa jo osa kulttuuriamme ja sen huomaaminen ja vaaliminen on hieno ja mahtava asia. Karjalainen kulttuuri on ekologista!

Parasta kansalaisopiston järjestämissä opinnoissa on eri ikäisten ja taustaisten ihmisten kohtaaminen ja niissä syntyvä aito ja välitön vuorovaikutus. Osaamisen ja tiedon jakaminen, ei vain opettajalta opiskelijoille vaan molemmin suuntaisesti ja opiskelijalta toiselle, ovat opetustyön ydintä. Yhdessä tekeminen ja yhteistyö on liima, joka vetää meitä vielä seuraavan sadan vuoden päästäkin kansalaisopistojen opintojen pariin. Viime vuosina on kansalaisopistokentällä puhuttu osaamisperusteisuudesta, osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta. Laveasti näitä käsitteitä tarkastellessa, voidaan huomata, että kansalaisopistoissa on osattu jo vuosikymmenten ajan tunnistaa ja tunnustaa osaamista palkkaamalla tuntiopettajiksi osaamistaan mitä eritavoin kartuttaneita opettajia. Etenkin perinnetaitoja siirtävät opetussisällöt ovat yleensä juuri tällaisia. Olemme jo kautta aikojen mahdollistaneet niin itseoppineille pioneereille kuin alalle koulutetuille osaajille yhteneväisen mahdollisuuden jakaa omaa osaamistaan ja taitojaan muille alueen asukkaille. Opin pärekorin valmistamiseen tai mummon reseptillä tehtävien karjalanpiirakoiden tekoon saa monesta paikasta, niihin voi pätevöityä niin muodollisessa koulutuksessa kuin kisälli-mestari opein perinnetaitoja siirtäen.

Monimuotoisen kulttuurimme perinteitä pääsemme vaalimaan myös yhteistyössä Linnalan opiston johdolla, joka ansiokkaasti on laittanut käyntiin karjalan kielen osaamisen tunnistamis- ja tunnustamistyön karjalan kielen osaamismerkkien parissa ja haluaa jakaa tietoa ja osaamista myös muille opistoille. Mukana LAKE-hankkeeessa ovat Linnalan yhteen saattamina Ilomantsin kansalaisopisto sekä Joensuun seudun kansalaisopisto.

Tehtävänämme ja tarkoituksenamme on olla yhteiskunnan eheyttä, tasa-arvoa ja kansalaisaktiivisuutta edistäviä monikulttuurisia ja kaikille avoimia elinikäisen ja omaehtoisen oppimisen näyttämöitä. Annetaan siis myös omien kulttuuriperinteidemme näkyä ja sulautua osaksi kulttuurin puroja, joista kasvaa elinikäisen oppimisen ja hyvinvoinnin virta.

Terveiset Joensuusta, kulttuuripurojen ääreltä!

Outi Krohns
Joensuun seudun kansalaisopiston vs. rehtori
Kansalaisopistojen liiton hallituksen varajäsen

Kansalaisopistojen liiton hallituksen jäsenet kirjoittavat ajankohtaisista teemoista, opistojen tulevaisuudesta, työn haasteista ja onnistumisen hetkistä. Kirjoittajat edustavat erilaisia opistoja: suuria ja pieniä, maalaisia ja kaupunkilaisia, pohjoisia ja eteläisiä, itäisiä ja läntisiä, keskisiä unohtamatta!